Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Tähtitaivas - Syyskuu 2025
Tähtitaivas
Syyskuussa pimeys laskeutuu kesän jälkeen ensimmäisen kerran koko maahan. Oulun eteläpuolella pimeät yöt alkoivat jo elokuun puolella. Yöt pitenevät nopeasti ja syyskuun puolivälissä Etelä-Suomessa pimeyttä riittää jo kahdeksan tuntia. Utsjoellakin pimeää on kuusi tuntia, vaikka kuukauden alussa Aurinko ei vielä laske –12 asteen rajan alapuolelle. Kesäajan vuoksi havaintojen aloittaminen lykkääntyy iltayön tunneille.
Keskiyöllä syyskuun puolivälissä tähtitaivas on syksylle tyypillisessä asennossa. Elokuulta marras–joulukuulle taivas on samassa asennossa pimeän saapuessa. Tähtitaivas kiertyy koko ajan, mutta samalla pimeä laskeutuu viikko viikolta aikaisemmin.
Lounastaivasta hallitsee Kesäkolmio: Joutsenen Deneb, Lyyran Vega ja Kotkan Altair. Pegasus-neliö on edennyt kaakkoon ja siitä vasemmalle jatkuu Andromedan tähtijono. Pienen w-kirjaimen muotoinen Kassiopeia näkyy korkealla itätaivaalla. Kirkas tähti koillisessa on Ajomiehen Capella.
Kohti läntistä horisonttia on laskemassa melko himmeätähtinen Herkuleen tähdistö, jonka keskiosan muodostaa kiilamaisen nelikulmion muotoinen ”Päätekiven” kuvio. Karhunvartijan Arcturus on painumassa luoteiseen horisonttiin. Pohjoisessa on Iso karhu ja sen kirkkaimmista tähdistä muodostuva Otava.
Loppukesä ja alkusyksy ovat parasta aikaa Linnunradan katseluun. Se kulkee himmeänä valovyönä koillisesta lounaaseen. Linnunrata on kirkkaimmillaan Jousimiehen tähdistössä, joka ei näy Suomessa. Pohjan periltä katsottuna Linnunradan kirkkaimmat alueet löytyvät Joutsenesta. Tähdistön keskellä oleva kirkas tähtipilvi saattaa erottua jopa kaupungissa, jos lähistöllä ei ole häikäiseviä katuvaloja. Linnunrata kulkee Ajomiehen, Perseuksen, Kassiopeian ja Kefeuksen kautta Joutsenen, Kotkan ja Kilven alueelle. Joutsenen tähdistössä valovyö halkeaa kahtia. Suureksi repeämäksi kutsutun tumman alueen kohdalla etäisemmät tähdet jäävät tähtienvälisten pölypilvien taakse.
Kuukauden kohde: Kefeuksen uloke
Linnunradan kirkkaimmat alueet ovat Suomesta katsottuna Joutsenen ja Kilven seutuvilla, mutta muuallakin on kiinnostavaa katseltavaa. Kotigalaksimme valovyö kulkee syyskuussa halki taivaan lounaasta koilliseen zeniitin kautta. Taivaanlaen tienoilla Linnunrata on jo selvästi kaventunut, vaikka se ei olekaan reunoiltaan selvärajainen. Suoraan pään yläpuolella on Kefeuksen tähdistö, jonka kohdalla Linnunradasta näyttää lähtevän selvä ”uloke” taivaannavan ja Pohjantähden suuntaan.
Aluetta tutkittiin 1940-luvulla Harvardin yliopiston observatoriossa tähtilaskentojen avulla, jolloin todettiin, että tähtienvälisen aineen aiheuttama kaukaisten tähtien himmeneminen on Linnunradan pohjoisella reunalla vähäisempää kuin eteläisellä. Sen voi nähdä paljain silminkin, mutta vain hakeutumalla mahdollisimman pimeälle paikalle, sillä vähäinenkin hukkavalo häivyttää näkyvistä Linnunradan himmeän hahmon.
vaihe: 99 %





