Kuun varjossa 21.8.2017

30.10.2017 klo 02.02, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Tähtivalokuvaus , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

Olimme edellisenä päivänä ajaneet läpi Pariisin, ohittaneet nopeasti Mexicon ja päätyneet yöksi Columbiaan. Tämä oli yksi niistä muutamasta kymmenestä Yhdysvaltain Columbiasta, jotka oli selvästi nimetty ennen kuin nörtit keksivät käsitteen yksilöivä tunniste. Metsästimme jälleen tien päällä täydellistä auringonpimennystä.

Tämä oli se aamu, jolloin herätyskello pakotti ylös ennen sarastusta mustan auringon perään. Olimme Marko Pekkolan kanssa alun perin ajatelleet seuraavamme täydellistä auringonpimennystä mukavasti tukikohtamme Kansas Cityn pohjoispuolelta käsin. Kaksi päivää ennen tapahtumaa sääennusteet alueelle olivat kuitenkin muuttuneet synkemmiksi. Pimennyksen näkeminen vaikutti epätodennäköiselle, jos jäisimme niille sijoillemme. ”Failure is not an option”, kuten täällä päin sanotaan.

Olimme syöneet muutaman pimennyspuuron aiemmin, joten perusasiat olivat kunnossa: pääsisimme vuokra-autolla pakenemaan mihin suuntaan vain haluaisimme. Siirtyimme yhden päivämatkan verran kohti selkeämpiä alueita Columbiaan. Sääennusteiden jyrkkä muutos oli vapauttanut pimennyslinjalta hotellihuoneita, sillä paranoideimmat reissaajat olivat muuttaneet matkasuunnitelmiaan jo päiviä ennen meitä.

Paikallisten tähtiharrastajien kanssa keskustelu edeltävänä iltana hotellin aulassa oli terästänyt pimennyspäivän ajosuunnitelmaa: etenisimme aikaisin ennen aamuruuhkia ohi St. Louisin etelään, koko ajan pimennyslinjaa seuraten. Tämän jälkeen tavoitteena oli lähinnä pysyä poissa pilvien alta.

Makandassa pellot tien molemmin puolin oli raivattu parkkialueiksi.

Makandassa pellot tien molemmin puolin oli raivattu parkkialueiksi. Kuva Emma Bruus

20170821_101054_kynnetEclipse missionaries from Finland

Suurin pelkomme oli, että liikenne suurkaupungista tukkisi kaikenkokoiset tiet tehden etenemisestä vaikeaa. Ainakin aamun ensisäteissä huoli oli turha ja matka pitkin leveää moottoritietä taittui mukavasti.  Olimme jättäneet uhkaavat pilvilautat taaksemme Columbiaan ja yllämme sinersi selkeä taivas. Päätimme harhautua moottoritieltä kohti Chesteriä etsimään sopivaa paikkaa kartoittaa wifin avulla viime hetken säätilaa.

Olimme toki varanneet verkkoyhteyttä varten paikallisen 4G-liittymän, mutta sen epäluotettavuus oli johtanut reissun aikana jo suureen tulvaan Elisa missionaries-vitsejä. Keskilännessä kaikkein luotettavin tapa saada verkko oli tähän mennessä ollut paikallistaa lähin McDonald’s ja siirtyä sisään nauttimaan ilmastoinnin iloista.  Idea ei ollut täysin uusi ja Chesterin purilaispaikka oli jo valmiiksi lähes tupaten täynnä pimennysturisteja.

Osittaisen pimennyksen seurantaa Makandan 'keskustassa'. Kuva Marko Pekkola

Osittaisen pimennyksen seurantaa Makandan ’keskustassa’. Kuva Marko Pekkola

Viereisen ostoskeskuksen parkkiin oli aamun aikana noussut kourallinen kaukoputkia, sillä oli ilmeistä että huolto tässä pisteessä tulisi toimimaan.  Tungimme itsemme pöytiin ja pääsimme nopeasti keskusteluyhteyteen muiden pimennysmatkaajien kanssa. Väki oli saapunut lähinnä muualta Yhdysvalloista. Me suomalaiset olimme joukossa ehdottomasti kaukaisimmat vieraat.

Vanhempi rouva naapuripöydässä tempaisi ripeästi sukan pois jalasta ja sanoi ”hey take a look!”. Silmäni pyöristyivät hämmästyksestä kun ymmärsin hänen taiteilleen varpaankynsiinsä pimennyksen eri vaiheet. Molempien jalkojen askartelu oli taatusti vaatinut teräksisiä hermoja ja vakaata kättä. Väki vaikutti olevan antaumuksella liikkeellä!

Toisella puolen pöytää keskustelu kääntyi päivän lempiaiheeseen: säähän. Näytti mahdolliselle, että pilvet haittaisivat pimennystä jopa täällä Chesterissä. Vaikka taivas nyt vaikutti selkeälle, voisi noste synnyttää niitä lähes minne vaan. Syvimpään vaiheeseen oli aikaa vielä kaksi tuntia. Ostoskeskuksen julkisivu ei vaikuttanut pimennyskuviin mukavalle ympäristölle, joten päätimme siirtyä vielä eteenpäin pitkin pimennyslinjaa.

Korvissamme kaikuivat pöytäseuramme varoittavat sanat ”Jos menette Carbondaleen, olette jumissa”. Ennesanoista tuntui kuin olisimme astumassa sisään Morian kaivoksiin.

Lehdistä muodostuva neulanreikäkamera piirtää osittaisen vaiheen sirpit maahan. Kuva: Emma Bruus

Lehdistä muodostuva neulanreikäkamera piirtää osittaisen vaiheen sirpit maahan. Kuva: Emma Bruus

Makanda

Etenimme Mississipin rantateitä pitkin ja radiossa soi eteläinen rock. Jos ulkona olisi ollut yhtään viileämpää, olisivat farkut ja bootsit sopineet oivasti tunnelmaan. Osittaisen vaiheen alkuun oli alle tunti, joten saimme edetä esteettä Carbondaleen asti. Ohi ajaessamme paikallinen stadioni ja puistot olivat täynnä väkeä.

Lähdimme hieman syrjemmälle kohti Makandaa etsimään sopivaa tukikohtaa pimennyksen seurantaan. Tämä alkoi vaikuttaa yhä hankalammalle, sillä tienvieriin alkoi ilmestyä maanomistajien selkeitä ’älä pysäköi tähän’ kylttejä.

Osittaisen vaiheen alku läheni ja jonnekin oli päästävä parkkiin. Keskellä pikkiriikkistä kylää törmäsimme väentungokseen ja selkeästi merkattuihin parkkialueisiin. Tämän hippien perustaman Makandan kylän 500:n ihmisen väestö oli yllättäen kymmenkertaistunut yhden päivän ajaksi. Kyllä, parkkitilaa löytyisi, 20 $ kiitos!

Vetäisimme auton niitetylle pallolle ja rupesimme keräämään kaikkea tarvittavaa mukaan otettavaksi. Tässä vaiheessa läkähdyttävä kuumuus iski nuijan lailla. Oli keskipäivä, aurinko porotti esteettä ja lämpötila oli 35:n asteen paikkeilla.

Huolimatta vuosien saunaharjoittelusta tunsin, kuinka tajunnan tila alkoi laskea uhkaavasti hetki hetkeltä. Teippasin vahingossa aurinkosuodinkalvon takapenkkiin kiinni, pudotin sakset istuinten väliin ja levitin kaikki varusteet sekamelskaksi takapenkille etsien välttämättömimpiä tavaroita. Tässä säässä pitäisi valokuvauksessa keskittyä vain kaikkein oleellisimpaan ja unohtaa kikkailu: äly ei yksinkertaisesti riittäisi muuhun.

66557_EmmaBruus_Pimennys2017

Täydellisen vaiheen lähetessä pilvet katosivat ja aurinko näkyi lähes selkeältä taivaalta. Kuva Emma Bruus

Halusin edelleen pimennyskuvaani ihmisiä. Lähdimme etsimään niitä kylän keskustasta, jonka näytti muodostavan lähinnä yksi talo ja sen edusta. Pimennyksen osittainen vaihe oli jo alkanut ja vilkuilimme välillä hitsaajanlasiemme läpi tilannetta.

Musertava paahde pakotti leiriytymään suuren lehmuksenkaltaisen puun alle. Varjossa lepuutteli jo muutaman vanhempi pariskunta. ”Meilläkään ei ole aikomusta tulla täältä varjosta pois ennen täydellistä vaihetta” kommentoi seura nähdessään otsalta kaulaani pitkin alas valuvat hikinorot. Tartuin vesipulloon ja seurasin osittaisen vaiheen etenemistä lehtien läpi siivilöityvistä neulanreikäsirpeistä.

Täydellinen auringonpimennys

Olin päättänyt yrittää Janne Pyykön pimennyspatsas-ideaa Markon kanssa kakkoskameralla kesken täydellisen vaiheen. Pääkamera vangitsisi tavalliseen tapaan laajakulmakuvan paikallisesta maisemasta. Keskityin läkähdyksissäni takaamaan, että pääkamerassa oli kaikki asetukset kohdallaan. Pimennys olisi tässä kestoltaan hieman yli kaksi minuuttia, joten kesken tapahtuman ei kannattaisi käyttää aikaa asetusten hiontaan.

Jos säätilan muutos ei olisi sekoittanut suunnitelmia, olisi asetuspuoli maisemavalintoineen ollut hyvin valmisteltu jo päivää etukäteen.

Nyt korokkeena oli tarjolla lähinnä yksi paikoitusaluetta rajaava heinäpaali. Ryhmityimme sen luokse juuri ennen täydellisyyttä. Yllemme oli muodostunut tiuhaan tahtiin pieniä pilarimaisia kumpupilviä, jotka viittasivat voimakkaaseen konvektioon. Jos kävisi käsittämättömän huonosti, yksi pallero väärässä paikassa riittäisi peittämään koko täydellisen vaiheen taakseen. Sille ei enää voinut mitään.

 

Vapaudenpatsas-tyyli hakusessa osittaisen vaiheen aikana. Kuva Emma Bruus & Marko Pekkola

Vapaudenpatsas-tyyli hakusessa osittaisen vaiheen aikana. Kuva Emma Bruus & Marko Pekkola

Ihmiset kokoontuivat edessämme olevan tien reunoille tunnelman tiivistyessä odotukseksi. Viimein saapui timanttisormus hurraa-huutojen saattelemana. Täydellisen vaiheen aluksi Marko hyppäsi heinäpaalille ja tartuin pikaisesti kakkoskameraan kalastaakseni vapaudenpatsas-henkistä otosta. Siitä ei tullut mitään: tajusin muutaman kokeilun jälkeen asetusten olevan tavalla tai toisella pielessä ja keskeytimme operaation keskittyäksemme itse pimennyksen seuraamiseen.

Aurinko korkealla hehkui mustana ja koronassa ympärillä näkyi selkeitä muotoja. Oikealla puolen loisti Venus kirkkaana tähtenä. ”Hei, varjonauhoja!” huikkasi Marko. Vieressämme olevan valkoisen maastoauton konepeltiä pitkin eteni rintama pieniä laineita.

Pois

Täydellisen vaiheen jälkeen oli mielessä lähinnä yksi asia: ilmastointi. Muutaman osittaisen vaiheen otoksen jälkeen siirryimme kohti helpottavaa viileyttä. Tavoitteena oli päästä liikkeelle ja takaisin kohti Kansas Cityä, josta huomenna aamupäivällä lähtisi lento eteenpäin. Matkaa oli edessä vielä 600 kilometriä.

Samankaltaiset ajatukset olivat monen muunkin mielessä ja kapea tie täyttyi autoista. Tässä se ruuhka nyt oli. Hetken tuumailtuamme päätimme reitittää itsemme vastoin navigaattorin ohjeita itse kohti määränpäätä.

Markon toimiessa kartanlukijana puikkelehdimme pikkuteitä eteenpäin vältellen pahimmat ruuhkat. St Louisin suunnalle oli noussut komea alasin, mutta ajatus pimennyspäivän myrskybongauksesta tuntui mahdottomalta. Oikeille paikoille pääseminen olisi vaatinut nopeampia teitä, jotka nyt olivat täyttyneet paluuliikenteestä.

Core punch

Pimennyksen jälkeen tiet olivat tukossa paluuliikenteestä. Kuva Marko Pekkola

Pimennyksen jälkeen tiet olivat tukossa paluuliikenteestä. Kuva Marko Pekkola

Pääsimme moottoritielle, kun paikalliseen matkapuhelinliittymään pamahti viranomaisten lähettämä tekstiviestihäly: ”Kansas Cityssä saattaa illalla olla tulvivaa vettä”.

Ajelimme kohtalaisissa ruuhkissa ohi St Louisin, kun täsmentävä tiedote saapui ”Kansas cityssä saattaa illalla ukkostaa kunnolla klo 21-24”.  Viesti kuulosti myrskybongarin korvaan aika mukavalle.

Seuraava tiedote olikin jo muotoa ”Kansas Cityssä saattaa ukkostaa voimakkaasti klo 21-06”. Jaahas, saammekohan vielä kunnon finaalin päivälle? Jatkoimme moottoritietä eteenpäin kohti päämäärää ja aloimme tähyillä missä tämä paljon puhuttu pilvi luuraisi. Illan pimetessä horisontissa välähti muutaman kerran. Sieltähän se nousi.

