Arkisto
- kesäkuu 2023
- huhtikuu 2023
- helmikuu 2023
- joulukuu 2022
- marraskuu 2022
- lokakuu 2022
- elokuu 2022
- kesäkuu 2022
- toukokuu 2022
- maaliskuu 2022
- helmikuu 2022
- tammikuu 2022
- toukokuu 2021
- huhtikuu 2021
- maaliskuu 2021
- helmikuu 2021
- joulukuu 2020
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- syyskuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- tammikuu 2020
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- elokuu 2019
- kesäkuu 2019
- huhtikuu 2019
- tammikuu 2019
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- elokuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- lokakuu 2016
- elokuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
Gaia taivaalla ja taskussasi
Vuosi sitten avaruuteen laukaistu ESAn Gaia-teleskoopi on laite, joka kartoittaa taivasta huiman tarkasti. Tarkoituksena on muun muassa koota Linnunradasta ainutlaatuinen kolmiulotteinen kartta, mutta lisäksi Gaia havaitsee paljon muuta, kuten muita tähtiä kiertäviä planeettoja, ruskeita kääpiöitä, oman galaksimme ulkopuolella olevia kohteita sekä lähellä, aurinkokunnassa olevia pienkappaleita.
Gaian työtä ja sen havaintomaailmaa voi seurata kätevästi älypuhelimille tehdyllä sovelluksella. Barcelonan yliopiston tekemä sovellusohjelma näyttää paitsi kauniita kuvia ja interaktiivisia diagrammeja, niin myös kertoo Gaiasta, sen matkasta havaintopaikalleen ja siitä miten sen tekee työtään.
Sovellus kertoo myös ajantasaista tietoa siitä mitä Gaia on tekemässä ja kuinka paljon tietoa se on kerännyt. Myös kaikki uudet löydöt tulevat näkyviin puhelimeesi.
Sovellus katsoo lisäksi menneeseen: se kertoo Hipparcos-satelliitista, Gaian edeltäjästä, joka keräsi havaintoja 120 000 tähdestä ja muusta taivaalla olevasta kohteesta. Näistä on koottu suuri, tähtitieteilijöiden aktiivisesti käyttämä taivaan kartasto. Gaian havainnoista tullaan tekemään uusi, moninkertaisesti parempi ja laajempi kartasto, jonka ensimmäinen osa on tarkoitus julkistaa kesällä 2016.
Gaia havaitsee arvion mukaan viisi vuotta kestämään suunnitellun havaintorupeamansa aikana noin miljardia kohdetta – tämä vastaa noin petatavua tietoa (miljoona gigatavua). Tiedot käy läpi Gaian eri maissa ja eri tutkimuslaitoksissa oleva tietojenkäsittely ja -analyysiyhteistö, johon kuuluu myös Helsingin yliopiston tähtitieteilijäryhmä. Suomalaisten vastuualueena ovat havainnoista löytyvät aurinkokunnan pienkappaleet, eli uudet asteroidit ja komeetat.
Toistaiseksi ilmainen Gaia-app on saatavissa vain iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille. Lähiaikoina sovellukseen ollaan vielä lisäämässä materiaalia. Sovelluksen tekemisen rahoittivat yhdessä Espanjan tieteellistekninen säätiö sekä Espanjan talous- ja kilpailukykyministeriö. Niinpä englannin lisäksi sovelluksen kielet ovat espanja ja katalaani.
Gaia-app on ladattavissa iTunesista ja Google Playsta.
Jäätä ja hajavaloa
Gaia laukaistiin avaruuteen tasan vuosi sitten, 19. joulukuuta 2013, ja se aloitti tieteellisen työnsä 25. heinäkuuta, eli hieman myöhemmin kuin oli tarkoitus. Syynä viivästymiseen oli satelliitin sisällä ollut vesihöyry; normaalisti kaikissa avaruuslaitteissa on sisällä ilmaa, joka laukaisun aikana ja avaruudessa pihisee siitä ulos tätä varten tehtyjä tiehyeitä pitkin. Tähtitieteellisissä havaintolaitteissa, joissa on herkkää optiikkaa, tähän on kiinnitetty erityistä huomiota, koska ilmassa oleva vesihöyry tiivistyy jääksi muun muassa peileihin. Siksi Gaiankin peileissä on sähkövastukset, joilla niitä voidaan lämmittää ja siten jäästä voidaan päästä vähitellen eroon.
Gaiassa vesihöyryä oli jostain syystä enemmän kuin oletettiin, joten vesihöyryn härmistyminen jääksi peilien päälle oli ongelma. Tämä saatiin hallintaan ajan myötä ja erityisillä kikoilla, joilla satelliitin sisälle jäänyttä ylimääräistä ilmaa puolipakotettiin ulos avaruuteen.
Lisäksi Gaialla oli – ja on edelleen – toinen ongelma: sen optiikkaan pääsee ylimääräistä valoa. Valoa ei tule paljon, ja sen määrä vaihtelee Gaian asennosta ja Auringon suunnasta riippuen.
Hajavalo ei haittaa havaintojen määrää, mutta vaikuttaa sen tekemien havaintojen laatuun. Kirkkaiden kohteiden tutkimista hajavalo ei haittaa paljoakaan, mutta himmeämpien tähtien kohdalla ero on merkittävä. Eniten tästä kärsivät spektrometriset havainnot, joiden avulla määritetään tähtien liikkumisnopeutta. Mikäli Gaia pystyy jatkamaan havaintojaan suunniteltua pitempään, saadaan silloin enemmän havaintoja erilaisissa hajavalotilanteissa, ja siten tulokset ovat parempia.
Joka tapauksessa Gaian mittaukset ovat nytkin paljon aiempia parempia, joten vaikka Gaia-lentoon osallistuvat tähtitieteilijät ovat hieman pettyneitä, saavat he käsiinsä päivittäin ainutlaatuista havaintomateriaalia.
Gaiassa on kaksikerroksisesta, paksusta hiilikuituvahvisteisesta kankaasta tehty aurinkosuoja, jonka kaksoiskappaletta on testattu ESTECissä hajavalo-ongelman tultua ilmi. Esimerkiksi reunasta pilkistävät kuidut loistavat varsin kirkkaasti auringonvalossa – kuten kuva osoittaa, kyse on hyvin pienistä hajavalomääristä, mutta Gaian huipputarkkoihin havaintoihin sillä on vaikutusta.
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Joulun tähden tragedia
Yli kaksituhatta vuotta sitten öisellä taivaalla – mahdollisesti – loistanut tähti pysyy edelleen arvoituksena, vaikka sen todellista luonnetta on pohdittu jokseenkin yhtä kauan.
Mikäli lähdetään siitä, että muinaisia tietäjiä johdatti erämaan halki ja lopulta Betlehemiin todellinen taivaan ilmiö, mikä se oli? Komeetta, tähdenlento, planeettojen kohtaaminen, nova, supernova?
Vai oliko se vain legenda, joka kehiteltiin täydentämään ja tekemään todemmaksi muistiin kirjattua kertomusta, ikään kuin yhdistämään lähihistorian tapahtumat sopivan mystisesti ikivanhoihin ennustuksiin?
Uskoopa itse kukin mihin tahansa – tai on kokonaan uskomatta – joulun tähden tarina kiehtoo todennäköisesti jokaisen mielikuvitusta. Oman kortensa erilaisten selitysten kekoon kantoi Arthur C. Clarke liki 60 vuotta sitten tieteisnovellissaan Tähti (The Star, 1955).
Kertomuksessa tähtienvälinen retkikunta matkaa kauemmas Maasta ja aurinkokunnasta kuin ihminen on koskaan aiemmin mennyt. Heidän määränpäänään on Feeniksin tähtisumu, supernovaräjähdyksen jälkeensä jättämä laajeneva kaasukuori. Kun retkikunta pääsee perille, käy pian ilmi, että ennen tuhoutumistaan tähti on langettanut valoaan kukoistavan kulttuurin ylle.
Tuholta vaivoin välttyneen kaukaisen planeetan korventuneen pinnan alta löytyy Holvi, johon on tallennettu muistoja sisempää planeettaa asuttaneesta muinaisesta sivilisaatiosta. Se kuitenkin pyyhkiytyi kotiplaneettansa mukana kosmisista aikakirjoista, kun tähti saavutti kehityksensä päätepisteen.
Kadonneen sivilisaation löytyminen ei kuitenkaan ollut suurin retkikuntaa kohdannut yllätys – tai järkytys.
Tarinasta on pääteltävissä, että se sijoittuu muutaman sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Kun retkikunta saa selville tähtisumun iän ja tekee yksinkertaisen laskutoimituksen, jonka toisena tekijänä on sumun etäisyys, he saavat pahaenteisen tuloksen.
Supernovan on täytynyt näkyä Maan taivaalla noin 2 500 vuotta aikaisemmin.
Arvasitte oikein. Feeniksin tähtisumun synnyttänyt tähden räjähdys oli Betlehemin tähti, ensimmäisen joulun taivaallinen ilmestys. Retkikunta onnistui saamaan vastauksen arvoitukseen, jota se ei ollut edes lähtenyt ratkomaan.
Suurinta henkistä ja hengellistä tuskaa löytö tuottaa retkikunnan pääastrofyysikolle, nimettömäksi jäävälle jesuiittapapille. Muinaisen veljeskunnan jäsenen usko joutuu äärimmäiselle koetukselle: voiko hänen jumalansa olla näin julma?
”Täytyikö Sinun heittää tuo kansa tuleen, jotta heidän kuolemansa symboli voisi loistaa Betlehemin yllä?” (Suomennos Ilkka Äärelä)
Monille Clarken kertomuksille tyypilliseen tapaan maailmankaikkeus on pohjimmiltaan yksinkertainen ja suoraviivainen, mutta samalla armoton paikka. Arvoituksilla on loppujen lopuksi ilmeiset ratkaisunsa, mutta ne eivät ole läheskään aina tuota maailmankaikkeutta asuttavien ihmisten – tai muiden olentojen – mieleen.
(Teksti on julkaistu myös Tiedetuubin blogeissa.)
Yksi kommentti “Joulun tähden tragedia”
Vastaa
Raakaöljyä avaruuteen kiinalaisaluksella
ESA on saanut juuri valmiiksi jännittävän, uudenlaisen tieteellisen koelaitteen: pieniä raakaöljysäiliöitä laukaistaan avaruuteen kiinalaisella avaruusaluksella tutkimaan kilometrien syvyydessä Maan pinnan alla olevien öljyvarantojen periaatteita.
Laite, jonka sisällä säiliöt ovat, on päättänyt juuri testaamisensa ESTECissä, ESAn Hollannissa sijaitsevassa teknisessä keskuksessa. Kokeissa laitteistoa lämmitettiin ja viilennettiin vastaamaan avaruuden olosuhteita, sekä täristettiin samalla tavoin kuin kantoraketti ravistaa sitä laukaisun aikaan. Myös paluu Maahan on varsin raju kokemus koelaitteelle, joten sitäkin jäljiteltiin testikampanjan aikana.
Koelaitteistossa on kuusi tukevaa sylinteriä, joiden sisällä on millilitran verran raakaöljyä. Öljy on paineistettu 400-kertaiseen Maan ilmakehän normaalipaineeseen, mikä on itse asiassa eräs suurimmista kostaan avaruuslaitteissa käytetyistä paineista. Sylinterien lisäksi laitteistoon kuuluu mittareita ja elektroniikkaa, sekä liitokset avaruusalukseen.
Alus on kiinalainen mikropainovoimatutkimusalus SJ-10, joka laukaistaan avaruuteen Kiinan Juiquanin avaruuskeskuksesta Gobin autiomaasta vuoden 2015 lopussa. Sen mukana on 19 muuta tutkimuslaitetta, jotka palaavat kaksi viikkoa kestävän avaruuslennon jälkeen takaisin Maahan.
