Arkisto


Glitteriä ilmassa

14.3.2016 klo 20.36, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla

Jos Raptori olisi 90-luvun alussa tehnyt kappaleen haloista, olisi kertosäe epäilemättä mennyt ”Oi beibi, tsiigaa tuota zykkii!” Suoraan pään yllä kimalteli sateenkaaren väreissä niin kirkas zeniitinympäristön kaari (kotoisammin ’zyk’), että tuijotin sitä kalamainen ilme kasvoillani.

44:n asteen sivuaurinko ja 46:n asteen kaaren alku vierekkäin metsän reunan yllä. Kuva Emma Herranen.

44:n asteen sivuaurinko ja 46:n asteen kaaren alku vierekkäin metsän reunan yllä. Kuva Emma Herranen.

Hetkeä aiemmin rauhallinen aamukahvihetki oli romuttunut Marko Pekkolan huomioon, että nousevan Auringon säteet olivat puhjenneet esiin Stratocumulus-aukossa paljastaen huomattavan kirkkaan sivuauringon. Yhä edelleen kirkastuessaan siitä näytti muodostuvan suorastaan kaikkien sivuaurinkojen äiti.

Ryntäsin kameran kanssa parvekkeelle. ”Tuolla voisi olla piilossa jopa 44 asteen sivuaurinko”, Marko huusi. Marko oli käynyt havaitsemassa haloja tiedeprojektissa jopa Etelämantereella asti, joten luotin sataprosenttisesti hänen arviointikykyynsä tässä asiassa.  Parvekenäkymän tiellä oli muutama pihapuu. Nyt tuli kiire päästä ulos aavoille näkymille.

En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt 44 asteen sivuaurinkoa, mutta muistin edesmennen harrastajatoverin Marja Wallinin kertoneen siitä legendaa. Marja oli digikuvausajan alussa päätynyt Lahdessa keskelle halonäytelmää ja huomannut taivaalla tavallista harvinaisempia halomuotoja. Onneksi puhelimesta oli löytynyt haloguru Marko Riikosen yhteystiedot ja outo viiru saatiin soiton perusteella  varmistettua 44 asteen sivuauringoksi. Riikonen hyppäsi lennosta autoon päästäkseen itsekin harvinaisen näytelmän äärelle. Näytelmä kuitenkin lässähti niin nopeasti, ettei harvinaisesta halosta ollut enää hetken kuluttua merkkiäkään. Marjalla ei tuolloin vielä ollut digikameraa, joten harvinaisuus jäi tallentamatta. Seuraavana päivänä kävi kamerakaupan ovi ja puute korjaantui.

Marjan tapaus mielessäni ryntäsin portaat alas, hyppäsin saappaisiin ja liu’uin lumista mäkeä alas kohti avointa peltoa. Toden totta, siinä missä 46 asteen rengas kohtaa horisonttirenkaan, näkyi nyt paljain silmin kaksi vierekkäistä juovaa yhden sijaan. Tuo sen on pakko olla!

Marko huusi parvekkeelta ”Kuvaa se nopeasti! Se voi kadota minä hetkenä hyvänsä!” Nostin nenälle kameran havaitakseni ettei laite suostunut käynnistymään. Aargh! En jäänyt setvimään ongelmaa, vaan hain sisältä toisen kameran. Onneksi näitä on varastossa. Huh, nyt erikoiset viivat saatiin viimein purkkiin.

Auringon ympärillä loistivat häikäisevän kirkkaat sivuauringot. Markon ympärillä näkyy myös varsin yleinen 22:n asteen rengas, 22:n renkaan yläsivuava kaari, auringonpilari ja horisonttirengasta. Kuva Emma Herranen

Auringon ympärillä loistivat häikäisevän kirkkaat sivuauringot. Markon ympärillä näkyy myös varsin yleinen 22:n asteen rengas, 22:n renkaan yläsivuava kaari, auringonpilari ja horisonttirengasta. Kuva Emma Herranen

Tähän mennessä viereeni materialisoitui ulkovaatetukseen sujahtanut Marko: ”Mennään tuohon suuntaan pellolle, jääsumu on siellä tiheämpää”. Juoksimme minkä pystyimme ja vauhdissa kyydistäni tipahteli ainakin kaulahuivi ja toinen tumppu.  Olisin ilmeisesti hannujakerttumaisesti löytänyt pellolta kotiin seuraamalla pudonneiden tavaroiden riviä.

Zeniittiympäristön kaari näkyy kuvassa sateenkaaren väreissä. Yhdessä himmeämmän Kernin kanssa se muodostaa zeniitin kiertävän ympyrän. Kuva Emma Herranen

Zeniittiympäristön kaari näkyy kuvassa sateenkaaren väreissä. Yhdessä himmeämmän Kernin kanssa se muodostaa zeniitin kiertävän ympyrän. Kuva Emma Herranen

Rämpiessämme viereisen viljapellon syvässä hangessa eteen avautui huikea näky: sivuauringot olivat kirkastuneet luokkaan, jossa ne itsessään riittivät aiheuttamaan linssiheijastuksia kuviin.

Suurten halonäytelmien tärkein sääntö on muistaa kuvata myös näennäisesti vaatimattomalle näyttävä auringon vastapuoli. Myös siellä on taatusti muutama harvinaisuus piilossa. Niin nytkin: vasta-aurinko ja 120 asteen sivuauringot erottuivat valkoisina kirkastumina taivasta vasten. Marko luetteli halomuotoja sitä mukaa kun niitä ilmestyi lisää ja kuvasin kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Olimme koko ajan keskellä kimaltelevaa, silmin nähden virtaavaa jääkidepilveä. ”Tuossa voisi olla Kern, ihan kuin se hirveän heikosti näkyisi, kuvaatko tuota”, huikkasi Marko. Käänsin kameran ylös ja raksutin kasaan kuvasarjan. Jos Auringon näytelmissä huippuharvinainen Kern todella piileskelisi taivaalla, tarvitsisin pinon kuvia jälkikäsittelyä varten.

Kernin kaari oli toinen halomuoto, josta olin kuullut vain puheita. Sen olemassaolosta mahdolliset havainnot alkavat jo vuodelta 1895, mutta ensimmäisiä valokuvia tästä legendaarisesta halomuodosta jouduttiin odottamaan yli sata vuotta. Vasta vuonna 2007 Kernin kaari viimein tarttui haloharrastaja Marko Mikkilän kameraan. Kaari oli hyvin himmeä ja kutiteltavissa esiin vain kuvankäsittelyllä.

Kun viimein katsoin otoksia tietokoneella, aiemmat opit osoittautuivat turhaksi. Kernin kaari näkyi jo ensimmäisessä ottamassani ruudussa ilman minkäänlaista pikselinviilausta ja pinoamista.

Wow, tätä halonäytelmää kelpaisi vanhainkodissa muistella!

Taivaanvahdissa: havainnot Kernin kaaresta ja 44:n asteen sivuauringosta.

160229-085213

Yksi kommentti “Glitteriä ilmassa”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Hienot kuvat. Havaintonne päiväys Taivaanvahdissa lienee ollut karkauspäivää 29.2. – jossa runsas kommentointi. Nuo sivupullistumat kaaressa mielenkiintoiset huomioida mikäli suoraan näkisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Yö revontulituristina

1.3.2016 klo 22.53, kirjoittaja
Kategoriat: Havainnot , Taivaanilmiöt , Taivas takapihalla , Yleinen avaruushäröily

Vuoden 2016 ensimmäinen Tähdet ja avaruus -lehden numero uppoutui erityisen monipuolisesti revontuliin. Käsittelyyn pääsi myös revontuliturismi, joka on ilmiönä aika kaukainen asia tällaiselle maan etelänurkan asukille. Tämän talven Tähtipäivät-tapahtuma järjestettiin Rovaniemellä, joten mahdollisuudet värikkäiden liekkien näkemiseen oli tavallista parempi. Samalla tietysti pääsin tutustumaan kaupunkiin, jolle arktinen eksotiikka oli merkittävä tulonlähde.

Syväksi epäonnekseni tapahtuman ajaksi ennustettiin yksimielisesti pelkkää pilvistä. Ennuste oli niin vakaa, että karsin kamera-arsenaalin minimiin ja jätin jalustan kotiin. Lentokone laskeutui kuitenkin aurinkoiselle, valkoisten tykkylumipuiden ympäröimälle kentälle.

Paikallista ilmanalaa saattoi kuvata sanoilla virkistävä, kirpeä ja rapsakka. No mutta niinhän ne sääennusteet aina väittävät että Lapissa tuppaa kylmä olemaan.

Suomi ei ole mikään Teksas, joten paikallinen tähtiharrastaja on periaatteessa sopeutunut vilpoiseen ilmanalaan. Niinpä kaikkein kiireellisin hankinta ennen kaukoputkea on pilkkihaalarit. Oli lämpötila mikä tahansa, on turha kuvitella helsinkiläisen pukeutuvan ostosreissulle pilkkihaalariin. Rovaniemen keskustassa kuitenkin tuntui lampsivan pilkkihaalarijengiä varsin tiheään ja ohikulkijoiden kielivalikoima oli värikäs.

Iltasella Sodankylän revontulikameran näkymä ajoi minut säätilasta huolimatta ulos. Koska jalusta oli satojen kilometrien päässä kotona, nappasin yöpöydältä kameran alle iltalukemiseksi tarkoitetun Wallanderin. Mikä tahansa veden olomuodosta poikkeava kappale kelpasi jalustan korvikkeeksi.

Pilvien välissä sentään vihersi. Kuva Emma Herranen

Pilvien välissä sentään vihersi. Kuva Emma Herranen

Anonyymit Auroraistit

Kohti Kemijoen ja Ounasjoen haaraa kävellessä vierelleni ilmestyi risteäviltä kaduilta yhä enemmän väkeä. Ja kaikilla oli pilkkihaalarit päällä. Tuntuivat vielä olevan matkalla juuri sinne minne minäkin: kohtaa jossa pohjoishorisontti oli avoinna.

Jäisen joen rantaan saapuessani kävelytiellä oli tungosta. Aivan kuin olisin laskeutunut keskelle Anonyymien Aurora-Aktivistien herätyskokousta. Pohjoisessa oli pilveä, mutta välissä häilyi se Sodankylässä näkynyt vihreä revontulivyö.

Lätkäsin penkkaan repun, Wallanderin, sekä kamera ja rupesin kuvaamaan. Herätin lievästi huomiota, sillä päälläni oli pitkä musta villakangastakki pilkkihaalareiden sijaan ja kuvausmenetelmäni oli muutaman japanilaisen mielestä lievästi eksoottinen. Eivät ole ilmeisesti ennen nähneet dekkarin päällä järkkäriä lumihangessa.

Koitin välillä löytää yhteistä kieltä englannista, mutta osasin sanoa venäjäksi vain ’Kädet ylös’ ja muutama harva japanin fraasi oli joko piirrossarjasta tai ei kestänyt edes yönvaloa. Heiluteltiin siis käsiä.

Paikallisia asukkaita rannalta oli turha kuvitella löytävänsä, sillä natiivi rovaniemeläinen ei lotkauttaisi silmäluomeaankaan pienestä viherryksestä pohjoishorisontissa.

Humppabongausta

Suurin retkikunta oli noussut joen penkalle, jossa tuntui olevan enemmän vapaata tilaa. Mikä hämmentävintä, porukka lauloi railakkaasti ja oli ilmeisesti aika hyvissä fiiliksissä. Väellä näytti olevan sen verran hauskaa, että lähdin etsimään sieltä juttuseuraa.

Seurue oli saapunut Israelista asti tutustumaan Suomeen ensimmäisenä pysäkkinään Lappi ja revontulet. Viikon reissu jatkuisi myöhemmin Helsinkiin. Seurue oli kuulemma onnellisen tyytyväinen, sillä revontulivyö oli hetkeä aiemmin näkynyt pilvien lomasta paremmin ja osa matkan tavoitteesta oli nyt saavutettu. Jo monta kertaa ryhmää Suomeen tuonut kokenut opas oli myös huomannut pakata bongausretkelle tavallista terävämmät reissujuomat.

Kun kaikki oli puettu matkanjärjestäjän toimesta lämpimästi, oli kentällä helppo viihtyä. Siinä saattoi vaikka revontulia odotellessa viettää aikaa laulaen ja tanssien. No näissä merkeissä se ilta sitten jatkuikin. Ei sillä kielellä nyt niin väliä ollut, kunhan sävel oli sama. Tuumasin, että tällaisen seurueen kanssa revontulibongailu voisi helposti muodostua tavaksi. Mielipide näytti kovasti ilahduttavan porukkaa, varsinkin näin melkein paikallisen sanomana.

Jossain vaiheessa pilviverho alkoi viimein tihentyä niin, ettei välistä enää näkynyt minkäänlaista kukerrusta. Lompsiessani takaisin kohti petiä tuumin, että kumpikohan se mahtaa olla maalle suurempi matkailuvaltti: revontulet vai Guggenheim?

Revontulibongarit Israelista. Kuva Emma Herranen

Revontulibongarit Israelista. Kuva Emma Herranen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *