Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Yötaivas 26./27.9.2026
Mitä kaikkea taivaalla voi nähdä Tähtiharrastuspäivän yönä 26./27.9.2026? Täysikuun, tähtikuvioita, planeettoja, satelliitteja sekä tähdenlentoja! Tältä sivulta löydät tähtikartan ja vinkit kohteiden etsimiseen.
Yötaivas näyttää upeimmalta, kun havaintopaikka on mahdollisimman pimeä. Jos et tunne lähiseudultasi hyviä pimeitä paikkoja, Taivaanvahdin havaintopaikkakartta voi auttaa. Koeta löytää paikka, jossa lähistöllä on mahdollisimman vähän katulamppuja.
Voimakas pilvipeite estää taivaan tarkkailun. Sääennusteen voit katsoa Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Ajankohta on otollista revontulien näkymiselle myös maan eteläosissa, mutta niiden näkymistä on vaikeaa ennustaa tarkasti. Lisäksi täysikuu tekee kirkkaudellaan himmeiden revontulten havaitsemista haastavaa. Kannattaa tutustua Ilmatieteen laitoksen avaruussääennusteeseen. Se päivittyy Tähtiharrastuspäivän osalta jo perjantaina 25.9.
Aurinko laskee koko maassa noin klo 19. Taivas alkaa olla havaintojen kannalta riittävän pimeä noin puolitoista, kaksi tuntia auringonlaskun jälkeen, mutta jo hieman vaaleammaltakin taivaalta voi tarkkailla kirkkaimpia tähtiä.
Tarkastele 26.9. iltataivasta Ursan tähtikartasta. Voit muuttaa kellonaikaa ja havaintopaikkaa sivun alaoikealla olevista kuvakkeista!
Lataa Ursan maksuton tähtikartta kännykkääsi
Yön kohteet lyhyesti
Yön edetessä voi taivaalla voi nähdä erilaisia kohteita. Klikkaa itsesi alla olevista linkeistä lukemaan tarkemmin eri kohteista.
planeetat: Saturnus, Jupiter ja Mars
Kuu
tähdet ja tähtikuviot
tähdenlennot
satelliitit
Tähtikartta
Alla oleva tähtikartan näkymä näyttää etelätaivaan 26.9. klo 22.30. Voit pyörittää karttaa hiirellä tai mobiililaitteessa sormella, sekä vaihtaa kellonaikaa ja havaintopaikkaa kartan vasemman alakulman kuvakkeista. i-nappi antaa ohjeita kartan käyttöön. Voit myös avata kartan kokonaan uuteen välilehteen isompana kartan alta löytyvästä linkistä.
Kuu
Kuusta voi havaita monia yksityiskohtia paljain silmin. Selkeimpänä erottuvat sen tummemmat ja vaaleammat alueet sekä Kuun vaihe.
Kuun pinnan tummat alueet ovat todellisuudessa basalttitasankoja. Ne ovat syntyneet, kun muinaiset valtavat törmäyskraatterit ovat täyttyneet Kuun sisältä virranneella sulalla kivellä. Näitä tummia alueita kutsutaan historiallisista syistä myös Kuun meriksi tai mare-alueiksi, vaikkei niissä toki vettä lainehdikaan.
Vaaleammat alueet ovat runsaammin kraatteroitunutta ylänöä, joskaan näitä kraattereita ei erota paljain silmin. Vain kaksi Kuun pinnan kraatteria, Tycho ja Copernicus, voidaan erottaa paljain silmin. Ne ja niitä ympäröivät alueet näyttävät vaaleammilta kuin ympäristö. Vaaleus johtuu törmäyksessä Kuun pinnalle levinneestä kiviaineesta eli heitteleestä.
Mikäli Kuu tuntuu edelleen liian kirkkaalta paljain silmin havaittavaksi, sitä voi katsella myös aurinkolasien läpi!
