Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Meteorit
draconidit
Draconidit eli giacobinidit (emokomeetta 21P/Giacobini-Zinner) kuuluu mielenkiintoisimpiin parviin erityisesti sen jaksollisuuden ja lyhyen aktiivisuusaikansa vuoksi. Tietyillä aikaväleillä parvi esiintyy erittäin runsaana "meteorimyrskynä", jolloin minuutissa saattaa tulla satoja meteoreja (erittäin harvinaista). Esimerkiksi parvi oli normaalitasoa (ZHR 5-10) aktiivisempi vuonna 1985, jolloin parven aktiivisuutta kuvaava ZHR-luku nousi 200-300:aan. Suuret draconidi-myrskyt havaittiin 1933 ja 1946, jolloin ZHR luvut nousivat yli 10000:n.
Esimerkkinä vuodelle 1998 oli ennustettu draconideille melko suurta aktiivisuutta. Suomalaiset havaitsijat olivat liikkeellä ahkerasti draconidien maksimiyönä. Havaintoraportteja tuli lähes kymmeneltä havaitsijalta. Maksimihan esiintyi Suomesta katsoen päiväsaikaan, eli 8/9.10 klo 13:00 GMT. ZHR oli yli 100, mutta virhemarginaali oli aika iso johtuen kuun valaisusta. Kyseessä oli varsin huima visuaalinen ilotulitus niille Japanilaisille ja Kiinalaisille, jotka sen onnistuivat näkemään. Suomessa 8/9.10 välisenä yönä draconidien aktiivisuus oli hieman tavallista runsaampaa, mutta se oli jo hiipunut merkittävästi suurimmasta aktiivisuudesta.
Draconidejä esiintyy 6. -10.10 ja maksimi on 9.10 tienoilla. Radiantti sijaitsee erittäin korkealla lohikäärmeen "pään" sisällä. Draconideissä esiintyy usein tulipalloja. Suomessa havaituista tulipalloista merkittävä osa on ollut draconidi-tulipalloja.
- EPSC 2022 Espanjan Granadassa 4.11.2022
- Viikonlopullinen aurinkokunta-asiaa 28.2.2022
- Aurinkokuntatapaaminen verkossa 11.3.2021
- EPSC 2020 – Tiedekonferenssi virtuaaliseen tapaan 25.10.2020
- Aurinkokuntatapaaminen 2020 28.2.2020
-
Meteorikuva III 6.11.2026 klo 18.54 - 7.11.2026 klo 5.14; Parainen, Nauvo; Ari Rosti -
Meteorikuva IV 6.11.2026 klo 0.18; Inkoo, Fagervik; Jouni Mehtälä -
Meteorikuva III 5.11.2026 klo 0.44; Vaasa; Timo Alanko -
Meteorikuva III 4.11.2026 klo 23.24; Kangasala; Jukka Oravasaari
-
Tulipallo yöllä, kuin täysikuu III 7.11.2026 klo 16.50; Inari; Joonas Kallio
-
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 6.11.2026 klo 21.26; Inkoo; Jouni Mehtälä
-
Tulipallo yöllä, täysikuuta kirkkaampi III 6.11.2026 klo 21.25; Sipoo; Anonyymi -
Tulipallo yöllä, Venusta kirkkaampi III 6.11.2026 klo 20.28; Vaasa; Timo Alanko
- Vs: Mihin kameran tarkkaa suuntaa tarvitaan — ja miten se saadaan selville 6.11.2026
- Vs: Mihin kameran tarkkaa suuntaa tarvitaan — ja miten se saadaan selville 3.11.2026
- Vs: Mihin kameran tarkkaa suuntaa tarvitaan — ja miten se saadaan selville 3.11.2026
- Vs: Mihin kameran tarkkaa suuntaa tarvitaan — ja miten se saadaan selville 3.11.2026
- Mihin kameran tarkkaa suuntaa tarvitaan — ja miten se saadaan selville 3.11.2026
cURL error 22: The requested URL returned error: 404

