Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtiharrastuspäivä 26.9.2026

Valtakunnallinen tähtiharrastuspäivä on vuosittainen tähtiharrastuksen teemapäivä. Sitä vietetään syyspäiväntasauksen tienoilla. Silloin monet yksittäiset tähtiharrastajat sekä tähtiharrastusyhdistykset eri puolilla Suomea esittelevät toimintaansa sekä järjestävät tähtitieteeseen ja -harrastukseen liittyvää ohjelmaa. Lisäksi yhdistykset esittäytyvät illalla tehtävässä verkkolähetyksessä.


Tähtiharrastuspäivän ajankohdaksi on valittu ajankohta, jolloin illat alkavat vähitellen tummentua ja ihmiset etsivät syksyn alkaessa uusia harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita. Päivä onkin mainio hetki tutustua tähtitieteen ja taivaan tarkkailun maailmaan.

Päivä on erinomainen tilaisuus kertoa kavereille tähtiharrastuksesta! Tai pystytä kaukoputki taloyhtiön pihaan ja näytä naapureille tähtiä. Lähtekää koko perheen voimin telttaretkelle luontoon oikein pimeän taivaan alle. Tapoja jakaa tähtiharrastusta on monta!

Pidetään tähtiharrastusta esillä myös somessa jakamalla kokemuksia siellä ja käyttämällä tunnisteita #tähtiharrastuspäivä ja #tähtiharrastuspäivä2026.

Tutustu Tähtiharrastuspäivän yön taivastärppeihin »
Mitä kaikkea taivaalla voi nähdä Tähtiharrastuspäivän yönä 26./27.9.2026? Täysikuun, tähtikuvioita, planeettoja, satelliitteja, sekä tähdenlentoja! Oheiselta sivulta löydät tähtikartan ja vinkit kohteiden etsimiseen.

Tähtiyhdistysten tapahtumia

Valtakunnalliset tapahtumat

Suomalaiset tähtiyhdistykset kertovat toiminnastaan suorassa valtakunnallisessa verkkolähetyksessä klo 17–21. Asiaa tähtiharrastuksesta, tähtiharrastuspäivästä sekä Kuusta ja sen havaitsemisesta. Millainen täysikuu on havaintokohteena? Mitä Kuusta voi saada irti piirroshavainnoin? Lähetyksessä vierailee asiantuntijana Harri Haukka Ilmatieteen laitoksen Avaruustutkimus ja havaintoteknologiat -yksiköstä. Lähetykset juontavat Veikko Mäkelä ja Paula Wirtanen.

Ursan harrastustoiminnan YouTube-kanava »

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa järjestää myös kaikille avoimen virtuaalisen tähtiretken klo 19–20. Milloin ihailit viimeksi tähtitaivasta ja hahmottelit tähtikuvioita tai etsit planeettoja? Tai oletko aina halunnut seikkailla pimeässä luonnossa, mutta et ole uskaltanut? Jos haluat tutustua tähtitaivaan yksityiskohtiin asiantuntevan oppaan johdolla tai seikkailla pimeässä luonnossa, tule mukaan tähtiretkelle! Retkillä tutkitaan, mitä tähtiä ja tähtikuvioita taivaalla näkyy, ja mitkä ovat yötaivaan jännittävimmät kohteet juuri nyt. Voit myös kysyä sinua askarruttavia avaruuskysymyksiä, kysyä tähtiharrastuksesta tai vain kuunnella tähtitarinoita.

Tähtiretkien sivu »

Paikalliset tapahtumat 

Helsinki / Tähtitieteellinen yhdistys Ursa »

Kaivopuiston tähtitornilla (Ehrenströmintie 1) järjestetään ylimääräinen, maksuton aurinkonäytös klo 13–15. Sään salliessa tornilla katsellaan turvallisesti Aurinkoa, jonka pinnalla on nyt runsaasti pilkkuja ja purkauksia. Tapahtuma järjestetään säävarauksella, eli jos on pilvistä tai sataa, tilaisuutta ei järjestetä. 

Tapahtuman sivu »


Järvenpää / Keski-Uudenmaan Altair »

Altair järjestää tähtinäytöksen jo 25.9. Järvenpään Rantapuistossa (Kasinokuja, Järvenpää) klo 19–20.30. Lauantaina 26.9. yhdistys järjestää aurinkonäytöksen Rantapuistossa klo 10–13, avoimet ovet Seurojentalon kerhohuoneellaan (Kartanontie 20) klo 12–16, avaruuskahvilan samoin kerhohuoneellaan klo 13–14.30 sekä uuden tähtinäytöksen Rantapuistossa klo 19–20.30.

Tapahtuman sivu »


Kirkkonummi / Kirkkonummen Komeetta »

Kirkkonummen Komeetta aloittaa tähtiharrastuspäivän vieton pitämällä sään salliessa aurinkonäytöksen Kirkkonummen torilla klo 11–14 ja esittelemällä samalla yhdistyksen toimintaa. Illalla yhdistys pitää avoimet ovet Volsissa tähtitornilla klo 18–21, ja siellä järjestetään vielä ylimääräinen tähtinäytös sään salliessa klo 21–22.

Aurinkonäytöksen tapahtumasivu »
Avointen ovien tapahtumasivu »
Ylimääräisen tähtinäytöksen tapahtumasivu »


Kuopio / Kuopion Saturnus »

Kuopion Saturnus järjestää harrastajille mahdollisuuden tulla oman kaukoputkensa kanssa Huuhanmäen tähtitornille (Huuhankatu, Kuopio) hakemaan vinkkejä putken käyttöön tai testailemaan erilaisia kaukoputkia. Aloitamme 18.30. 

Tapahtuma järjestetään säävarauksella. Jos keli näyttää huonolta olemme sisätiloissa mutta tästä tiedotetaan lähempänä seuran Facebook-sivulla ja kotisivuilla. 

Tapahtuman sivu »

Yhdistys Facebookissa »


Lahti / Lahden Ursa »

Lahden Ursa pitää Pirttiharjun tähtitornilla (Tähtitorninkatu 1, Lahti) avoimet ovet klo 19.30–22.00. Torni on auki säällä kuin säällä. Tapahtuma on maksuton. Kohteita illan aikana ovat Kuu ja Saturnus.


Lappeenranta / Etelä-Karjalan Nova »

Etelä-Karjalan Nova kokoontuu sään salliessa Lappeenrannan lentokentän Prisman puoleisessa päädyssä klo 20.30 alkaen. Tapahtumassa pääsee havaitsemaan Kuuta ja Saturnusta yhdistyksen ja jäsenten kaukopitkilla ja kiikareilla.

Tapahtuman sivu »


Lempäälä / Olympos »

Olympos järjestää päivätapahtuman Ideaparkin alueella ja yötapahtuman havaintokeskuksessamme.

Klo 12–19 – Olympos Ideaparkissa (Ideaparkinkatu 4, Lempäälä)
Klo 21 – Tähtiharrastuspäivän ilta Olympoksella (Savontie 570, Lempäälä)

Ideaparkiin tuomme paikalle kaukoputkia ja muuta tähtiharrastuksessa käytettävää kalustoa, ja kerromme, mitä kaikkea tähtiharrastus voi pitää sisällään ja kuinka helposti siinä pääsee alkuun, sekä esittelemme Olympoksen toimintaa. Otamme tietenkin myös kysymyksiä vastaan ja olemme valmiita keskustelemaan tähtitieteestä ja -harrastuksesta. Mikäli Aurinko näyttäytyy, pääsevät ihmiset myös katsomaan Aurinkoa kaukoputkella turvallisten aurinkosuotimien läpi sekä H-alfa-suotimen läpi että näkyvässä valossa.

Illan ohjelman aikana Olympoksen havaintokeskuksessa paistamme makkaraa, keskustelemme tähtitaivaasta ja tutustumme Olympoksen havaintokeskukseen sekä sen laitteistoon. Lisäksi pidämme esityksen maailmankaikkeudesta ja tähtiharrastuksesta: mitä taivaalla voi nähdä, millaisia kohteita maailmankaikkeudesta löytyy ja kuinka tähtiharrastuksen voi itse aloittaa.

Jos sää on selkeä, illan kruunaa tietenkin tähtitaivaan havainnointi kaukoputkilla. Suuntaamme putket illan kiinnostavimpiin näkyvissä oleviin kohteisiin ja osallistujat pääsevät näkemään omin silmin, miltä syyskuinen tähtitaivas näyttää kaukoputken läpi.

Päivätapahtuma Ideaparkilla on ilmainen, iltatapahtuma maksullinen: 10 € / aikuinen, 5 € / lapsi ja koko perhe 20 €.

Tapahtuman sivu »


Rovaniemi / Corona borealis »

Rovaniemeläinen Corona Borealis ry järjestää 26.9.2026 kaikille avoimen ilmaisen tähtinäytöksen illan pimetessä Revontulilaavun rannassa (Suokadun alikulkukäytävä, Rovaniemi) Arktikumin lähellä klo 20.00 alkaen. Tapahtuma järjestetään säävarauksella, ja mahdollisesta peruuntumisesta ilmoitetaan Corona Borealiksen FB-sivulla saman illan aikana.

Yhdistyksen Facebook-sivu »
Tapahtuma Facebookissa »


Salo / UrSalo »

UrSalo järjestää tähtiharrastusillan 26.9. klo 18 alkaen Salossa Satamakadun varressa olevien lintutornien luona. Tapahtumalla on säävaraus. Tilaisuus on maksuton, kuten muutkin tähtinäytäntömme.

Alkuillasta katselemme aurinkokaukoputkella Auringon pilkkuja ja roihupurkauksia. Myöhemmin illalla katselemme Kuuta, planeettoja ja säästä riippuen myös kirkkaimpia syvän taivaan kohteita. Esittelemme myös paikalla olevaa havaintokalustoa ja kerromme omasta toiminnastamme.


Tampere / Tampereen Ursa »

Tule tutustumaan tähtitorniin ja tähtiharrastukseen! Tampereen Ursan tähtiharrastuspäivän 26.9.2026 avointen ovien illassa kello 19–22 esitellään tähtiharrastusta ja havaintovälineitä, ja mikäli taivas on selkeä, tähtioppaamme esittelevät illan pimetessä tähtitaivaan kohteita yhdistyksen kaukoputkilla. 

Kerromme myös yleisesti mitä syksyn aikana taivaalla näkyy ja saat lisätietoa Tampereen Ursan toiminnasta. Ties vaikka saisit uuden harrastuksen! Vapaa pääsy, ei ennakkovarausta - tervetuloa!

Tapahtuman sivu »


Turku / Turun Ursa »

Turun Ursa järjestää avoimet ovet Kevolan observatoriolla Paimiossa. Illan aikana pääsee tutustumaan observatorion historiaan ja laitteistoon. Kirkkaalla ilmalla järjestämme myös tähtinäytöksen klo 20–23. Sateella tapahtuma peruuntuu.

Kevolan osoite on Ilttulantie 50, Paimio. Noudatathan tullessasi ohjeita, älä pysäköi tielle! Parkkipaikka on pieni, mutta lisää parkkipaikkoja on Paimion Rastituvan pihalla, Ilttulantie 101. (Observatorion suunnasta moottoritien ylityksen jälkeen ensimmäinen oikealla.) Tiellä kävellessä käytä ehdottomasti taskulamppua!

Alueella on pimeää, joten mukaan tarvitaan siis myös taskulamppu. Älä osoittele taskulampulla muita ihmisiä, sillä kirkas valo tuhoaa hämärännäön. Kevolanmäki ei ole esteetön, paikalle johtaa korkeat portaat. Kuljethan pimeässä varoen. Pihan ruoho on märkää, joten kengät kannattaa valita sen mukaan. (Kangaskengät kastuvat hetkessä.) Jos tähtinäytös pidetään, kannattaa pukeutua lämpimästi. Tapahtumaan osallistutaan omalla vastuulla.

Tapahtuman sivu
Tapahtuma Facebookissa »


Vaasa / Vaasan Andromeda »

Vaasan Andromedan pitää tähtiharrastuspäivänä Meteoriihellä (Marenvägen 294, Sundom) avoimet ovet 17-20. Näyttelyn tilat ovat avoinna, tilaisuudessa näytetään multimediaesityksiä, ja observatorio on avoinna. Tilaisuuteen vapaa pääsy, ja se järjestetään säästä riippumatta.

RSS Zeniitti

  • ei tapahtumia

RSS Avaruus.fi-foorumi