Tulosten Analysointi

<< 8.2. Havaintolaitteisto | Sisällysluettelo | 9.1. Havaintovirheistä >>

8.3. Tulosten analysointi

Visuaalisiin havaintoihin vertailukelpoisen ZHR:n laskeminen radiohavainnoista on melko vaikeaa, sillä ylitiheät meteorivanat sotkevat laskentamalleissa liiaksi. Samoin käy geometriakorjauksen kanssa, mutta aktiivisten parvien edellisvuosien mittauskäyrien vertailu paljastaa vuosittaiset ero, joista voi tarvittaessa hakea tarkempia lisätietoja muista havaintomenetelmistä.

Radiomittauksilla voidaan tutkia monia erilaisia meteoreihin liittyviä ilmiöitä, mutta jos keskitytään mittaamaan meteorivuon tiheyttä ja vielä likimain silmin nähtävien meteoreiden kirkkausalueella, voi datasta hakea muutamia avainkohtia, joista voi muodostaa mielikuvan ko. tiedon laadukkuudesta.

1. Tunnissa havaittujen meteorivanojen lukumäärä: Lukumäärän pitäisi olla mieluimmin useissa kymmenissä, tai sadoissa tuntia kohden. Jos lukumäärät heittelehtivät levottomasti nollan ja kymmenen välillä, on yleensä mittausjärjestelmä liian epäherkkä ja kykenee tarjolla olevalta laajalta pinta-alalta havaitsemaan vain kirkkaimpia meteoreja. Tällöin tieto jää kohinaiseksi ja se on kelvotonta aktiivisuudeltaan heikkojen meteoriparvien havaitsemisessa ja lisäksi vääristynyttä, jos lähtökohtana on verrata lukumääriä esim. silmin havaittuihin meteorimääriin.

Tästä voisi ottaa karkean esimerkin: peräkkäisten tuntien radiolla mitatut lukumäärät ovat olleet: 6, 4, 5, 2, 1, 9. Äkkipäätään tästä voisi sitten päätellä, että meteoreiden tunnittainen lukumäärä on vaihdellut 1:9! Niin kai se onkin, mutta vain kirkkaiden meteoreiden osalta. Ei tuollaista vaihtelua juuri normaaliolosuhteissa tehdyistä visuaalisesti tehdystä meteorihavainnoista tapaa. Tuollaiset kymmenkertaiset jatkuvat vaihtelut kielivät siitä, että heitellään arpaa pienten numeroiden statistiikalla ja ei pystytä havaitsemaan kuin kirkkaita meteoreja, joita tulee harvakseen. Kuitenkin samaan aikaan herkempi havaintojärjestelmä kirjaa tilastollisesti merkityksettömän pieniä prosentuaalisia tuntivaihteluja meteorivanojen lukumäärissä. Meteoreiden lukumäärä kasvaa kymmenkertaiseksi jokaista 2,5:ttä magnitudi-yksikköä kohti, joka on hyvä asia hoksata.

Kun herkällä järjestelmällä saadaan satoja meteoreja tunnissa, voi kuitenkin tällainen vähäkohinaista dataa tuottava systeemi tukkeutua erittäin voimakkaiden meteorisateiden aikana, varsinkin jos mukana on paljon kirkkaita meteoreja. Näissä tapauksissa se ei ole optimaalinen ratkaisu.

2. Epäloogiset tasovaihtelut, monotoniset numerosarjat ja ei-luonnonilmiöiden synnyttämät häiriöpiikit tuloksissa: Näitä ei saisi ilmetä, ainakaan kovin usein. Silti sporadisten meteoreiden aikaan liki toimimaton järjestelmä saattaa kyetä joten kuten ilmaisemaan voimakkaimmat meteoriparvet, mutta yleensä silloinkin tuloksissa on turhaa tilastollista kohinaa.

3. Sporadisten meteorien lukumäärien vuorokausivaihtelu: Tämän pitää näkyä tuloksissa lähes sinimuotoisena vuorokautisena lukumäärien vaihteluna, joka suurten meteoriparvien ulkopuolella toistuu likimain samanlaisena ja samanvaiheisena joka päivä. Minimi pitää olla illalla ja maksimi aamulla paikallista aikaa.

4. Sporadisten meteorien lukumäärien vuodenaikavaihtelu: Tämän pitää myös näkyä tuloksissa, mutta se on vähemmän sinimuotoinen kesän intensiivisten meteoriparvien ansiosta. Minimi täytyy osua maaliskuun tienoille ja laakea maksimi jonnekin syksylle, mutta sitä ei helposti erota, jos sateiden osuutta ei matemaattisesti poisteta.

5. Havaittujen meteoriparvien lukumäärä: Hyvin toimivan järjestelmän vuosittaisesta datasta saa ilman suurempaa vaivaa näkyville muutamia kymmeniä meteoriparvia. Jos datassa näkyvien meteoriparvien määrä jää puoleen tusinaan, parantamisen varaa on paljon. Myös pitkäkestoisten sateiden profiilin mahdollisen epäsymmetrisyyden pystyy erottamaan.

5. Ajallinen kattavuus: minimiajanjakso, jolta tietoja pitää olla 24 tunnilta vuorokaudessa, on 4 vuorokautta ennen ja jälkeen meteorisateen, jotta sporadisten meteorien osuus tuloksissa voidaan määrittää. Mikäli etsitään meteori-outbursteja, mittaustoiminnan pitää olla jatkuvaa. Mikäli havaintoja tekee satunnaisesti esim. kuuntelemalla tunnin-pari, silloin-tällöin (ja vielä jollakin epäherkällä laitteella), ihmisaivojen taipumus löytää alinäytteistetyistä satunnaisista tapahtumista ’epänormaaleja poikkeavuuksia’, synnyttää toistuvasti harhakäsityksiä siitä, että ”jotain outoa on taas tapahtumassa taivaalla, kun kuulin äskenkin kolme meteoriheijastusta minuutissa”.

6. Järkevä ja luotettava tapa tallentaa ja siirtää tietoja: Mittausjärjestelmän pitäisi pystyä tuottamaan itsenäisesti mahdollisimman pitkälle tiivistettyä ja suodatettua tietoa meteoriaktiivisuudesta ilman jatkuvaa käsintehdyn työn tarvetta. Sen vuoksi ei esim. paperipiirturia voi enää kenellekään suositella. Mitä pidempi havaintoprojekti, sitä enemmän kannattaa aikaa käyttää haittaavien ilmiöiden tunnistamiseen, niiden automaattiseen eliminointiin ja operaattorille ajamittaan turruttavien toistuvien rutiineiden helpottamiseen. Tietoja ei saisi jättää jonnekin PC:n kovalevylle makaamaan ja odottamaan kovalevyn rikkoutumista, vaan niille pitäisi löytää jostakin ulkopuolinen arkistointipaikka, jossa ne ovat alan tutkijoiden käytettävissä.