Ryhmahavainnot

<< 1.5. Havaintovarusteet | Sisällysluettelo | 2.1. Meteorit, tulipallot ja meteoriitit >>

1.6. Ryhmähavainnot

Ryhmässä havaintoja on tietenkin paljon mukavampi, tai ehkäpä monien mielestä turvallisempikin tehdä, kuin yksinään pimeässä korvessa mielikuvituksen hurjaan laukkaan innostavien outojen luonnonäänien keskellä. Jokainen havaitsija tekee silloinkin oman havaintonsa aivan kuin olisi yksinään havaintokeikalla, eli kukin kirjaa vain itse näkemänsä meteorit! Havaitsijat voivat halutessaan seurata samaa, tai eri taivaanaluetta. Taivaan rajasuuruusluokka ja peitteisyys määritellään myös itse jokaisen omin silmin.

Ryhmässä tehtyjä havaintoja on mielenkiintoista verrata toisiinsa ja tarkastella eroavaisuuksia silmälläpitäen nähtyjen meteorien määrää, kirkkausarvioita, taivaan rajasuuruusluokkaa ja peitteisyyden määritystä. Ryhmähavaintoja on sään salliessa tehty Meteorijaoston syystapaamisissa joka vuosi, sekä pääkaupunkiseudun ursalaisten toimesta poikkeuksellisten tai muuten hyvien meteoriparvien aikana.