Tähtitaivas

Heinäkuussa ei voi juuri puhua pimeästä yötaivaasta. Etelä-Suomessa toki näkyy joitain tähtiä läpi koko kesän, mutta Utsjoella Aurinko laskee yöttömän yön jälkeen vasta kuun lopulla. Oulun korkeudellakin on öisin hyvin valoisaa.

Paikallisen keskiyön aikaan noin klo 1–2 etelässä näkyy kesäkuukausille tuttu kuvio, Joutsenen Denebin, Lyyran Vegan ja Kotkan Altairin muodostama Kesäkolmio. Heinäkuun puolivälin jälkeen Etelä-Suomessa kuvion kulmatähtien ympäristöstä erottuu jo muitakin tähtiä.

Oranssinsävyinen Arcturus on matalalla lännessä ja keltainen Capella hieman korkeammalla koillisessa. Vaalean pohjoistaivaan ja hiukan tummemman etelätaivaan rajamailta erottuvat Iso karhu ja Otava luoteessa ja w-kirjaimen muotoinen Kassiopeia itäkoillisessa 60 asteen korkeudella. Niiden välimaastosta löytynee myös Pohjantähti. Itäkaakon suunnalla alkaa erottua vähitellen Pegasuksen suurikokoinen neliö. Paljain silmin ei tähtiä vielä kovin paljon näy, mutta kiikarilla taivaalta erottuu eteläisessä Suomessa jo himmeämpiäkin tähtikuvioita.

Heinäkuun loppupuolella kannattaa selkeällä säällä hakeutua puolenyön jälkeen avoimelle paikalle, esimerkiksi merenrantaan, jolta aukeaa esteetön näkymä eteläiseen horisonttiin saakka. Siellä pilkottavat taivaanrannan takaa Jousimiehen tähdistön pohjoisimmat osat, joita Suomesta on hyvin vaikea nähdä.

Suuri kesäkolmio eli Lyyran Vegan, Joutsenen Denebin ja Kotkan Altairin muodostama asterismi on tuttu loppukesän ja alkusyksyn taivaalta. Sen kulmatähdet alkavat Karhunvartijan Arcturuksen ja Ajomiehen Capellan ohella erottua ensimmäisenä tummuvalta taivaalta, mistä laaja kuvio on saanut nimensäkin. Eteläisessä Suomessa Kesäkolmio näkyy itse asiassa jopa juhannuksen tienoilla, sillä kuvio on hämärän ollessa syvimmillään sopivasti etelän suunnalla, missä taivas on tummimmillaan. Mitä pohjoisemmas mennään, sitä myöhemmin heinä–elokuussa tähdet ilmestyvät näkyviin vähitellen pimenevällä yötaivaalla. Kuinka pohjoisessa Kesäkolmio erottuu taivaalta läpi kesän?