Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

EPSC 2022 Espanjan Granadassa

Veikko Mäkelä:

Eurooppalainen planeettatähtitieteen konferenssi EPSC 2022 järjestettiin kahden koronavuoden jälkeen lähitapahtumana Espanjassa. Kokous tarjosi jälleen pro-am-toiminnasta kiinnostuneelle harrastajalle tuhdin annoksen kiinnostavia aiheita.

Granada - Alhambrasta

EPSC 2022 järjestettiin Granadassa Espanjan Andalusiassa. Alhambran linnoitus takanaan Granadan kaupunkia. Kuva: Veikko Mäkelä.

Ensi kertaa kolmeen vuoteen Europlanet Science Congress -kokous pidettiin lähitapahtumana Granadassa Espanjan Andalusiassa 18.–23.9.2022. Kaksi edellistä oli jouduttu muuttamaan virtuaalisiksi verkkotapahtumiksi koronapandemian vuoksi. Alun perin Granadassa piti tavata jo syksyllä 2020, ja seuraavana vuonna 2021 Helsingissä.

Mikä EPSC?

EPSC 2022 logoEuroplanet Science Congress eli EPSC on vuosittain järjestettävä planeettatähtitieteen konferenssi. Nimestään huolimatta se ei ole vain eurooppalainen tapahtuma, vaan osallistujia tulee ympäri maailmaa.   Muutaman vuoden välein kokous järjestetään yhdessä American Astronomical Societyn Division for Planetary Sciencesin kanssa EPSC-DPS Joint -tapahtumana. Paikka vuorottelee tällöin USA:n ja Euroopan välillä.

Tapahtuman osallistujamäärä on vaihdellut 1 000 kävijän molemmin puolin. EPSC-DPS-yhteistapaamiset ovat olleet hiukan suurempia. Granadassa rikottiin pelkkänä EPSC:nä järjestetyn konferenssin (virtuaaliset mukaan lukien) kävijäennätys. Paikalla oli 1180 osallistujaa 48 maasta.

EPSC kattaa planeettatähtitieteen jättiläisplaneetoista pienkappaleisiin, myös eksoplaneetat kuuluvat aihepiiriin. Lisäksi on asiaa luotainmissioista, tekniikasta, laitteista, laboratoriotutkimuksista sekä mallintamisesta. Myös planeettatähtitieteen popularisointi, tiedeviestintä ja kouluopetus ovat mukana. EPSC:n yhteydessä on ollut usein myös lähiverkostojen ja -järjestöjen kokouksia.  Granadassa 2022 oli Euroopan astrobiologian verkoston EANA:n kokoontuminen.

Harrastajien kannalta EPSC on siitä mielenkiintoinen tieteellinen konferenssi, että pro-am-toiminta (tutkija–harrastaja-yhteistyö) on siellä hyvin mukana. Konferenssissa on yleensä vähintään yksi sessio pro-am-asiaa.  Useampana viime vuonna on myös ollut aiheeseen liittyviä työpajoja.

Europlanetissa on pieni, mutta tiivis pro-am-yhteisö.  Harrastajien osallistumista kokoukseen tukee myös ammattilaisia pienempi osallistumismaksu, joka tänä vuonna oli 75 € (tai 35 € Europlanet Societyn jäsenille – jonka jäsenmaksu harrastajille on 25 €).

Suomalaisharrastajia on EPSC-kokouksissa vieraillut useina vuosina. Tänä vuonna meitä oli neljä, kaikkiaan 17 suomalaisosallistujasta: allekirjoittanut, Kukka Viitala, Jorma Ryske ja Kai Forssén.  Lisäksi Harri Haukka oli sekä ammattilaisena että harrastajana mukana.

Itse tutkimuksellinen anti on EPSC:ssä esillä tieteellisten konferenssien tapaan lyhyinä suullisina esityksinä sekä postereina. Esitykset jakautuvat aihepiirin mukaan useisiin eri sessioihin, jotka voivat kestää puolesta päivästä kokonaiseen päivään, jotkut laajemmat jopa parin päivän jaksolle. Posterit, tieteelliset julisteet, ovat näytteillä puoli viikkoa, jonka jälkeen vaihdetaan näkyville uudet posterit.  Kummallakin posteriryhmällä on oma parin tunnin esittelysessio, jossa tekijä on posterinsa luona kertomassa sisällöstä ja osallistujat saavat kierrellä tutustumassa antiin.

Esitysten ja posterien ohella on pitempiä teemaesitelmiä, palkintojen jakoja, niiden liittyviä esitelmiä, työpajoja, kokouksia ja muita esittelyitä.  Myös vapaampia yhteisötapahtumia, kuten maksullinen illanvietto järjestetään. Alan järjestöilla ja organisaatioilla on myös esittelypisteitä aulatiloissa koko tapahtuman ajan.

Suomalaisväriä

Harrastajanäkökulmasta ESPC 2022 tarjosi jälleen monta mielenkiintoista esitystä ja posteria. Suomalaisia harrastajapostereita oli kaksi:

Jorma Ryskeen, Maria Gritsevichin ja Markku Nissinen posteri Validation of the Dust Trail kit model with the recent observations of the comet 17P/Holmes dust trail (February–March 2022) esitteli 17P/Holmes-komeetan pölyvanan uutta Orekit-ohjelmakirjastoon pohjautuvaa mallinnusta ja sen ennusteiden perusteella kevättalvella 2022 Ryskeen tekemiä havaintoja.
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-60_presentation-h284295.pdf

Harri Haukan, Veli-Pekka Hentusen ja Warkauden Kassiopeian muun työryhmän posteri Taurus Hill Observatory Season 2021 – 2022 Exoplanet Observations Review kokosi Härkämäen observatorion eksoplaneettojen ylikulkuhavaintoja viime talvikaudelta.
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-67_presentation-h114006.pdf

Jorma Ryskeen posteri

Jorma Ryskeen et al. posteri.

Harri Haukan posteri

Harri Haukan et al. posteri.

Tulipalloihin liittyvässä Ioana Lucia Boacan et al. posterissa Analysis of the meteorite-producing fireballs registered by the MOROI component of the FRIPON network olivat mukana myös Jarmo Moilanen ja Maria Gritsevich, mutta enempi tutkijoiden roolilla.
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-160.html

Muuta antia

Seuraavassa joitain harrastajia kiinnostavia poimintoja:

Meteoreista ja tulipalloista

Machine learning methods applied to meteor detection filtering,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-1107.html

Reconstructing meteoroid trajectories using forward scatter radio observations and the interferometer from the BRAMS network,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-227.html

High-inclination NEAs as meteor stream parent bodies, https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-708.html

Are fireballs fall on Earth modulated by our star?
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-26.html
Posterissa oli mielenkiintoinen lähestymiskulma kirkkaimpien tulipallojen esiintymisfrekvensseihin ja niiden mahdollisiin jaksoihin. Dolores Maravilla et al. olivat käyttäneet Nasan tulipallotietokantaa ja neuvoin häntä kyselemään dataa myös eurooppalaisilta verkoilta, mm. Taivaanvahti-dataa.

Meteor clusters observed by the video technique,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-420.html

Observability Function of the BRAMS forward scatter network,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-261.html
Posteri kertoi Belgian radiometeoriverkon toiminnasta, johon liittyy myös kansalaistiedeprojekti:
https://www.zooniverse.org/projects/zooniverse/radio-meteor-zoo.

Planeetoista ja kuista

Results from the professional-amateur collaboration to investigate the Cloud Discontinuity phenomenon in Venus’ atmosphere,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-208.html
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-208_presentation-h782069.pdf
Venuksen pilvisysteemin suurikokoisen epäjatkuuvuusilmiön havainnoista.

Amateur observations of the surface of Venus in 2020-22,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-1268.html

Amateur observation of an atypical Martian atmospheric feature: when serendipity leads to identify an atypical cloud system,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-43.html
Harrastajahavaintoja Marsin korkealla olevista pilvistä.

The colours of Jupiter in 2021,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-51.html
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-51_presentation-h386306.pdf
Jupiterin vöiden ja vyöhykkeiden väreistä ja niiden vaihtelusta.

The transformation of Jupiter’s North Equatorial Belt in 2021-22,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-17.html
Yhteenvetoa Jupiterin Pohjoisen ekvaattorivyön NEB:n muutoksista.

The Juno Extended Mission: A Call for Continued Support from Amateur Observers,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-769.html
Juno-luotainohjelma jatkuu ja harrastajahavaintojakin tarvitaan edelleen.

Jupiter Ammonia Absorption Imaging: Highlights 2020-21,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-802.html
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-802_presentation-h280403.pdf
Havaintoja Jupiterista ammoniakin absorption aallonpituudella erikoisfiltterillä.

Galilean Moons-based photometry for Jupiter,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-20.html
Fotometriaa Jupiterin kuista.

Asteroideista

Lightcurve and stellar occultation observations of asteroids with the Unistellar’s network of citizen astronomers,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-433.html
Asteroidihavaintoja Unistellar eVScopella.

Eksoplaneetoista

ExoClock project: a pro-am collaboration to monitor the exoplanet ephemerides for the Ariel space mission,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-483.html
Lyhyt esittely ExoClock-projektista.

1000 planetary transits measurements published in ExoClock by an amateur astronomer,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-315.html
ExoClock-projektin tuloksia on julkaistu jälleen.

Kansalaistieteestä yms.

Expanding the horizons of education and public engagement with NASA’s Solar System Treks,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-179.html
Nasan aurinkokunnan kappaleiden Trek-sivustojen esittelyä.

Coming soon to a sky near you: notable naked-eye astronomical events 2022–2040,
https://meetingorganizer.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-1253.html
https://presentations.copernicus.org/EPSC2022/EPSC2022-1253_presentation-h632943.pdf

EPSC-DPS 2023 ja EPSC 2024

Ensi vuonna Europlanet Science Congress siirtyy Atlantin tuolle puolen. Yhteiskonfenressi EPSC-DPS yhdysvaltalaisten kollegojen kanssa järjestetään 1.–6.10.2023 San Antoniossa Teksasissa.  Se voi olla useimmille suomalaisharrastajille hiukan liian kaukana.

Kahden vuoden päästä EPSC rantautuu sitten Suomeen. Tapahtuma olisi tarkoitus järjestää Helsingissä Finlandia-talolla 15.–20.9.2024. Viimeistään tuolloin kannattaa suomalaisten pro-am-toiminnasta kiinnostuneiden harrastajien tulla mukaan.

Linkkejä

Europlanet Science Congress
EPSC 2022 Granada ja ohjelma
Europlanet Society
Division for Planetary Sciences of the American Astronomical Society

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *