Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Meteorit - Elokuu 2025
Meteorit
Perseidit on yksi suurista meteoriparvista. Se on ainoa, joka näkyy lämpimään vuodenaikaan, mikä tekee parvesta suositun havaintokohteen. Perseidejä näkyy 17.7.–24.8., eniten kuitenkin 10.–14.8. Tänä vuonna parven maksimi osuu päiväsaikaan 12.8., mutta parasta havaintoaikaa lienee tiistain ja keskiviikon 12./13.8. välinen yö. Parven meteoreja nähdään kaikkialla taivaalla, mutta ne näyttävät tulevan Perseuksen ja Kassiopeian välistä.
Radiantti on alkuyöstä koillisessa, mutta kohoaa yön aikana korkeammalle itään. Vähenevä kuperakuu häiritsee tänä vuonna huomattavasti havaintoja. Maksimin aikoihin on siksi mahdollista nähdä ehkäpä vain noin kymmenen tähdenlentoa tunnissa, vaikka olosuhteet olisivat muutoin hyvät. Perseidit ovat nopeita, usein melko kirkkaita ja jättävät monesti vanan. Parvi liittyy Swift-Tuttle-komeettaan.
Ursa tiedottaa perseidien näkymisestä vielä tarkemmin elokuun alussa.
Eteläisten delta-akvaridien tähdenlentoja nähdään heinä–elokuussa. Parven maksimi oli heinäkuun lopussa. Perseidien aikaan on vielä mahdollista nähdä muutamia akvarideja. Kasvava kuperakuu haittaa elokuun alkupuolella ja vaalea taivaskin rajoittaa meteorien näkymistä. Tähdenlennot näyttävät tulevan matalalta Vesimiehen suunnalta kaakon ja etelän väliltä. Hitaana ja pitkänä, punertavana valojuovana taivaan yli pyyhkäisevä meteori on melko varmasti akvaridi.
Kappa-cygnidejä nähdään 3.–28.8. ja maksimi on 17.8. Yön aikana voi nähdä muutaman kappa-cygnidin. Vähenevä kuunsirppi haittaa hiukan meteorien metsästystä.
Aurigidien tähdenlentoja nähdään 28.8.–5.9. Maksimin arvioidaan olevan kuun vaihteessa 31.8./1.9. Normaalisti aurigideja nähdään noin viisi tunnissa. Aktiivisuus kasvaa ajoittain huomattavasti, viimeksi vuonna 2021 oli lyhytkestoinen kymmenien meteorien aktiivisuushuippu. Meteorit ovat melko nopeita ja näyttävät tulevan Capella-tähden lähistöltä. Puolikas Kuu laskee aikaisin illalla, eikä häiritse havaintoja.
vaihe: 99 %





