Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Syvä taivas

Tapaamiset

Syvä taivas -ryhmän yksi aktiivisuuden osoitus on oma tapaaminen. Ensimmäiset tapaamiset järjestettiin eri puolilla eteläistä Suomea, kunnes vuosituhannen vaihteessa tapaamisen paikaksi vakiintui Hollolan kunta Lahden kupeessa. Siellä tapaaminen on järjestetty joko Manskiven tai Laitialan leirikeskuksessa. Vuosina 2003 ja 2004 tapahtumapaikka oli taas muualla, kunnes vuonna 2005 tapaaminen järjestettiin taas Hollolassa.

Vuodesta 2006 lähtien tapaaminen on järjestetty Ursan Tähtikallion havaintokeskuksessa Artjärven kunnassa, sittemmin Orimattilan kaupungissa. Seuraavan kerran se pidetään 3.-5.9.2027 samassa paikassa. Ilmoittautuminen tapahtumaan on alkanut täällä.

Ryhmätapaamisissa on perinteisesti ollut runsaasti osanottajia ja leppoisa tunnelma. Perinteisesti tapaamisten ohjelmaan kuuluu esimerkiksi alan harrastajien esitelmiä, havaintokatsauksia, ryhmäpalaveri, saunomista sekä tietysti havaitsemista ja rentoa yhdessäoloa.

Tapaamisten historian alusta aina vuoteen 2015 asti tapaamisten perinteinen kohokohta oli leikkimielinen tietokilpailu, jossa jaostolaiset pääsivät näyttämään tietämyksensä syvästä taivaasta. Kilpailu järjestettiin alunperin joukkuemuotoisena. Alkuaikoina voitosta kamppailivat Jyväskylän ja Tampereen joukkueet, jotka voittivat kisoja lähes vuorovuosittain. Vuodesta 2000 lähtien kilpailu on järjestetty yksilömuotoisena. Kilpailua ei järjestetty vuosina 2016-2024 mutta se palasi ohjelmaan vuonna 2025.

Syvä taivas -tapaamiset kautta aikojen

RSS Zeniitti

RSS Taivaanvahti

  • Syvä avaruus M13, M81, M82 I 12.10.2026 klo 20.30-21.25, Vaasa, Timo Alanko 4
  • Syvä avaruus M33 III 11.10.2026 klo 21.38-23.01, Kuusamo, Jani Päiväniemi
  • Syvä avaruus NGC 7000 III 11.10.2026 klo 20.27-21.02, Kuusamo, Jani Päiväniemi
  • Syvä avaruus NGC 6992 I 9.10.2026 klo 23.00-23.00, Asikkala, Jyrki Keski-Jylhä
  • Syvä avaruus IC 1396 I 9.10.2026 klo 14.38-23.05, Asikkala, Jyrki Keski-Jylhä 2
  • Syvä avaruus KUV 18217+6419 (kvasaari) II 8.10.2026 klo 0.08, Suomussalmi, Jarmo Moilanen
  • Syvä avaruus M45 III 7.10.2026 klo 23.30 - 8.10.2026 klo 2.30, Kalajoki, Topias Tanhuala

RSS Avaruus.fi-foorumi