Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Cygnusta hahmottelemassa

Cygnusta hahmottelemassa

Eeva-Kaisa Ahlamo

Tähtiharrastustapahtumat tehdään talkoilla. Sen vuoksi järjestäjien ja sopivan paikan löytäminen on välillä haasteellista. Tämän vuoden Cygnuksen suunnittelu aloitettiinkin poikkeuksellisen myöhään. Viime vuoden joulukuussa nimittäin Ursan kerhoryhmän ja Turun Ursan aktiivi Aarnion Mika kyseli parilta varsinaissuomalaiselta harrastusaktiivilta, olisiko ideoita Cygnuksen pitopaikaksi. Kesätapahtuman pitäjäksi kun ei ollut ilmoittautunut yhtään yhdistystä, ja turkulaisittain sanottuna tilanne oli laatua “jotain tarttis tehrä”.

Vuoden 1999 Tippsundin Cygnukselle kuljettiin yhden lossiyhteyden kautta. Sen jälkeen turunursalaiset ovat kuulleet useita kertoja pyyntöjä siitä, että jos Cygnus järjestetään jossain saaristossa, paikalle olisi taas lossimatka. Olin useita vuosia sitten muutaman päivän Houtskarin Saaristokoulussa, ja silloin mieleen jäi, että paikka voisi sopia Cygnukselle, ja että sitä täytyisi selvittää. Mikan kysellessä mahdollisia paikkoja, heitin ehdotuksena, että Saaristokoulua voisi vilkaista. Ei aikaakaan, kun sieltä oli jo tullut tarjous viikonlopulle 27.-30.7.23, ja Cygnus-nakki napsahti Varsinais-Suomeen. Turkulaisittain sanottuna tilanne muuttui siis muotoon “kyllä se siitä”.

Saaristokoulu on Cygnuksen pitämiselle kiehtova paikka, mutta omat haasteensa siinä on. Paraisten kautta tultaessa matkalla on kolme maantielauttaa. 100 kilometrin matkaan Turusta hupenee siis kolmisen tuntia ilman sen suurempia jonotuksia. Toisaalta saaristoelämä ja -matkailu on jopa turkulaiselle jokseenkin eksoottista. Meri on jatkuvasti läsnä ja luonto aivan omanlaisensa. Aallot elävät tuulien mukaan, veden väri muuttuu sään vaihtuessa. Purjeveneet, pienet saaret ja luodot täplittävät Saaristomeren maisemaa.

Huhtikuussa muodostimme pienen iskuryhmän Turun Ursan ja UrSalon aktiivien kesken, ja menimme tutkailemaan paikkoja. Matka oli rauhaisa, odottelut lyhykäisillä Parainen-Nauvo ja Nauvo-Korppoo -lauttaylityksillä olivat vain tuokioita. Korppoo-Houtskari-ylitys kestää vähän yli puoli tuntia, joten tuolla lautalla ehtii kivasti mennä katselemaan myös maisemia lautan yläkertaan. Houtskari on sitten jo sen verran syvällä saaristossa, että jos päästää lautalta tulevan autoletkan edelleen, saa sen jälkeen ajella keskellä luontoa ylhäisessä yksinäisyydessään. Liikennettä kun ei muuten juuri ole.

Houtskarin keskusta on mitätön, ja juuri siksi niin idyllinen. Saaristokoulu on muutama sata metriä kylän keskustasta koilliseen, lähes niemen kärjessä. (Aivan niemen kärjessä on yleinen uimaranta.) Houtskarin pieni puukirkko on avoinna turisteille, kylässä on yksi kauppa ja pari kunnanpalvelua. Siinä se melkeinpä onkin. Vierasvenesatama ja siihen liittyvä ravintola ovat tärkeitä niin turisteille kuin paikallisillekin. Kaikki on kompaktia, mutta juuri siksi myös mukavaa. Lauttojen takia täältä ei nopeasti pääse mihinkään, joten kiireen voi unohtaa. (FinnHEMS ja rajavartiolaitoksen helikopteri auttavat sitten todellisissa hätätilanteissa.)

Miten Cygnus tänne sopii, ja mitä sen järjestelyssä pitää ottaa huomioon? Katselimme kiinnostuneina tiloja. Saaristokoulu on entinen sisäoppilaitos, jossa useitten paikallisten asukkaiden isovanhemmat ovat opiskelleet. Majoituspaikkoja on siis runsaasti, ja ne tuskin loppuvat kesken. Yhteiset tilat ovat myös hyvät, ruokala sijaitsee Houtskarin seurakuntatalossa, ja sen yhteydessä on pari tilavaa salia. Teltoille on ehkä hieman vähemmän tilaa kuin normaalisti, koska rinne viettää kohti merta, mutta kyllä niitä sinne sopii. Parkkipaikkoja on vähänlaisesti, mutta selvittelemme lisätilan vaihtoehtoja. Jokaisella Cygnuksella on omat ominaispiirteensä paikasta johtuen. Niistä tapahtumat myös muistetaan.

Tätä kirjoittaessa Cygnuksen suunnittelu on vielä kesken. Ohjelmaa laaditaan, mutta ilmoittautuminen on jo avattu Ursan verkkokaupassa osoitteessa https://kauppa.ursa.fi/kauppa/tuote/cygnus-2023/ jossa itselleen voi räätälöidä sopivan paketin majoituksineen ja ruokailuineen. Lisätietoa Cygnuksesta, majoitusvaihtoehdoista ja kaikesta muusta löytyy Cygnuksen omilta sivuilta osoitteesta www.ursa.fi/c2023 ja sieltä löytyy myös aina uusin ja päivitetty tieto tapahtumasta, ohjelmasta, jne.

 

Cygnus on iso tapahtuma, ja siinä riittää järjesteltävää. Viime vuosina Ursan valtakunnallisiin tapahtumiin on ollut hieman vaikeaa löytää paikallisjärjestäjiä. Harva uskaltaa sitoutua isoihin satsauksiin ja talkootyötunteihin. Työtä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, kunhan aloittaa suunnittelut ryminällä tarpeeksi aikaisin. Yhdessä tekeminen on myös hauskaa, ja hyvän mielen saa siitä, että tähtiharrastusyhteisö pystyy tapahtumien kautta pitämään tiiviisti yhteyttä myös kasvokkain. Itse useita vuosia maailmalla asuneena tiedän, että Suomen tähtiharrastajat ovat poikkeuksellisen aktiivinen porukka tekemään yhteistyötä valtakunnallisessa mittakaavassa. Suomi on yksi maailman parhaista tähtiharrastusmaista. Olkaamme iloisia siitä, ja nähdään Cygnuksella!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *