Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Harrastajien suomalaiset pikaviestinkanavat
IRC (Internet Relay Chat) on perinteinen Internetin keskustelukanava, joka on edelleen melko suosittu. Keskusteluun voi osallistua erillisen IRC-asiakasohjelman avulla kytkeytyen johonkin verkon IRC-palvelimista. Myös WWW-pohjainen liittymä on mahdollista joissain IRC-verkoissa.
IRC jakautuu erillisiksi IRC-verkoiksi, joissa keskustelut käydään kanaviksi kutsuilla alueille. Myös yksityinen keskustelu IRCissä mahdollista. Suomalaisten tähtiharrastajien kanavat ovat IRCnet- ja ShadowFire-verkoissa.
#sirius
IRC-kanava #sirius on alunperin Jyväskylän Siriuksen omiin yhteydenpitotarkoituksiinsa vuonna 1994 perustama keskustelukanava, joka hyvin pian laajeni kattamaan koko Suomen alueen tähtiharrastuksen. Kanava oli alkuun aktiivinen, mutta talvikauteen 1996-97 mennessä melko kuollut. Säännölliset kokoontumiset saatiin taas käyntiin huhtikuussa 1997, jonka jälkeen #sirius on ollut elossa jo toista vuosikymmentä.
Kanava tarjoaa mahdollisuuden suomenkieliseen jutusteluun tähtiharrastuksesta. Joskus aivan satunnaisesti tarjolla voi olla joku teema keskustelun pohjaksi.
Kanavan epäviralliset kokoontumisajat ovat sunnuntaisin ja maanantaisin klo 21-24. Nämä ovat olleet voimassa jo useampia vuosia. #sirius-kanavalla on kuitenkin tähtiharrastajia myös muulloin, jopa mitä ihmeellisimpinä vuorokaudenaikoina.
#sirius-kanava löytyy IRCnet-verkosta.
#ursa
#sirius-kanavaa hiljaisempi vaihtoehtoinen kanava. Kanavalla on osittain samoja kasvoja kuin #sirius-kanavallakin. Myös #ursa löytyy IRCnet-verkosta.
#myrskybongarit
IRC-kanava #myrskybongarit on Ursan myrskybongausjaoston keskustelukanava. Kanavan puheenaiheet vaihtelevat laidastalaitaan, mutta erityisesti kesäkaudella seurataan myrskyilmojen kehittymistä ja myrskybongausporukoiden liikkeitä Suomen alueella.
#chase
Puhtaasti myrskybongausretkien ja meneillään olevan ukkostilanteen seurantaan tarkoitettu kanava. Muut myrskyisät puheenaiheet kuuluvat #myrskybongarit-kanavalle.
#rakettibongarit
Satunnaista ja vapaamuotoista keskustelua raketeista, varsinkin niiden lähtöhetkinä.
#myrskybongarit-, #chase ja #rakettibongarit -kanavat löytyvät ShadowFire-verkosta.
Lisätietoja
- Lyhyt IRC-opas (www.unessa.net)
- Webbiliittymiä IRC-kanaville
- chat.ircnet.org – IRCnet-verkon virallinen chat-sivu
- irc2go.com/ - Java-pohjainen liittymä useisiin IRC-verkkoihin
- www.mibbit.com/
- Jotain IRC-asiakasohjelmia (wikipedia)
-
Aktiivinen revontulivyö III 1.11.2026 klo 21.59-22.43, Kittilä, Sari Korva -
Aktiivinen revontulivyö III 1.11.2026 klo 21.45-21.47, Kittilä, Anna Österberg -
Tulipallo yöllä, kuin puolikuu III 1.11.2026 klo 19.27, Lohja, Nea Paavola -
Yli puoli taivasta revontulia IV 1.11.2026 klo 19.00-23.00, Kolari, Yrjö Benson -
Tulipallo yöllä, kuin puolikuu III 1.11.2026 klo 19.00, Mikkeli, Liisa Kokko
-
Tulipallo yöllä, kuin täysikuu III 1.11.2026 klo 18.57, Ruokolahti, Emma Bruus
-
Tulipallo yöllä, kuin täysikuu III 1.11.2026 klo 18.57, Juva, Petri Martikainen
- Vs: Optolong L-Ultimate 1.25" suodin 230 euroa 2.11.2026
- Yli 100 havaittua komeettaa vuosina 2005-2026 1.11.2026
- Vs: M: Hyperstar 8 v3 1.11.2026
- Vs: Usb RTL-SDR vastaanottimella halpa radioteleskooppi 31.10.2026
- M: Explore Scientific 20mm 100° okulaari 31.10.2026
- Vs: Valosaaste, vaikuttaminen ja tutkiminen 31.10.2026
- Vs: Valosaaste, vaikuttaminen ja tutkiminen 31.10.2026
- Vs: T&A 2026 30.10.2026
- Vs: ZWO Seestar S30 älyputki, TC20 30.10.2026
- Vs: ZWO Seestar S30 älyputki, TC20 30.10.2026
- ZWO Seestar S30 älyputki 30.10.2026
- Vs: Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Skywatcher Az-Gti ja tykötarpeita 30.10.2026
- Vs: Kaukoputkia, CMOS-kameroita, Quark Chromosphere ynnä muuta 29.10.2026
- Tähtiharrastuspäivä 2026 live 26.9.2026
- Cygnus 2026 live (Kerho- ja yhdistysaamupäivä) 19.7.2026
- Cygnus 2026 live (Revontulet, Kuun kynällä) 19.7.2026
- Cygnus 2026 live (Stella Arcti) 18.7.2026
- Cygnus 2026 live (Basaari) 18.7.2026

