Tarkastellaanpa seuraava esimerkkiä ja taulukkoa 7, jossa on oletettu meteoroidin nopeuden ja tulokulman olevan keskimääräisiä (noin 35 km/s ja 45°). Jokaista magnitudi-luokkaa kohti on otettu 32 grammaa materiaa. Yksittäisen meteorin massa G (m) on ilmoitettu myös. Esimerkiksi –4 magnitudin tähdenlennon aiheuttava meteoroidi on massaltaan keskimäärin 32 g. Samoin 0-magnitudin meteorin saa aikaiseksi noin 0,32 gramman meteoroidi. Tämä saattaa vaihdella parvien ja sporadisten välillä. Taulukosta voidaan nähdä, että 32 grammaa meteoroidi-ainesta aiheuttaa +1 magnitudin tähdenlentoja 100. Sama massa saa toisaalta aikaiseksi 9537 himmeää meteoria (+6). Näyttää siis siltä, että meteorien määrä kasvaa eksponentiaalisesti meteorien kirkkauden samalla tasaisesti pienentyen. Magnitudifunktio tp (m) määrittelee, kuinka monta meteoria kuhunkin magnitudiluokkaan kuuluisi. Sarakkeessa N (m) on havaitsijan näkemien meteorien lukumäärä.

Taulukko 7. Massa- ja kirkkausjakauma.

32 grammaa ainetta jaettuna esimerkiksi 610:een 0,05 g osaan tuottaisi +3 magnitudin meteoreja 610 ja näistä meteoreista havaittaisiin vain 116 kpl. Eri kirkkauksisille meteoreille on annettu p(m)-arvoja, jotka kuvaavat, millä todennäköisyydellä meteori havaitaan. Esimerkiksi arvo 1,00 tarkoittaa, että meteori havaitaan 100 % varmuudella; vastaavasti arvo 0,50 tarkoittaa 50 % todennäköisyyttä. Kirkkaudeltaan –4 magnitudin tulipallon havaitsija näkee melko varmasti kun taas +1 magnitudin meteorin havaitsee 42 % todennäköisyydellä. Taulukon mukaan siis sadasta +1 magnitudin meteorista vain 42 tulee havaituksi ja himmeistä +6 magnitudin 9536 meteorista havaitaan vain yksi.