Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Elokuu 2023

 Tähtitaivas

Elokuussa pääsee palaamaan kunnolla tähtiharrastuksen pariin, sillä öisin on pimeää melkein koko Suomessa. Vain kaikkein pohjoisimmassa Lapissa yöt pysyvät vain hämärinä syyskuun alkupuolelle saakka.

Keskiyöllä Joutsenen, Lyyran ja Kotkan päätähtien muodostama Kesäkolmio on puoliltaöin korkealla suoraan etelässä. Idässä ovat Pegasus sekä Andromedan pitkänomainen tähdistö ”vaaka-asennossa”. Pegasuksen neliön muodostavat kolme Pegasuksen tähteä ja Andromedan alfa-tähti eli Alpheratz, joka on neliön vasemmassa yläkulmauksessa. Jälkimmäisen tähdistön ylälaidassa erottuu yön pimeimpinä hetkinä Andromedan galaksi. Kiikarilla se erottuu laajana utuläikkänä. Andromedan kirkkaimpien tähtien muodostama linja jatkuu kohti Perseusta, joka on yhdessä Ajomiehen kanssa kipuamassa koillisesta loppukesän taivaalle. Korkealla itäkoillisessa on w-kirjaimen muotoinen Kassiopeia ja melkein keskellä taivasta hieman himmeämpi Kefeus.

Vielä aavistuksen hämärällä luoteisella taivaalla on tuttu Otava. Sen kauhanvarren kaarevaa linjaa alaspäin seuraamalla päätyy kirkkaaseen Arcturukseen, joka kuuluu Karhunvartijaan. Otavan yläpuolella on Pohjantähti ja Pieni karhu. Karhujen välissä luikertelee Lohikäärmeen tähdistö, joka kiertää Pienen karhun, käy kääntymässä taivaanlaella ja jatkaa länsilounaaseen kohti Herkuleen tähdistöä ja sen vinoneliön muotoista ”Päätekiveä”.