Arkisto


Aurinkokunta pakettiin ja keskelle vilinää

24.8.2016 klo 11.46, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana

Kolme Seppää ja aurinkokunta

Kolme Seppää ja aurinkokunta. Kuva Ursa / Juha Riissanen CC BY-NC-SA 2.0

Joka vuonna elokuun viimeisenä lauantaina suomalainen tähtiyhdistysyhteisö — Ursa ja nelisenkymmentä paikallista tähtiyhdistystä — potkaisevat pystyyn tähtiharrastuspäivän. Ideana on, että uusia harrastuksia syksyksi kaavailevat tyypit voisivat tutustua tähtitieteen harrastamisen erilaisiin mahdollisuuksiin kun yöt ovat vasta pimenemässä ja koko pimeän taivaan havaintokausi on ihanasti edessä. Tapahtumia järjestetään tänäkin vuonna Helsingin lisäksi ainakin Jyväskylässä, Kuopiossa, Porissa, Turussa sekä Salossa.

Perinteisellä ”ovet auki tähtitornilla” -tapahtumalla ei kuitenkaan välttämättä tavoiteta sitä porukkaa, joille koko tähtiharrastus ei ole vielä edes juolahtanut mieleen. Tästä syystä Ursa kokeilee tänä vuonna jalkautumista pahaa-aavistamattomien sivullisten keskuuteen. Puolihuolimattomasti ilmaan pari viikkoa sitten heitetty ajatus lähti elämään omaa elämäänsä ja nyt olemmekin menossa Helsingin ehkä vilkkaimmalle pätkälle, Aleksanterinkadulle.

Yleishyödyllisen ja ei-kaupallisen tapahtuman maavuokra jäi nollille, mikä tietysti oli järjestäjän näkökulmasta ilahduttavaa. Vielä mukavampaa oli kuitenkin aurinkokuntamallin suunnittelu.

Siis minkä?

Aleksanterinkatu on päästä päähän vajaan kilometrin pitkä. Kartalla sitä katsellessa aloin huvikseni pohtia, saisiko aurinkokunnan mahtumaan sinne mitenkään järkevästi. Pienellä laskemisella selvisi, että Kolmen Sepän patsaan lähettyville sijoitettu, halkaisijaltaan 30-senttinen Aurinko olisi juuri sopivan kokoinen siihen, että uloin planeetta Neptunus sijoittuisi Relandersgrund-laivan kieppeille Meritullintorin rantaan, aivan Aleksin toiseen päähän.

(Aurinkokuntahan on oikeasti vielä valtavasti suurempi kuin sen sisin osa, jossa tunnetut planeetat kiertävät. Esimerkiksi huhuttu yhdeksäs planeetta, joka sekin näyttää kiertävän suhteellisen lähellä, kiertäisi nykyisten rata-arvioiden valossa tässä mallissa keskimäärin Nuuksion etäisyydellä.)

Tämän jälkeen piti miettiä, miten planeetat saisi toteutettua reitille fiksusti. Pienten helmien ja kuulien ripottelu Aleksin pituudelta ei yksin toimisi, vaan ne katoaisivat ihmisvilinään. Fiksumpaa olisi kiinnittää johonkin pieniä opastetauluja, joissa kävisi ilmi kulloisenkin planeetan nimi, koko ja vähän muuta tietoa — suomeksi ja englanniksi, sillä Aleksilla vilisee turisteja tähän aikaan vuodesta.

Katulamppujen ja liikennemerkkien pylväisiin ei kuitenkaan saa kiinnittää mitään. Jäljelle jäivät oikeastaan vain rakennusten seinät, ja joissain tapauksissa näyteikkunat, mikä ajatuksena vähän hirvitti röyhkeydellään. Oli kuitenkin otettava luuri nöyrästi käteen ja lähdettävä soittelemaan kunkin rakennuksen hallinnoijia ja yrityksiä läpi.

Vastaanotto oli valtavan innostunutta.

Se oli huikea kokemus. Useissa tapauksissa olin tuskin ennättänyt lausua sanan ”aurinkokunta” kun keskustelukumppanin ääneen hiipi jo ilahtunutta innostusta. Tällaiselle tähtitieteen sanansaattajalle se oli todella lämmittävää.

Tätä kirjoittaessa emme vielä tiedä miten hommat lauantaina sujuvat — ehkä säätiedotus vielä tekee tepposet ja taivaalta tulee vettä kuin aisaa, eikä tapahtumaa voida järjestää. Pilviselläkin säällä Ursan poppoon kuitenkin löytää Kolmensepänaukiolta kello 12-16, ja ihan oikeaakin Aurinkoa pääsee kurkkaamaan kaukoputkella jos se pilvien läpi sattuu siintämään.

Mutta vaikka et sattuisi pääsemään paikalle kävelemään planeettojen lomassa, valtakunnalliseen tähtipäivään voi osallistua sosiaalisessa mediassa hashtagilla #tähtiharrastuspäivä, vaikka yksinkin. Miltä näyttää juuri sinun tähtiharrastuksesi? Olisiko nyt hyvä hetki kertoa mainiosta harrastuksesta kaverillekin?

2 kommenttia “Aurinkokunta pakettiin ja keskelle vilinää”

  1. jäsen 299 sanoo:

    Joo, se Kolmensepäntori on kokemuksen mukaan hyvä paikka tehdä tähtitiedettä tunnetuksi! Muistuu mieleen tapaus kun viimeksi oli hyvä >80% auringonpimennys Suomessa: Tulin paikallisesta hammaskirurgista ja olin saanut muutaman päivän saikkua. Menin siihen torille ja rupesin seinän vieressä kuvaamaan auringonpimennystä telejatkeilla ja hitsauslasilla viritetyllä kamerallani, kun joku tuli kysymään että voisinko lainata hitsauslasiani jollekkin hänen ulkomaiselle kaverilleen. No totta mooses! Mä lainailin hitsauslasejani (mulla oli niitä useampia takuissa)sitte vähän joka toiselle ja pitelin ilmassa kun ihmiset kuvasivat kännyköillä pimennystä lasin läpi. Tulipa siihen joku ammattikuvaajankin oloinen äijä ja kuvasi mun hitsauslasilla kolmensepän patsata auringinpimennyksellä. No sitte ku mä olin siinä aikani huseerannu ja pimennys alko jo hiipuun, mä lahjotin yhen rautaroiskeita saaneen hitasuslasin eräälle tyttöporukalle. Ne sitte ihmetteli että mistä mä oon näitä hitsauslaseja saannu. Mä sanoin että mä oon hitsannu autonrotiskoja. Ne hämmästy että wau, osaatsä hitsata? Tämmöinen hivelee egoa!

    1. Anne Liljestrom sanoo:

      Hitaustaitoja ei pidä väheksyä! Mainio tarina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *