Arkisto


Taivaallinen moikkailu ei tuhoa

23.9.2015 klo 15.26, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana , Sitkeät huhut

Venus, Jupiter ja Merkurius La Sillan observatorion yläpuolella kesäkuussa 2013. Kuva Y. Beletsky (LCO)/ESO (CC BY 4.0)

Venus, Jupiter ja Merkurius La Sillan observatorion yläpuolella kesäkuussa 2013. Kuva Y. Beletsky (LCO)/ESO (CC BY 4.0)

Aamutaivaalla erottuu nykyään pari huomiotaherättävän kirkasta pistettä, oletteko huomanneet? Mars, Venus ja Jupiterhan ne siellä hengailevat. Hehkuva trio nousee itäisestä horisontista ennen Aurinkoa kokonaisuudessaan noin viiden kieppeillä (Jupiter kuhnuroi vielä horisontin tasalla) ja kohoaa yhä korkeammalle, kunnes Auringon nousu kuuden, seitsemän maissa valaisee taivaan ja hämärtää planeetat näkyvistä.

Rykelmä tiivistyy entisestään lokakuun loppua kohti ja ennättää nousta yö yöltä korkeammalle ennen päivän valkenemista. Jupiter on taivaalla lähimpänä Marsia 18.10, minkä jälkeen se lipuu treffaamaan Venusta 26.10. Planeetat pysyttelevät aamutaivaalla tämänkin jälkeen hitaasti toisistaan loitoten ja etelämpään siirtyen oikeastaan vuoden loppuun saakka. (Miten sen nyt laskee — eivät ne yhtäkkiä sieltä minnekään ampaise.)

Aamunvirkkuja kolmikko varmasti ilahduttaa, mutta kun planeetat kohtaavat taivaalla, netissä herää aina villejä spekulaatioita siitä, josko nyt edes jotain katastrofaalista tapahtuisi. Voisiko planeettarykelmä aiheuttaa maanjäristyksiä tai tulvia tai ehkä kiskaista Maan radaltaan? Selvitetäänpä, onko huoleen aihetta.

Vuorovesiä ja vellontaa

Maanpäälliseen elämään vaikuttaa eniten kaksi taivaankappaletta: Kuu ja Aurinko. Kuu on meitä kirkkasti lähin melko massiivinen taivaankappale, ja Aurinko on kaukana, mutta jättimäinen (ja vaikuttaa tietysti Maahan muutenkin kuin gravitaationsa välityksellä).

Niiden massat — tai oikeastaan tuon massan aiheuttama gravitaatio — saavat Maassa aikaan vuorovesi-ilmiön. Tämä pullistaa paitsi planeettamme merenpintaa, myös jossain määrin sen kivikuorta. Kuun vaikutus vuorovesiin on näistä kahdesta hitusen voimakkaampi.

Suomessa ilmiö on suhteellisen huonosti tunnettu, sillä Itämeri on perin pieni eikä siihen synny kunnon vuorovesivellontaa. Ilmanpaineen vaihtelut ja tuulet saavat siellä aikaan vastaavan suuruisia muutoksia.

Vuorovesi-ilmiö on voimakkaimmillaan täyden- ja uudenkuun aikaan, kun Kuu, Maa ja Aurinko ovat samassa linjassa. Mikäli tämä sattuu syys- tai kevätpäiväntasauksen aikaan kun Kuu ja Aurinko ovat kumpikin päiväntasaajan yläpuolella, ilmiö voimistuu entisestään.

Todella jymyisä vuorovesi saadaan, jos Kuu on tällöin vielä radallaan lähellä sitä pistettä, jossa se on lähinnä Maata eli ns. perigeumissa. Meren pinta saattaa tällöin nousta joillain alueilla äärimmillään puoli metriä korkeammalle kuin normaalin nousuveden aikaan. Tällainen kombo toistuu 4,5 vuoden välein, mutta mitään silmitöntä hävityksen kauhistusta se ei aiheuta.

Ajatus siitä, että tällainen vatkaus voisi aiheuttaa myös maanjäristyksiä oli vakavassa fundeerauksessa jo 1700-luvulla, mutta tapahtuuko näin oikeasti? Loogisesti tuntuisi fiksulta että kyllä, juuri näin — jos maankuoressa on jännityksiä, vuorovesivoimat voisivat laukaista sen ja aiheuttaa järistyksen. Kunnollista näyttöä tästä ei kuitenkaan vielä ole. Jos maanjäristyksillä ja vuorovesillä on joku yhteys, se ei voi olla kovin suuri.

No hyvä — Kuu ja Aurinko vaikuttavat meihin, mutta eivät aiheuta massiivista tuhoa ja hävitystä. Entä ne planeetat?

Taivaallista köydenvetoa

Aurinkokunnan planeetat eivät ole milloinkaan tarkasti rivissä, sillä niiden kiertoajoille ei löydy yhteistä jaksoa. Joku niistä on aina eri puolella taivasta kuin muut planeetat. Tiukimmassakin planeettakimpussa ne ovat taivaalla vähintään 30 asteen levyisellä alueella, mikä vastaa noin 60 täysikuun halkaisijaa. (Seuraavan kerran tämä muuten tapahtuu 20 maaliskuuta vuonna 2673 ja äärimmäisimmän tiukka sumppu saadaan 2854. Kannattaa merkitä kalentereihin.)

Mutta vaikka ne joskus olisivatkin siistissä rivissä, mitään äkillistä gravitaatiorytäkkää ei tapahdu. Planeetoista suurin, Jupiter, vaikuttaa meihin korkeintaan yhden prosentin siitä mitä Kuu silloin, kun se on radallaan meitä lähinnä. Jos Jupiter ottaisi kaikki muutkin planeetat mukaan tähän taivaalliseen köydenvetoon, ne vaikuttavat yhteisvoimin gravitaatiollaan Maahan yhdessä alle 2 % siitä mitä Kuu.

Ihan kohtuullisen kiva kimppu saadaan itse asiassa jo syyskuun 4. vuonna 2040, kun planeetat Merkuriuksesta Saturnukseen ovat hauskasti rivissä taivaalla — joskin Suomesta katsottuna ne viistävät jo horisonttia Auringon laskiessa ja viihtyvät siis lähinnä päivätaivaalla. Päiväntasaajan tienoilla rivi sojottaa iltataivaalla suorempaan Auringosta ylös ja on varmasti aika huikea näky, vaikka pientä ja himmeää Merkuriusta onkin hankalaa nähdä.

Nautitaan siis aamutaivaan planeettakolmikosta hyvillä mielin!

3 kommenttia “Taivaallinen moikkailu ei tuhoa”

  1. Lasse Reunanen sanoo:

    Planeettojen tiivistymien (Maasta katsoen) vuosiluvut mielenkiintoisia, mutta hieman laajempi otos menneistä vuosista alkaen ja astevaihteluineen sekä arvion tekijän merkinnällä (lähdenimi ja/tai ohjelmisto-osoite) olisi luotettavampi (pelkät vuosiluvut sisältää virhetulkinnan mahdollisuuksia).

    Tulkitsen kuitenkin antamiasi vuosilukuja;
    20.3.2673 ja 2854 kalenterihakemistostani:

    Gregoriaaninen kalenteri toistuu 400 vuoden välein, joten vuodet;
    1873, 2273 ja 2673 ovat samoin, sekä vuodet;
    1654, 2054 ja 2454 ovat samoin.

    Kalenterikierrossa vuodet viikonpäivissä kiertää 28 vuoden jaksoilla, joista (3) rinnakkaishakuni vuodelta 2001 alkaen jne.

    Vuodelle 2673 hakuni ovat; 25. Z 3, eli vuosi alkaa ja päättyy keskiviikkona (ke-ke).
    Samoin kalenterit ovat vuosina; 2003, 2014 ja 2025 (20.3.2014 oli torstai).

    Vuodelle 2854 hakuni ovat; 26. Å 4, eli vuosi alkaa ja päättyy torstaina (to-to).
    Samoin kalenterit ovat vuosina 2009, 2015 ja 2026 (tämäkin vuosi viikonpäivin samoin kuin vuosi 2854).

    1. Anne Liljestrom sanoo:

      Hei Lasse,

      perusteellisempaa lisätietoa löytyy vaikkapa sivulta https://web.archive.org/web/20051214013307/http://www.sunspot.noao.edu/PR/alignment.html

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Hei Anne

    Täysikuu pimennyksenään lähinnä Maata oli aamulla…
    Salossa Kuu näkyi klo 0:30 pilvien välistä, mutta aamuyölle tultaessa olivat pilvet peittäneet koko tähtitaivaan – en kuunpimennystä lähtenyt tarkkailemaan.

    Kuulin haastatteluasi aamulla klo 11:05- / Yle Puhe, jossa sanoit onnistuneesi ”näkemään unta kuunpimennyksestä”…

    Vaikka täydenkuun aiheuttamia maanjäristyksiä ei varmuudella yhdistetty niin tapaninpäivän aamulle su 26.12.2004 tsunamijäristyksen täydenkuun päivälle muistamme.

    Katsoin linkkisivusi, mutta en tarkkaa käännösselkoa tehnyt. Sisälsi jatkolinkkinä kalentereistakin, joten täsmennän vielä edellistä tekstiäni:

    Vuodelle 2854 olin merkinnyt 400 vuoden välein samoin myös vuoden 1654, jotka siis gregoriaanisen kalenterin mukaisesti.
    Suomalaiset Ruotsiin liittyen elivät vuonna 1654 vielä juliaanisen kalenterin merkinnöin (vuosina 1700-1753 erillisten kalenterimuokkaustensa merkinnöin) ja juliaaninen kalenterihakuni vuodelle 1654 on;
    6. F 7, eli juliaanisesti vuosi alkoi ja päättyi sunnuntaina (su-su).
    Kolme erillistä hakuani auttaa muistamaan hakujärjestelmän (keksin sen ”unessa” vuoden 2000 kesällä – luettuani lähdekirjoja).

    Kalenterihaut helppo tehdä itselle laskentasivustolla, laittamalla vierekkäisiin ruutuihin allekkain 1.-28. / A-Ö (W poistettuna) / ja kolmantena numerot viikonpäiville (1-7) jossa W selvyydeksi väliin (vuoden ensimmäisen-viimeisen päivän numeroilla) karkausvuosille.

    Gregoriaaninen haku alkaa vuodesta 2001; 1. A 1 (ma-ma), josta taaksepäinkin vuoden 1582 alkupoikkeamalle, jatkuen vuodesta 1583 hakumerkinnöin;
    11. K 6 (la-la) jne. – huomioiden vuosisatamuutokset (jättämällä hakuriveille niille sopivasti merkintäväliä).

    Kalenterihakujen 28 vuotinen kierto viikonpäivin menee (vuodesta 2001 jne.);
    ma-ma, ti-ti, ke-ke, to-pe, la-la, su-su, ma-ma, ti-ke, to-to, pe-pe, la-la, su-ma, ti-ti, ke-ke, to-to, pe-la, su-su, ma-ma, ti-ti, ke-to, pe-pe, la-la, su-su, ma-ti, ke-ke, to-to, pe-pe, la-su jne. uudelleen
    (viikonpäivän numeroilla hakumerkintä tiivistää samat päivät pystyriville).

    Juliaanisen kalenterikierron vastaava alku 2000-luvulta on vuodesta 2013 hakumerkinnällä;
    1. A 1 jne. (ma-ma), joka vuonna 2100 yhdistyy samoin gregoriaaniseen kalenteriin (2 vk / 14 vrk erolla) ja taaksepäin 28 vuoden sarjaa voi yhtenäisesti jatkaa ajanlaskumme alkuun (ymmärtääkseni vuoden 8 jaa. / jKr. edeltävissä kalentereissa jälleen poikkeamia ollut).

    Vuosiluvut laskentasivulla tekee helposti ”maalaamalla” hiiren painalluksella kaksi ensimmäistä pystyruutua (kirjoitettuna niihin vuodet 2001 ja 2002) ja sitten ruutujen oikeaan alakulmaan tarttumalla hiirellä / vetämällä alas loput vuosiluvut (2001-2028) jne. viereiset jaksot 28 vuoden välein pystyruuduille (tulostaen aina täysi sivullinen muistiin)…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Keitä me olemme?

3.9.2015 klo 11.12, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana , Uutisoinnin arvoista , Yleinen

THE VISIT_Rummel_(C)Heikki_Faerm

Miksi te olette täällä?

Miten te ajattelette?

Brittiläiselle pellolle on laskeutunut alus. Maapallolle on saapunut vierailija.

Kuka ottaa vieraan vastaan? Miten se tehdään? Mitä kerrotaan julkisuuteen – ja miten? Kuinka voimme edes yrittää ymmärtää mitään meille niin vierasta?

Vierailu (The Visit) on tanskalaisohjaaja Michael Madsenin tutkielma siitä, miten ihmiskunta saattaisi reagoida yllätysvierailuun ulkoavaruudesta. Elokuva on kaukana Hollywoodin jo niin moneen kertaan aiheen tiimoilta kartoittamasta räimeestä. Jo alkuteksteissä käy ilmi, että tekijöiden tavoitteena on ollut luoda eräänlainen simulaatio, fiktiivinen dokumentti.

Elokuvassa ei ole näyttelijöitä (lukuun ottamatta muutamia kuvitusmateriaalissa esiintyviä statisteja), vaan siinä kuullaan asiantuntijoita, joiden harteilla mahdolliseen vierailuun reagoiminen saattaisi olla. Näitä ovat muun muassa UNOOSAn (United Nations Office for Outer Space Affairs) entinen johtaja, astrofyysikko Mazlan Othman, Douglas Vakoch, yhteiskuntatieteilijä, joka työskentelee SETI-instituutissa tähtienvälisten viestinnän tutkimuksen parissa ja Kuninkaallisen laivaston amiraali Michael Boyce (virallisemmin varmaankin Lordi Boyce).

Vaikka ihmiskunnalla ei toistaiseksi ole mitään valmista suunnitelmaa siihen, miten moiseen vierailuun reagoitaisiin, asiantuntijoiden pohdintaa oli kiehtovaa seurata. Itseäni kutkutti aivan erityisesti, miten Iso-Britannian liikennelaitoksen entinen joukkotiedotuspäällikkö Vickie Sheriff suunnitteli tiedotetta muukalaisten saapumisesta yhdessä turvallisuuskonsultti Paul Beaverin kanssa. ”Olisiko David Attenborough paras henkilö rauhoittelemaan suurta yleisöä? Kaikki luottavat häneen, ja hän tuntee villieläimet hyvin!”

Vierailu ei ehkä tarjoa loputtomasti uutta tietoa niille, jotka ovat jo hyvin perehtyneet aiheeseen (vaikkapa lukemalla Paul Daviesin mainion kirjan Kolkko hiljaisuus), mutta jos elokuvalta ei odotakaan mitään muuta, se saattaa jäädä likilaskuiseksi. Itse nautin siitä, miten elokuva nosti ihmiskunnan eteen peilin. Miten me reagoisimme vierailuun – tai sen päättymiseen? Kokisimmeko sen uhkaavana, ja miksi? Näkisikö vierailija meissä jotain, mitä me emme näe itsessämme?

Koska elokuva ei tarjoile meille (onneksi) mitään kuvitteellista olentoa jonka ominaisuuksia voisimme ruotia, koko ajatusleikki pyörii väkisin oman napamme ympärillä. Mielestäni tämä on elokuvan suurin ansio. On helppoa latoa tiskiin faktoja siitä, miten vaikkapa YK:ssa on valmistauduttu tämäntyyppiseen kontaktiin, tai millaiseen biokemiaan vieras elämä saattaisi perustua. Vierailu saa parhaimmillaan katsojan astumaan hetkeksi itsensä ulkopuolelle ja tarkastelemaan ihmistä tuorein silmin. Se ei ole ihan vähän.

Tanskalais-suomalais-norjalais-irlantilais-itävaltalainen Vierailu esitettiin ennakkoon kymmenissä eri maissa ympäri maapalloa eilen 2.9. Seuraavaksi se näytetään ensin Rakkautta ja anarkiaa –festivaalilla (tätä kirjoittaessa näytösaikaa ei ollut vielä tiedossa, mutta ohjaaja Madsen kuulemma vierailee näytöksessä) minkä jälkeen se tulee Finnkinon ohjelmistoon 9.10. alkaen. (Hiukan hämäävästi tänä syksynä teattereihin tulee myös M. Night Shyamalanin kauhukomedia The Visit, jota ei tule tähän elokuvaan missään nimessä sekoittaman.)

Vierailu on hidastempoinen, visuaalinen, pohdiskeleva ja hiukan melankolinen katsaus täysin pysäyttävään tapahtumaan, jota ei ole koskaan tapahtunut. Elokuvassa ei ole ainoatakaan räjähdystä. Suosittelen sitä lämpimästi.

Osatuottajana toimineen suomalaisen Mouka Filmin sivu, jolta löytyy myös traileri

Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin sivut

Elokuvan näytöstiedot Finnkinon sivuilla

Paul Davies: Kolkko hiljaisuus (Ursa)

2 kommenttia “Keitä me olemme?”

  1. Metusalah sanoo:

    Panssarivaunuin ja kranaatinheittimin tuo vieras alus piiritettäisiin ihan aluksi. Ihmiskunnan henkinen taso ei muunlaiseen lähestymistapaan taivu. Tästä syystä johtuen älykkäät, vieraat siviilisaatiot pysyvät visusti poissa täältä, vaikka niitä olisikin.
    Eli ei siis huolta! Ne eivät tule 🙂

    1. Täsmälleen. Paikalle kertyisi ohikulkijoita katsomaan pellolla olevaa outoa kohdetta, joku soittaisi hätäkeskukseen, poliisi saapuisi paikalle ja vähän aikaa neuvoteltuaan bobbyt evakuoisivat ihmiset näköetäisyyden ulkopuolelle. Sen jälkeen suuri yleisö ja tiedotusvälineet olisivat vain viranomaistiedon varassa. Huhut lähtisivät liikkeelle, viranomaiset pohtisivat miten paniikki vältetään ja keksisivät jonkin peitetarinan. Suljetun piirin sisällä viranomaisten ensimmäinen teoria olisi että kyseessä on pila tai julkisuustemppu, kakkosteoria olisi jonkin vieraan valtion sotilasoperaatio. Vasta näiden vaiheiden jälkeen, olettaen että joku riittävän korkea päällikkö ensin päätyy sille kannalle, viranomaisten piirissä saatettaisiin ruveta ajattelemaan että kohde ei ehkä ole tältä planeetalta. Tuohon mennessä aikaa olisi kulunut ehkä 2-3 vuorokautta. Jatko riippuisi siitä poistuuko kohde paikalta vai jääkö se asumaan.

      Mutta jos kohde on osannut lentää tänne asti, se tuntee myös etologian perusteet ja osaa ennustaa reaktiomme. Silloin se haluaa poistua pellolta ennen kuin alkuasukkaat muodostavat ruuhkan ympärille. Niinhän teki jo apinain Tarzan kun seikkaili afrikoissa. Eli juuri mitä Metusalah sanoi. Tilannetta ei synny. Vain legendat jäävät kiertämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *