Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Joulukuu 2025

Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy pitkin vuotta aina, kun on riittävän pimeää. Parasta havaintoaikaa on aamuyö. Talvella selkeä sää tarkoittaa usein myös kipakkaa pakkasta. Tähdenlentojen havaitseminen edellyttääkin lämmintä vaatetusta, sillä taivaalle tuijottelu hangessa seisoskellen alkaa paleltaa pikaisesti.

Meteoriparvet

Geminidit on viimeinen vuoden kolmesta runsaimmasta meteoriparvesta. Parven meteoreja nähdään 4.–20.12. Maksimin on ennustettu ajoittuvan siten, että parasta havaintoaikaa on lauantain ja sunnuntain välinen yö 13./14.12. Meteoreja näkyy runsaasti lähiöinäkin. Hyvissä olosuhteissa voi maksimiyönä nähdä jopa 70 geminidiä tunnissa. Vähenevä Kuu häiritsee havaintoja melko vähän.

Tähdenlennot näyttävät tulevan Kaksosten Castor-tähden lähettyviltä, vaikka niitä nähdäänkin koko taivaan alueella. Säteilypiste on jo illalla melko korkealla idässä ja korkeimmillaan etelässä se on klo 2:n jälkeen. Koska yö on pitkä, hyvää havaintoaikaa on useita tunteja. Geminidit ovat melko hitaita. Mukana on usein kirkkaita meteoreja, jotka jättävät vanoja. Parven arvellaan liittyvän pikkuplaneetta Phaethoniin.

Ursidit päättää meteorivuoden. Parven tähdenlentoja nähdään joulun tienoilla 17.–26.12. Maksimin ennustetaan osuvan maanantaille 22.12. Tällöin hyvissä olosuhteissa voi nähdä 5–10 ursidia tunnissa. Parin vuorokauden ikäinen kuunsirppi ei häiritse meteorien katselua.

Tähtikartta

Avaa uuteen ikkunaan

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • klo 1.14 täysikuu
  • Kuu pohjoisimmillaan

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 99 %
täysikuu
ikä: 15 päivää
 

Taivaalla joulukuussa

Aurinko ja kuu Planeetat Tähtitaivas Pimennykset Kääpio- ja pikkuplaneetat, komeetat Meteorit Ilmakehän ilmiöt