Arkisto


Pahaenteisiä valoja horisontissa

19.9.2014 klo 11.35, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana , Sitkeät huhut

Keskustelet ensimmäistä kertaa uuden tuttavuuden kanssa ja paljastut tähtitieteilijäksi tai tähtiharrastajaksi. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä joihin joudut vastaamaan on ”uskotko ufoihin?”

Termi UFO tarkoittaa kirjaimellisesti tunnistamatonta lentävää kohdetta, unidentified flying object. Sinänsä tuossa ei ole mitään kohahduttavaa. Näin itsekin viime kesänä teknisesti ottaen ufon, kun en heti tunnistanut satelliiteiksi neljän valon lentävää rypästä yötaivaalla. (En hätääntynyt.) Yleiskielessä ufoista kuitenkin ajatellaan, että kyseessä on avaruuden halki matkannut alus täynnä vieraan sivilisaation jätkiä.

Elämää etsitään nykyään ihan avoimesti ja luvan kanssa Marsista, sitä haaveillaan löytyvän Europan jääkuoren alta ja eksoplaneettojen kaasukehistä osataan joskus vielä etsiä elollisten olioiden hönkyjä, se on varmaa. Maapallon ulkopuolista elämää (ainakin yksisoluiseen verrattavaa) pitää mahdollisena iso osa tähtitieteilijöistä.

Lähin tähtemme heti Auringon jälkeen, Proxima Centauri, sijaitsee noin 4,2 valovuoden etäisyydellä meistä. Jos lähettäisimme sinne viestin valon nopeudella ja sieltä heti vastattaisiin, vastaus olisi meillä perillä 8,4 vuoden kuluttua ensimmäisestä viestistä. On hyvin epätodennäköistä, että lähin älyllisen elämän tyyssija löytyisi heti naapurista, joten seuraava naapuri löytyisi ehkä pikemminkin sadan valovuoden päästä tai kauempaa. Edelleen oltaisiin aivan galaktisella takapihallamme.

En nyt aio ottaa kantaa siihen, onko ylipäätään mahdollista rakentaa valoa nopeammin kulkevia aluksia, mutta tuntuisi silti melko vaativalta ponnistukselta tulla sadan valovuoden takaa tänne taivaalle pelleilemään ja vähän mutiloimaan karjaa. Kuvittelisi noin edistyneen porukan kykenevän tekemään hienostuneempia kokeita – ja liikkumaan huomaamatta, jos siltä tuntuu. (Ja jos ei tunnu, niin ottamaan meihin avoimesti yhteyttä eikä vain häälymään satunnaisten kansalaisten takapihoilla.)

 

Laskevan Auringon punaama mantelipilvi Havaijin yläpuolella. Mantelipilviä muodostuu vuorten läheisyyteen, kun sääolosuhteet ovat suotuisat. Kuva Rootmeansquare (CC BY-SA 3.0)

Aina välillä taivaalla näkee jotain, mitä ei osaa tunnistaa. Ursassa tällaisia tapauksia ratkotaan päivittäin, ja valtaosassa tapauksista halutaankin vain tietää, mikä se kirkas tähti siellä itätaivaalla olikaan tai olikohan nähty kohde nyt sellainen tulipallo. Toisinaan kertomuksen perusteella on kuitenkin mahdotonta tunnistaa varmasti, mitä on nähty.

Lentokoneet (ja niiden jättövanat), planeetat, leijuvat lyhdyt, kauko-ohjattavat kopterit, Kuu ja satelliitit näyttävät kaikki olevan taivaalla suunnilleen yhtä kaukana meistä. Kun mitään vertailukohtaa ei ole, etäisyyksien ja todellisten nopeuksien arvioiminen on todella vaikeaa. Lähellä oleva taivaallinen kohde voi näyttää olevan todellista kauempana, mikä saa sen lentonopeuden näyttämään täysin ylimaalliselta. Kirkas tulipallo näyttää joskus putoavan suoraan viereisen metsän taa, vaikka etäisyyttä on usein sata kilometriä.

