Arkisto


Uuni kuumaksi: avaruusaiheita kesäjuhliin

24.5.2016 klo 21.59, kirjoittaja
Kategoriat: Taivas takapihalla , Yleinen avaruushäröily

Nyt on aika lyödä kädet taikinaan. Avaruusvaikutteet valuvat myös muiden harrastusten puolelle. Kirjoitin jo aiemmin juttusarjan siitä, miten maailmankaikkeus ja puutarhanhoito kohtaavat. Reseptejä ja ideoita tähtikakuiksi on montaa eri tasoa.  Avaruudenkin saa lautaselle. Ihan totta, yötaivas on tehty syötäväksi!

Tähtitaivaskakku suklaalla

Tämän kokeiluluontoisen kakun tein puolisoni syntymäpäiväjuhlaan. Koristelu tapahtui päivän aikana salaa varsin rivakalla vauhdilla. Tavoitteeni oli luoda kakku, jossa näkyisivät pohjoisen taivaan tähtikuviot.

Tähtitaivaskakku suklaapinnalla

Tähtitaivaskakku suklaapinnalla. Otava ja Pohjantähti löytyvät vasemmasta reunasta, Orion oikeasta.

Kakun sisus ei tässä ollut pääroolissa. Kokosin kakun pohjan perinteisellä sokerikakkureseptillä, Kinuskikissan vadelmatäytteellä (kuitenkin korvaten vadelman helpommalla mansikalla) ja itse tehdyllä luumuhillolla. Kostukkeeksi tuli 1,5 desilitraa mansikkamehua.

Kakun päällyskerros koostui sulatetusta tummasta suklaasta. Mikäli syntymäpäivien kohde ei olisi ollut pähkinäallergikko, olisin tehnyt pinnan kaulitsemalla mustan marsipaanin levyksi.

Sailan tähtikakku sokerimassapinnalla

Sailan tähtikakku sokerimassapinnalla

Aloitin pintakoristelun avaamalla pöydälle syntymäpäivän keväisen tähtikartan. Jaoin kakun mielessäni eteläiseen, itäiseen, pohjoiseen ja läntiseen lohkoon taivasta. Otin kaapista esiin purkin erivärisiä sokeritähtiä. Jatkoin tähtien pudottelua suklaapinnalle eteläisen tähtitaivaan tutuista tähtikuvioista: ensin Orion, sitten Sirius ja muu ympäristö. Kirkkaimmat tähdet ja tähtikuviot päätyivät ensin paikalleen.

Kun tutuimmat ja kirkkaimmat kuviot oli asetettu, tarkastin planeettojen paikat ja sijoitin kartalle Jupiterin, Saturnuksen ja Marsin.

Seuraavaksi poimin kaapista nomparelleja. Nämä olivat valitettavasti monissa väreissä, sillä puhtaan valkoisia en lähikaupasta löytänyt. Pyrin tiputtelemaan nomparellit tasaisen harvakseltaan kakun pinnalle. Jatkoin varovasti joitain tutuimpia tähtikuvioita muutamilla himmeämmillä tähdillä.

Kakku sai viimeisen silauksensa juuri ennen tarjoilua. Kastoin pullasudin kärjen varovasti tomusokeriin, nostin sen kakun päälle ja sormilla harjaksia sipaisten töpsyttelin pinnalle Linnunrataa. Tomusokerikerrosta ei voinut tehdä etukäteen, sillä pinnalle kertyvä kosteus olisi tuhonnut sen säilytyksessä.

Kakun pintakerros vaatii vielä hieman kehittelyä. Nomparellien ja sokertitähtien sijaan lopputuloksesta on mahdollisuus saada realistisempi maalaamalla tähdet kapealla siveltimellä valkoisella sokerikuorrutuksella. Tämän aikaa vievän jatkokehitysiden kokeilu jää kuitenkin ensi kertaan.

Hienostunut tähtikakku sokerimassasta

Saila Rantajääskö antoi kaltaiselleni satunnaiselle leipojalle arvokkaan vihjeen: kakkuja voi tehdä myös sokerimassasta. Tämä on ilouutinen, joka mahdollistaa monenlaisten muotoilujen tekemisen myös pähkinäallergikkoystävällisesti.

