Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Meteorit
antihelion meteorit
Antihelion meteorit tulevat melko laajalta alueelta, joka sijoittuu 12 astetta itään Auringon paikasta oppositiossa ekliptikalla. Se ei ole mikään meteoriparvi itsessään, vaan lähinnä alue, missä sijaitsee suuri joukko aktiivisuudeltaan heikkojen meteoriparvien radiantteja.
Antihelion meteoreja ei merkitä IMO:n laskentahavaintoihin, kun tauridien meteoriparvi on aktiivinen, eli syyskuun alkupuolelta joulukuun alkupuolelle.
Antihelion meteorit tulivat mukaan IMO:n meteorikalenteriin vuonna 2006 ja samassa yhteydessä virginidit ja akvaridit poistettiin havaittavien meteoriparvien listalta.
Antihelion meteoreja voi hyvin havaita Suomessa koko kevään ajan. Antihelion meteorit jakautuvat useisiin radiantteihin. Näitä alkaa näkyä jo tammikuun loppupuolella, jolloin radiantti on vielä Leijonan tähdistön puolella. Siitä parven radiantti siirtyy Neitsyeen tähdistöön maaliskuun puolenvälin paikkeilla, jolloin seuraaminen kannattaa aloittaa ja jatkaa huhtikuun alkuviikoille, kunnes aktiivisuus laskee huhtikuun puolenvälin paikkeilla.
Maksimejakin on useita. Keskimääräinen maksimiksiaika on maaliskuun loppupuoli. Toinen merkittävä maksimi sattuu maaliskuun ensimmäisen viikon tienoille, maksimin aikana voi nähdä hyvissä olosuhteissa muutaman tähdenlennon tunnin havainnon aikana.
Eräät haarat jatkuvat aian toukokuulle asti. Sitten kesän jälkeen öiden taas pimennyttya näitä voi havaita melko lyhyen aikaa elokuussa, jos ei jo aiemminkin, kunnes tauridit keskeyttävät antihelion meteorien merkitsemisen.
Antihelion meteorit ovat melko hitaita, värikkäitä ja tulipallojakin saattaa esiintyä.
- EPSC 2022 Espanjan Granadassa 4.11.2022
- Viikonlopullinen aurinkokunta-asiaa 28.2.2022
- Aurinkokuntatapaaminen verkossa 11.3.2021
- EPSC 2020 – Tiedekonferenssi virtuaaliseen tapaan 25.10.2020
- Aurinkokuntatapaaminen 2020 28.2.2020
-
Meteorikuva III 20.4.2026 klo 1.02; Koski Tl; Jari Nuutinen -
Meteorikuva IV 20.4.2026 klo 1.02; Seinäjoki; Marko Myllyniemi -
Meteorikuva IV 19.4.2026 klo 2.44; Koski Tl; Jari Nuutinen -
Meteorikuva III 19.4.2026 klo 2.44; Vaasa; Timo Alanko
-
Tulipallo yöllä, kuin puolikuu III 20.4.2026 klo 1.05; Mäntyharju; Jukka Kytömäki -
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 20.4.2026 klo 1.02; Juva; Petri Martikainen -
Tulipallo yöllä, kuin puolikuu III 19.4.2026 klo 2.44; Lieto; Sanna Paju -
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 19.4.2026 klo 2.44; Seinäjoki; Antti Tynjälä
- Esitelmä meteoriiteista ja asteroideista Kuopiossa 21.3.2026 22.3.2026
- Vs: 20260321_1241UT HoustonMeteoriitti 22.3.2026
- 20260321_1241UT HoustonMeteoriitti 22.3.2026
- Vs: Tapojeni orja 17.2.2026
- Vs: Tapojeni orja 16.2.2026

