Arkisto

Yksi aikakausi päättyi Baikonurissa

27.9.2019 klo 12.23, kirjoittaja Jari Mäkinen
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

ESA astronaut Paolo Nespoli will be launched to the International Space Station july 28th for his third spaceflight.

Tältä laukaisualustalta on tehty 519 rakettilaukaisua sitten vuoden 1957. Siltä laukaistiin matkaan Sputnik. Sen päällä käveli Gagarin rakettiinsa ja lähti historialliselle matkalleen.

Viime keskiviikkona se tärisi viimeisen Sojuz-kantoraketin alla, kun kolmihenkinen miehistö lähti kohti Kansainvälistä avaruusasemaa. Tästä eteenpäin miehistöt laukaistaan avaruuteen uudella Sojuz-2:lla, jota varten on varustettu laukaisualusta 31 toisaalla Baikonurin kosmodromissa Kazakstanissa.

Tähän päättyi siis yksi ajanjakso Venäjän (ja Neuvostoliiton) avaruustoiminnassa ja Baikonurissa.

Baikonurin kosmodromin laukaisualusta 1 on todellakin ikoninen paikka avaruuslentojen historiassa. Sen tekemisestä päätettiin maaliskuussa 1954, kun Neuvostoliitossa oltiin tekemässä uutta R-7 -ohjusta ja sen lähettämiseen tarvittiin hyvä alue. Sen piti olla tarpeeksi syvällä Neuvostomaan uumenissa, jotta vakoojat eivät sinne helposti pääsisi. Samalla sen piti olla sellaisessa paikassa, että mannertenvälisten ohjusten maalialue voisi olla vielä jossain Neuvostoliiton alueella. Näin päädyttiin Kazakstanin arolla olevaan Tjuratamiin.

Rakennustyöt alkoivat kesällä 1955 ja vähän yli vuoden kuluttua syksyllä 1956 perusrakennelmat olivat valmiina: laukaisualusta, eli ”Alue numero 1”, rakettien kokoonpano- ja testaushallit, eli ”Alue numero 2” ja niiden välillä oleva rautatie.

Nykyinen Sojuz-kantoraketti on R-7:n suora seuraaja ja perusolemukseltaan täysin samanlainen. Tapa, jolla ne valmistellaan lentoon ja laukaistaan, on myös käytännössä sama kuin yli 60 vuotta sitten. Raketit kootaan hallissa, siirretään vaakatasossa erityisen junavaunun päällä laukaisualustalle, nostetaan siellä pystyyn ja laukaistaan matkaan ilman amerikkalaistyylistä lähtölaskentaa, mutta toki erilaisten tarkastuslistojen mukaisesti.

Tämä tehdään Baikonurissa – millä nimellä Tjuratam siis nykyisin tunnetaan – vertaansa vailla olevalla rutiinilla, niin talven paukkupakkasissa kuin kesän kuumilla helteillä. Autiomaassa sääolot vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen.

Ensimmäinen laukaisu alustalta tehtiin 15. toukokuuta 1957, kun R-7:n koelennot aloitettiin. Raketti oli valmis suureen koitokseen syksyllä, ja se laukaisikin 4. lokakuuta 1957 ensimmäisen satelliitin, Sputnikin avaruuteen.

Sen jälkeen alusta oli käytössä koko ajan. Avaruusajan alussa tahti kiihtyi niin nopeasti, että Sojuz-rakettien (ja sen edeltäjien) laukaisua varten piti tehdä toinenkin laukaisualusta. Tämä vuonna 1961 käyttöön otettu alusta tunnetaan nyt nimellä LC-31/6, siinä missä ensimmäinen on edelleen yksinkertaisesti LC-1 (venäjäksi Площадка 1).

Ensimmäisen Neuvostoliiton miehitetyt aluksen, Vostokit ja niitä seuranneet Voshodit laukaistiin matkaan ykkösalustalta. Suurin osa Sojuz-lennoista on lähetetty avaruuteen myös sieltä, sillä uusi alusta on ollut pääasiassa miehittämättömien Sojuz-rakettien käytössä.

U-2 -vakoilukoneet paljastivat laukaisualustan 1960-luvun alussa.

Muita kuuluisia legendaariselta alustalta lähteneitä avaruusaluksia ovat Luna-kuuluotaimet, Mars-luotaimet, Venera-luotaimet kohti Venusta ja 1960-luvulla alustalla oli usein laukaisuvalmis mannertenvälinen ohjus ydinase nokassaan odottamassa ei-toivottua laukaisukäskyä.