Öljytutkimuslaite on ESAn, Kiinan kansallisen avaruustutkimuskeskuksen sekä ranskalaisen Total- ja kiinalaisen PetroChina -öljy-yhtiöiden yhteistyötä.
Monimutkainen, mutta suoraviivainen ongelma
Koelaitteen nimi on kaikessa karuudessaan “Raakaöljyn Soret-vaikutuskertoin”. Taustalla tutkimuksessa on se, että öljyssä, kuten muissakin sen kaltaisissa nesteissä, kevyet molekyylit ja suuremmat, ja siten raskaammat molekyylit erottautuvat toisistaan lämpötilan mukaan ja diffuusion avulla. Kun lämpötila eri puolilla nestettä on erilainen, järjestäytyvät siis nesteessä olevat molekyylit lämpötilan mukaan. Samalla nesteessä vaikuttaa myös diffuusio, eli molekyylit pyrkivät siirtymään väkevämmästä pitoisuudesta laimeampaan, jolloin lopulta pitoisuus on jotakuinkin sama eri puolilla nestettä; tästä hyvä esimerkkion sokerin sekoittuminen kahviin.
Svetisiläisen kemistin Charles Soretin mukaan nimetty Soret-kerroin on tarkaan ottaen nesteen lämpötilaeroista johtuvaa erottumista kertova luku jaettuna diffuusiota määrittelevällä arvolla.
Paineistetun öljyn tapauksessa tilanne näytekapseleiden sisällä on hieman samanlainen kuin maanalaisissa öljyesiintymissä 7-8 kilometrin syvyydessä.
“Suuren paineen ja lämpötilan yhdistelmä on merkittävä tekijä öljyesiintymissä, sillä raakaöljy kerrostuu esiintymien sisällä lämpötilan mukaan ja näyttää siis toimivan vastoin painovoimaa”, selittää ESAssa koelaitteen tekemistä valvova Antonio Verga.
“Vähitellen, geologisten aikakausien kuluessa, raskaammat aineet siis nousevat ylemmäs ja kevyemmät painuvat alas.”
“Tarkoituksemme on tutkia siis tätä asiaa mikropainovoimassa, koska silloin painovoima ei vaikuta mittauksiimme. Toivomme, että tulosten avulla voidaan parantaa kykyämme löytää lisää öljyä.”
Vastaavanlaisia koelaitteita on lennätetty avaruudessa aikaisemmin, esimerkiksi venäläisillä Foton-aluksilla, mutta tässä laitteistossa käytetään paljon aikaisempia korkeampaa painetta.
Suuren sylintereissä olevan paineen vuoksi ne on tehty erittäin tukeviksi ja valmistettu kestämään 2,5 kertaa vieläkin suurempaa painetta.
“Paine on niin suuri, että raakaöljy on sylinterien sisällä hyperkriittisessä tilassa”, kertoo Verga. “Sylinterit on tehty titaanista ja niissä on ruostumattomasta teräksestä tehdyt venttiilit.”
“Kokeessa sylinterin toista päätä lämmitetään ja toista jäähdytetään. Lennon päätteeksi sylenterien puolivälissä oleva jakaja suljetaan, minkä ansiosta eri puolilla sylinteriä olevat öljynäytteet eivät sekoitu toisiinsa laskeutumisen aikana.”
Sylinterit on tehnyt ranskalainen Sanchez Technology ja 8,5 kilogrammaa painavan, noin neljä litraa tilavuudeltaan olevan metallilaatikon suojaaman koelaitteen pääurakoitsija on belgialainen QinetiQ Space.
Laitteita on itse asiassa kaksi: näistä toinen, aikaisempi versio, on jo nyt Pekingissä sähkömagneettisessa testauksessa ja sovitettavana avaruusaluksen kanssa. Nyt ESTECissä testattu lentokappale viedään Kiinaan ensi vuonna ja kahta viikkoa ennen laukaisua, se asennetaan koemallin tilalle avaruusalukseen ja sen kuusi öljynäytettä laitetaan paikoilleen. Näytteet valmistaa PetroChinan laboratorio Pekigissä.
“Tämä mahdollisuus lennättää koelaitteemme kiinalaisaluksella juontuu vuoteen 2006, jolloin ESAn pääjohtaja Jean-Jacques Dordain allekirjoitti yhteistyösopimuksen Kiinan kansantasavallan kanssa”, toteaa Antonio Verga.
Juttu on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
“Ihmeellistä olla avaruudessa!”
ESAn italialaisastronautti Samantha Christoforetti on ollut nyt liki kaksi viikkoa avaruudessa ja hän on aloittanut kanssaan avaruusasemalle saapuneiden Terry Virtsin ja Anton Shkaplerovin kanssa nyt normaalin työnteon. Ensimmäisen viikon ajan uusien asukkaiden aikataulu on hieman löysempi, koska he eivät ole vielä tottuneet toimimaan painottomuudessa kunnolla.
Tämän ensimmäisen viikon ajan Samanthan lähettämät viestit avaruudesta ovat olleet intoa täynnä: ensimmäiset auringonlaskut ja -nousut avaruudesta nähtynä, Tyynen valtamerten kuuluisat atollit (jotka ovat erinomaisen kauniita kaukaa ylhäältä katsottuna) omin silmin ja lentäminen vapaana avaruusaseman sisällä ovat olleet huikeita kokemuksia.
“Ihmeellistä olla avaruudessa, paljon parempaa kuin edes osasin kuvitella!”, kirjoitti Samantha ensimmäisessä avaruusasemalta lähettämässään twiitissä. Sen ohessa oli myös otsikkokuvana oleva kuva, missä Samantha on aseman kupolissa katselemassa ulos avaruuteen – tai siis käytännössä alas Maahan.
Vartioasema 42
Samanthan lennon nimi on Futura ja sen tarkoituksena on normaalien avaruusasemalle suuntautuvien lentojen tapaan paitsi ylläpitää tätä ihmiskunnan ainoaa pysyvästi miehitettyä tukikohtaa oman planeettamme ulkopuolella, niin myös tehdä tieteellisiä ja teknisiä kokeita sekä tutkimuksia mikropainovoimassa.
Samanthan, Virtsin ja Shkaplerovin matka avaruuteen Sojuz TMA-15M -avaruusaluksella sujui täysin suunnitelman mukaan. He lähtivät matkaan 23. marraskuuta klo 23:01 ja olivat avaruudessa vain yhdeksän minuutin matkanteon jälkeen.
Alus saavutti avaruusaseman vain viiden tunnin ja 48 minuutin kuluttua laukaisusta kierrettyään maapallon neljä kertaa. Myös telakoituminen asemaan kävi ongelmitta ja kolmikko siirtyi aluksestaan avaruusaseman puolelle aamulla klo 7:00 Suomen aikaa marraskuun 24. päivänä. Siellä heitä odottivat asemalla jo kolmisen kuukautta olleet Barry Wilmore, Jelena Serova ja Aleksander Samokutjaev.
Samantha lähettää usein viestejä ja kuvia avaruudesta twitterissä (www.twitter.com/astrosamantha), mutta hän kirjoittaa myös usein erityiseen lentoa varten perustettuun blogiin Outpost 42, eli Vartioasema 42 (http://outpost42.esa.int). Blogissa lennon etenemisestä ja tapahtumista kertovat myös lennonjohtajat ja muut läheisesti lennon kanssa tekemisessä olevat ESAn ja Italian avaruustoimisto ASI:n henkilöt.
Tämä teksti on julkaistu myös Tiedetuubin ESA-blogissa.
Vastaa
Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!
Viime viikolla julkistettiin kaksi joukkorahoitukseen nojaavaa kuulentohanketta: brittivetoinen Lunar Mission One ja afrikkalainen Africa2moon. Molemmat ovat erittäin kiinnostavia hankkeita ja erilaisilla tavoilla erittäin suositeltavia, mutta näistä jälkimmäinen liikuttaa minua enemmän.
Olen matkustellut aika paljon, mutta astuin ensimmäisen kerran Afrikan mantereelle vuonna 2011. Kävin silloin Kapkaupungissa, kun siellä järjestettiin Kansainvälinen astronauttinen kongressi, vuoden suurin avaruusalan kokous. Sinne lentäessäni oli mielessäni vielä kaikki Etelä-Afrikasta kerrotut stereotypiat komeista maisemista tiukasti rajattuihin rikkaampien aluiesiin sekä niitä ympäröiviin alueisiin, missä riski tulla saman tien ryöstetyksi on suuri.
Ensimmäinen yllätys oli Johannesburgin lentoasemalla, missä erääseen kentällä seisoneeseen koneeseen oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla “We’re ready for SKA” (Olemme valmiit SKA:lle). Kyseessä oli Square Kilometre Array, suuri radioteleskooppi, jonka sijoituspaikasta kisasivat tuolloin Australia ja Etelä-Afrikka. Maa, missä tähtitiede pääsee lentokoneenkin kylkeen, ei voi olla paha!
Sen jälkeen sitten seurasi mukavien kokemusten jatkumo: hymyileviä ihmisiä, mukava lento SAA:n Airbus A340-600:lla Kapkaupunkiin ja siellä hauskasti vitsaileva taksikuski. Kiva hotelli mukavalla alueella, ja kuvankaunis kaupunki aivan kuten matkailumainoksissa luvataan.
Kokous sinällään oli myös erinomainen, ja lopulta huomasin hieman ihastuneeni kaupunkiin ja sen tunnelmaan. Niinpä palasin sinne kuudeksi viikoksi vuonna 2012, kun sain mahdollisuuden majailla Kapkaupungin observatorion vierasmajassa SALT-teleskoopille työtä tehden ja Planeettaluotainten ABC -kirjaani kirjoittaen. Tapasin silloin paitsi tähtitieteilijöitä, niin myös muita observatoriolla toimivia – toimistotyäntekijöitä, kirjastonhoitajia, portinvartijoita, siivoojia ja teleskooppien ohjaajia – sekä luonnollisesti väkeä aidalla tiukasti ympäröidyn obsevatorioalueen ulkopuolella.
Sain mielestäni aika hyvän kuvan eteläafrikkalaisesta yhteiskunnasta, sekä Afrikasta (etenkin sen eteläisestä osasta) yleisesti. Ylipositiiviset mielikuvani ja pahimmat ennakkoluuloni karisivat, yhden totuuden sijaan oli useita totuuksia, ja ne olivat yleensä siinä puolivälissä.
Kaikista jännittävin kokemus oli kuitenkin se, kun Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin Afrikan kesäkoulu saapui observatoriolle. Mukana oli pääasiassa nuoria afrikkalaisia osanottajia Angolasta, Namibiasta, Etelä-Afrikasta, Nigeriasta ja muista maista. He olivat luonnollisesti hyvin kiinnostuneita avaruudesta, mutta myös kertoivat miten Afrikka voi mennä eteenpäin oikeastaan vain tieteen avulla.
Tieteen tekeminen sekä uuden tekniikan kehittäminen on luonnollisesti tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että koulutus muuttaa yhteiskuntaa laajemmin. Ja yksilötasolla kesäkoululaisten tapauksessa se oli muuttanut heidän ja heidän perheidensä elämää olennaisesti. Jos vain muutkin nuoret keskittyisivät johonkin muuhun kuin maleskelemiseen ja tappelemiseen, elämä Afrikan maissa voisi muuttua kokonaan. Nuoret kaipaavat ulnelmia, jotka ovat haastavia, mutta samalla mahdollisia saavuttaa.
Africa2moon on aivan erinomainen unelma. Voimme kaikki nähdä Kuun taivaalla, ja monet meistä haluaisivat katsoa sitä tarkemmin, kiertää sen ympärillä ja kurkkia sieltä alas sen kummalliseen kraatterien täyttämään pintaan. Ja ihailla sinistä maapalloa, joka nousee Kuun harmaan horisontin takaa sysimustalle taivaalle.
Tällaiset maisemat, tähtitiede ja avaruuslennot voivat innostaa nuoria opiskelemaan tiedettä ja tekniikkaa, aivan kuten tapahtuu täällä Euroopassa.
Kun kuulin ensimmäistä kertaa Africa2moon -hankkeesta, näinkin mielessäni saman tien kaksi erimaista muistikuvaa Kapkaupungista: yhtäältä kesäkoulun nuoret afrikkalaistutkijat, ja toisaalta esimerkiksi Woodstockin korttelissa toimettomina hengaavat nuoret. Siinä oli kaksi täysin vastakkaista maailmaa, joista toisilla oli unelma, ja toisilla ei. Africa2moon voisi tarjota myös ilman tulevaisuudenkuvaa oleville nuorille unelman ja samalla syyn keskittyä edes vähän opiskeluun. Se olisi hyväksi heille ja veisi yhteiskuntaa laajemmin eteenpäin.
Aivan kuten Observatorion pääosin mustien asuttamissa, maineeltaan kyseenalaisissa townshipeissä asuvat työntekijät kertoivat kerta toisensa jälkeen, miten juuri koulutus voi muuttaa Etelä-Afrikkaa – ja kuinka se on jo muuttamassa sitä.
Kapkaupunki on luonnollisesti vain osa Etelä-Afrikkaa ja Etelä-Afrikka itsessäänkin on vain pieni osa Afrikkaa, mutta ne ovat hyvä lähtökohta. Sieltä löytyvät parhaat avut Africa2moon -hankkeen vetämiseen, mutta hanke on koko Afrikkaa varten.
Kannattaa muistaa, että noin puolet kaikista afrikkalaisista on 19-vuotiaita tai nuorempia. He tarvitsevat tulevaisuuden. Afrikka sinällään on iso, rikas ja nuori maanosa, missä on paljon optimistisia ja hymyileviä ihmisiä, mutta se on myös manner, missä on kurjuutta, köyhyyttä, sotia ja tauteja sekä ainakin osittain ulkopuolisten johdosta tuskaisa historia. Afrikka kaipaa nyt näkemystä ja innostusta.
Mielestäni Africa2moon on eräs parhaimmista tavoista tukea nyt Afrikkaa – se on kehitysapua, joka auttaa afrikkalaisia auttamaan itseään ja joka pohjustaa parempaa tulevaisuutta.
Hanke sinällään on myös hyvin realistinen. Pienen luotaimen lähettäminen Kuuta kiertämään on vaativa temppu, mutta ei lainkaan ylivoimainen. Luotaimen tärkein tehtävä on ottaa kuvia ja tehdä yksinkertaisia tieteellisiä mittauksia, mikä tekee siitä suuren yleisön ja tutkijoiden kannalta kiinnostavan. Kun lisäksi ajattelee Afrikan avaruustieteen yleistä tasoa, on parasta tehdä jotain yksinkertaista, sillä silloin sen voi tehdä oikeasti itse.
Mikäli lento onnistuu hyvin, niin sen jälkeen voidaan tehdä uusia, kunnianhimoisempia avaruusaluksia. Ja jos Africa2moon ei pääse matkaan, niin jo hankkeen olemassaolo on tärkeää, sillä jo lennon suunnittelu ja siitä haaveileminen on haastavaa sekä kiinnostavaa.
Siis: jos haluat auttaa, niin lue lisää hankkeesta täältä ja lahjoita sille rahaa täällä!
Suorat linkit:
http://africa2moon.developspacesa.org
http://fund.africa2moon.developspacesa.org
Tämä juttu on julkaistu englanniksi Tiedetuubin blogeissa.
2 kommenttia “Haluan afrikkalaisten mukana Kuuhun!”
-
Emma Herranen sanoo:
Olipas mielenkiintoinen juttu, kiitos Jari!
-
Jari Mäkinen sanoo:
Kaikin mokomin!
-
Mielenkiintoinen referaatti kirjasta jota en ole lukenut. kommentoisin tätä ”jesuiittapapin” kerrottua ”jumalaansa”, josko suomentajalle tullut lipsahdus pienelle alkukirjaimelle – kun Jumala Raamatun kautta kerrottuna aina isolla ja ns. muut jumaltulkinnat kristinuskolla pienellä alkukirjaimella.