Varaa nämä askartelutarpeet syrjään koristelua varten

Varaa nämä askartelutarpeet syrjään koristelua varten. Kuva Saila Rantajääskö

Sailan kakku pohjautui kakkublogisti Emma Iivanaisen ohjeeseen.  Pohjan voi tehdä suklaisena ja kokenut leipuri saattaa uskaltaa tässäkin kokeilla vadelman korvaamista muilla marjoilla tai hedelmillä.

”Kuorrutin kakun tummansinisellä sokerimassalla. Tähtikuvioihin käytin valkoista sokerimassaa. Suihkutin ensin kimallesuihketta tummansinisen sokerimassan päälle, maalasin tähdet hopeaisella ja kullanhohtoisella tomuväreillä ja liimasin ne veden avulla kakun pintaan”, kommentoi Saila kakun kokoamista.

Tässä kakussa suuret tähdet oli painettu muoteilla sokerimassasta ja värjätty toivottuun sävyyn. Vinkkinä sävytykseen oli kastaa jämäkät hammasharjan harjakset nestemäiseen kakkuväriin ja pyyhkäistä sormella harjan alapintaa. Sormi tietysti suttaantuu ellei käytä hanskoja, mutta väri leviää samalla alla olevalle pinnalle pienten pisaroiden pilvenä harjasten heilahtaessa takaisin muotoonsa.

Sailan mukaan tomusokeria paremman Linnunradan saa kimallesuihkeella. Myös hän oli huomannut tomusokerin kosteuden kestoon liittyvät haasteet ja löytänyt lopulta toimivan ratkaisun.

Kiitokset Sailalle vinkeistä! Jatkan kakkuohjeita myös seuraavassa kirjoituksessa. Viikon kuluttua vuorossa ovat helppo auringonpimennyskakku aloittelevan leipurin makuun ja mestarin Voyager-kakku.

Onko omassa laatikossasi avaruusfiiliksellä väännetyn kakun resepti? Kerro ideastasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Laajakulmaista valoimuria etsimässä

5.5.2016 klo 22.24, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivas takapihalla

Aina välillä tulee astuttua polulle, joka johtaa aivan muualle kuin minne alun perin ajatteli sen kulkevan. Lähdin talven pimeydessä etsimään valovoimaista objektiivia ja upposin yllättäen odottamattomiin sfääreihin.

Miksi juuri valovoimaista objektiivia? Tähtitaivaan alla on parhaimmillaan pimeää ja himmeiden kohteiden tallentumisessa kameran kuviin auttaa, jos kennolle ui mahdollisimman moni fotoni. Olin jo aiemmin todennut, että riittävällä valoimurilla revontuletkin tallentuvat kameraan vaikka käsivaralla.

Valovoimalla on väliä

Juuri revontulten ikuistaminen mielessä lähdin tutkimaan objektiiveja hakusessa kaksi avainominaisuutta: laaja näkökenttä ja se palvottu valovoima. Revontulivalokuvaajat ovat yli 10 vuoden ajan kantaneet laukussa f/1,4 24 mm objektiiveja. Tässä lukusekamelskassa 24 mm on objektiivin polttoväli ja f/1,4 ilmaisee valovoimaa. Mitä pienempi valovoimaluku on, sitä enemmän fotoneja löytää parhaimmillaan kamerasi kennolle

Kaapistani löytyi jo ennestään Canonin 24 mm f/1,4 L II ja Samyang 24 mm f/1,4. Onnellisen sattuman johdosta sain lisäksi mahdollisuuden sormeilla Sigman uutta 20 mm f/1,4 objektiivia. Näitä laseja vertailtaessa kiinnostaa nimenomaan valonkeruukyky f/1,4 ääritilanteissa. Äärirajille venyttäessä objektiivien suorituskyky joutuu koetukselle. F/1,4 -kuvasta on enää turha hakea pikselitäydellisyyttä, sillä suurilla aukoilla joutuu tekemään kompromisseja vähintäänkin nurkkien kuvanlaadussa.

Haasteina näillä äärivalovoimilla ovat ainakin reunojen tummeneminen eli vinjetointi ja kirkkaiden kohteiden vääristymät. Verrattuna tyypilliseen f/2,8 objektiiviin, f/1,4-lasin käyttäjä pystyy halutessaan valitsemaan kolme kertaa lyhyemmän valotusajan.

Kolmesta vertailun objektiivista 20mm Sigma on selvästi suurin ja raskain.

Kolmesta vertailun objektiivista 20 mm Sigma on suurin ja raskain.

Ensituntumaa

Rajasin tutkimusmatkani tarkoituksella nimenomaan f/1,4 objektiiveihin. Testattavista kapistuksista Sigman 20 mm f/1,4 oli selvästi kookkain. Rakenteeltaan Sigma tuntui kädessä tukevalle, vakaalle ja sulavalinjaiselle. Jyhkeässä lasissa oli sitä tuttua laadun tuntua, mihin olin Canonin 24 mm f/1,4 objektiiveissa tottunut. Samaa ei aivan voi sanoa Samyangin versiosta, jonka rakenne tuntui näpeissä Canonia ja Sigmaa heppoisemmalle.

Canonin 24 mm objektiivin tavoin Sigman uutuus oli varustettu automaattitarkennuksella. Testasin tarkennusta sekä Canon EOS 5D -rungolla, että Sonyn a7 R II rungolla Metabones IV -sovittimen kanssa. 20 mm Sigma toimi kummallakin moitteettomasti. Samyangin 24 mm on täysin käsitarkenteinen lasi, joten Sigma ja Canon olivat testitripletistä ainoat sukujuhliin soveltuvat kapistukset.

Toisaalta Samyangin hyväksi puoleksi voidaan lukea lompakkoystävällinen hinta: sen hankinnassa köyhtyy vain noin 600 euron verran, kun taas Sigman 20 mm objektiivista saa pulittaa lähes 900 e ja uudesta Canonin 24 mm f/1,4 II lasista peräti huimat 1600 e. Vaikka asiaa miten perin katsoisi, valovoima maksaa. Sanovat isot tytöt mitä tahansa, on penni paremmin kulutettu optiikassa kuin timanteissa.

Sigma20_PiirtoKeskella2

Kuvanlaatu

Istutin kolme lasia vuorotellen Sony A7R II:n nokalle ja napsin valovoimaisimman ääripään sarjan f/1,4 – f/2 – f/2,8 jokaisella kolmesta objektiivista. Valotusaika muuttui aukon mukaan, mutta pysyi objektiivien välillä samana aina samalla aukolla. Kiinnitin erityishuomiota keskustan piirtoon ja äärireunoihin poimien kuvista esimerkkiotokset vastaavista kohtaa taivasta ja kameran näkökenttää.

Avoimimmalla mahdollisella aukolla Sigma suoriutui hienosti kuvan keskustan osalta. Samyangin verrokilla keskiosan piirrossa vaikutti olevan pikkiriikkistä viuhkamaista komaa toispuoleisesti tähtien reunoilla.  Olin kuullut monien sanovan, että Samyangin objektiivien piirto on joskus yksilötuurista kiinni. Ehkä oma koekaniinini ei ollut sieltä onnekkaimmasta päästä pakkaa.

Canonin keskustan laatu oli jotain näiden kahden ääripään väliltä. Kolmesta kandidaatista Canon piirsin vaaleimman kuvan. Vaikutti siltä, että se oli tripletistä aidosti valovoimaisin. Kaikki vinjetoivat nurkista, mikä oli f/1,4 aukolla täysin odotettavissa.

Reunoja tutkiskellessa hämmästyin: vaikutti siltä, että Samyangin piirto äärilaidoissa oli joukon paras. Usean vuoden käyttökokemuksella olin jo tuskallisen tietoinen Canonin objektiivin komahaasteista kuvan reunoilla. Tähdet vaikuttivat piirtyvän voimakkaasti monisakaraisiksi vääristyneinä.

Eniten hämmennyin Sigman 20 mm objektiivin huonosta piirrosta reunoilla. Kaikki tähdet piirtyivät viivoiksi ja yksityiskohtien erottaminen joukosta oli vaikeaa.