Alustalla on tapahtunut myös useita onnettomuuksia, ennen kaikkea ensimmäisinä vuosina, jolloin raketit tuppasivat räjähtelemään silloin tällöin. Tuorein tapaus oli vuonna 1983, jolloin Sojuz 7K-ST -alus oli lähdössä Saljut 7 -avaruusasemalle: raketti räjähti ennen lentoonlähtöä, mutta onneksi Sojuz-aluksen pelastusraketti toimi kuten pitikin ja nosti kolme kosmonauttia turvaan. Sojuz laskeutui lähistölle laskuvarjoillaan. Tämä on edelleen ainoa kerta, kun pelastusraketti on ollut tositoimissa laukaisualustalla tapahtuneessa onnettomuudessa. Alusta oli poissa käytöstä vuoden päivät, kun sitä korjattiin.

500s laukaisu alustalta oli Sojuz TMA-18M -lento syyskuussa 2015. Mukana tuolla lennolla oli myös Euroopan avaruusjärjestön tanskalaisastronautti Andreas Mogensen.

Ikä näkyy laukaisualustassa, etenkin kun sitä ei ole muuta kuin perusylläpidetty vuosikausiin. Syynä on se, että nykyiset Sojuz-raketit korvataan pian uusilla Sojuz-2 -raketeilla, jotka vaativat jo selvästi erilaisen, nykyaikaisemman laukaisualustan. Kuuden vuosikymmenen perinteet siis katkeavat – mutta jo on aikakin.

Sojuz-2:n sukulaisuus R-7:n kanssa toki on selvästi nähtävissä, mutta kyseessä on reippaasti nuorennusleikattu versio. Myös tulevat miehitetyt Sojuz-lennot käyttävät tästä alkaen tätä rakettia. Kesällä sitä testattiin jo Sojuz-avaruusaluksen laukaisuun, tosin ihmisten sijaan sen kyydissä avaruusasemalle nousi robotti Fjodor.

Ortodoksipappi siunaa raketin ennen laukaisua.

Lähellä oleva laukaisualusta 31 on remontoitu Sojuz-2:n käyttöön, ja tarkoitus on tehdä samoin alusta ykköselle. Venäjän avaruusohjelman rahapula näkyy kuitenkin siinä, että ainakaan lähivuosina töitä ei aloiteta. Voi olla, että se jää lopulta historialliseksi monumentiksi.

Vastaa Peruuta vastaus

Uusi raato Kuun pinnalla – ja uusi luotain sitä kiertämässä

18.9.2019 klo 08.29, kirjoittaja Jari Mäkinen
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

Intia yritti tehdä syyskuun 7. päivänä jotain sellaista, missä vain kolme maata aikaisemmin on onnistunut: pehmeä laskeutuminen Kuun pinnalle.

Yritys oli hyvä ja se alkoi erinomaisesti, mutta yhteys Vikram-laskeutujaan menetettiin, kun se oli hieman yli kahden kilometrin korkeudella Kuun pinnasta. Signaalin doppler-siirtymän perusteella on todennäköistä, että se laskeutuja syöksyi Kuun pintaan ja tuhoutui, mutta tietysti intialaiset koettivat ottaa yhteyttä alukseensa siltä varalta, että se olisikin päässyt pinnalle ja olisi vain heittäytynyt mykäksi laskeutumisen loppuvaiheessa.

Nyt pari viikkoa myöhemmin toivoa ei juuri enää ole, etenkin kun näyttää siltä, että laskeutuja törmäsi Kuun pintaan noin 177 kilometrin tuntinopeudella (normaalissa laskeutumisessa nopeus olisi ollut noin kahdeksan kilometriä tunnissa). Vikram oli myös suunniteltu toimimaan vain yhden Kuun päivän ajan, siis 14 Maan vuorokautta, joten joka tapauksessa se voidaan katsoa nyt menetetyksi.

Kyseessä oli jo toinen epäonnistunut laskeutuminen Kuuhun tänä vuonna, sillä Israelin Beresheet menetettiin samaan tapaan laskeutumisen loppuvaiheessa tulleeseen vikaan huhtikuussa.

Sen sijaan sitä edellinen laskeutuminen, Kiinan Chang’e-4 viime joulukuussa, sujui erinomaisesti. Luotain on edelleen toiminnassa Kuun takapuolella ja sen mukana pinnalle laskeutunut kulkija Yutu 2 on sekin edelleen voimissaan. Laskeutuja on ollut toiminnassa tänään 257 Maan vuorokautta.

Se on jo erinomainen suoritus, mutta samaan aikaan myös edellinen kiinalaisten laskeutuja, Chang’e-3 on hengissä toisaalla Kuussa. Se ei ole tehnyt olennaisesti uusia havaintoja, mutta jo olemassaolollaan se auttaa Kiinaa eteenpäin kuututkimuksessa. Sen laskeutuminen auttoi Chang’e-4:n laskeutumisessa (luotaimet ovat lähes samanlaisia) ja nämä kummatkin auttavat seuraavassa haasteessa, näytteen tuomisessa Kuusta Maahan. Tämän Kiina aikoo tehdä nyt ensi vuoden joulukuussa laukaistavalla Chang’e-5 -luotaimella; alun perin tarkoitus oli tehdä tämä näyttenhakulento tämän vuoden joulukuussa, mutta enne kaikkea uuden Pitkä marssi 5 -kantoraketin kanssa olleiden ongelmien vuoksi lentoa on lykätty vuodella (tietoa lykkäyksestä saatiin lisää 18.9. ja tätä kohtaa artikkelista on muutettu sen mukaisesti 18.9. iltapäivällä).

Mutta takaisin Intiaan. Vaikka Vikram lepää nyt todennäköisesti raatona Kuun etelänavan tienoilla, kiertää sen Kuuhun vienyt Chandrayaan-2 -luotain Kuuta ja toimii hyvin. Luotaimessa on jopa noin 30 senttimetrin resoluutioon pystyvä suurtarkkuuskamera, ja sen avulla on jo kuvattu Vikramin laskeutumis- ja/tai törmäyspaikkaa Manzinus C ja Simpelius N -kraatterien välissä (noin 70,9° eteläistä pituutta ja 22,7° itäistä leveyttä) ja se on tehnyt toki muitakin havaintoja.

Vaikka laskeutuja siis menetettiinkin, on Kuuta kiertävä luotain toiminnassa, vaikka tästä ei uutisissa ole paljoakaan mainittu.

Samalla kannattaa myös muistaa, että usein epäonnistumiset ovat erinomaisia tilaisuuksia oppia uutta. Onnettomuustutkinta ja sen päätelmät auttavat osaltaan eteenpäin. Myös laskeutujan ja sen mukana olleen pienen Pragyan-kuukulkijan suunnitteleminen sekä rakentaminen ovat sinällään olleet jo suuri saavutus. Jotkut ovat ilkkuneet haaverille, mutta heidän kannattaisi ensin tehdä oma kuulaskeutuja, lähettää se Kuuta kiertämään, tehdä laskeutuminen lähes perille ja nauraa vasta sitten.

Chandrayaan-2 ja sen ”päällä” oleva Vikram Kuun kiertoradalla ennen laskeutujan irtoamista omille teilleen.

Vikram-laskeutujan Kuuhun vienyt luotain on siis nimeltään Chandrayaan-2, ja kuten nimessä oleva kakkonen antaa ymmärtää, on se jo toinen intialainen kuuluotain. Chandrayaan-1 laukaistiin matkaan lokakuussa 2008 ja se kiersi Kuuta noin kymmenen kuukauden ajan.

Intian kuuluotaimia voi katsoa kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin kyse on ihmisen luontaisesta halusta tutkia ympäristöään, ja Kuu jos mikä kuuluu meidän lähiympäristöömme.

Toiseksi kuuluotaimien lähettäminen on looginen askel minkä tahansa edistyneen avaruuslentoja tekevän maan toimissa; Intia on laukaissut omia satelliittejaan sekä kehittänyt omia kantorakettejaan jo 1970-luvulta alkaen, ja nyt se kaavailee myös omien astronauttien lähettämistä avaruuteen intialaistekoisilla avaruusaluksilla.

Kolmanneksi kyse pienimuotoisesta aasialaisesta avaruuskilpailusta. Kiina ja Intia ovat naapureita, mutta samalla myös nokittelevat toisilleen. Avaruustoimet eivät ole tässä poikkeus; Intialla on erityisesti halu osoittaa, ettei se ole isoa naapuriaan huonompi. Myös Japani on lähettänyt kuuluotaimen ja Etelä-Korealla on rakenteilla myös laskeutuja Kuuhun.

Kuu on näille kaikille tarpeeksi helppo, mutta samalla haastava ja paljon komeita kuvia sekä otsikoita tuottava kohde. Sama pätee Aasian maiden lisäksi myös läntisiin uuden ajan avaruusyhtiöihin – mutta niistä kannattaa kirjoittaa ihan oma juttunsa joskus toiste.