Kuu nousee itäisestä horisontista iltaseitsemän aikoihin. Kuun vaihe on täysi. Auringon valo pääsee paistamaan kaikkien kraatterien pohjalle saakka, ja Kuu näyttää hyvin kirkkaalta. Kuun pinnalta voi hahmotella Mare-alueiden lisäksi myös mm. pinnan hienoisia värieroja.
Kuu on korkeimmillaan eteläisellä taivaalla aamuyöstä hieman ennen puoli kahta. Helsingissä se nousee 35 asteen korkeudelle ja Utsjoella 25 asteen korkeudelle.
Planeetat
Yöllä 26./27.9.2026 on taivaalla nähtävissä paljain silmin yhteensä kolme planeettaa: Saturnus, Mars ja Jupiter. Ne näyttävät kaikki paljalla silmällä tähtimäisiltä.
Tässä listassa on kerrottu nousuaikoja Helsinkiin ja Utsjoelle, ja muut kaupungit sitten asettuvat niiden välimaastoon riippuen sijainnin pohjoisuudesta. Tarkkoja kellonaikoja ei tarvitse seurata, planeettojen näkymisen alkaminen riippuu paljon oman havaintopaikan korkeudesta ja siitä, onko horisontissa jotain näköesteitä, kuten puita tai rakennuksia. Tarkempia tietoja kaipaavat voivat käyttää apuna esim. Ursan tähtikarttaa tai maksutonta Stellarium-ohjelmistoa.
Saturnus löytyy kaakkoistaivaalta puoli yhdeksän jälkeen, kun taivas on tummunut riittävästi. Se seuraa Kuuta läpi yön, Kuusta hieman vasemmalle / itään. Saturnus on korkeimmillaan etelän suunnalla noin varttia vaille kaksi aamuyöllä ja on Etelä-Suomessa 32 asteen korkeudella ja Utsjoellakin 23 asteen korkeudella. Planeetta on oppositiossa eli taivaalla vastakkaisella suunnalla kuin Aurinko 4.10., joten se näkyy jo käytännössä koko yön ja on kutakuinkin niin kirkas, kuin se tänä vuonna vain voi olla. Sen väri on hieman kellertävä.
Saturnus on kuuluisa näyttävistä renkaistaan, mutta renkaat saa näkyviin vasta kaukoputkella. Renkaat näkyvät juuri nyt muutenkin huonosti: Maa on avaruudessa hyvin lähellä renkaiden tasoa, ja ne näkyvät nyt meille liki suoraan sivulta. Hyvinä rengasvuosina ne nähdään hieman ylä- tai alaviistosta, jolloin ne näkyvät paremmin.
Mars nousee koillisesta yhden aikoihin aamuyöllä ja nousee yön aikana taivaalla yhä korkeammalle. Se on itäkaakkoisella taivaalla aamuviideltä Helsingissä liki 33 asteen, Utsjoella 30 asteen korkeudella horisontista. Mars näyttää paljain silminkin hieman punertavalta.
Jupiter nousee koillisesta Utsjoella jo aamukahden jälkeen ja Helsingissä aamukolmen aikoihin. Jupiter on aamukuudelta noin 25 asteen korkeudella itäkaakossa, kun taivas on jo vaalea.
Jupiter on yötaivaalla kiiluessaan varsin kirkas, jopa huomiotaherättävä. Jupiterin neljää suurinta kuuta voi havaita helposti kiikarilla. Ne näkyvät Jupiterin ympärillä rivissä, ja niiden sijainti muuttuu jo yhden yön aikana. Kuiden sijainnista löytyy kuva hieman alempaa.
Tähdet ja tähtikuviot
Koko maassa tulee syyskuussa pitkän kesän jälkeen jo niin pimeää, että tähtitaivas esittäytyy koko loistossaan.
Auringon laskettua taivas alkaa tummua hitaasti, ja ensimmäisenä taivaalle syttyvät kirkkaimmat tähdet. Niistä kolme muodostaa selvän kolmion korkealle taivaalle. Kyseessä on Kesäkolmiona tunnettu näky.
Kesäkolmio ei ole varsinainen tähdistö, vaan se on kolmen tähdistön (Kotka, Joutsen ja Lyyra) kirkkaimpien tähtien muodostama kolmio. Se on taivaalla korkealla etelässä iltakahdeksan aikoihin. Etelähorisonttia kohti osoittaa kolmion kärki, jonka tähti on Kotkan tähtikuvion Altair. Siitä ylöspäin oikealla on Lyyran Vega, ja vasemmalla Joutsenen Deneb.
Pohjoisen ja koillisen suunnalla loistaa Ajomiehen tähdistön kirkas Capella-tähti, ja lännessä iltaruskon taivaalla Karhunvartijan tähdistön Arcturus.
Hiljalleen taivaalta alkaa erottua lisää tähtiä. Tutuimmista tähtikuvioista iltayön taivaalla ovat kauhamainen Otava (joka on osa Ison karhun tähtikuviota) korkealla luoteessa ja W-kirjaimen muotoinen Kassiopeia liki taivaanlaella koillisessa.
Koillisesta nousee illan ja yön mittaan Seulasten eli Plejadien tähtijoukon pieni ja tiivis tähtirypäs, joka näkyy Kuun vasemmalla puolella. Seulaset on täynnä hyvin nuoria, yhdessä syntyneitä tähtiä, jotka ovat edelleen lähellä toisiaan. Vuosimiljoonien saatossa ne hajautuvat omille teilleen Linnunrataan.
Kymmenen maissa koillisesta nousee Härän tähdistön punertava Aldebaran, ja puolenyön jälkeen taivaalle alkaa kiivetä Orion. Talviselta iltataivaalta tuttu, muodoltaan tiimalasimainen Orion on matalalla idän ja kaakon välillä aamukolmelta.
Pohjantähti on aina pohjoisen pallonpuoliskon taivaalla, eikä se näytä liikkuvan siellä yön mittaan. Jollet ole koskaan etsinyt sitä taivaalta, voit tehdä sen Ursan koululaisohjeiden avulla!
Tähtikuvioiden tunnistamisessa voi käyttää apuna tähtikarttaa, Ursan planisfääriä (jos sellainen löytyy) tai Ursan mobiilitähtikarttaa.
Tähdenlennot
Maan ilmakehään saapuu jatkuvasti pientä aurinkokunnassa liitävää pölyä ja soraa. Jos ilmakehään putoava kappale on riittävän suuri ja osuu Maan yöpuolelle, se voidaan nähdä maasta käsin tähdenlentona. Tähdenlento eli meteori kestää tyypillisesti vajaan sekunnin, pisimmillään muutaman sekunnin. Satunnaisista suunnista saapuvia tähdenlentoja voidaan nähdä taivaalla joka yö noin 5–15 kappaletta tunnissa.
Toisinaan ilmakehään sattuu hieman suurempi kappale, ja sen aiheuttama tähdenlento on niin kirkas, että voidaan puhua jo tulipallosta. Tulipallo on kirkkaudeltaan samaa luokkaa tai kirkkaampi kuin planeetta Venus. Jos tulipallo vielä leimahtaa lopuksi, sitä kutsutaan bolidiksi.
Toisinaan voidaan nähdä myös enemmän tähdenlentoja, jotka näyttävät kaikki tulevan samasta ns. säteilypisteestä taivaalla. Tällöin puhutaan tähdenlentoparvista. Ne aiheuttavat Aurinkoa kiertävät komeetat, jotka jättävät radalleen pölyä ja murusia itsestään. Jos tällainen komeetan pölyvana risteää Maan radan kanssa, syntyy tähdenlentoparvi, johon kuuluvia tähdenlentoja nähdään aina samaan aikaan vuodesta. Yksi tunnetuimmista tähdenlentoparvista on elokuun puolivälissä nähtävät perseidit. Nyt ei kuitenkaan ole aktiivisena mitään merkittäviä tähdenlentoparvia.
Satelliitit
Satelliitit näkyvät taivaalla silmin nähden liikkuvina valopisteinä, jotka eivät kuitenkaan liiku niin nopeasti kuin tähdenlennot. Ne liikkuvat taivaan poikki tyypillisesti muutamassa minuutissa.
Satelliittien aurinkopaneeleista heijastuva auringonvalo tuo ne näkyviin. Satelliitteja voikin nähdä vain silloin, kun Aurinko ei ole kovin syvällä horisontin takana: muutoin satelliitit ja niiden aurinkopaneelit jäävät Maan varjoon. Tähän aikaan vuodesta satelliitteja kuitenkin näkyy läpi koko yön.
Yötaivaalla näkyy yhä enemmän satelliitteja, sillä avaruuteen laukaistaan niitä lisää yhä kiihtyvällä nopeudella. Aktiivisia satelliitteja on tällä hetkellä yli 18 000 kappaletta, ja niistä liki 10 000 on SpaceX:n Starlink-satelliitteja.
Satelliitit liikkuvat taivaalla eri nopeuksilla ja niiden kirkkaus vaihtelee. Niitä voi nähdä liikkumassa taivaan halki lähes missä suunnassa tahansa, mutta pääosin ne liikkuvat lännestä itään. Kaikki taivaalla tällä tapaa liikkuvat kappaleet eivät ole satelliitteja, vaan osa näistä valopisteistä on avaruusromua, esimerkiksi muinaisten kantorakettien jäämiä. Jos näet rivin valopisteitä liikkumassa samassa linjassa, olet nähnyt letkan perä perää laukaistuja Starlink-satelliitteja.
Ylitse lentänyttä satelliittia voi koettaa tunnistaa havaintoajan perusteella menemällä Heavens-above -sivuston kirkkaiden satelliittien sivulle ja merkitsemällä vaihtamalla havaintopaikaksi oma sijainti (oikea yläkulma). Myös sivuston käyttämän kielen voi vaihtaa suomeksi, jollei se sitä jo ole. Havaintopäivää saa säädettyä sivun yläosasta. Kutakin satelliitin riviä klikkaamalla saa näkyviin tähtikartan, johon on merkitty kyseisen satelliitin rata tuona yönä.
Kansainvälinen avaruusasema ISS ei näy Suomen taivaalla tänä yönä. Se näkyy seuraavan kerran illalla 3.10.
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
- Cygnusta hahmottelemassa 26.6.2023
- Laitepäivät 2023 Tähtikalliolla 28.3.2023
- Stella Arcti 2023 -palkintoehdotuksia pyydetään 16.2.2023
- Tähtinäytöksiä ja tapahtumia – kerhoryhmän kuulumisia 2.1.2023
- ei tapahtumia
- Vs: DS-tapaaminen 2026 16.9.2026
- Vs: DS-tapaaminen 2026 14.9.2026
- Tähtiharrastuspäivä 26.9.2026 13.9.2026
- Ursan Kerho- ja yhdistystoimintaryhmä verkkotapaaminen 26.8. 18.8.2026
- Vs: DS-tapaaminen 2026 17.8.2026
- DS-tapaaminen 2026 6.8.2026
- Vs: Cygnus 2026 Säkylässä 16.-19.7. 12.7.2026
- Cygnus 2026 live (Kerho- ja yhdistysaamupäivä) 19.7.2026
- Cygnus 2026 live (Revontulet, Kuun kynällä) 19.7.2026
- Cygnus 2026 live (Stella Arcti) 18.7.2026
- Cygnus 2026 live (Basaari) 18.7.2026
- Cygnus 2026 live (Menomatka Kuuhun, Aurinkokuvausopas) 18.7.2026