Ihmissilmä rekisteröi ympäristöstä tulevaa valoa, mutta ennen kuin aivoissa syntyy näköaistimus, aivot ovat tietoisen minämme huomaamatta suorittaneet perusteellista kuvankäsittelyä. Aivojen tehtävä on tuottaa meille ymmärrettävä havainto, josta on arvioitavissa esineen koko, etäisyys, muoto ja nopeus. Aivot myös pyrkivät ymmärtämään näkemänsä. Muistuttaako näkemämme asia jotain tunnettua esinettä?

Lopulta tietoiseen mieleemme pulpahtuu näköhavainto, jossa on mukana jo aimo annos tulkintaa. Normaalisti tästä onkin meille valtavasti hyötyä. Mutta kun kohtaamme jotain kokemuspiiriimme kuulumatonta, aivojen tarjoama tulkinta voi olla hyvin harhaanjohtava – mutta se tuntuu aivan yhtä vakuuttavalta kuin mikä tahansa muukin näköhavainto. Tarjolla saattaa olla vaikkapa ufoja, jos taivaalle tulee vilkaistua vain satunnaisesti. Uupumus ja stressi lisäävät todennäköisyyttä virhetulkinnoille.

Niin kutsuttu autokineettinen efekti taas saa aikaan harhan, että pimeällä tai muuten piirteettömällä taustalla oleva valopiste liikkuu. Se saattaa jopa mutkitella. Jos katseen kääntää hetkeksi jonnekin muualle, vaikutelma menee ohi. Muun muassa Venus ja kirkas tähti Arcturus ovat pahamaineisia mukamas-liikuskelijoita. Eikä kohteen tarvitse aina edes näyttää liikkuvan, jotta se voisi aiheuttaa hämmennystä – päivätaivaalla näkyvä Kuu on monelle yllättävä näky.

 

Uskonko ufoihin? En. En usko, että luonamme käy vierailijoita vieraista aurinkokunnista. (Enkä usko, että vierailuja piilottelisi mikään salaliitto – joku möläyttäisi baarissa taatusti jotain. Ja onhan meillä Wikileaks.) Mielestäni uskottava selitys todella tunnistamattomalle näylle taivaalla voisi olla vaikkapa toistaiseksi tuntematon, harvinainen ilmakehän ilmiö.

Lupaan kyllä riemastua kohtuuttomasti, jos olenkin väärässä.

 

 

11 kommenttia “Pahaenteisiä valoja horisontissa”

  1. Risto Lautala sanoo:

    Mainio kirjoitus! ”Kulkee 100 valovuotta, tekee ympyrän pelolle”

  2. Anne Liljestrom sanoo:

    Prometheus-elokuvan perusteella ihmiset eivät ole juuri parempia. ”Kulkee 34,6 valovuotta, ottaa kypärän pois”

  3. ismo sanoo:

    Hyvä kirjoitus, jossa perustellusti ei uskota ufoihin.

    Mutta on myös muita mahdollisuuksia älylliselle vierailulle, kuin lähimmiltä tähdiltä.
    Se ehkä menee myös uskon asioihin niinkuin jumalammekin.
    Nimittäin limittäiset tasot, joista on mahdollisuuksia tahattomasti tai tahallisesti tehdä vierailuja puolin ja toisin.

  4. Ajatus jonka mukaan jotkut raportoidut UFO:t ovat Maan ulkopuolisen älyn aikaansaannoksia syntyi 1950-luvulla (extraterrestrial hypothesis, ETH). Mahdollisena alkuperänä pidettiin silloin aurinkokunnan planeettoja, ja alusten ohjaajiksi ajateltiin biologisia olentoja.

    Minusta ETH kaipaisi päivittämistä 2010-luvulle. Jos täällä käy aluksia joiden alkuperä on tähtien takana, mikseivät ne paremminkin voisi olla automaattisia luotaimia jotka toimivat miljoonia vuosia korjaamalla itseään, kenties jopa rakentavat itsestään kopioita käyttäen paikallisia eli aurinkokuntamme raaka-aineita.

    Sen sijaan että raportoidut humanoidit olisivat biologisia olentoja, ne voisivat olla ihmisenmuotoisia atrappeja. Humanoidinhan saa, jos korostaa niitä anatomisia piirteitä jotka erottavat ihmisen apinasta, ja homo sapiensin silmään hahmo näyttää korkeaa kehitystasoa symboloivalta superärsykkeeltä.

  5. Anne Liljestrom sanoo:

    Pekka: Robottiohjasteiset luotaimet olisivatkin paljon uskottavampia. Aika kärsivällistä ja pitkälle tulevaisuuteen suunnittelevaa porukka olisivat kyllä kehittäjänsä, jos näiden luotainten olisi määrä myös raportoida näkemästään kotiin. Toivottavasti siellä olisi vielä porukkaa kuulolla noin pitkien aikojen päästä 🙂

  6. Anne: Jos teknisen sivilisaation tuhoutuminen ei ole sääntö, silloin tyypillinen kohtaamamme tekninen sivilisaatio on miljardien vuosien ikäinen (seuraus planeettojen ikäjakaumasta). Koska toisaalta tekninen sivilisaatio ei unohda historiaansa (jos unohtaisi, se ei olisi tekninen), sen luonnollinen aikaperspektiivi lienee verrannollinen sivilisaation ikään eli pitkä.

  7. Jos unohdetaan hetkeksi ETH, niin olen joskus miettinyt hiilipitoisten meteoroidien kohtaloa ilmakehässä. Voisikohan sopivan kokoinen, sopivan tiheyksinen ja sopivalla nopeudella saapuva hiilipitoinen meteoroidi syttyä palamaan ja vapautuvan lämmön turvin leijua jonkin aikaa ilmakehässä ja näyttää ufolta. Leijuntakorkeus voisi pysyä jonkin aikaa vakaana, koska vajoaminen tiheämpään ilmaan saisi aikaan palon kiihtymisen ja suuremman nosteen.

    Lisäksi hiilimeteoroideissa on kaikenlaisia orgaanisia aineita. Voisikohan joukossa olla hallusinogeenejä jotka pistävät lähelle sattuvan katsojan pollan sekaisin ja saavat näkemään pikku-ukkoja eli humanoideja.

  8. Anne Liljestrom sanoo:

    Pekka: Veikkaan, että hallusinogeeneilla kestäisi aika kauan ennättää joskus kaukaisenkin havaitsijan nokkaan kaasuuntuessaan usean kymmenen kilometrin korkeudessa — saati sitten esiintyä vielä maan päällä riittävän suurena konsentraationa, jotta jotain pöhinää pääsisi pollassa kehittymään. Aivot ennättävät sepitellä omiaan paljon nopeammin ilman mitään ulkoisia kemiallisia apuvälineitä.

  9. Anne: Toki, mutta tarkoitin tapauksia joissa katsoja raportoinut ”kohteen” laskeutuneen (eli meteoroidijämä palanut loppuun) ja sieltä kömpineen humanoideja, eli silloin havaitsija ollut muutaman kymmenen metrin päässä.

  10. S. Saari sanoo:

    ”…tuntuisi silti melko vaativalta ponnistukselta tulla sadan valovuoden takaa tänne taivaalle pelleilemään ja vähän mutiloimaan karjaa. Kuvittelisi noin edistyneen porukan kykenevän tekemään hienostuneempia kokeita – ja liikkumaan huomaamatta, jos siltä tuntuu.”

    Ihmisen tunne- ja kokemusmaailman ja ihmisen logiikan kannalta näin varmaan onkin.

    Mutta onko ihmisen mielen rakenne ja toiminta kaiken maailmankaikkeudessa olevan rakenteen ja toiminnan perusta?

    Ottamatta kantaa ufojen olemassaoloon tai -olemattomuuteen minua ihmetyttävät ja kiinnostavat viljapeltoihin lyhyessä ajassa ilmestyvät monimutkaiset kuviot.

    Voivathan ne olla ihmisten aikaansaannosta, mutta melkoisia kykyjä kyseisillä ihmisyksilöillä on.

  11. Markku sanoo:

    Mitähän näistä kaikista ufo-tapauksista,joita historian kirjat on pullollaan,olisi jäänyt käteen jos paikalla olisi ollut muutama kokenut ja koulutettu Taivaanvahti hyvien kameroiden kanssa?Veikkaan ettei mitään..:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *