Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Syvä taivas
Syvä taivas -tapaaminen 2025
Ursan Syvä taivas -harrastusryhmän vuotuinen tapaaminen järjestetään tänä vuonna 33. kerran. Tapahtumapaikkana on vakiintuneeseen tapaan Ursan Tähtikallion havaintokeskus Orimattilan Artjärvellä.
Tähtikallion havaintokeskuksessa on kaksi tähtitornia (kakkos- ja kolmostorni), jotka ovat käytettävissä tapaamisen aikana sään salliessa. Ykköstähtitornin laitteiston muutostyöt ovat kesken. Omia havaintolaitteita voi käyttää kahdella sähköistetyllä havaintotasanteella.
Päärakennuksessa on normaalit ruoanlaittomahdollisuudet, suihku, vessat, sauna ja takka, jossa voi halutessaan vaikkapa paistaa makkaraa. Grillaus onnistuu myös ulkona sijaitsevassa grillikodassa ja säävarauksin laavun edessä sijaitsevalla grillipaikalla.
Ohjausrakennuksesta löytyy polttava käymälä ja jääkaappi esimerkiksi juomia varten, mutta juoksevaa vettä ei siellä ole. Mikroaaltouuni on siirretty ohjausrakennuksesta päärakennukseen ja majoittujien toivotaan keskittävän ruoanlaitto päärakennuksen tiloihin.
Majoituspaikkoja havaintokeskuksessa on kaikkiaan noin 30 hengelle. Suurin osa niistä on päärakennuksessa, mutta myös ohjausrakennuksessa on tilaa yli kymmenelle.
Osallistujat voivat tuoda tapaamiseen mukaan omia kaukoputkiaan ja muita havaintolaitteitaan. Jos olet kiinnostunut näyttämään omia havaintoja, valokuvia, kertomaan projekteistasi tai havaintomatkoistasi tai järjestämään muuta vastaavaa ohjelmaa, on parasta ilmoittaa asiasta etukäteen niin ohjelmanumerot saadaan sovitettua tapaamisen aikatauluun.
Kysymyksiä, kommentteja ja ehdotuksia voi antaa osoitteeseen ds@ursa.fi tai toiveet voi tuoda esille ilmoittautumisen yhteydessä lomakkeella. Voit ilmoittaa tässä myös kiinnostuksestasi ohjelman järjestämiseen.
Ilmoittautuminen tapahtumaan ei ole välttämätöntä, mutta sillä varmistat majoituspaikkasi.
Lisätietoa Tähtikalliosta sekä ajo-ohjeet paikan päälle löydät täältä.
Tapaamisen ohjelma
Perjantai 19.9.2025
18.00 Tapahtuma alkaa
19.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa
21.00 Havaintoja ja kuvaamista sään salliessa
Lauantai 20.9.2025
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista
11.00 Ville Puoskari: Härkämäen observatorion kuulumisia
esitysmateriaali (PDF, 7,9 MB),
videotallenne (40 min)
12.00 Syvä taivas -ryhmä: ryhmätapaaminen (kaikki mukaan, joita ryhmän toiminta kiinnostaa)
- vastuuaktiivitilanne
- sovitaan DS-tapaamisen ajankohta 2026
- Syvä taivas -palstan paluun ideointia
12.30 Ryhmäkuva, kaikki paikalle!
12.45 Ruokailutauko
14.15 Jonna Rintamäki: DS-havaintoja Chilessä kesäkuussa 2025a
esitysmateriaali (PDF, 6,7 MB),
videotallenne (1 h 5 min)
15.15 Tietokilpailu
16.15 Kahvitauko
17.00 Riku Henriksson: Risto Heikkilä 1940–2025 (Ristoon liittyvät sanalliset ja fyysiset muistot ovat tervetulleita)
esitysmateriaali (PDF, 0,7 MB),
videotallenne (57 min)
18.00 Havaintojen ja kuvien esittelyä (jokainen voi esitellä tässä parhaita kuvia ja havaintojaan)
19.00 Saunomista, vapaata ohjelmaa
21.00 Havaintoja ja kuvaamista sään salliessa
Sunnuntai 21.9.2025
10.00 Keskustelua viime yön havainnoista
11.00 Loppusiivous
13.00 Tapaaminen päättyy
Etäyhteys
Esitelmien paikan päällä seuraamisen lisäksi mahdollisuus etäyhteyteen tarjotaan ensisijaisesti Zoomin kautta. Osallistujat päästetään sisään odotushuoneen kautta. Yhteyden tiedot ovat seuraavassa:
https://zoom.us/join, Meeting ID: 874 8279 4038, Passcode: 967416
Ohjelmaa on mahdollista seurata suoraan myös Ursan harrastustoiminnan Youtube-kanavan kautta https://www.youtube.com/@ursanharrastustoiminta. Vuorovaikutteisuus on kuitenkin rajatumpaa kuin suoraan Zoomissa.
Videot
DS-tapaamisen esitelmätallenteet tulevat tapahtuman jälkeen saataville soittolistana Youtuben kautta.
Ilmoittautuneet
Ilmoittautumislistaa ei julkaista tietosuojasyistä.
Tietosuoja
Tietosuoja: Ursan harrastustapahtumien tietosuojailmoitus.
- Syvä taivas -tapaaminen 2026 27.9.2026
- Syvä taivas -tapaaminen 2025 30.9.2025
- Lukijoiden kuvat, revontulia, tähdenlentoja ja planeettoja 9.10.2024
- Syvä taivas -tapaaminen 2024 9.10.2024
- Sirius B näkyvillä 1.1.2024
- Syksyn syvä taivas 22.9.2023
- Syvä taivas -tapaaminen 2023 19.9.2023
-
M52 ja Kuplasumu IV 3.11.2026 klo 20.30, Vaasa, Timo Alanko -
Supernova SN2026aaiv III 3.11.2026 klo 19.45-20.00, Kirkkonummi, Harry Rabb -
M31 V 22.10.2026 klo 23.00 - 23.10.2026 klo 2.00, Seinäjoki, Mika Latvala
-
M31 III 22.10.2026 klo 20.35 - 23.10.2026 klo 3.40, Rautalampi, Vesa Vauhkonen -
M45 III 21.10.2026 klo 23.00-23.25, Janakkala, Petri Kuossari -
IC 1848 III 21.10.2026 klo 22.15 - 22.10.2026 klo 2.11, Rautalampi, Vesa Vauhkonen -
NGC 7023 III 21.10.2026 klo 21.00 - 22.10.2026 klo 0.30, Helsinki, Markku Poutanen
- Vs: Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Aurinkotuuli ja Heliopaussi 30.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: NGC6946 19.10.2026
- Vs: Teleskooppien uudet tekniikat 19.10.2026
- Vs: Teleskooppien uudet tekniikat 18.10.2026
- Vs: Ngc 7023 17.10.2026
- Vs: Ngc 7023 16.10.2026
- Vs: NGC 281 "Pacman-sumu" 12.10.2026