Sigma20_PiirtoReunoilla

Canon 1 – Sony 0

Satuin tilittämään hämmentävää löydöstäni Taivaanvahdin havainnon yhteydessä ja harrastajakollega Matti Helin ohjasi kiinnostavan linkin äärelle. Sivuston mukaan Sonyn kennon edessä olevan infrapunasuotimen suhteessa paksuhko rakenne saattoi aiheuttaa ongelmia joillain vanhemmilla objektiiveilla. Canonin EF-kiinnityksellä varustettu Sigman 20 mm oli uunituore, mutta voisiko ilmiössä ehkä olla kyse samasta ongelmasta?

Teoriaa oli mahdollista testata kokeilemalla esiintyisikö ilmiö Canonin rungolla. Kietaisin kimpsut ja kampsut taas niskaan ja ryntäsin takaisin tähtitaivaan alle kokeilemaan. Toden totta, vaikutti siltä että Canon EOS 5D II:n kanssa Sigman nurkat piirtyivät paljon kauniimmin kuin Sonyn rungon kanssa. Nyt reunojen jälki oli verrattavissa Samyangin reunojen vähäisiin koman oireisiin.

Löydös oli tavallaan hieman huolestuttava ja aiheuttaisi Sonyn kantajalle enemmän päänvaivaa objektiivin valinnassa. Haasteina olisi paitsi toimivan tarkennuksen rajautuminen tiettyihin malleihin, myös vaikeus ennakoida reunojen piirtokykyä.

Kuuma kysymys oli toistuisiko Sonyn rungolla todettu reunavääristymä kaikilla äärimmäisen laajakulmaisilla objektiiveilla. 20 mm on kuitenkin hieman laajempi kuin verrokkien 24 mm kuvakulma. Tämäkin asia oli ainakin pintapuolisesti testattavissa.  Hain sisältä tunnetusti kaunispiirtoisen Samyangin 14 mm f/2,8 -laajakulman, iskin sen Sonyn A7 RII:n nokalle ja huokaisin helpotuksesta: reunat piirtyivät yhtä kauniisti kuin mihin olin objektiivin kanssa Canonin nokalla tottunut.

Tulkitsin, että 20 mm Sigmalla ja Sonyn rungolla bongaamani ongelma oli tyypillinen nimenomaan tälle kombinaatiolle.

Minkä näistä hankkisin?

Jos etsisin objektiivia Canonin järjestelmäkameraan, olisi Sigma:n 20 mm tästä joukosta todennäköisesti selvä ykkönen. Sen kuvanlaatu, miellyttävä rakenne ja siedettävä hinta ovat canonistille nappivalinta.

Ainoana huonona puolena objektiivissa on sen etulinssin muoto, joka ulostyöntyvänä pallopintana tekee mahdottomaksi suodinten käytön. Ilman kevyttä suodinta pinta on alttiina naarmuuntumiselle, vauvojen innokkaille käsille ja nuuhkivien koirien kuonoille.

Kuvaan kuitenkin nykyisin pääasiassa Sonyn rungolla ja arvostan automaattitarkennuksen mahdollisuutta. Vaikutti siltä että vanha ystäväni Canonin 24 mm f/1,4 II jatkaisi edelleen kulkua kameralaukussani.

Lähdin alun perin etsimään täydellistä objektiivia revontulikuvaukseen. Vaikuttaa siltä, että etsintä jatkuu edelleen. Sigman valikoimista löytyy myös 24 mm f/1,4, jonka toivon saavani jonain päivänä tutustuttavaksi. Jos sen reunapiirto ei kärsin sisarensa tavoin sony-allergiasta, saattaa vanha Canonin 24 mm viimeinkin kohdata voittajansa.

Muutama testikuva yhdistelmällä Sony A7R II & Sigma 20 mm f/1,4.

6 kommenttia “Laajakulmaista valoimuria etsimässä”

  1. Nikonillakin on vastaava täyskennon kameran objektiivi Nikkor AF-S 24/1.4G ED, joka on yli 2000 euron hintaluokkaa. Toisaalta kun kennossa on tuhansien tai kymmenien tuhansien yksikköjen ISO-herkkyysarvoja, saa niilläkin kompensaatiota hieman heikompaan valovoimaan. Revontulien kuvaustilaisuudet ovat valtaväestölle keskimääräisesti harvassa.

  2. Oskar Ojala sanoo:

    Sonyn 42 megapikselin resoluutio on hyvinkin haastava objektiiville. Adapterin käyttö aiheuttaa helposti pienen kohdistusvirheen objektiivin ja rungon välillä, mikä saattaa näkyä reunaterävyyden heikkenemisenä keskustan ollessa oikein tarkennettu. Tämä korostuu tietty äärettömään tarkentaessa, koska pienikin muutos tarkennustasossa tekee kuvan epäteräväksi. Toinen haaste liittyy mainitsemaasi kennon suotimen paksuuteen. Canonin ja Sonyn suotimien paksuudet lienevät samaa luokkaa, mutta pienikin ero huonontaa suorituskykyä ja ero korostuu suurimmalla aukolla. Sigman kuvassa näyttääkin siltä, että astigmatismi dominoi koman sijasta, mikä viittaa juuri epäyhteensopivuuteen.

    Paras olisi saada Sonyyn varta vasten tehty laajis, nopeiden laajisten valikoima on tosin Sonylla olematon, Zeiss 25/2:n ollessa ainoa nopeahko. Samyang on kuitenkin ilmoittanut tuovansa markkinoille automaattitarkenteiset objektiivit Sonyyn, joten aika näyttää.

  3. Emma Bruus sanoo:

    Automaattitarkenteiset Samyangit ovat todella kiinnostavia. 14mm f/2.8 on ollut erinomainen objektiivi halohommissa ja ripeämpi tarkennus poistaisi kenttähäröilyä monissa tiukoissa tilanteissa. Lupaava kehityssuunta.

    Olen lievästi tuskaillut tämän adapterin käytön kanssa. Ongelma on lähinnä siinä että toisissa laseissa sitä tarvitaan ja toisissa ei. Kun on kiire, ei ekstra-palojen ruuvailu ole herkkua. Mitä enemmän E-mountille julkaistaan valikoimaa, sitä vähemmän tätä puljausta tarvitsee tehdä.

  4. Matti Koski sanoo:

    Tiedoksi: A7RII:n kanssa adapterien ja (Canon) laajakulmien käyttö on arpapeliä. Varsinkin laajakulmien joissa on ”kelluva” linssielementti. R2:n sensoripakka on hieman paksumpi kuin ykkösmallin johtuen BSI-tekniikasta ja adapteriin pitää laittaa ”shimmejä” väliin että runkopaksuus saadaan oikeaksi. Muuten tarkennustason kaarevuus saa aivan toisen ulottuvuuden…

    Adapterien paksuus ja keskitys on aivan tuurista kiinni muutenkin joten joillain saattaa käydä munkki ja adapteri on ”liian paksu” pakasta vedettynä ja kombinaatio toimiikin oikein.

    Sonyyn (R2) ei kannata laittaa kuin natiiveja objektiiveja kiinni mikäli laajiksien kanssa reunapiirrosta haluaa jotain varmuutta eikä halua alkaa korjaamaan pakasta vedettyä adapteria metallinpaloilla. Tällöin valintoja on tasan yksi, eli Loxia 21mm.

  5. Emma Bruus sanoo:

    Kiitos Matti tuosta Loxia-vinkistä. Vaikkei lasi f/1,4 olekaan, se on kiinnostava vertailukohta. Jos onnistun saamaan tuollaisen käsiini, sitä olisi mielenkiintoista verrata Sigman 24mm lasiin ja kevään testissä suoriutuneeseen Samyangiin.

  6. Kuka tietää. Kuvatessani täyskennoisella Canon 6D ja linssinä Tokina SD 11-16 F2,8, niin mikä mahtaa olla todellinen laajakulmaisuus ääriasennossa 11 mm, ja sen kennolle tuoma kuva-ala. Vinjetointia tulee tosin reilusti, mutta esim. revontulikoronaa kuvatessa se ei minua haittaa. Kuva-alaa tulee tällöin runsaasti ja leikkaan tarpeen mukaan. 16 mm polttovälillä vinjetointia ei tule kennolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *