Arkisto


Kohu-uutinen kosmoksesta – katso kuvat!

30.9.2015 klo 11.13, kirjoittaja
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

Mahdollisia veden virtausjälkiä Hale-kraatterissa Marsissa. Kuva Nasa / JPL-Caltech / Arizonan yliopisto

Mahdollisia veden virtausjälkiä Hale-kraatterissa Marsissa. Kuva Nasa / JPL-Caltech / Arizonan yliopisto

Viikon alkuun osui kaksi ”taivaallista” tapahtumaa, joista kehkeytyi mediassa melkoinen kohu. Maanantaiaamuna Kuu pimeni täydellisesti ja saman päivän illalla (Suomen aikaa) Nasa piti tiedotustilaisuuden Marsin vedestä.

Kosmisen naapurimme pimennystä hehkutettiin tiedotusvälineissä ”verenpunaisena superkuuna”. Lutheria lainaten voi kysyä ”mitä se on”? Pimentyvän Kuun punertuminen täydellisen vaiheen aikana ei ole mikään uutinen: niin tapahtuu aina, kun Kuu joutuu Maan täysvarjoon.

Planeettamme ilmakehä taittaa valoa myös keskelle varjoa, mutta valo on väriltään voimakkaan punaista, samaan tapaan ja samasta syystä kuin nouseva tai laskeva Aurinko näyttää suurelta kurpitsalta tai jättiläistomaatilta.

Ilmakehässä valo siroaa, mutta siniset aallonpituudet siroavat enemmän kuin punaiset. Siksi täydellisesti pimentynyt Kuu on veren- tai kuparinpunainen.

Entä sitten superkuu? Jos Kuu on täydenkuun aikaan kiertoradallaan lähimpänä Maata, sitä sanotaan superkuuksi. Kuinka ”super” Kuu sitten on

Kuun keskietäisyys Maasta on 384 400 kilometriä, mutta lähimmän ja etäisimmän pisteen välillä on 42 200 kilometriä. Lähimpänä ollessaan Kuu näyttää läpimitaltaan 14 prosenttia suuremmalta ja 30 prosenttia kirkkaammalta kuin ollessaan kauimpana.

Kuulostaa superilta, mutta onko se sitä? Ensinnäkään taivaalla kumottavaa ”superkuuta” ei voi verrata ”normikuuhun” ja muistikuvat Kuun kirkkaudesta jonakin toisena ajankohtana ovat vähintäänkin hataria.

Koon vaihtelusta saa jonkinlaisen käsityksen, jos vaikkapa euron kolikkoa tarkastelee ensin kahden metrin etäisyydeltä ja siirtyy sitten suunnilleen jalkaterän mitan lähemmäs. Näyttääkö ”supereuro” oleellisesti suuremmalta?

Turhaa kohkaamista siis koko superkuu.

Entä sitten Nasan masinoima mediakohu? Ennakkoon lupailtiin, että ”Marsin mysteeri on ratkennut”. Kun ”mysteeriksi” paljastui punaisen planeetan vesi, antikliimaksi oli ilmeinen. Montako kertaa Marsista vielä löytyy vettä?

Asia ei tietysti ole näin yksinkertainen. Nasalla oli pointtinsa: tällä kertaa Marsista löytyi nestemäistä, rinteitä alas virtaavaa vettä, kun aiemmin tarjolla on ollut joko jäätä tai välillisiä todisteita miljardeja vuosia sitten jokiuomia ja tulvatasankoja kovertaneista vesimassoista.

Marsin ankarissa olosuhteissa – liki ikipakkasessa ja olemattomassa paineessa – vesi voi olla nestemäisessä muodossa vain äärimmäisen harvoin. Paitsi jos se on suolaista. Silloin vesi pysyy nestemäisenä vielä kymmenien asteiden pakkasessa. Ja nyt oli kyse nimenomaan suolaisen veden esiintymisestä. Pisteet Nasalle.

Mutta yhtä lailla pointtinsa oli pettyneellä medialla ja suurella yleisöllä. Kohujournalismia ei pidä harrastaa, ellei sitä osaa tehdä kunnolla. Eikä Nasa tunnu oppivan millään. Vuosien varrella se on järjestänyt useita tiedotustilaisuuksia, joissa on etukäteen hehkutettu paljastuvan käänteentekeviä, vallankumouksellisia tai peräti koko tieteenalan mullistavia asioita.

Ehkä paras esimerkki ylikypsästä uutisankasta on muutaman vuoden takainen löytö, jolla piti Nasan ennakkotiedotteen mukaan olla suurta merkitystä Maan ulkopuolisen elämän etsinnän kannalta.

Kun sitten selvisi, että kalifornialaisesta järvestä on löytynyt bakteereja, joiden biokemia perustuu fosforin sijasta arseeniin, haukotus ja huokaus ei olisi voinut olla juurikaan syvempi. Etenkin, kun löytö osoittautui sittemmin sudeksi: fosfori ei ollutkaan korvautunut arseenilla.

Mitä tästä opimme? Tuskin mitään. Sekä Nasalla että medialla on vielä paljon opeteltavaa tieteen popularisoinnin saralla. Ja suuren yleisön olisi puolestaan hyvä muistaa, että kaikki merkittävä ei ole aina kohun arvoista – eikä etenkään päinvastoin.

Yksi kommentti “Kohu-uutinen kosmoksesta – katso kuvat!”

  1. Veikko Mäkelä sanoo:

    Molempia uutisia, vai pitäisikö sanoa, uutisankkoja voidaan pohtia rahan raadollisesta näkökulmasta, mikä ajaa eri tahot kohkaamaan asioista, jotka eivät ole ehkä sen arvoisia.

    Jos ajatellaan Nasaa tai tutkimusorganisaatioita yleensä, niin tiede ja tutkimus on kyllä ajettu kilpailuyhteiskunnassa jo sen verran ahtaalle, että medianäkyvyyden ja sitä kautta suopeampien rahoitusnäkymien toivossa ajaudutaan vääntämään kohujulkistuksia pienemmistäkin asioista. Tämä on vain melkoista uhkapeliä, jossa hintana voi olla maineen menetys.

    Toisaalta, mikä ajaa median vääntämään superlatiivejä milloin mistäkin pikkuasiasta. Vähempi ei myy ja kilpailu on raadollista. Median on vain helpompi vyöryttää vastuu itseltään uutislähteilleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Avaruusviikinki lähtee matkaan

1.9.2015 klo 22.50, kirjoittaja
Kategoriat: Terveisiä kiertoradalta

Andreas Mogensen Sokol-avaruuspuvussa

Huomisaamusta tulee varmasti ikimuistoinen ESAn tanskalaisastronautti Andreas Mogensenille.

Aamulla klo 7:37:43 Suomen aikaa (10:37:43 paikallista aikaa Baikonurissa) häntä sekä Sergei Volkovia ja Aidyn Aimbetovia kuljettava Sojuz TMA-18M -alus nousee lentoon kantoraketin nokassa ja suuntaa kohti Kansainvälistä avaruusasemaa.

Näin Andreasista tulee toinen pohjoismaalainen avaruuslentäjä. Ensimmäinen oli kaksi kertaa sukkulalla lentänyt ruotsalainen Christer Fuglesang.

Koska avaruusasema on juuri nyt varsin korkealla kiertoradalla, käyttää Sojuz perinteistä kaksi vuorokautta kestävää lentorataa asemalle, joten kolmikko telakoituu asemaan perjantaina aamulla. Useimmiten viime aikoina Sojuz on lentänyt asemalle vain noin kuudessa tunnissa. Vaikka pari vuorokautta ahtaassa aluksessa ei välttämättä ole yhtä miellyttävää kuin tilavalla avaruusasemalla, antaa se Andreasille mahdollisuuden nauttia avaruudesta rauhassa – muutoin hänen lentonsa on hyvin työntäyteinen.

Tämä lento on muutenkin poikkeuksellinen, koska sen tarkoituksena on lähinnä vaihtaa asemalla oleva Sojuz-alus toiseen. Normaalisti avaruusasemalla on kuusi avaruuslentäjää siten, että kuusikko koostuu kahdesta kolmihenkisestä miehistöstä. Näiden laskeutumiset ja nousut asemalle on ajastettu siten, että vaihdot tapahtuvat aina noin kolmen kuukauden välein.

Yleistäen elo-syyskuun, joulu-marraskuun, helmi-maaliskuun ja touko-kesäkuun vaiheissa yksi Sojuz-alus palaa kolmen avaruuslentäjän kanssa takaisin Maahan ja uusi aluksellinen lähtee taas asemalle.

Tällä kerralla kuitenkin asemalla on kaksi avaruuslentäjää, amerikkalainen Scott Kelly ja venäläinen Mihail Kornienko, jotka viettävät asemalla vuoden päivät. Siksi nyt Sojuz-alus ja yksi miehistön jäsen tulee vaihtaa, ja näin kaksi ”ylimääräistä” henkilöä pääsee mukaan lennolle.

Yksi näistä on Andreas, koska ESA päätti hyödyntää myös tämän lyhyen avaruuslentomahdollisuuden. Se on erittäin kiinnostava vastapainona pitemmille avaruuslennoille, koska sen aikana voidaan tehdä erilaisia tutkimuksia ja tekniikan testaamista.

Lisäksi lyhyt lääketieteellisesti tällainen lyhyt lento antaa mahdollisuuden tutkia ihmisen elimistön ja aistien sopeutumista avaruuteen erilaisella tavalla. Jos aikaisemmin suurin osa avaruuslennoista oli tällaisia lyhyitä pyrähdyksiä, ovat kaikki eurooppalaisastronauttien tekemät lennot viime aikoina olleet pitkiä, lähes puoli vuotta kestäviä komennuksia avaruusasemalla.

Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti, Andreas ja Aidyn Aimbetov palaavat Gennadi Padalkan kanssa Maahan vanhemmalla Sojuz TMA-16M -aluksella perjantaina 11. syyskuuta.

Andreas ja Eurobot

Robottien ohjaamista virtuaalilasit päässä

Andreasin IRISS-nimen saaneella lennolla on mukana yli 20 erilaista tieteellistä ja teknistä koetta sekä testiä.

Näistä kenties kiinnostavin on robottien sekä laitteiden kauko-ohjausta avaruudesta. Kun aikanaan avaruuslentäjät tutkivat esimerkiksi asteroidia tai ovat Marsin pinnalla, he tulevat käyttämään runsaasti robotteja niin tekemään työtä kanssaan kuin myös suorittamaan tehtäviä niin autonomisesti kuin kauko-ohjattuinakin.

Andreas ohjaakin pienen auton kokoista, kameroilla ja kahdella käsivarrella varustettua Eurobot-robottia, joka sijaitsee ESAn teknisessä keskuksessa ESTECissä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Maan päällä olevaa kookasta robottia ohjataan avaruusasemalta. Tätä ennen vain NASAn astronautti Sunita Williams on käyttänyt pientä Legoista tehtyä kulkijaa avaruusasemalta vuonna 2012.

Eurobot on tosin ollut jo aikaisemmin yhteydessä avaruusasemalle, sillä viime vuonna Alexander Gerstlähetti sille asemalta käskyjä ja otti vastaan robotin kuvia sekä telemetriaa.

Nyt robotilla tehdään monimutkaisempia toimia, kuten avataan laskeutujan mallikappaleessa oleva aurinkopaneeli. Lisäksi kokeeseen kuuluu toisen, pienemmän kulkijan ohjaaminen. Sen tarkoituksena on sijoittaa kamera sopivaan paikkaan, jotta työskentely Eurobotin kanssa käy helpommin.

Osana koetta on myös tuntoaistin käyttö. Haptics-2 -nimisessä kokeessa avaruusasemalla olevalla tuntokäyttöliittymällä käytetään toista vastaavaa Maan päällä, jolloin Andreas pystyy tuntemaan miltä esimerkiksi kappaleen koskettaminen tuntuu ja kuinka kappaleen pinta antaa periksi.

Interact -nimisessä kokeessa käytetään tätä tuntoaistia ja yritetään laittaa palikka sopivaan reikään – temppu, mikä normaalisti on helppo pikkulapsellekin, mutta avaruudesta etäkäytöllä tehtynä ei ole mitenkään yksinkertainen.

Andreas testaa myös älylaseja sekä reaaliaikaista, interaktiivista yhteyttä lennonjohtoon, jolloin hän saa paitsi puheena ohjeita ja tietoja, niin myös esimerkiksi kuvia heijastettuna suoraan laseihin.

Lääketieteen puolella kiinnostavin koe on tiukka, ihonmyötäinen puku, joka toimii vähän kuin lentosukat: se puristaa käyttäjänsä kehoa ennen kaikkea pituussuunnassa. Syynä tähän on se, että painottomuudessa ihminen pitenee useilla senttimetreillä, jopa 7 cm, koska muun muassa selkäydin pitenee kun painovoima ei enää purista sitä kasaan. Tämä saattaa saada aikaan kipuja ja voi tehdä paluun Maahan hankalaksi.

Tarkoituksena on nyt tutkia voisiko tällä asulla auttaa tilannetta sopeuttamalla kehoa takaisin maanpäälliseen mittaansa ennen paluuta takaisin Maahan.

Andreas käyttää myös asemalla kuntoillessaan (kuten kaikki astronautit tekevät painottomuuden haitallisia vaikutuksia estääkseen) laitteistoa, joka mittaa ja rekisteröi hänen lihastensa käyttäytymistä.

Astronautit menettävät painottomuudessa lihasvoimaansa, ja tällä laitteella voidaan nyt tarkkailla miten tämä tapahtuu.

Lisäksi Andreas tekee lentonsa aikana muun muassa aivojen toimintaan liittyviä lääketieteellisiä kokeita, syö myslipatukan kaltaista, periaatteessa pitkillä avaruuslennoilla kasvatettavan kaltaista ruokaa, tutkii mikrobeja, jotka auttavat vähentämään biologisen jätteen määrää avaruuslennoilla, sekä testaa uudenlaista veden suodatuslaitteistoa.

Hän myös katselee maapalloa, paitsi todennäköisesti ihan huvikseen, niin myös tieteellisin silmin: hänen tarkoituksenaan on havaita ukkosmyrskyjen aikaan esiintyviä harvinaisia ylöspäin iskeviä salamoita.

Mukana paljon tanskalaista tunnelmaa

Ei ole mikään ihme, että Tanskassa Andreasin lentoon suhtaudutaan hyvin innostuneesti. Onhan kyseessä ensimmäinen tanskalainen avaruudessa.

Siksipä mukana on luonnollisesti Legoja ja tanskalaista ruokaa, muun muassa avaruuspalloiksi kutsuttuja suklaaherkkuja.

Asemalla on jo nyt häntä odottamassa myös tanskalaisopiskelijoiden tekemä AAUSAT5 -pikkusatelliitti, joka on tarkoitus lähettää avaruuteen lennon aikana. Tosin voi olla, että sitä ei ennätetä tehdä, jolloin lähetys jää jonkun muun tehtäväksi, mutta satelliitin tekeminen on osa Andreasin lennon opetuksellista puolta.

Satelliitti on tehty Aalborgin yliopistossa, missä on rakennettu useampikin samankaltainen cubesat-luokan satelliitti.

Andreasin mukana avaruuteen lentävät myös tanskalaiskirjailija Søren Kierkegaardin alkuperäiskäsikirjoitus vuonna 1848 julkaistuun kirjaan Lilien paa Marken og Fuglen under Himlen (Kedon kukka ja taivaan lintu, suomentanut Heikki Linnove vuonna 1915).

Kaikki valmista lähtöön

Kuten koko lähtövalmisteluaika Baikonurissa, on myös viimeinen vuorokausi ennen lähtöä täynnä perinteitä.

Aluksi eilen illalla miehistö katsoi neuvostolänkkärin nimeltä ”Autiomaan vaalea Aurinko”, koska Gagarin teki aikanaan niin, ja tänään tiistaina oli vuorossa Venäjän valtion komission antama virallinen lupa raketin laukaisuun.

Päivän kuluessa avaruuslentäjät tapaavat vielä perheenjäseniään ja heille tehdään viimeiset lääkärintarkastukset. Andreas tekee vielä testejä lääketieteellisillä koelaitteilla, joilla häntä tarkkaillaan koko lennon (ja myös sitä edeltävän ja seuraavan) ajan.

Levon jälkeen tänään illalla Suomen aikaa kolmikko lähtee Kosmonauttihotellista Baikonurin kosmodromiin, missä he pukeutuvat avaruuspukuihinsa, puvut testataan, he ilmoittautuvat valtionkomitealle ja aloittavat matkansa bussilla kohti laukaisualustaa.

Laukaisua seurataan keskiviikkona aamulla Tiedetuubissa noin klo 7:30 alkaen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *