Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Syvä taivas -tapaaminen 2015 Tähtikalliolla

Syvä taivas -tapaaminen 2015 Tähtikalliolla

Juha Ojanperä:

Syvän taivaan kohteista kiinnostuneet harrastajat kokoontuivat jälleen vuotuiseen syvä taivas -tapaamiseen Tähtikallion havaintokeskukselle Orimattialan Artjärvelle 11.-13.9.2015. Osallistujia oli paikalla päiväkävijät mukaanlukien noin 30. Mukana oli myös uusia osallistujia ja aloittelijoita.

Tapaamisen ohjelma keskittyi lauantaille. Ohjelma noudatti pitkälti perinteistä kaavaa. Ohjelmaan sisältyi muun muassa Toni Veikkolaisen esitelmä ionisoituneen vedyn alueista Linnunradassa, havaintokatsaus, jaostopalaveri ja tietenkin perinteikäs tietokilpailu. Kilpailun voitti tälläkertaa veteraaniharrastaja Seppo Linnaluoto. Lisäksi Juha Ojanperä antoi havaintovinkkejä Astrofoxilla havaitsemiseen. Tietokilpailun vähäinen osanottajamäärä kuitenkin herätti ajatuksia konseptin muuttamisesta ensi vuoden tapaamiseen. Jaostopalaverissa myös päätettiin, että Juha Ojanperä ottaa jaoston vetovastuun Toni Veikkolaisen jäädessä sivuun jaoston vetäjän tehtävästä.

Sää suosi tapaamista ja tapaamisen aikana päästiin havaitsemaan ja kuvaamaan molempina öinä. Hyvästä kelistä johtuen Artjärven havaintolaitteet sekä havaitsijoiden omille laitteille tarkoitettu havaintotasanne “Halodeck” olivatkin kovassa käytössä. Astrofoxilla päästiin tekemään visuaalihavaintoja, vaikka kollimaatio ei ollutkaan aivan optimaalinen. Astrofoxilla havaittuja kohteita olivat muun muassa Abell 72, Abell 50 ja NGC 7094. Keli oli ensimmäisenä yönä aavistuksen heikompi kuin toisena yönä. Ensimmäisen yön aikana rajamagnitudi oli allekirjoittaneen mittausten mukaan parhaimmillaan 6,2 ja SQM 21,07. Toisena yönä keli oli hieman parempi, ja vastaavat luvut olivat 6,4 ja 21,20.

Syvä taivas -tapaamisen 2015 ryhmäkuva. Kuva: Juha Ojanperä.

Syvä taivas -tapaamisen 2015 ryhmäkuva. Kuva: Juha Ojanperä.

Kuvia tapaamisesta

Jorma Kosken kuvat

Juha Ojanperän kuvat

Samuli Vuorisen kuvat ja video tapaamisesta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *