Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Laitepäivät 2001
23.-25.3.2001 Hollola, Laitiala
Havaintovälineiden valmistuksesta, tietokoneista, valokuvauksesta ja muista tähtiharrastuksen laitteista kiinnostuneille järjestettiin Laitepäivät 23.–25.3.2001 Hollolan Laitialassa. Ohjelma oli suhteellisen vapaamuotoinen. Viikonlopun aikana oli pieniä esitelmiä, demoja ja työryhmätoimintaa. Selkeällä säällä myös tähtien katselua, johon Laitialan pimeä ympäristö soveltui mainiosti.
Teemoina matematiikka- ja tietotekniikkajaoston kohdalla oli ainakin digitaalinen kuvankäsittely sekä uudet julkisohjelmistot.
Kuvankäsittelyteemaan liittyen kokeilimme digitaalikameroiden kykyjä erilaisiin tähti- ja ilmakehävalokuvauksen tarpeisiin. Kameroita pyydettiin ottamaan mukaan.
Myös kaukoputkia, kiikareita ja muita havaintovälineitä sekä tietokoneita pyydettiin ottamaan mukaan.
Ennakkoilmoittautuminen ei ollut pakollista. Halutessasi saattoi ilmoittaa tulosta optiikka ja kaukoputkenrakennus -jaostolle (optiikka ät ursa.fi) tai matematiikka- ja tietotekniikkajaostoon (mtj ätursa.fi).
Ohjelma
Perjantai 23.3.
- Klo 16 Tilat avataan
- Majoittumista, laitteiden kasausta
- Klo 20– Sauna
- Klo 21– Sään salliessa havaintoja ja kuvausta
Lauantai 24.3.
- Klo 11 Demoja, laitteiden ja ohjelmien esittelyä
- Klo 12 Jaostojen yhteisten asioiden palaveri
- Klo 13 Esitys: Kuvankäsittelystä (Marko Moilanen)
- Klo 14 Ruokailutauko
- Klo 15 Optiikka ja kaukoputken rakennus -jaoston palaveri
- Klo 16 Kuvankäsittelyohjelmien testausta
- Klo 20– Sauna
- Klo 21– Sään salliessa havaintoja ja kuvausta
Sunnuntai 25.3.
- Klo 12 Matematiikka ja tietotekniikkajaoston palaveri
- Klo 15 Tapahtuma päättyy
Majoitus ja ruokailu
Laitialassa oli nelisenkymmentä vuodepaikkaa. Omat vuodevaatteet tai makuupussi oli syytä ottaa mukaan. Lisäksi lattiapaikoille mahtui enemmänkin väkeä.
Perinteisesti Ursan jaostojen pienemmissä kokoontumisissa kukin huolehti ruokailustaan itse. Käytettävissä oli tilava keittiö kylmätiloineen sekä ruokasali.
Leirikeskuksen alakerrassa oli sauna ja peseytymistilat. Sauna lämmitettiin viikonlopun aikana sekä perjantaina että lauantaina.
Ks. Laitialan leirikeskus
Ajo-ohje Laitialan leirikeskukseen
Leirikeskus sijaitsi paikassa 61°05'45" pohjoista leveyttä ja 25°21'04" itäistä pituutta. Paikka oli merkitty ainakin GT-kartan lehtiin 3 ja 5.
Lahden kaupungin keskustasta länteen päin oli matkaa valtatie 12:ta pitkin 20 km Sairakkalaan, josta oikealle (Viitaila>) johtavaa tietä 3173 vielä 12,9 km.
Etelästä 4-tietä tulevat suunnistivat Renkomäestä (Shell Majakan kohdalta) Hollolaan tielle 167 (700 m) ja 296 (8 km). Salpakankaan valoristeyksestä vasemmalle valtatielle 12 Tampereen suuntaan, jota tietä noin 13 km Sairakkalaan, josta oikealle (Viitaila>) 12,9 km tietä 3173.
Idästä 140- ja 12-tietä tulevat ajoivat Lahden läpi Tampereen suuntaan valtatielle 12. Lahdesta oli noin 20 km Sairakkalaan, josta oikealle (Viitaila>) 12,9 km tietä 3173.
Lännestä 12-tietä tulevat Kosken jälkeen Sairakkalaan, josta vasemmalle (<Viitaila) 12,9 km tietä 3173.
Pohjoisesta 24-tietä (vanha nelostie) saapuvat saattoivat oikaista Vesijärven länsipuolelta n. 10 km ennen Vääksyä tielle 3174 (Kurhila>) 3,1 km, tielle 317 (Lammi>) 5,1 km ja tielle 3173 (<Sairakkala) 6,8 km. 24-tieltä tulee matkaa noin 15 km.
Opasteita teiden risteyksissä ei ollut, paitsi perillä, joten suunnistustaito piti olla mukana.
Kyydit
Kyytiä tarvitsevat esim. Lahdesta Hollolaan, saattoivat ottaa yhteyttä esim. optiikkajaoston vetäjään Reijo Heikkiseen (rhei ät sci.fi).
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
- Cygnusta hahmottelemassa 26.6.2023
- Laitepäivät 2023 Tähtikalliolla 28.3.2023
- Stella Arcti 2023 -palkintoehdotuksia pyydetään 16.2.2023
- Tähtinäytöksiä ja tapahtumia – kerhoryhmän kuulumisia 2.1.2023
Tapahtumakalenteri
- ei tapahtumia
Harrastustapahtumat
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026. OHJELMAN 1. Versio. 4.12.2025
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026. OHJELMAN 1. Versio. 4.12.2025
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026. OHJELMAN 1. Versio. 3.12.2025
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026. OHJELMAN 1. Versio. 3.12.2025
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026. OHJELMAN 1. Versio. 27.11.2025
- Vs: XVI Digi-tähtikuvaajat tapahtuma 30.1.-1.2.2026 24.11.2025
- Kerho- ja yhdistysseminaarin 2025 yhteenveto - TUTUSTU HUOLELLA 9.11.2025
- Tähtiharrastuspäivä 2025 live 27.9.2025
- Syvä taivas -tapaaminen 21.9.2025
- Syvä taivas -tapaaminen 21.9.2025
- Syvä taivas -tapaaminen 20.9.2025
- Cygnus 2025 live (Mars-kalenteri, Yhdistyskuulumiset) 3.8.2025
