Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Syvä taivas
Havaitseminen
Termi syvä taivas (engl. deep sky, käytetään usein rinnakkain suomenkielisen termin kanssa) tarkoittaa sitä avaruuden osaa, joka on oman Aurinkokuntamme ulkopuolella. Syvän taivaan kohteiksi lasketaan kaikki ns. pintakohteet, eli kohteet, joilla on havaittava pinta. Näin ollen siis tähtiä, olivatpa ne sitten muuttuvia, muuttumattomia, yksinkertaisia tai moninkertaisia, ei lasketa syvän taivaan kohteiksi. Kaksin- ja moninkertaiset tähdet muodostavat toisinaan poikkeuksen tästä säännöstä.
Syvän taivaan visuaalihavaitsemista voi tehdä paljain silmin, tai käyttämällä jotakin optista apuvälinettä, tavallisimmin kiikareita tai kaukoputkea. Havainnot kirjataan useimmiten piirtämällä kohde ja kirjoittamalla tarpeelliset lisätiedot erityiselle havaintokortille. Kortteja voi tilata maksutta ottamalla yhteyttä ryhmään ja niitä teetetään lisää tarpeen mukaan. Lisätietoa on saatavilla ryhmän julkaisemasta Syvän taivaan visuaalihavaitsijan oppaasta.
Syvän taivaan kohteiden valokuvauksessa aloittelijan on useimmiten suositeltavaa lähteä liikkeelle kameraoptiikalla ja tehdä lisäpanostuksia kalustoon, kun osaamistaso nousee. Kuvaamalla kohteista voi saada esille yksityiskohtia, jotka eivät ole helposti visuaalihavaitsijoiden tavoitettavissa, ja useat kohteet näkyvät värillisinä eivätkä harmaasävyisinä. Toisaalta kuvaamiseen liittyy myös laiteteknisiä haasteita. Aiheesta käydään kattavaa keskustelua mm. Ursan Avaruus-foorumilla.
Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään voi raportoida piirroksia ja valokuvallisia havaintoja syvän taivaan kohteista. Pelkkiä havaintokertomuksia vailla valokuvaa tai piirrosta ei sellaisenaan vastaanoteta. Palvelu on saatavilla suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Nämä kielet ovat sallittuja myös havaintoja jättäessä.
Syvän taivaan kohteiden skannattuja piirroshavaintoja otettiin elokuuhun 2020 saakka vastaan Deep Sky Archivessa (englanninkielinen). Yli 7400 havaintoa sisältävä palvelu on säilytetty historiallisista syistä ja sen aineisto on edelleen vapaasti selattavissa.
- Syvä taivas -tapaaminen 2026 27.9.2026
- Syvä taivas -tapaaminen 2025 30.9.2025
- Lukijoiden kuvat, revontulia, tähdenlentoja ja planeettoja 9.10.2024
- Syvä taivas -tapaaminen 2024 9.10.2024
- Sirius B näkyvillä 1.1.2024
- Syksyn syvä taivas 22.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
-
M52 ja Kuplasumu IV 3.11.2026 klo 20.30, Vaasa, Timo Alanko -
Supernova SN2026aaiv III 3.11.2026 klo 19.45-20.00, Kirkkonummi, Harry Rabb -
M31 V 22.10.2026 klo 23.00 - 23.10.2026 klo 2.00, Seinäjoki, Mika Latvala
-
M31 III 22.10.2026 klo 20.35 - 23.10.2026 klo 3.40, Rautalampi, Vesa Vauhkonen -
M45 III 21.10.2026 klo 23.00-23.25, Janakkala, Petri Kuossari -
IC 1848 III 21.10.2026 klo 22.15 - 22.10.2026 klo 2.11, Rautalampi, Vesa Vauhkonen -
NGC 7023 III 21.10.2026 klo 21.00 - 22.10.2026 klo 0.30, Helsinki, Markku Poutanen
- Vs: Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: Teleskooppien uudet tekniikat 19.10.2026
- Vs: Teleskooppien uudet tekniikat 18.10.2026
- Vs: Ngc 7023 17.10.2026
- Vs: Ngc 7023 16.10.2026
- Vs: NGC 281 "Pacman-sumu" 12.10.2026