Välke tiheni. Emme muistaneet koskaan Suomessa nähneemme mitään vastaavaa. Kännykkään pärähti viranomaisvaroitus, jonka oleellinen sanoma oli ”Rytisee koko yön ihan kunnolla, pysykää kotona älkääkä lähtekö ulos seikkailemaan, pelastuslaitoksella tulee olemaan jo muutenkin riittävästi tekemistä”.

Pysähdyimme seuraamaan Kansas Cityn suunnalta lähestyvää mörköä. Kuva Emma Bruus

Pysähdyimme seuraamaan Kansas Cityn suunnalta lähestyvää mörköä. Kuva Emma Bruus

Tässä vaiheessa välke horisontissa tiheni niin ripeäksi, että alkoi vähän hirvittää. Vilkaisu salamapaikantimen näkymään paljasti, että hotellimme ja meidän välissä oli leveä vyö napakkaa välkettä. Päässäni alkoi soimaan vanhan leijonanmetsästyslaulun sanat ”sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää, täytyy mennä läpi!”.

Takanamme oli jo herätys klo 4 aamulla, yksi auringonpimennys ja lähes koko Suomen läpimitan verran ajomatkaa. Pieni taisteluväsymys alkoi vaivata, muttei auttanut muu kuin suunnitella etenemistä niin, että tien varrelle pystyisi tarvittaessa asettua valokuvaamaan.

Ennan Kansas Cityä nousimme moottoritieltä ylös pikkuteille ja jäimme ihailemaan lähestyvää supersolua. Tuntuu kuin olisimme huoneessa yhdessä taaperon kanssa, joka on juuri keksinyt valokatkaisijan jatkuvan räpsyttelyn hienouden. Bassot vain olivat paremmat ja pilvenreunan alta puhaltava tuuli muotoili joka hetkeen uuden kampauksen. [video]

Suurin osa salamointia tapahtui pilven sisällä, mutta nätti alasinryömiäinen sai meissä aikaan huokauksen. Tuuli toi mukanaan sadepisaroita ja hyppäsimme auton suojaan jatkamaan matkaa. Samaan aikaan puhelimeen saapui uusi tekstiviesti listaten kaikki tiet, jotka oli toistaiseksi suljettu tulvivan sateen vuoksi. Lista kuulosti ulkopaikkakuntalaisen korvaan täydeltä heprealta, joten ei auttanut muuta kuin edetä kapeaa tietä kohti kaupunkia parhaan fiiliksen mukaan ja onneen luottaen. [video]

Tässä vaiheessa tuntui hyvälle, että valitsimme autovuokraamon suosituksesta paikallisessa kielessä keskikokoisen menopelin. Suomalaisen mittapuun mukaan pöristin meni kuitenkin selvästi jo luokkaan maatielehmät ja oli ehdottomasti suurin koskaan ajamani kulkuväline. Ehkä sillä tiukan paikan tullen ylittäisi pari lätäkköä.

Raskas ropina konepellillä tiheni ja välillä osa sateesta tuli selvästi rakeina. Kulkuvauhti tippui matelutasolle, mutta pääsimme silti koko ajan etenemään kohti määränpäätä.

Tuntitolkulla vakaasti edeten saavutimme viimein keskiyön jälkeen hotellin pihan. Taivas välkkyi vielä tasaiseen tahtiin, mutta juuri nyt myrskybongauskiintiö oli päivältä täynnä. Mikään ei enää voisi voittaa suihkua, peittoa ja tyynyä. Myöhemmin hotelliaamiaisella seurasimme kahvia hörppien uutiskuvia pelastushelikoptereista, jotka noukkivat katolle yön tulvia paenneita ihmisiä turvaan.

Blogi jää tauolle

Siirryn marraskuussa 2017 äitiyslomalle. Kiitokset kaikille lukijoille aktiivisesta kirjoitusten seurannasta ja kommentoinnista!

2017_Pukki_EmmaBruus

4 kommenttia “Kuun varjossa 21.8.2017”

  1. Timo sanoo:

    Hauska kuulla teidän pimennysreissusta, hyvä että vältyitte pilviltä. Meillä osui kohdalle huhtikuussa vakava sairastuminen ja piti peruuttaa pimennyksen ja juhannuksen reissut, mutta nyt ollaan taas jatkamassa matkojen suunnittelua. Oregon pitänee käydä vaikkei aurinko enää pimenekään – ehkä Chilessä onnistaa.

    1. Timo sanoo:

      NIIIN ja onnea!!! ^^

    2. Emma Bruus sanoo:

      Kiitos Timo 🙂

      Toivottavasti pääsette Chile/Argentiina -linjalle pimeän auringon alle ja voin sitten lukea teidän poppoon matkakuulumisia: näyttää nimittäin sille, että nämä seuraavat pimennykset jäävät pitkän matkansa vuoksi todennäköisesti perheeltä väliin. Oregonissa saattaa kanssa näin myöhemmin olla vähemmän ryysis ja alueeseen pääsee tutustumaan rauhassa.

      Hämmennyksekseni huomasin, että seuraavista ’helpoista’ pimennyksistä myös 2024 linja kulkee taas pikkiriikkisen Makandan yli. Jos kohtalo kuljettaisi samoille seuduille, niin tuonne en tosin uudestaan menisi. Sensijaan Mississipin varteen juuri ennen Chesteriä jäi yksi aika sympaattinen terässilta. Sellainen, jollaisia aina räjäytetään lännenelokuvissa, kun päätetään ryöstää juna. Moinen klassikko soveltuisi mainiosti paikallisväriksi mihin tahansa pimennyskuvaan.

      Tulevista täydellisistä auringonpimennyksistä suomalaisittain kaikkein triviaaleimpia taitavat olla 2026 ja 2027 Espanja. Onhan tuonne vielä pitkä aika, mutta niin sitä vaan 2002 tuli pohdittua enteellisesti, että josko 10 vuotta myöhemmin 2012 palaisi taas Australiaan. Ja siellä Ausseissahan sitä 2012 taas oltiin 🙂

      1. Timo sanoo:

        Chile jäi meidän rtw-reissulla uusittavien listoille, harmittavasti vain eka pimennys siellä on vähän viileään aikaan ja toinen melkoisen kaukana Santiagosta. Mutta pitää vuoden päästä ruveta vakavissaan miettimään tuota ja tarkistamaan mahd suunnitelmaa.

        Hyvää jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


#bongaalinnunrata: Valokuvausvinkit

8.9.2017 klo 00.00, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

Pimeä yötaivas muuttuu vähitellen luksukseksi, johon vain harvalla on enää varaa. Asumme enimmäkseen työpaikkojen ympärillä taajamissa, joiden kirkas valaistus peittää alleen monia taivaanilmiöitä. Yksi näyttävimmistä on oman galaksimme keskusta, utu jota kotoisasti kutsutaan Linnunradaksi.

Linnunrata kaartuu yli taivaan. Paras havaintohetki on syys-lokakuussa uudenkuun aikaan. Kuva Emma Bruus

Linnunrata kaartuu yli taivaan. Paras havaintohetki on syys-lokakuussa uudenkuun aikaan. Kuva Emma Bruus

Kaltaiseni kaupunkimaailmassa elävä asfaltintallaaja ei välttämättä edes tiedä millaisen kokemuksen menettää. Olen viettänyt suurimman osan elämästäni Tampereen tiheiten asutussa taajamassa, jossa yötaivas tuskin näkyi katutasoon. Onneksi isovanhemmilla oli pieni maatila Ruokolahden syrjäisessä kolkassa korkean mäen huipulla.  Siellä törmäsin ensikertaa todelliseen pimeyteen. Ja se oli kaunis!

Muistan teininä kävelleeni ulos kuuttomana syysyönä ja häkeltyneeni maaseututukikohdan tähtien määrästä. Niitä oli taivaalla enemmän kuin olin koskaan ennen nähnyt. Paljain silmin saattoi helposti erottaa yli taivaan kaartuvan Linnunradan valkean udun ja Andromedan galaksin. Kiikareilla taivaalta voi bongata monia syvän taivaan kohteita, joista kaupungissa oli turha unelmoida.

Aikaa kului 20 vuotta ja vuosien virratessa Imatran Stora Enson tehtailla tehtiin täydellinen valaistuksen remontti. Sen jälkeen yötaivaani ei enää ollut entisellään ja itähorisontin täytti kelmeä hohde. Tilanne on edelleen paljon kaupunkiympäristöä parempi, mutta todella synkkää taivasta joutuu nyt maaseudullakin etsimään laajan kunnan vielä syrjäisimmistä erämetsistä.

Samaan aikaan suurimmassa naapurikunnassa Imatralla on kaupunginvaltuustossa keskusteltu yövalaistuksen tarpeesta. Kunnan tuorein linjaus on, että yövalaistusta pitää lisätä. Linjauksessa kadotetuilla energiansäästöillä maksetaan harvojen yöllä liikkujien turvallisuuden tunteesta kahden sairaanhoitajan kuukausipalkan verran. Arvovalinta tämäkin.

Paikallislehti linjaa keskustelua räväkästi sanoin ”Jos ei miellytä niin voi muuttaa maalle”. Helpommin sanottu kuin tehty: Imatran valot ovat todellisuudessa jo vuosia tuhonneet parhaimman pimeän taivaan kokemuksen myös maaseutumaisten naapurikuntien alueilta. Etelä-Suomen maaseutukin on jo niin ylivalaistu, että himmeimpien tähtitaivaan kohteiden havaitsijat etsivät parhainta yötaivasta ulkomailta asti.

#bongaalinnunrata

Linnunrata Ursan havaintokeskuksen yllä Orimattilassa.

Linnunrata Ursan havaintokeskuksen yllä Orimattilassa. Kuva Emma Bruus

Yötaivaalla kaartuva Linnunrata on valaistusta lisäävien päätösten myötä katoava luonnonvara. Jotta mahdollisimman moni sukupolvestamme vielä ehtisi kokea tähtitaivaan kauneuden, käynnistyy 8.9. #bongaalinnunrata -haaste. Kampanjan tavoitteena on hakeutua pimeään paikkaan ja ihailla oman kotigalaksimme ydintä seuraavan kahden kuukauden ajan.

Kampanjaan kuuluu myös valokuvakisa: parhaat Linnunrata-otokset ja havaintokertomukset palkitaan. Kampanjahaasteeseen voi osallistua Ursan Taivaanvahdissa lähettämällä oman otoksensa muutamalla sanalla höystettynä Syvän avaruuden havaintolomakkeella. Havainnon kohteeksi valitaan Linnunrata ja kisaa varten havaintokertomuksesta tulisi löytyä teksti #bongaalinnunrata.

Miten kuvata Linnunrataa?

Ensin tarvitset pimeän bongauspaikan mahdollisimman läheltä omaa sijaintiasi. Paras hetki Linnunradan tarkkailuun on kuuton yö: myös oman kiertolaisemme liikkeitä ja sijaintia kannattaa sunnitteluvaiheessa pitää silmällä.  Onnistumisen kannalta pimeys on tärkein elementti, sillä soveltamalla seuraavia ohjeita kaupunkiolosuhteissa saat todennäköisesti saaliiksi hyvin vaalean kuvan jossa näkyy vain muutama hassu tähti.

Seuraavaksi tarvitset kameran, jonka asetuksia voit itse säätää. Tämä tarkoittaa laitetta, josta löytyy manuaaliasetus (merkitty kuvaustilana ”M”) ja mahdollisuus pakottaa laitteen tarkennus käsin (merkintä ”MF”) äärettömään. Muuten vekottimen automatiikka tuumaa yöllä hädissään ”iik! jopas on pimeää”, väläyttää salamaa ja tarkentaa todennäköisesti lähimpään pusikkoon.

Sekä pokkarit että järjestelmäkamerat sopivat puuhaan mainiosti: kunhan laitetta voi itse komentaa. Kännykällä kunnollisen otoksen saaminen ei todennäköisesti onnistu. Jos haluat kuitenkin yrittää, kokeile revontulille soveltuvia kännykamera-asetuksia.

Jos kuvausvälineessäsi on vaihdettava objektiivi, kannattaa nokalle valita mahdollisimman suuren alan taivasta näyttävä lasi. Polttovälimielessä puhutaan alueesta 8-24 mm. Mitä enemmän objektiivista vielä löytyy valovoimaa, sen parempi.

Kamera pitää ohjata käyttämään paljon tavallista pidempää valotusaikaa. Alkuun pääsee valotusajoilla 20-30 s. Jos käytössäsi on seurannalla varustettu jalusta, voi valotusaikaa venyttää hieman pidemmäksikin.

Maapallon pyöriessä yötaivaan tähdet alkavat venyä valokuvissa viiruiksi (tosin laajakulmaisella objektiivillä ilmiö jää aika vähäiseksi). Seurantajalusta hivuttaa laitetta tähtien mukaan ja poistaa viiruuntumisen. Jonkinlainen jalusta kameran alle tarvitaan joka tapauksessa. Aivan tavallinen kamera/videojalusta ja lankalaukaisija käy puuhaan mainiosti, mutta näiden puutteestakin selviää pienellä luovuudella.

Kameroista löytyy myös kennoherkkyysvalinta, joka kannattaa laittaa jonnekin ISO 1600-12800 paikkeille riippuen omasta mausta ja laitteen kohinaisuudesta. Mitä suurempi kennoherkkyys on, sitä kirkkaampana Linnunrata piirtyy kuvaan. Samalla tosin myös kohinan määrä lopullisessa otoksessa kasvaa.

Kuvan etualaa on pyyhkäisty punaisella taskulampulla. Imatran pilvistä heijastuva hukkavalo on piilotettu puiden taa. Kuva Emma Bruus

Kuvan etualaa on pyyhkäisty punaisella taskulampulla. Imatran pilvistä heijastuva hukkavalo on piilotettu puiden taa. Yksittäisotos seurantajalustan päältä. Kuva Emma Bruus

Ihan aluksi lähtisin liikkeelle seuraavilla asetuksilla:

  • Tarkennus äärettömään
  • ISO 6400
  • Valotusaika 20s
  • Aukkoluku niin pieneksi kuin objektiivi/laite antaa myöten. Esimerkiksi f/1.4, f/2.0 tai f/2.8. Mitä pienempi, sen parempi.
  • Jalusta alle
  • Etä/lankalaukaisin kiinni tai laukaisuviive päälle

Linnunratakuvauksen pidempi oppimäärä: Maisemaa

Kun tekniset yksityiskohdat on saatu kuntoon, voit lähteä hiomaan etualalla olevaa maisemaa mahdollisimman kauniiksi. Jos naapurin massiivisen kesämökin kulma peittää puolet kuvasta, on paikallaan siirtyä vaikka lähemmäs rantaa ja hakea vaikka kaunista järviheijastusta. Omalta pimeältä havaintoalueelta löytää helmet kartoittamalla mahdollisia kuvauspaikkoja etukäteen päiväsaikaan. Jos tuuripatikointi ei kiinnosta, pääsee kuvauspaikkamietinnän alkuun myös Google mapsilla.

Kuvattaessa tähtitaivasta seurantajalustalla tähdet piirtyvät otokseen terävinä, mutta maisema etualalla jää mustan utuiseksi ja näyttää venyvän sivulle. Tämä johtuu siitä, ettei maisema tietenkään liiku tähtitaivaan tavoin.

Jos haluat etualan maiseman selkeänä mukaan otokseesi, on vaihtoehtoja käytännössä kaksi: turvaudu kuvankäsittelyyn tai valaise etuala millä tahansa valaisimella aivan lyhyeksi aikaa.

Etualan valaisuun käy mainiosti nopea taskulampulla maalaus, matkapuhelimen ledillä pyyhkäisy tai vaikka auton valojen väläytys. Tässä kohtaa on luovuudella tilaa.

Yötaivas on valokuvaajan leikkikenttä ellei taajamien kellertävä valo peitä sitä näkyvistä. Kuva Emma Bruus

Yötaivas on valokuvaajan leikkikenttä ellei taajamien kellertävä valo peitä sitä näkyvistä. Etualaa korostettu kännykän ledin valolla. Kuvattu Nurmijärven Rajamäellä

Kuvankäsittelyvaihtoehdossa koostat lopullisen otoksesi kahdesta eri otoksesta: toisesta poimitaan Linnunrata ja toisesta alla näkyvä maisema.

Jos päätät lähteä kuvankäsittelyn tielle, voit saman tien kokeilla pinota useita Linnunrata-otoksia päällekäin. Tapa pinota pitkän valotuksen kuvia on hyvin yleinen himmeiden tähtitaivaan kohteiden harrastajien keskuudessa. Tällä saavutetaan näennäisesti pidempi valotusaika ja kirkkaampi kuva. Samalla kennon kohinan määrä voidaan pitää helpommin maltillisena, eikä ISO-lukua tarvitse venyttää aivan äärimmilleen.

Todellisen säätäjän Linnunrata-otos koostuukin useasta kuvasta: pinotusta yötaivaasta ja erikseen kuvatusta maisemasta.

Linnunratakuvauksen vielä pidempi oppimäärä: ihmiset

Hyvä, nyt on paikannettu kaunis maisema ja kamerakin on oikeissa astuksissa. Voit tehdä vielä yhden asian otoksesi eteen: juoksuttaa kuvaan yhden tai useamman ihmisen. Yötaivasotokset ovat lähes poikkeuksetta mielenkiintoisempia, jos kuvasta löytyy samaistuttavissa oleva katsoja. Lähde siis perheenjäsenten tai ystävien kanssa yhteisretkelle. Koko porukasta voi ottaa vaikka selfien väläyttämällä kameran etusalamaa osana pidempään kestävää valotusta.

Jos sinnikkäästä suostuttelusta, uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta huolimatta päädyt pimeyteen yksin, voit tietysti itse juosta mukaan kuvaan.  Ehdit otokseen käyttämällä kameran kuvaajakin-juoksee-mukaan-ryhmäkuvaan 10 sekunnin laukaisuviive-toimintoa.

Kymmeniä sekunteja pitkä valotusaika vaatii toki kuvassa mukana olevilta rautaista selkärankaa ja kykyä pysyä sitkeästi liikkumatta.

Onnea ja menestystä matkaan ja muista jakaa lopputulos kisatunnisteella #bongaalinnunrata Taivaanvahdissa!

Linnunrataloistaa revontulten loimutessa Ruokolahden syrjäisessä metsäkolkassa. Leijonaa ei pimeydessä tarvitse pelätä. Kuvat Emma Bruus

Linnunrata loistaa revontulten loimutessa Ruokolahden syrjäisessä metsäkolkassa. Leijonaa ei pimeydessä tarvitse pelätä. Animaatio koostettu noin sadan seurantajalustan päältä otetun kuvan sarjasta. Tarkkasilmäinen huomaakin horisontin liikkuvan Linnunradan pysyessä paikallaan.  Kuvat Emma Bruus

5 kommenttia “#bongaalinnunrata: Valokuvausvinkit”

  1. Päivi S. sanoo:

    F1,2 ja f2 ovat mahdollisimman suuria aukkoja. Tekstissä kumminkin puhutaan mahdollisimman pienistä aukoista, joten korjaisitteko lukemat vastaamaan tekstiä eli esim f22 tai f28. Ne kuullostavat minunkin kuvauskokemukseni mukaan tilanteeseen oikeammilta ratkaisuilta.

    1. Emma Bruus sanoo:

      Hmmm….kyllä tuo näyttäisi ihan oikein päin menevän ”Aukkoluku niin pieneksi kuin objektiivi/laite antaa myöten”. Näinhän se menee kun ajattelee asiaa puhtaasti asetuksissa näkyvän _numeron_ koon kannalta.

      Kameran aukon käsitteen suhteen on tosiaan pieni sekaannuksen vaara. Mitä suurempi -fyysinen- aukko on, sen pienempi on asetuksissa aukkoluku. Eli siis kun aukkoluku on suuri (esim. f/8) on fyysinen aukko pieni ja kameraan pääsee niukasti valoa -> huono juttu yötaivaskuvauksen kannalta.

      Jos taas aukkoluku on pieni (kuten nuo f/1.2 ja f/2), on -fyysinen- aukko suuri. Muutoksen näkee ihan veivaamalla objektiivia ja katsomalla millaisen polun suljinlehdet jättävät valolle. Eli siis mitä pienemmällä numerolla asetus on, sen leveämmin ja suuremmalla pinta-alalla valo ui sisään kennolle.

      Tämä aukon vaikutus ei nurinkurisuudessaan ole valokuvauksen selkeimpiä alueita, joten hyvä että nostit esiin täsmennyksen tarpeen.

      1. Emma Bruus sanoo:

        Vielä tarkennuksena, että tähtikuvaustarkoituksiin en missään nimessä suosittele käytettäväksi f/8 aukkolukua suurempaa lukemaan. Vaikka ISO-lukua vääntäisi tappiin, f/8-22 -alueella valotusajat pietenevät. Tämä taas aiheuttaa ongelmia seurannan kanssa.

        f/1.4-2.8 -akseli on paras lähtökohta. Ihan ääriavoin fyysinen aukko tuppaa tuottamaan tummia nurkkia, joten muitakin asetuksia liikkumavälillä voi kokeilla.

  2. Pekka sanoo:

    Kuinkas tähtitaivaan ja revontulien videokuvaaminen parhaiten onnistuisi ?

    1. Emma Bruus sanoo:

      Edelliset 20 vuotta vastaus tähän kysymykseen on ollut lähinnä ”Huonosti”, mutta herkkäkennoiset järjestelmäkamerat ovat jonkin verran muuttaneet tilannetta.

      Olen vanhoissa kirjoituksissa purkanut tätä aihetta pala-palalta hieman eri näkökulmista:
      https://www.ursa.fi/blogi/taivas-takapihalla/liikkuvalla-kuvalla-eloa-havaintoihin/
      https://www.ursa.fi/blogi/taivas-takapihalla/animoijan-tyokalut/
      https://www.ursa.fi/blogi/taivas-takapihalla/revontulia-videokameralla/
      https://www.ursa.fi/blogi/taivas-takapihalla/revontulia-ja-ihmisia/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Pidempää lasia taivaskuvaajalle

5.8.2017 klo 19.41, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivas takapihalla

”Haluaisin halvan, valovoimaisen ja kepeän objektiivin…mielellään sellaisen, jolla näkee tarkkaan kauas”, esittelin toivelistaani. ”Tässä, ole hyvä” sanoi lammas ja ojensi käteeni pienen, orvokeilla koristellun nyytin.

Kaikki ei tuntunut oikealta. Oliko kyse siitä, että kaikki arjessa tuntemani lampaat olivat huomattavasti vähäsanaisempia? Avasin silmät peittoa puristaen: eihän tuollaista kameraobjektiivia voi olla kuin unissa!

Olin selvästi murehtinut aivan liikaa mikä olisi sekä komeettoihin, että kurkiin tepsivä objektiivi uuden kamerarunkoni nokalla.

Hevosella pääsee ja f/2.8:lla kuvaa

Luontokuvaajat ovat aina arvostaneet pitkää polttoväliä. Kaukana käyskentelevät eläimet todennäköisesti poistuvat nopeasti, mikäli niistä koittaa ottaa lähikuvan. Luontokuvaajista nirsoimpia ovat tähtikuvaajat. Vaikka kohteet ovatkin vähemmän arkoja, vaaditaan himmeiden sumujen tallentamiseen yleensä tavallista parempaa valovoimaa (esim. f/2.8).

Hakusessa on siis pitkä ja valovoimainen objektiivi. Tällaisia toki löytyy alan kaupoista.  Niissä vain on yksi ilmeisen huono puoli: valovoimaisesta telestä joutuu helposti maksamaan pienen perheauton hinnan.

Pakettiin punttisalikortti?

Jos tässä vaiheessa ei vielä hirvitä, niin järkytys seuraa viimeistään kappaletta nostettaessa. Valovoiman aikaansaamiseksi etulinssi on tyypillisesti himmeitä sisarobjektiiveja leveämpi. Mittasuhteet laajenevat ja objektiivista tulee väistämättä muhkea.

Mikäli saisin käsiini laadukkaan 500 mm f/2.8 objektiivin enkä joutuisi rahasta murehtimaan, olisi edessä silti vaikea paikka. Kaltaiseni hintelä it-mimmi ei moista jötkälettä hevillä nostaisi, vaan objektiivin mukana täytyisi tulla kantaja. Oletko koskaan nähnyt tällaista pakettia tarjolla? Aivan oikein, en ole minäkään.

Viimeistään tähän romuttuvat suunnitelmat pitkäpolttovälisestä valoimurista. Jostain siis on karsittava.

Paras objektiivi on sellainen, jonka ottaa epäröimättä mukaan. Hylkäyssyyksi muodostuu siis helposti paino. Kesän luontolasia valikoivan kannattaakin rehellisesti harkita, minkä kokoinen pötkylä lähtee vielä tuskatta kantoon.

Mistä karsia?

Monen objektiivivalmistajan valikoimasta löytyy perusvaihtoehdot:

70-300mm f/4.5-5.6, painot luokkaa 700g

70-200 f/2.8, painot luokkaa 1,5 kg

100-400mm f/4.0-5.6, paino n. 1,5 kg

Jos punttia on sen verran, ettei 1,5 kg telen raahaaminen vielä aiheuta käsissä vapinaa, päätyy harkintalinjalle valovoima. Painoluokassa löytyy helposti vielä f/2.8 valovoimaisia objektiiveja, mutta polttoväli näissä tuppaa jäämään 200 mm paikkeille. Jos haluat kohteesi lähemmäs, joudut puolestaan karsimaan valovoimasta.

Mitä huonomman valovoiman kohdalla sitten menetetään? Hieman syvyysterävyysvaikutelmaa, lyhyenpää valotusaikaa tai kohinattomuutta. Jos järjestelmäkamerasi kenno on valmiiksi vähäkohinainen, ei välttämättä puhuta suurista asioita. Taivasta kuvattaessa valovoima on tärkeä nimenomaan himmeiden sumumaisten kohteiden tapauksessa. Jos taas olet vannoutunut Kuu- ja planeettabongari, ostoslistallasi on nimenomaan mahdollisimman pitkä polttoväli, valovoimasta viis.

 

Kuu_Teksteja_600Kuu kolmella eri polttovälillä kuvattuna. Kohde piirtyy kameran kennolle 400 mm polttovälillä kaksi kertaa suurempana: omalla rungollani kuusta jää 200 mm polttovälillä jäljelle noin 400 pikseliä leveä lätkä, kun taas  400 mm tuo kameraan jo n. 800 kuvapisteen pallon.

 

Mitä lyhyemmän polttovälin kohdalla menetetään? Kohteet piirtyvät kuvaasi pienempinä kuin pitkällä polttovälillä kuvattaessa. Jos kuvaat rajallisen alueen kohdetta, kuten Kuuta tai sumua, mustien reunojen leikkuun jälkeen pikseleitä kohteesta jää jäljelle vähemmän.

Pitkän objektiivin valinta on hienovaraista arvontaa lompakon ja hauiksen koon välillä. Jos kummastakin löytyy paksuutta, mahtuu kameralaukkuun vaikka useampikin lasi.

070110-171549

Tyypillinen yhdistystähtitornin kaukoputki saattaa tarjota huiman 2000 – 4000 mm polttovälin hintaluokassa 10 000 – 20 000 euroa. Valovoima yhdistelmälle jää yleensä f/10:n luokkaan. Monelle halvin tapa päästä käsiksi laadukkaaseen havaintolaitteistoon onkin liittyä paikallisyhdistyksen jäseneksi. Kuva Emma Bruus

Telejatkeilla joustavuutta

Monien tunnettujen objektiivivalmistajien valikoimasta löytyy erilaisia polttovälin muunnoskappaleita. Tyypillisimmillään objektiivin perään liitettävä lisuke muuttaa polttoväliä kertoimilla 1,4x tai 2x. Liittämällä 1,4x telejatkeen 200 mm polttoväliseen objektiivin, saa siis polttoväliä kasvatettua lähes 300 mm tasolle.

Muunnos ei kuitenkaan tule täysin ilman uhrauksia: kärsijä on tässä tapauksessa valovoima (ja tietysti lompakko). 1,4x telejatkeella 200 mm f/2.8 objektiivista tulee 280 mm f/4 ja valovoimaetu on tiessään.  Lisäpulikka soveltuu kuitenkin mainiosti tilapäiseen käyttöön.

Koska tarvitsen kaukoputken?

Toden totta, kaukoputki on oikeastaan vain hieman suurempi kameraobjektiivi, josta puuttuu automaattitarkennus ja kuvan kääntö.

Avaruuden kohteiden tapauksessa oikea esityssuunta on muutenkin keskustelukysymys, mutta sukujuhlien kohdalla muutaman optisen komponentin puutos saattaa häiritä. Ei liene toivottavaa, että mummu roikkuu kuvassa ylösalaisin ja itse kohteesta näkyy pelkät nenäkarvat. Aivan oikein, kaukoputket ovat muuten oikein kivoja, mutta soveltuvat huonosti esim. kesähäiden tallennukseen – jos ei muuten, niin viimeistään painonsa puolesta.

Planeetta- ja sumukuvauksessa ne ovat kuitenkin mainiota kapistuksia: jokainen polttovälin tuplaus kaksinkertaistaa koon, jossa kohde piirtyy kamerasi kennolle. Jos kaukoputken optiset osat on tehty jostain muusta kuin olutpullon pohjasta, lisääntyy myös vangitsemiesi yksityiskohtien määrä.

Jos siis tunnet, ettei 400 mm polttoväli enää riitä mihinkään, on edessäsi todennäköisesti kaukoputken osto. Verrattuna pidempipolttovälisiin kameraobjektiiveihin, pääset 500-2000 mm polttoväliluokkaan kaukoputkella kiinni kaukaisiin kohteisiin huomattavasti huokeammalla.

4 kommenttia “Pidempää lasia taivaskuvaajalle”

  1. Jaakko sanoo:

    Pieni korjaus:

    ”1,4x telejatkeella 200 mm f/2.8 objektiivista tulee 280 mm f/5.6 ja valovoimaetu on tiessään”

    1.4x telejatkeellaa 200/2.8 muuttuu 280mm f/3.9-linssiksi. 2x TC -> 400/5.6.

    1. Emma Bruus sanoo:

      Hupsista. Todentotta, aivan noin huono tilanne ei ole.

  2. Taneli sanoo:

    Hei.
    Millaista ISO-asetusta ja valotusaikaa käyttäisit kirkkaasta kuusta
    AF-S NIKKOR 200–500mm f/5.6E ED VR ja Nikon AF-S Teleconverter TC-20E III yhdistelmällä, kun polttoväli on 1000mm ja f/11? Runko on Full Frame 36Mt kennolla, ilman automaattitarkennusta ja jalustalla.

    1. Emma Bruus sanoo:

      Kuun valotuksessa on yksi selkeä sääntö, jonka mukaan mennään: valotusaika ja muut asetukset pitää valita sellaiseksi, ettei kohteen pinta pala pohjaan. Monissa tapauksissa tämä kuitenkin tarkoittaa, ettei maisemasta saa enää ympäröiviä yksityiskohtia kuvaan. Yössä kuvattaessa maisema vaatii pidempiä valotusaikoja kuin itse Kuu. Tätä voi tietysti jonkinverran auringonlaskun jälkeen paikkailla ottamalla HDR-sarjan kohteesta, mutta silti yksi kuvista pitäisi olla niin tumma että Kuun pintaa näkyy. Säkkipimeässä kannattaakin unohtaa maisema ja keskittyä itse Kuuhun.

      Polttoväliä kalustossasi on aika paljon ja ilman seurantajalustaa alla en kasvattaisi valotusaikaa yli 0,5s. Suurimmaksi muuttujaksi tässä yhtälössä jää tosiaan ISO-luku, josta perussääntö ”mahdollisimman pieni” pätenee tässäkin tapauksessa. Moderneilla full-frame rungoilla kohina ei enää tuppaa aiheuttamaan pahaa päänsärkyä, mutta periaate pätee edelleen.

      Kuusta saa paljon mielenkiintoisempia kuvia, kun ei kuvaa sitä täytenä. Noin pitkällä putkella saattaa saada oikein dramaattisia kuvia sirppivaiheessa, jolloin reunan kraaterit näkyvät parhaiten.

      Lähtisin liikkeelle asetuksilla 1/50s ja ISO 100. Kurkistaisin lopputulosta kameran ruudulta ja säätäisin ISO-lukua siihen suuntaan, ettei Kuun pinnassa ole yhtäkään pohjaanpalanutta valkoista kohtaa, pelkkiä harmaasävyjä tasaisesti.

      Moderneissa rungoissa tuppaa olemaan live view-toiminto mikä auttaa tarkennuksessa. Jos tällaista ei löydy, kannattaa todellinen äärettömän paikka hakea päivänvalossa vaikka valmiiksi ja merkitä objektiiviin/kaukoputkeen valmiiksi yötä varten. Automaattitarkennuksen puutteesta ei tässä ole minkäänlaista haittaa: se on pimeäkuvaushommissa aika tarpeeton ominaisuus.

      Menestystä bongaukseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Yhdysvaltojen auringonpimennysprojekti 2017: osittainen vaihe

7.7.2017 klo 12.09, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

”Eclipse eaters 2012”. Kuvat yläoikealta alavasemmalle: Saul Lehtonen (kuvassa Johanna Hoffrén), Johanna Hoffrén (kuvassa Saul Lehtonen), Ville Nikula (kuvassa Mikael Holappa), Anna Snellman (kuvassa Otto Snellman).

Oletko lähdössä elokuussa Yhdysvaltoihin katsomaan täydellistä auringonpimennystä? Kannatko kassissa kameraa? Tule mukaan joukkoistamisprojektiin koostamaan eeppistä kokonaisnäkymää ainutlaatuisesta hetkestä.

Täytyy heti alkuun tehdä selväksi, ettei tämä ole minun ideani. Takanani on useita pimennyksiä ja tavanomaisesta poikkeavia kuvaushankkeita, mutta tämä ajatus on 100% Janne Pyykön käsialaa. Janne on kiistaton mestari leikittäessä kokosuhteilla isojen ja pienten kappaleiden välillä.

Edellinen hänen ideoimansa hanke saavutti niin suuren suosion, että 2012 paluulennolla Australian pimennysreissulta toveri-pimennysbongari Saksasta selitti vessajonossa innoissaan ”Sitten oli se porukka, joka otti ne auringonsyömiskuvat, oletko nähnyt? Aivan mahtavia!”. Oli ilo todeta, että kuvaajat istuvat parin penkkirivin päässä samalla lennolla kohti Eurooppaa.

Finnish Statue of Eclipse

Vapaudenpatsas-pimennyskoosteen perusidea. Kuva Janne Pyykkö

Vapaudenpatsas-pimennyskoosteen perusidea. Kuva Janne Pyykkö

2017 pimennyksen tapauksessa Jannen idea on koota yhteen mahdollisimman monta vapaudenpatsas-tyyppistä otosta. Koska pimennyslinja menee kauniisti yli Yhdysvaltojen, pitää mukana tietysti olla sopivasti paikallisväriä. Koko ideaa kerrotaan tarkemmin heinäkuun uusimmassa Tähdet ja Avaruus -lehdessä (5/2017) ja käytännön asetusvinkein myös Jannen blogissa.

2015 osittaisen auringonpimennyksen sirppivaihe näkyy kädessäni olevan hitsaajanlasin läpi. Kuva Marko Pekkola & Emma Bruus

2015 osittaisen auringonpimennyksen sirppivaihe näkyy kädessäni olevan hitsaajanlasin läpi. Kuva Marko Pekkola & Emma Bruus

Patsastelua osittaisen auringonpimennyksen aikaan

Kirjoitin Suomen 2015 osittaista pimennystä ajatellen pienen yhteenvedon siitä, miten maiseman saa otokseen mukaan myös osittaisen vaiheen aikana. Tausta aihepiirille on lievä kyllästymiseni pacman-sirppeihin mustalla pohjalla. On niin helppo saada aikaan jotain luovempaa.

Pystyt ottamaan vapaudenpatsaskuvia mainiosti myös osittaisen vaiheen aikana. Ainesosat ovat seuraavat:

  • Kirja, soihtumainen auringonpeittäjä, hotellihuoneesta lainattu lakana toogaksi
  • Salama – paristojen tila on paikallaan tarkistaa
  • Rautakaupasta >12 din hitsaajanlasi käteen tai soihdun huipulle
  • Manuaaliasetuksin toimiva kamera

Tarvitset todennäköisesti myös kuvaajatoverin. Osittaisen pimennyksen aikana patsastelu saattaa onnistua yksinkin, sillä näet varjosta koska hitsaajanlasi peittää kameran objektiivin. Jos olet yksin reissussa ja haluat kokeilla tätä, pakkaa mukaan myös kaukolaukaisin ja jalusta.

Aukko ja kuvan anatomia

Kuvaustilanteessa salama kytketään päälle ja otoksen etuosa valaistaan keinotekoisesti.

Koska taustalla oleva pimennys on kaukana äärettömän tarkennuksen alueella ja vapaudenpatsas etualalla lähellä objektiivia, pitää kamera opettaa näkemään molemmat kohteet. Tämä tehdään asettamalla aukko käsin mahdollisimman pienelle (suureen aukkolukuun kamerassa, esim. f/8 – f/22). Näin kamera katsoo samaan aikaan sekä lähelle, että kauas.

Aukon asettaminen mahdollisimman suureen lukemaan on sitä tärkeämpää, mitä suurempi kenno kamerassasi on: pienikennoisten pokkarien käyttäjät pärjäävät todennäköisesti kivasti jo f/8 asetuksella, kun taas 35mm ’täyskenno’ kameroiden omistajille on tärkeämpää hakea f/22 -luokan asetuksia.

Järkärikäyttäjien on parasta huolehtia kameran kennolta pahimmat pölyt pois ennen kuvaushetkeä, sillä ne ilmestyvät pienillä aukoilla armottomasti mukaan otokseen.

Objektiivista ja harjoittelusta

Tämä halo-otos on napattu yksin kuvaten täyskennokameralla pitkälti samalla idealla kuin pimennyksen aikaiset otokset. Kriitiset parametrit f/22, ISO 100, valotus 1/200s, etusalama, 10s laikaisuviive

Tämä halo-otos on napattu yksin kuvaten täyskennokameralla pitkälti samalla idealla kuin pimennyksen aikaiset otokset. Kriitiset parametrit: 24mm, f/22, ISO 100, valotus 1/200 s, etusalama, 10s laukaisuviive

Pimennys-vapaudenpatsas on selvästi pystykuva-aihe. Aurinko tulee olemaan havaintopaikalla noin 40-65:n asteen korkeudella riippuen siitä missä päin Yhdysvaltoja aiot ilmiötä tarkkailla. Oregonin 40:n aseteen korkeuteen riittää jo 35 mm polttovälillä varustettu objektiivi, mutta lähemmäs Missouria matkaavat joutuvat pakkaamaan laajakulmaotoksia varten mielellään lähempänä 24 mm kinovastaavaa polttoväliä olevan objektiivin.

Osittaisen vaiheen vapaudenpatsas-teemaa voi erittäin hyvin harjoitella etukäteen kotimaassakin aina asetuksia ja valotusta myöten. Olettaen ettei kesästä tule synkeän pilvistä, on auringon kirkkaus käytettävissä treeniin riittävän tasaisena valonlähteenä hyvissä ajoin ennen matkaa.

Toivottavasti saavut pimennyslinjalle hyvissä ajoin ja ehdit miettiä kuvauspaikkaa ja auringon korkeutta jo edellisenä päivänä rauhassa.

Kun kuvaat tätä aihetta, et voi käyttää kamerassa aurinkosuodinta. Sommittelu täytyykin ehdottomasti tehdä kameran live view -toiminnon kanssa eikä katsomalla optisesta etsimestä suoraan: näin silmäsi ovat turvassa.

Varoituksen sana

Mieti tarkkaan mitä aiot pimennyksen aikana tehdä ja mihin haluat ryhtyä. Kovin monta kuvausideaa ei kannata ottaa työn alle, sillä viime hetken jännittyneessä adrenaliinitärinässä on täysin mahdollista sössiä ne kaikki.

Toivon, että otat ensisijaisesti osaa Jannen täydellisen vaiheen vapaudenpatsas-joukkoistamisideaan. Paljon muuta katselua kummempaa ei täydellisen vaiheen aikana sitten kannata tehdäkään.

Kun täydellinen vaihe on ohi, sinulle jää todennäköisesti reilummin aikaa leikkiä jäljellä olevalla osittaisella vaiheella luovasti.

Auringonpimennyshavainnot

Kun pimennys on ohi, Ursa kerää auringonpimennyshavaintoja Taivaanvahti -havaintojärjestelmään. Havainto kirjataan paikallisajassa pimennyslomakkeella. Pääset järjestelmän kautta seuraamaan myös kuinka eri puolella Yhdysvaltoja matkanneet seurueet ovat onnistuneet retkessään. Jos hyvästä yrityksestä huolimatta jäät pilvien alle, tee silti havainto otsikolla ”Pimennyksen maksimi pilvien takana”. Negatiiviset havainnotkin auttavat kokonaiskuvan hahmottamisessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Tähtiharrastusta Malmössä

13.5.2017 klo 10.55, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintovälineet , Taivas takapihalla , Yleinen , Yleinen avaruushäröily

Tuntui kuin olisin päätynyt rinnakkaistodellisuuteen. Meininki oli tutun tampereenursamaista, paitsi että kaikki puhuivat ruotsia. Olin Tycho Brahe Sällskapetin vieraana Malmössä.

Syy miksi mielellään vertaan Malmön ja Skånen alueen paikallisyhdistystä nimenomaan Tampereen Ursaan, on yhdistysten jäsenmäärä. Tycho Brahe Sällskapetilla on noin 200 jäsentä ja Tampereen Ursan jäsenmäärä on vuosien varrella liikkunut jossain 350 paikkeilla. Valtakunnallinen Ursa painii yli 18 000 jäsenellään niin eri sarjassa, ettei vastinkappaletta löydy edes koko Pohjois-Euroopasta.

Toinen yhdistävä tekijä on kaupunkien aktiivinen opiskelijaelämä ja yleinen luonne. Malmön yliopisto ja Lundin yliopistokaupunki pitävät kaupungin yleisilmeen nuorekkaana. Kauniissa keskustassa kävelijä ei törmää lähiöiden syrjälähiöihin tai palaneisiin autoihin. Mutta on Tampereellakin Hervantansa, joka tosin nykyisin on lähinnä nuorten insinööriopiskelijoiden valtaama.

Tycho Brahe Sällskapetin toimintaan meitä perehdyttävät yhdistyksen puheenjohtaja Peter Linde ja sihteeri Mirja Markkula. Tähtitieteilijän uralta eläköitynyt Peter on ollut mukana seuran toiminnassa 70-luvulta lähtien ja tuntee kotiyhdistyksensä perusteellisesti.

TycoBraheObservatory

Laatuoptiikkaa Malmön kyljessä

Vierailemme yhdistyksen havaintokeskuksessa Oxiessa. Paikalliseen observatorioon kuuluu toimisto- ja kerhorakennus, sekä kaksi kupolia kaukoputkille. Varsinaisesta kupolista tosin ei ole kyse, sillä yhdistyksessä on käytännöllisyyssyistä päädytty kattamaan havaintolaitteet lihasvoimin liukuvalla harjakatolla. Ratkaisu kuulosti erittäin hyvälle aika monenlaista kupoliongelmaa nähneelle.

Kupoleissa istui erittäin tutun näköistä lasia: Meaden LX200 14” GPS ja GM200 –jalustalla Celestronin noin 12” Maksutov-Cassegrain kaukoputki. Joko laitevalmistajalla oli kokoamisen yhteydessä ollut parempi päivä, tai paikallissää oli ollut armollisempi, mutta Tampereella harmaita hiuksia aiheuttanut Meaden jalusta oli kuulemma täällä toiminut enimmäkseen ongelmitta.

Laitteistoa katsoessa eurot juoksevat silmissä. Erinomaisen varustelutason saavuttaminen on vaatinut selvästi paikallisseuralta panostusta. Peter avaa tilannetta ja kertoo yhdistyksen hakeneen rahoitusta useilta rahastoilta onnistuneesti.

Yhdistyksen lippulaivalaitteisto on samalla myös paikallisten koululaisten käytössä erilaisia omia opinto- ja tutkimusprojekteja varten. Jokunen ryhmä sitä on ehtinyt käyttääkin, mm. eksoplaneettojen ylikulkuvalokäyrien mittaamiseen. Kaupunki tarjoaa yhdistykselle tilat ilmaiseksi, sillä ehdolla että kaupunkilaisille järjestetään mahdollisuus tähtitaivaan tarkkailuun. Yleisönäytökset ovat kaupunkilaisille ilmaisia, mutta tilausnäytösmaksu 50 € tuo mukavan lisän yhdistyksen toimintabudjettiin.

Peter ja Mirja esittelevät laitteiston aatelia.

Peter ja Mirja esittelevät laitteiston aatelia.

Paikallistoiminta

Kaikkein kiireisintä ja hauskinta kuulemma on elokuu alussa perseidien tähdenlentoparven aikaan, kun näytöskausi alkaa. Tuolloin observatorion pihalle kannetaan tuolit, joille tähtinäytösvieraat kellistyvät aplodeeraamaan onnistuneesti bongatuille perseideille.

Malmön valosaaste tietysti haittaa kaikenlaista valokuvaus- ja havaintotoimintaa, mutta edes läheisen vesitornin valot saa kuulemma puhelinsoitolla sammutettua.

Tähtitornin ulkopuolella TBS:llä on mahdollisuus lainata paikalliselta Tekniseltä museolta tiloja suurempia kokouksia ja kuukauden esitelmiä varten. Tällä kertaa esittelin Ursan ainutlaatuista Taivaanvahti-havaintojärjestelmää, joka oli herättänyt kiinnostusta Ruotsissa  Matkakumppanini Marko Pekkola käsitteli omassa esityksessään  toista paikallisia askarruttanutta kysymystä ”Kuinka Suomessa voi olla niin suuri valtakunnallinen tähtiharrastusyhdistys?”

DSC01151_2

En koskaan ajatellut kirjoittavani tähtitieteellisen yhdistyksen wc-tiloista, mutta tämä innovaatio oli kyllä hieno!

Osaksi suurta aurinkokuntaa

Tähtikarrastusyhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja juhlallisuuksien lisäksi luvassa on erilaisia tempauksia konserteista teemapäiviin.

Ruotsissa on suurta huonekalukauppojen ja laskiaispullien lisäksi myös aurinkokuntamallit. Maailman massiivisimman mallin keskustähtenä toimii Globen Tukholmassa. Koko valtakunnan kattavan aurinkokunta ulottuu Kiirunasta etelään ja pian aivan Malmöseen sakka. Uudet viimeaikoina löydetyt aurinkokunnan kääpiöplaneetat ovat saamassa vähitellen paikkansa mallissa. Pienkappale nimeltä 2007 OR10 saa pian paikkansa Malmöstä ja Makemake tulee asettumaan Göteborgiin.

Alien-näyttelyiden aatelia

Observatoriolla vierailevien lapsiryhmien tapauksessa yksi ohjelmanumero on innostanut ylitse muiden: avaruuden örvelöttien miettiminen ja piirtäminen. Muun elämän ajatus maailmankaikkeudessa kiehtoo kaikkia ja päästää erityisesti nuorison mielikuvituksen valloilleen. Ohjelmanumero on tuttu myös ajoilta, jolloin junailin lasten kerhoiltoja osana tutun paikallisyhdistyksen toimintaa. Puuha on niin hauskaa, että se sopii mainiosti vaikkapa lastenkutsujen ohjelmanumeroksi.

TBS:ssä luovan työn tuloksia ei oltu haudattu pöytälaatikkoon, vaan ne oli asetettu aitiopaikalle tilaan, jossa katsojalla olisi runsaasti aikaa perehtyä häiriöttä taiteen syvimpään olemukseen: yhdistyksen wc-tiloihin.

2 kommenttia “Tähtiharrastusta Malmössä”

  1. Muuten tosi hienosti bloggailtu, mutta voisitkos seuraavaa kertaa varten hommata jonkun toisen objektiivin kameraan? Semmoisen joka ottaa ainakin 10 kg pois tuolta vatsan seudulta? (vitsi, vitsi!)

    1. Emma Bruus sanoo:

      Sorry taisi tulla kuvattua sadan kuvan pino kolmen tunnin yhteisvalotusajalla että himmeimmätkin muodot tulevat näkyviin. Paljain silmin kohteesta näkyi toki paljon vähemmän. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Sata salamaa iskee tulta – vai iskeekö?

27.3.2017 klo 00.16, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla , Yleinen

”Olin ulkoiluttamassa koiraa, kun taivaanrannassa välähti. Mikä se oli?” Saamme Taivaanvahdin ylläpidossa varsin usein tällaisia kysymyksiä liittyen yötaivaan ilmiöihin. Osa välähdyksistä on aitoja luonnonilmiöitä, osa taas jotain maallisempaa.

Jos astelit lämpimässä elokuisessa kesäyössä, koit todennäköisesti aidon luonnonilmiön. Erityisesti rannikolla asuvat ovat tottuneet välähdyksiin meren päällä. Lämpimän kesän jäljiltä merivesi avittaa ukkosten syntyä yön kylmään ilmamassaan. Tällaiset rannikko- ja muut yöukkoset saattavat näkyä välkkeenä kymmenien kilometrien päähän itse alasimesta.

Ilmiö on lievän aavemainen, sillä olemme tottuneet kuulemaan ukkosten yhteydessä jyrähdyksen. Elosalamissa tai kalevantulessa jyrinä jää kuitenkin matkan varrelle, eikä koskaan kantaudu katsojan korviin.

Talvimyrskyt

Talvisaikaan Atlantilta kulkeutuu matalapaineita Itämeren alueelle. Merenkulkijoille se tarkoittaa todennäköisesti lisälääkitystä pahoinvoinnin estoon. Jos tietokoneesi toimii edelleen ja pakastimesi saa sähköä, olet todennäköisesti autuaan tietämätön siitä, että sähkönsiirtoyhtiöissä on tällä välin peruttu talvilomat.

Navakka myrskytuuli ravistelee puita, irrottaa oksia tai kaataa kokonaisia runkoja. Sähköjohdoille tipahtaessaan mikä tahansa mötikkä saattaa aiheuttaa lyhyen häiriötilan ja valokaaren. Nämä taas näkyvät kauas salamanomaisina välähdyksinä, joihin voi liittyä sähkökatkoja.

Valokaaret eivät toki ole mikään myrskysään yksinoikeus, vaan niitä esiintyy myös sähköverkon huoltotöiden tai laitevikojen yhteydessä.

Miten siis selvitän kummasta näkemässäni välähdyksessä oli kyse? Aivan ensimmäiseksi tarkastaisin salamapaikantimien tilanteen. Tähän mainio osoite on Blitzortung-salamapaikanninsivusto tai Ilmatieteen laitoksen sade- ja salamanäkymä. Mikäli salamoinnista ei ole tietoakaan, seuraava tutkimuskohde on häiriöt sähkönsiirtoverkossa.

Välkähtikö kattovalot?

Eräänä alkutalven iltana istuin tunkkaamassa koodiani, kun tietokone hyppysissäni lakkasi toimimasta. Huoneen valojen välähdys paljasti syyksi sähkökatkon.

Seuraavana aamuna Taivaanvahdin ylläpidon jonossa odotti kaksi havaintoa kirkkaasta välähdyksestä yössä – ja juuri kotikulmilta. Laskin 1 + 1 ja soitto paikallisen siirtoyhtiön asiakaspalveluun paljasti epäilykseni oikeaksi: paikallisverkossa oli suoritettu huoltotöitä, eikä kaikki ollut mennyt aivan suunnitellusti. Vikatilanteesta syntynyt valokaari oli näkynyt kylällä kauas.

Välähdysilmiöiden tulkinnassa tulee avuksi myös moderni teknologia: suurimmat sähkönsiirtoyhtiöt tarjoavat yleisölle lähes reaaliaikaisen näkymän häiriöiden määrään. Siirtoyhtiöitä on maassa muutama kourallinen ja vain aivan pienimmiltä tällainen vikatiedotuspalvelu puuttuu.

Jos asut esimerkiksi Carunan, Elenian tai Helenin siirtoverkon alueella, näet vikatilanteet helposti. Vikakartta auttaa samalla epäsuorasti päättelemään välähdyksen syytä. Jos monet asiakkaat kärsivät siirtoverkkosi sähkökatkoista, liittyy näkemääsi välähdykseen todennäköisimmin verkkovika.

Mikäli verkkohäiriöitä ei esiinny, voi välähdyksen juurisyy todella olla taivaanilmiöiden puolella. Erittäin harvoin välähdysten taustalla voi olla esimerkiksi tulipallo, joka ei suoraan satu lentämään katsojan näkökentästä. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin huimasti harvinaisempia verrattuna verkkovikoihin tai etäukkosiin.

Voiko talvella salamoida?

Kyllä talvellakin esiintyy salamointia. Ei tietenkään selkeällä taivaalla, mutta lumisateessa. Ilmiö on suhteellisen harvinainen, mutta esimerkiksi tammikuun neljäs päivä 2017 välkkyi pääkaupunkiseudulla useamman havainnon verran.

Jos epäilet nähneesi talvisalaman, toivomme havaintoja Taivaanvahtiin myrskyilmiölomakkeella. Havainnon jätössä ei kannata oudosta ajankohdasta huolimatta kainostella: vaikka syyksi lopulta paljastuisikin maallisempi ilmiö, auttavat havainnot ylläpitoa tulkitsemaan mistä välähdyksissä on ollut kyse.

Valokaari tulipallokameran tallentamana Mikkelin taivaalla 17.12.2013. Kuva Aki Taavitsainen

Valokaari tulipallokameran tallentamana Mikkelin taivaalla 17.12.2013. Kuva Aki Taavitsainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Et voi nimetä tähteä tai omistaa taivaankappaletta

5.3.2017 klo 15.51, kirjoittaja
Kategoriat: Taivas takapihalla , Yleinen , Yleinen avaruushäröily

”Olen tavannut aivan ihanan naisen, hän on älykäs kaunis ja fiksu. Kuinka teen häneen syvän vaikutuksen?” kysyi ystäväni. Halusin auttaa toveria pulassa ja mietin hetken. ”Annat tietysti rakkaallesi tähdet tai Kuun taivaalta. Voin järjestää tämän sinulle.”

Kuupallo kirjoittajan hyppysissä vuonna 1999.

Kuupallo kirjoittajan hyppysissä vuonna 1999. Kuva Ari Korkala

Tiesin, että tilanne vaati luovuutta. Taivaankappaleiden antaminen ei missään muodossa onnistuisi, mutta Kaupin tähtitornilla oli muutamia aurinkokuntaan liittyviä opetuspalloja. Yksi niistä on Kuu. Se lähti nuorelle pariskunnalle lainaan viikonlopuksi.

Ystäväni palautti pallon hymyssä suin. ”Mitä sanoit neidolle, kun jouduit lopulta tuomaan kuupallon takaisin?”, kysyin kiinnostuneena.

”Kerroin, että Kuu pitää palauttaa taivaalle, että muillakin rakastavaisilla olisi jotain ihailtavaa”, hän vastasi virnistäen.

Tähtien tai niiden nimien kaupittelulla ei ole totuuspohjaa

En ollut ainoa, jonka mielestä taivaankappaleen antaminen oli romanttinen ele. Tähän markkinarakoon ovat iskeneet myös lukuisat verkon huijariyritykset kaupitellen mahdollisuuksia nimetä tähti lahjan saajan mukaan henkilön mukaan tai jopa ostaa koko taivaankappale.

Kyseessä on valitettavasti pelkkä rahastuskeino. Ainoa taivaankappaleista oikeasti kirjaa pitävä taho IAU (Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni). IAU ei myy tähtiä tai niiden nimiä. Ei millään hinnalla.

Tyypillisessä tapauksessa ostaja saa kaupan yhteydessä sertifikaatin nimetystä tähdestä.  Todistuksessa saatetaan viitata johonkin luotettavan kuuloiseen tahoon, kuten British Library, mutta todellisuudessa paperilla ei ole minkäänlaista arvoa. Ei, vaikka itse paavi olisi sen allekirjoittanut.

TAIVAANKAPPALEIDEN ”OSTAMISESTA” KYSYTTYÄ:

1. Ei varmaankaan ole haittaa, jos ostan tähden tai nimeän sen?

Ei haittaa, mutta ostos tulee olemaan arvoton. Aikuinen ihminen tekee varallisuudellaan mitä haluaa: voit lähettää rahasi prinssille Nigeriaan, hassata uhkapeleihin tai vaihtoehtoisesti tukea hyväntekeväisyysorganisaatiota. Itse kukin tekee valinnan omien arvojensa perusteella.

2. Pystynkö tekemään vaikutuksen läheiseeni nimeämällä taivaankappaleen hänen mukaansa?

Jos ostat nimetyn tähden huijarilta, on vaikutus pahimmillaan sama, kuin veisit tamperelaiselle Ilves-fanille Tapparan pelipaidan.

3. Voinko lainkaan nimetä taivaankappaleita itseni tai läheiseni mukaan?

Vaihtoehtonasi on lähteä sinnikkäästi etsimään avaruudesta uusia komeettoja. Tarvitset puuhaan ison kaukoputken, paljon aikaa ja teräksiset hermot. Kun olet komeettasi löytänyt, se nimetään todennäköisesti sukunimesi mukaan. Tämän jälkeen tehtäväksi jää enää varmistaa, että jaatte läheisesi kanssa saman sukunimen.

Koko urakassa komeetan löytäminen lienee se hankalin osa, mutta myös harrastajalle tehtävissä: kysy vaikka Terry Lovejoyltä.

4. Entä toisin päin, voinko nimetä lapseni taivaankappaleen mukaan?

Tämä sen sijaan on täysin mahdollista vastasyntyneen lapsen vanhemmille. Tähtitaivaalta löytyy hyviä nimikandidaatteja, kuten Mira, Leo, Otava, Estelle tai Stella.

Ideaa harkitsevien kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät Betelgeuse tai Zubenelgenubi ehkä ole parhaita nimivaihtoehtoja.

Ostin pienen rautameteoriitin Helsingin observatoriomuseon kaupasta.

Ostin pienen Campo del Cielo-rautameteoriitin palan Helsingin observatoriomuseon kaupasta. Meteoriitteja ei valitettavasti voi poimia metsästä mustikoiden tapaan.

5. Haluan kuitenkin antaa lahjaksi palan taivasta. Onnistuuko se?

Kyllä onnistuu: osta meteoriitti, se on joskus ollut osa maapallon ulkopuolista taivaankappaletta. Kalliit ja harvinaiset meteoriitit voivat olla tähtitieteellisen arvokkaita, mutta tavallisimpia meteoriitteja voi ostaa edullisesti tiedekeskuksista tai observatoriomuseoista. Yleisimpien avaruuskivien pikkumurusten hinta on alle kymmenen euron luokkaa.

Jos varallisuutta löytyy enemmän, voit harkita jopa Mars- tai Kuu -lähtöisen meteoriitin hankkimista.

Eikö harmaa kivimetallin pala ole riittävän romanttinen? Voit upottaa meteoriitin vaikka osaksi vihkisormustasi.

6. Miten muuten voin ilahduttaa avaruudesta innostunutta?

Keitä vaikka termokseen lämmintä juotavaa, kääri rakkaasi lämpimiin vaatteisiin ja viettäkää yhteinen ilta tähtitaivaan alla. Kuukin on taas takaisin paikallaan ja jos näette tähdenlennon, se vilahti juuri teille.

Voitte myös tehdä retken lähimmälle tähtitornille. Selkeällä säällä paikallinen opas näyttää teille taatusti taivaan merkit.

Yksi kommentti “Et voi nimetä tähteä tai omistaa taivaankappaletta”

  1. Veikko Mäkelä sanoo:

    Kohtaan 3: Tietty, jos löydät asteroidin, voit nimetä sen läheisesi mukaan, ellei nimi ole jo varattu. Se toki on vähintään yhtä työlästä kuin komeettojen etsiminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon

14.2.2017 klo 19.51, kirjoittaja
Kategoriat: Havaintovälineet , Tähtivalokuvaus , Taivas takapihalla , Yleinen

”Ostin uuden seurantapään, kiinnostaisiko sinua kokeilla sitä?” kysyi tuttavani, kun keskustelumme jälleen kerran lipsahtaessa kameroiden ja optiikan maailmaan. Totta kai uusia leluja piti päästä rassaamaan!

Avasin varovasti pahvilaatikon, josta paljastui Sky Watcher Star Adventurer -tyyppinen jalustan seurantapää. Se vaikutti astetta järeämmälle kuin oma iOptron Sky Trackerini ja ansaitsi selvästi alleen jotain muuta kuin pyykinkuivaustelineen.

Skywatcher Star Adventurer tarvitsee alleen jalustan. Laite pystyy kannattelemaan suurta kameraobjektiivia tai alle 5 kg painavaa akukoputkea.

Skywatcher Star Adventurer tarvitsee alleen jalustan. Laite pystyy kannattelemaan suurta kameraobjektiivia tai alle 5 kg painavaa kaukoputkea.

Kasaaminen laatikosta

Kaivoin varaston sopukoista talon järeimmän Manfrotton jalat. Jötkäle oli kulkenut kauan matkassani monilla kuvausreissuilla. Jalustan metallinen olemus muistutti siinä määrin taistelunuijaa, ettei sen kantajan tarvitsisi koskaan pelätä pimeässä.

Ehkä jollain kevyemmälläkin olisi pärjännyt, mutta seurantapää ja jalusta muodostivat yhdessä tasapainoisen näköisen parin. Yhdistelmä kestäisi taatusti Star Adventurerin ohjekirjan lupaamat 5 kg, pienen kaukoputken ja kameran verran siis.

Seurantapää oli ekvatoriaalista mallia, mikä soveltuu tarkkuutensa puolesta erinomaisen hyvin tähtivalokuvaukseen. Kokonaisuus koostui kahdesta osasta, kallistuskulmasta ja seurantamoottorista.

Käyttöönoton ensimmäinen vaihe olikin ruuvata kulmapala jalustan kierteeseen ja yhdistää seurantamoottori kulmapalaan. Tämän jälkeen kulmaa säädettiin Suomen leveysasteille sopivaksi ruuvista vääntäen, kunnes kallistus oli noin 60 astetta.

Seurantamoottorin päälle ratsaille asetin Manfrotton jalustani alkuperäisen kuulapään. Seuraavana vuorossa oli selkeiden kelien odotus.

Hyytävässä kenttätestissä

Selkeitä öitä sai odottaa kunnolla. Meni viikko, meni kaksi. Viimein, pitkän tuskailun jälkeen alkoi taivaalla näkyä tähtiä. Mutta siellä oli myös lähes täysi kuutamo ja -15 astetta pakkasta. Kaikkea ei voi saada, tuumin ja kannoin jalustan ulos.

Jalustan erinomaisena piirteenä oli sen laadukkaan oloinen napatähtäysmekanismi. Irrotin napatähtäintä peittävän suojakuoren, korvasin kuulapään pienellä punaisella etsinvalolla ja avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen. Näin huolellista napasuuntausta en ollut koskaan aiemmin tehnyt: se oli siinä.

Arkistoin punavalon, täytin sen aukon pienellä korkilla, loksautin napatähtäimen suojan takaisin paikalleen ja ruuvasin pallopään koko komistuksen huipulle. Rapsakka sää ja nysväys alkoi tuntua jo sormissa. Tumppuihin oli pakko tässä vaiheessa heittää kemialliset kädenlämmittimet.

Viimein naksautin pallopäähän kiinni testissä käyttämäni 400 mm objektiivin ja kameran. Setin paino oli hieman yli kaksi kiloa ja seurantapää alla osoitti juuri odotetun kaltaista jämäkkää tukevuutta.

Katsahdin taivaalle kuvauskohteita punniten. Täysikuu ei antaisi mahdollisuutta kovin himmeiden kohteiden kuvaukseen, joten suuntasin kameraa kohti tuttua Orionin kaasusumua. Intoa oli ehkä vähän liikaa ja kompastuin jalustaan sen verran, että huolellinen suuntaukseni oli tipotiessään.

Toivuttuani keletappituokiosta tarkastelin menetyksen laajutta: suunnatakseni setin uudelleen kaikki napatähtäimen päälle sijoitettu pitäisi nostaa hetkeksi pois. Tässä nousi esiin iOptronin ratkaisun ainoa voittopuoli suhteessa testijalustani perinteisempään rakenteeseen: napatähtäyksen saattoi siinä tehdä kameran sivusta kuikuillen.

Olosuhteet alkoivat käydä vaikeiksi. Sormet lähestyivät uhkaavasti tilaa, joissa tuntuma pieniin mustiin nappuloihin mustalla pohjalla uhkasi kadota. Totesin, että nyt on oikomisen paikka ja kietaisin jalustan silmämääräisesti kohti oikeaa osoitetta Pohjantähden kieppeillä.

Naksautin seuraantakoneiston päälle ja kappas, ensimmäisessä 30 sekunnin valotuksessa oli pallomaiset tähdet! Vaikutti siltä, että minulla oli tuuria ja ensivaikutelma seurantapäästä oli erittäin lupaava. Testivalotuksesta kuitenkin selvisi, että taustataivas oli aivan liian vaalea yhtään pidempiin valotuksiin.

Jalustan animaatiomoodi vaihtaa suuntaa samalla sektorilla. Nopeus on määriteltävissä. Esimerkkianimaation kuvaa on huomattavasti nopeutettu.

Jalustan animaatiomoodi vaihtaa suuntaa samalla sektorilla. Nopeus on määriteltävissä. Esimerkkianimaation kuvaa on huomattavasti nopeutettu.

Tämä laite kyllä selviäisi minuutin valotuksesta leikiten. Ehkä jopa pidemmistäkin, jos havaintopaikka olisi sopivan pimeä ja käyttäjä huomaisi jättää jalkoihin kompastumisvaiheen väliin. Hieman laadukkaampien olosuhteiden käyttöä varten jalustasta löytyy myös yhden akselin autoguidausportti.

Animaatioapua

Jalustapään moottorin kyljessä oli pieni pyörä, jota kääntämällä saatoin säätää seurantanopeutta haluamakseni. Valittavana oli Kuun, Auringon ja tähtien lisäksi puolinopeus, tuplanopeus, 6x ja 12x.

Tyypillisesti näistä on käytössä tähtien nopeus, mutta poikkeaviakin seurantatarpeita on. Digikameroiden loppumattomalta tuntuva muistikapasiteetti antaa mahdollisuuden luoda animaatioita käyttäen sarjakuvausta. Kuvattaessa animaatiota tavalliselta jalustalta, katsoo kamera aina samaan suuntaan.

Star Adventurerin lisänopeudet antavat mahdollisuuden elävöittää animaatioita laittamalla horisontin liikkeelle. Kääntämällä jalustapään 90:n asteen kulmaan ja laittamalla esim. 12 x seurannan päälle, saat kuvattavan maiseman vaihtumaan koko ajan. Jalustan ominaisuuksiin kuuluu, että se vaihtaa ääriasennossa välillä suuntaansa ja kääntyy seuraamaan takaisin lähtöasentoon.

Seurantanopeus on valittavissa pienen pyörän avulla, joka samalla toimii virtakatkaisijana.

Seurantanopeus on valittavissa pienen pyörän avulla, joka samalla toimii virtakatkaisijana.

Jalustan saa myös käskyttämään kameraa 2 sekunnin otoksiin, mutta minulta puuttui sopiva kaapeli tarkoitukseen. Testasin timelapse-animaatioiden tukea 12x nopeudella todeten, että valotusaika yksittäisissä otoksissa kannattaa pitää hyvin lyhyenä ja kuvatahti ripeänä. Näin 12x haipakka ei viiruta maisemaa ja lopputulos säilyy nykimättömänä. Kaapelilla kameraa ohjaten jalusta olisi todennäköisesti pysähtynyt valotuksen ajaksi.

Kylmänkesto ja virransyöttö

Jalusta sai virtansa neljästä AA-paristosta, mutta olisin yhtä hyvin voinut ruokkia sitä suoraan USB-portin kautta vaikka puhelimelle tarkoitetulla lisävirtalähteellä. Näitä kun tuntuu löytyvän Pokemon Go:n jäljiltä lähes jokaisesta taloudesta.

Testiolosuhteet eivät olleet helpoimmat mahdolliset. Jalustan päälle muodostui pieni kerros jääkiteitä, muuten sen toiminnassa ei -15 asteen pakkanen näkynyt mitenkään. Ulkoilin laitteen kanssa kahtena iltana yli 7 tuntia ilman, että paristot olisivat osoittaneet minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Laite täytti hyvin lupauksensa alhaisesta virrankulutuksesta.

Loppupäätelmät

Tämä on selvästi parempi ja vakaampi seurantapää kuin omani. Skywatcher Star Adventurer soveltuu erinomaisesti monipuolisen kuvaajan tarpeisiin: se kannattaa vaivatta kameraa objektiiveineen, tarvittaessa pientä kaukoputkea ja tukee vielä animaatiokuvauksessakin.

Ainoa huono puoli laitteessa on, että se viipyy luonani vain hetkellisessä lainassa.  Vieroitusoireiden ei tarvitse kuitenkaan jäädä kovin pitkiksi, sillä seurantapäätä näyttää saavan Ursan verkkokaupasta.

9 kommenttia “Luontoseikkailijan jalustapää moneen menoon”

  1. Antti Lampio sanoo:

    Samanlaisen härpäkkeen ostin ylva astronomiasta. Kerran oon kokeillu -20 asteen pakkasessa suuntausta lähes täydenkuun aikaan. Jäi ihmetyttämään mikä arvo laitetaan meridian asteikkoon? Voisitko valaista asiaa.

    1. Emma Bruus sanoo:

      Unohdin selittää tuon kallistuskulman…löytyy GPS:stä tai kun iskee googleen halusanat ”[Oman-kaupungin-nimi-tähän] koordinaatit”. Esim. ”Tampere koordinaatit” antaa 61°29′53″N, 023°45′39″E. Tässä tärkeää on kaksi ensimmäistä numeroa, eli kulma pitää kallistaa siihen 61 asteen kohdalle. Asteikko jalustapäässä on niin epätarkka, että pitää kääntää kulma johonkin mahdollisimman lähelle.

      Se akseli, jonka ympäri kiertoliike tapahtuu (kun katsotaan napatähtäimen läpi siis), suunnataa siis pohjantähden suuntaan. Aina ei tietysti ole nettiä ja hakukoneita apuna. Voit tehdä myös niin, että kun jalustapää ja jalat ovat ulkona paikallaan ja karkeasti suunnattuna, nostat kulmaa kunnes pohjantähti on napaetsimen näkökentässä.

      Kulman asetus on välttämätön tähtitaivaan kohteissa. Jos jättää tuon kulman käännön väliin, ei liikutusmekanismista ole iloa paitisi animaatioissa. Animaatiomoodissa tosiaan kallistus käännetään mielellään pois, niin horisontti on suorassa.

      Mutta ei tuosta kannata liikaa murehtia, tosi simppeli homma. Jos jalustapään hakee Helsingin vanhan observatorion toimistolta, niin opastavat varmaan pyydettäessä perusperiaatteet (tai näin ainakin oli joskus muinoin, kun kävin hakemassa vähän jyhkeämmän HEQ5-jalustanjötkäleen pienelle putkelle).

  2. Jaakko Mäntylä sanoo:

    Minä en kyllä pysty havaitsemaan että tämä (blogissasi) esittelemäsi seurantalaite olisi sama kuin linkitetyssä osoitteessa :
    https://www.ursa.fi/kauppa/tuote/star-adventurer-kuvausjalusta/
    Vertaan vain blogisi kuvia ja yo ursan sivun kuvaa.
    Ihmetellen kiinnostuneena Jaakko Mäntylä

    1. Emma Bruus sanoo:

      Toden totta. Tämä testaamani laite lienee saman jalustan edellinen versio (testihevosen suuhun ei ole katsominen). Testikappaleessa kulma on punainen ja runko musta. Näyttää tässä uudemmassa olevan runko punainen ja kääntöpala musta.

      Sinänsä hupaisaa, kuinka Star Adventurer jalusta mukailee laadustaan tunnetun Paramount -jalustavalmistajan tyyliä ottaa punainen teema tuotteessa. Muotinsa näissäkin.

      Lisäksi olen kuvannut jalustan minusta kiinnostavammalta nopeusvalitsimen puolelta, enkä N-S -valitsimen puoleiselta kantilta (kuten verkkokaupan kuvassa). Pohjoinen-Etelä -valitsin löytyy siis mustan rungon toiselta puolelta. Nopeusvalitsin toimii samalla virtakytkimenä, enkä ole vastaavaan ratkaisuun törmännyt muualla. Käytettävyyden puolesta tämä tuntui ihan passelille yksinkertaistukselle.

      Lisäksi verkkokaupan kuvassa napatähtäimen suoja on irti. Kuvissani se on paikallaan napatähtäimen päällä. Kiinityslevykin on kokoonpanossani tuon kuulapään alla.

      Jos kiinnostaa, voin kyllä kysellä lainaan tätä punaista versiota myös? En yhtään ihmettelisi jos liikenisi yksi tarvittaessa testiin. Tulee sitten kerralla katsottua onko jalustan värillä väliä. 🙂

  3. Jukka Ylätalo sanoo:

    Hei! Kirjoitit:” avasin kännykästä pohjoisen napa-akselin täsmällisen paikan osoittavan sovelluksen”
    Mistä tällainen sovellus löytyy?

    1. Emma Bruus sanoo:

      Minulla on Android-käyttöjärjestelmää ajava luuri, joten lähdin ilman sen suurempaa taustatietoja etsimään sovellusta Google Playstä. Lätkäisin hakuun yksinkertaisesti englanninkieliset avainsanat ’polar align’ ja sain sillä tällaisen lopputuloksen. Tarjokkaita on useita, enkä ehtinyt sen suuremmin vertailemaan mikä näistä oli paras vaan taisin asentaa parhaimmat arvosanat saaneen sovelluksen.

      Iphone -käyttäjien kannattaa tehdä App Storessa samanlainen haku ja Lumialaisten koluta Microsoftin kauppaa.

  4. Jukka Ylätalo sanoo:

    Kiitos tiedosta ja hienosta blogista, sovellus löytyi. Yritin hakea suomeksi alkuun enkä löytänyt.

  5. Teppo sanoo:

    Tarvitaanko mitä(än) härpäkkeitä tuon URSA:sta saatavan paketin lisäksi?

    1. Emma Bruus sanoo:

      Kamerajalusta tarvitaan toki tuon seurantapalikan lisäksi. Jutun kuvituksessa näkyvät maastonvihreät jalat ja kuulapää (ratsastaa seurantalaitteella ja kannattaa kameraa) ovat osa Manfrotton valokuvausjalustaa. Hyvä kamerajalusta on pitkäikäinen investointi. Tätä viherjalkaista mallia ei enää kamerakaupassa tule vastaan, sillä kolmijalka on kulkenut matkassani jo 15 vuotta. Tässä välissä jalustamalleissakin on ehtinyt tapahtua paljon.

      Jalustoja saa tuupillisesti ostaa muutamantyyppisellä kiinnityksellä, joista viideokuvauspäätä kannattaa ehdottomasti vältellä. Näin siksi, että sitä ei ole ajateltu käänneltäväksi monen akselin mukaan. Olen aina pimeähommissa käyttänyt kuulapäätä, sillä sen saa nopeissa tilanteissa esim. revontulten tapauksessa kohdistettua oikeaan suuntaan.

      Kuulapäitäkin on useanlaisella kiinnitystavalla saatavilla. Tyypillisesti kamera kiinnitetään johonkin levyyn, joka sitten tiukennetaan kiinni kuulapäähän. Näistä tähän mennessä mukavimmalle on tuntunut Manfrotton levykiinnitys, jonka saa suhteellisen tuskatta paikalleen. Muitakin olen toki kokeillut, mutta yössä kaikki kiinnitysongelmat aina korostuvat kun koitetaan liittää pimeässä mustaa palikkaa kiinni toiseen yhtä mustaan palikkaan.

      Nyt jos lähtisin uutta jalustaa ostamaan, valikoisin jalat todennäköisesti keveyden ja liitosten kestävyyden perusteella miltä merkiltä tahansa, mutta kuulapään Manfrottolta. Jalustoissa on aika vakioidut ruuvikierreliitokset (yhteensopivuus ja kierteen koko kannattaa kyllä ostaessa tarkastaa) ja jalat + pääkappaleet ovat usein ’sekakäytettävissä’ ristiin. Nykykuulapäistä esim. Manfrotto 494 RC2 Mini tai MHXPRO-BHQ2 näyttävät aika päteville vehkeille hyvien koipien kaveriksi. Käytännössä minulla tuo kuulapään tummanharmaa kiinnityslevy istuu aika kiinteästi kameran pohjassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Lamppu kyttää puolestasi

22.1.2017 klo 20.20, kirjoittaja
Kategoriat: Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla , Yleinen , Yleinen avaruushäröily

Miltä tuntuisi, jos pystyisit seuraamaan revontulitilannetta vaikka suoraan suihkusta? Avaruussäästä riippumatta todennäköisesti litimärälle. Moderni tekniikka tuo taivaanilmiöhälytykset minne ikinä tahdot.

Televisiosi on todennäköisesti jo tiukasti kiinni verkossa. Tulevaisuuden pakastin hälyttää kännykällä, jos lämpötila nousee uhkaavan korkealle. Yhä useampi laite kotona kommunikoi kanssasi tietoverkon välityksellä.

Esineiden internet tähtiharrastajan tukena

Kehityssuunnasta käytetään termiä ’Esineiden Internet’ (englanniksi Internet of Things, IoT). Esineiden Internet ei ole tähtiharrastajalle oikeastaan täysin uusi asia. Jo vuosia kuka tahansa on voinut etäkäyttää toisella puolella maapalloa olevia kaukoputkia. Kuvausasetukset saavuttavat havaintolaitteen verkon yli, vaikka kotipiha olisikin pilvisen taivaan alla.

Pohdin, mitä muuta voisi kytkeä nettiin siten, että siitä olisi hyötyä havaitsevassa tähti- ja ilmakehäharrastuksessa. Töissä näppäräsormiset insinöörit olivat leikkineet kaikenlaisten mittareiden lähettämällä tiedolla jo pitkään. Affecton kahvipöytäkeskusteluissa viuhui ideoita ja tekniikoita, joista yksi osoittautui tiennäyttäjäksi.

Kollegani Ville Mäkinen oli yhdistänyt lämpötila-anturin ledeihin, jotka oli ohjelmoitu vaihtamaan väriä lämpötilan mukaan. Ratkaisu osoitti, että yhden signaalin tilan esittäminen onnistuisi myös erittäin yksinkertaisella käyttöliittymällä.

Tuijotin ledejä haltioituneena samalla harmitellen, että etenemissuunta näytti johtava monimutkaisten kolvaushommien suunnalle.

Kyttäysautomaatti

Olen vuosia jahdannut vaikuttavia taivaanilmiöitä. Näille tyypillistä on niiden hetkellinen kesto: ulkona pitää olla juuri oikeaan aikaan nähdäkseen koko spektaakkelin. Revontulibongarit ovat pyrkineet hankkiutumaan ulos sopivalla hetkellä seuraamalla ennusteita ja julkisten taivaskameroiden tilaa. Tämä kuitenkin vaati todella aktiivista näyttöruudun tuijotusta.

Jatkuva kyttääminen ei käytännössä ole aina mahdollista. Perinteisesti tekstiviestihäly bongarikaverilta on auttanut tiukassa tilanteessa pinkaisemaan pihalle.

Taivaanvahdin kautta käytössä on kuitenkin jo valmis havaintovirta, jonka avulla tietoa laajasti näkyvistä taivaanilmiöistä saadaan välitettyä suurelle määrälle ihmisiä. Siis se yksinkertainen signaali, jonka avulla ehtisi mukaan vielä suuriin halo- tai revontulinäytelmiin, on jo olemassa. Ainoa mitä enää tarvitsin, oli selkeä esitystapa, joka toimisi myös nenä irti tietokoneen näytöstä.

Pieni tutkimus paljasti, että Philips oli jo muutamaa vuotta aiemmin tuonut markkinoille puna-viher-sini -ledeillä varustetut lamput. Ja mikä parasta, ne ovat ohjelmallisesti käskytettävissä tietoverkon yli. Lamppujen päälle oli jo kirjoitettu muun muassa sovelluksia, jotka laittoivat ne välkkymään huoneen musiikin tahdissa.

Miksei lamppujen hohde sitten voisi tanssia myös taivaanilmiöiden mukaan?

Taivaanvahti Hue

Lähdin rakentamaan prototyyppiratkaisua, jonka tavoitteena oli keskittyä nimenomaan revontuliin. Koodauksessa oli kuitenkin niin hyvä virta päällä, että uuden valaisinratkaisun ominaisuuskirjo ehti ulottua paljon laajemmalle kuin koskaan osasin unelmoida.

Nyt sekä etätyöhuoneessani että olohuoneessa loistaa valaisin, joka:

  • Sytyttää itsensä automaattisesti kun aurinko laskee
  • Sammuttaa itsensä kun aurinko nousee
  • Sammuttaa itsensä nukkumaanmenoajaksi
  • Loistaa aamuisin kirkkaan valkoista valoa ja iltaisin kellertävämpää valkoisen sävyä vuorokausirytmin tueksi
  • Kertoo vaaleanvihreällä sävyllä, jos revontulten mahdollisuus on kohonnut
  • Hälyttää syvänvihreällä, jos Taivaanvahdin havaintovirrassa on aitoja, tuoreita revontulihavaintoja
  • Loistaa kullankeltaisena, jos taivaalla näkyy tavallista enemmän haloja
  • Hohtaa sinisenä, jos kesäyössä näkyy valaisevia yöpilviä
  • Hälyttää pinkillä värillä, jos taivaalla on juuri nähty merkittävä tulipallo. (Tulipalloa ei tietenkään enää ehdi näkemään, mutta häly saa Taivaanvahdin ylläpitäjän seuraamaan valppaammin moderointijonoa.)

Erikoislamput ovat olleet tietokoneohjauksessa nyt muutaman viikon ja kokemukset ovat olleet erittäin hyviä. Pystyn iltaisin katsomaan tv:stä lempisarjojani ja seuraamaan samalla sohvalta taivaanilmiöitä. Jos jotain merkittävää tapahtuu, lamppu välähtää muutaman kerran ja vaihtaa väriä nähdyn taivaanilmiön suuntaan.  Lampun haaviin on toistaiseksi jäänyt pari pienempää tulipalloa, Pohjois-Suomen revontulia ja keskinkertainen halonäytelmä.

Etelä-Suomessakin merkittävän revontulinäytelmän suhteen lamput eivät ole vielä päässeet tositoimiin, sillä auringon aktiivisuus on pysynyt lähiviikot laimeana. Ratkaisulla on kuitenkin jo nyt selvää potentiaalia esimerkiksi herätellä turistit jalkeille Lapin hotelleissa.

Erityiskiitokset henkisestä tuesta prototyypin kehittelyni aikana menevät Veikko Mäkelälle, Ville Mäkiselle ja Pekka Savolaiselle.

Lamppu vaihtaa väriä nähdyn taivaanilmiön mukaan. Revontulet = vihreä, valaisevat yöpilvet= sininen, halot = Kullankeltainen, tulipallo = pinkki

Lamppu vaihtaa väriä nähdyn taivaanilmiön mukaan. Revontulet = vihreä, valaisevat yöpilvet= sininen, halot = kullankeltainen, tulipallo = pinkki. Kuva Emma Bruus

6 kommenttia “Lamppu kyttää puolestasi”

  1. TimoP sanoo:

    Oletko harkinnut opensourcen hengessä laittaa esim speksit, lähdekoodit, kytkentäkaaviot jne Githubiin?

    1. Emma Bruus sanoo:

      Tämä nykyinen ratkaisu on vielä niin rankkaa liimapurkkaa, ettei sitä ihan tällaisenaan kehtaa jakaa.

      Jos hälylampusta haluaisi hyvän ja laajasti käytettävän, pitäisi ratkaisu toteuttaa pellin alla hieman toisin. Lampun käskytyslogiikka pitäisi toteuttaa Taivaanvahtiin uutena omana rajapintanaan tällaisen karmean testivirityksen sijaan.

      Uusi rajapinta puolestaan lukisi Taivaanvahdin toteumatietoa (tämä on), ennustetietoa (tätä ei ole vielä) ja säädataa (tätäkään ei ole vielä). Näiden toimintojen liittämiseksi Taivaanvanvahtiin on olemassa aika karkea roadmap, mutta muutoksille ei ole minkäänlaisia resursseja yhden mimmin vapaa-ajan ja käsiparin lisäksi.

      Hälyjen aihealue tarjoaa kokonaisuudessaan aivan huimia mahdollisuuksia ja tietysti myös teknisiä haasteita. Vähitellen kehittäen näitä ominaisuuksia lähestymme big datan ja kehittyneemmän analytiikan maailmaa.

      Olemme monessa hankkeessa huomanneet, että on tärkeää ensin luoda karkea prototyyppi, jotta näemme miten lopputulosta lopulta käytetään. Tämä ensimmäinen koekäytössäni oleva Taivaanvahti Hue on juuri kokemusten keruuta varten. Siinä paljastuu muuttujat/asetukset/toimintatavat/datalähteet, jotka tarvitaan käyttövakaaseen sovellukseen.

      Asia siis vaatii vähän pidemmän kypsyttelyn. Sen jälkeen pystyn kertomaan, miten tämä pitäisi toteuttaa kestävästi. Sitten sen voi tehdä Oikein 🙂

    2. TimoP sanoo:

      Sivumennen sanottuna, on olemassa myös tällainen tuote:
      https://blink1.thingm.com/

      Tokihan tuon ohjaamiseen tarvitaan samat datalähteet mitä itsekkin olet käyttänyt.

      1. Emma Bruus sanoo:

        Ihan totta, ei nykypäivänä kannata lähteä kehittämään mitään uutta rautaa tällaiseen tarkoitukseen. Joku on todennäköisesti vääntänyt jo käyttövalmiin laitteen. Tietysti elektroniikkaharrastus on ihan hyvä syy kaivella kolvia kaapista, jos pitää sellaisesta puuhasta.

        Haastaisin ehkä blinkkiä tuon väittämän world’s best indicator light -suhteen. Ensivilkaisulla vaikuttaa siltä, että valotehoa ja monikäyttöisyyttä löytyy Philipsin Huesta enemmän (vastaavia älylamppuja on toki muillakin). Blinkin hinta ja kiinnityksen yksinkertaisuus on kyllä hyvä kilpailuvaltti.

  2. Eka sanoo:

    Hah, tulee mieleen tuo revontuliryijy, jonka pakertelin koulua varten pari vuotta sitten! 😀 (Se haki ajankohtaista revontuliaktiivisuutta netistä.) Mutta tuo Taivaanvahtiin kytkeminen on mahti idea! Näitähän voisi kehitellä vaikka kuinka…

    Tässä vielä se revontuliryijyn ”mainos”videolinkki Oscar-palkinnon arvoisesti näyteltynä: https://vimeo.com/121765559

    1. Emma Bruus sanoo:

      Eka <3 Great minds think alike 😉

      Tässä datalähdepuolessa on eniten kehitettävää, sillä verkon aktiivisuustekijät eivät vielä huomioi eniten havaitsijoita pännivää muuttujaa, joka on pilvisyys. Siksi päädyin yhdistämään Taivaanvahdin mukaan peliin, sillä oikeisiin havaintoihin voi luottaa: joku on oikeasti nähnyt jotain.

      Koko härveli ei tietenkään vielä ymmärrä paikkatidon päälle mitään, mutta tämän ja säädatan yhdistäminen auttaisi suuresti eliminoimaan vääriä hälyjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Avoin rajapinta eeppisiin taivaanilmiöihin

3.1.2017 klo 22.48, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla , Yleinen avaruushäröily

Mitä ihmettä näin juuri taivaalla? Missä osassa Suomea bongattiin viime viikon hienot revontulet? Koska näkyi edellinen suuri komeetta?

Jos olet miettinyt tällaisia kysymyksiä, et todennäköisesti ole ainoa. Vastaukset majailevat viime vuosien osalta Taivaanvahdin havaintomassan syövereissä.

Koska havaintoja on ehtinyt kertyä järjestelmään jo yli 50 000 kpl, ei yksittäisen revontuliyön tai tietyn komeetan hahmottaminen onnistu aina käden käänteessä. Kun tietosisältöä on paljon, kokonaisuudet hukkuvat helposti.

Kuinka opettaa tietokonetta kuin koiraa?

IT-maailman viidakossa pitkät veitset kädessä rymynneet nörtit ovat todennäköisesti kuulleet aiemminkin sanat koneäly ja algoritmi. Termit liittyvät tapaan, jolla tietokonetta koulutetaan tekemään asioita – esimerkiksi tunnistamaan havaintomassasta suuria tapahtumia.

Olemme varmasti kaikki opettaneet koiraa antamaan namupalalla tassua, mutta miten tehdä sama tietokoneelle? Koirilla on tietokoneisiin nähden kokemuksen tuoma etu puolellaan. Ne haistavat taskustasi karkin jo etukäteen ja ymmärtävät, että sillä on jotain tekemistä sen kanssa mitä yrität niille ilmaista.

Tietokoneen kanssa on lähdettävä liikkeelle paljon matalammalta tasolta ja opetettava ensin, mikä karkki on.

Olimme muutamia vuosia pohtineet Taivaanvahdin kehitystiimissä miten opettaa tietokoneelle oleellisesti toisistaan poikkeavien ilmiöiden luonnetta, kestoa ja tunnistustapaa.

Kiinnostavina kohteina supernovat ja halot olivat kovin erilaisia. Kuinka luoda algoritmi, joka osaa niputtaa erilaisten ilmiöiden havainnoista yhteen saman tapaukseen liittyvät asiat? Jos onnistuisimme haasteessa, pystyisimme hahmottamaan taivaan tapahtumia ja havaintojen suurta massaa kokonaisuuksina ihmismielen tavoin.

Open data: näytä tärkeät taivaanilmiöt

Olen leipätyöni puolella Affecton analytiikkakonsulttina sotkeutunut syvälle datamassojen pöyhintään. Kokemuksesta oli selkeää apua myös havaintojen järjestelyyn ohjelmoimani laskentalogiikan toteutuksessa.

Algoritmin tuottamat lopputulokset ovat nyt käytettävissä karkeassa koneluettavassa muodossa osoitteessa https://www.taivaanvahti.fi/app/api/display_search.php?format=html .

Tulos on näytelmien automaattisia koosteita. Kutsumme näytelmiksi yhteen niputettuja saman ilmiön havaintoja. Esimerkiksi valaisevien yöpilvien tai revontulien kohdalla kyse on saman yhden yön havainnoista Suomen taivaalla. Mitä enemmän havaintoja kohteesta saamme, sen tarkemmaksi näkemyksemme tietystä havaintokokonaisuudesta muodostuu.

Avoin rajapinta tuottaa saataville tiedon siitä, mitkä kaikki havainnot liittyvät samaan tulipalloon, rakettilaukaisuun, myrskypäivään, komeettaan…ryhmittely kattaa jo suuren määrän erilaisia ilmiöitä.

Vaikka osaankin opettaa tietokonetta löytämään havaintomassasta tietyn supernovan, alaani ei ole kertoa laitteelle, miten löydetty tieto pitäisi visualisoida.

Ilmiönäytelmien rajapinta on nyt julkisesti saatavilla, mikä mahdollistaa sen, että harrastajat voivat itse kehittää uusia esitystapoja valmiiksi pureskellulle tapahtumatiedolle.

Tiedon hyödyntämisessä on rajana vain mielikuvitus: aineiston avulla on helppo luoda vaikka hälytys, jos taivaalla näkyy juuri nyt jotain merkittävää. Eikö olisikin kätevä?

Valmiiksi yhteen niputettujen havaintojen päälle on yksinkertaisempaa tehdä havaintojen tulkintaan tähtäävää laskentalogiikkaa ja analytiikkaa.

Taivaanvahdin rajapinnat

Taivaanvahti tarjoaa nykyisellään hakurajapintoja havaintomassaan ja kommentteihin.

Tietosisällön päälle on kehitetty jo aiemmin muutamia mobiilisovelluksia ja uusia esitystapoja.

Tuore näytelmärajapinta tuottaa tällä hetkellä ulos monia yleisesti tuettuja koneluettavia sisältömuotoja, kuten JSON ja XML. Näiden avulla laskennan kasaaman aineiston saa ulos niin valmiiksi pureskeltuna, että matka onnistuneeseen eritykseen käyttöliittymässä on lyhyt.

Onko sinulla idea, jota haluat lähteä aineiston päälle koodaamaan? Ota rohkeasti yhteyttä!

Havaintoja ryhmittelevän näytelmärajapinnan dokumentaatio.

vahtiinterface_emmabruus2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *