Arkisto


Uhanalainen pimeys

8.11.2013 klo 12.12, kirjoittaja
Kategoriat: Otsikon takana , Uutisoinnin arvoista

Se oli viime kevättä, maaliskuun 17. päivän ilta. Istuin kotona kaikessa rauhassa ottamassa jalkakylpyä ja nautiskelemassa erään amerikkalaisen piirrossarjan keltanaamaisen perheen edesottamuksista, kun tuli hälytys: Helsingissä näkyy revontulia. Ponkaisin sohvalta pystyyn, pudotin kaukosäätimen kylpyvatiin, tungin märät jalkani talvisaappaisiin ja säntäsin kadulle pyjamahousut lepattaen, pohjoistaivaalle tähyten. Itä-Helsingin lähiön väki on tottunut kaikenlaisiin ohikulkijoihin, mutta väitän heidänkin hiukan kavahtaneen kajahtanutta olemustani. Paikallisen kaupan pihassa sitten sain vihdoin paikannettua taivaalta jonkinlaista vihreää loimotusta, silmiä siristellen. Varjostin kasvoja kädellä, mutta katulamput porottivat silmiini joka suunnalta.

Valosaaste mielletään yleensä juurikin höyrähtäneiden tähtiharrastajien tai tähtitieteilijöiden ongelmaksi. Mitäs saastetta valo on, sehän on mukava asia? Etenkin näin Suomessa talvisaikaan kun muutenkin kaamosmasentaa. Ja turvallisuuttakin valo tuo. Eikö?

Valosaasteella tarkoitetaan keinovaloa, joka on tarpeettoman kirkasta, suunnattu väärään paikkaan tai muuten haitallista tai epämiellyttävää. Tällä tavalla määritettynä valosaasteen piiriin kuuluu myös ikkunaton kylppäri, jossa ei ole ketään ja jonne on jätetty valot päälle. Haitallisinta on kuitenkin se valosaaste, jota ei pääse karkuun. Koska päiväsaikaan on valoisaa muutenkin, valosaasteesta kärsitään pääasiassa öiseen aikaan.

On kulunut ainakin 3,5 miljardia vuotta siitä, kun ensimmäiset solut muodostuivat. Monisoluisia eliöitä on ollut olemassa noin miljardi vuotta. Homo-suvun nisäkkäitä on ollut olemassa pari miljoonaa vuotta. Ja sitten Heinrich Göbel keksi hehkulampun vuonna 1854.

Öinen keinovalo on evoluution vinkkelistä äärimmäisen tuore ilmiö. Silti se on ennättänyt levitä tavattoman laajalle. Suurkaupunkien valot voivat näkyä jopa 200 kilometrin päähän. Suomalaisista noin 72% asuu nykyään alueella, jossa ei ole mahdollista nähdä Linnunrataa paljain silmin.

Valoherkkä ihminen voi hankkia makuuhuoneeseensa pimennysverhot tai turvautua unimaskiin, mutta muu luonto on valon armoilla. Eläimet reagoivat valoon esimerkiksi suunnistaessaan maastossa ja etsiessään kumppaneita ja ravintoa. Ne voivat harhautua reitiltään tai olla lähtemättä liikkeelle lainkaan. Ahtaalle joutuneet lajit voivat kadota paikallisesti kokonaan. Yhden tärkeän lajin katoaminen voi ajaa loputkin paikallisesta ekosysteemistä kriisiin.

Eikä ihminenkään näytä selviävän ylenpalttisesta keinovalosta pelkillä pimennysverhoilla, ainakaan kaupunkioloissa. Normaali valoisan ja pimeän ajan vaihtelu on kadonnut, kun koskaan ei tule täysin pimeää. Tästä aiheutuu univaikeuksia, ja vuorokausirytmin häiriintyminen on puolestaan liitetty moniin terveysongelmiin, kuten masennukseen, lihavuuteen, diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin.

Lisääntyneen keinovalon monimutkaisia seurauksia on kartoitettu lokakuussa ilmestyneessä kirjassa Valon varjopuolet (Gaudeamus), jonka ovat kirjoittaneet Suomen ympäristökeskuksen tutkijat Jari Lyytimäki ja Janne Rinne. Kirja ei yritäkään tarjota valmiita vastauksia siihen, miten valon lisääntyminen tarkalleen vaikuttaa ihmiseen ja muuhun luontoon. Sen sijaan Lyytimäki ja Rinne listaavat häkellyttävän monia esimerkkejä siitä, miten liiallinen keinovalo vaikuttaa välittömästi yksilötasolla. Pitkän aikavälin vaikutukset ovat erittäin huonosti tunnettuja.

Ja valosaaste lisääntyy edelleen. Nopeasti. Sitä ei suitsita minkäänlaisella lainsäädännöllä.

Toisin kuin monien muiden saasteiden tapauksessa, valosaasteen torjuminen on lopulta erittäin helppoa. Turhan valon vähentäminen parantaisi eläinten sekä ihmisten elinolosuhteita välittömästi. Se vaatisi vain hiukan parempaa valaistussuunnittelua ja viitseliäisyyttä — kuten sitä, että sammutetaan ne valot, joita ei käytetä. Keinovalaistusta ei tarvitse viedä kivikaudelle. Kun valaisimet ja niiden käyttö suunnitellaan fiksusti, saadaan nauttia edelleen kauniisti valaistuista rakennuksista ja teistä, turvallisista puistoista sekä kaamosta helpottavista kirkasvalolampuista.

Tämän kaiken lisäksi saataisiin nauttia myös meille luonnollisesta pimeän ja valon vaihtelusta sekä luonnon monimuotoisuudesta ja tähtitaivaan kauneudesta. Ja kun valoa ei haaskata paikkoihin, joissa sitä ei tarvita, säästäisimme vielä samalla rahaa.

Luulisi kelpaavan itse kullekin, vaikkei olisikaan höyrähtänyt tähtiharrastaja.

Maan valot avaruudesta Suomi NPP -satelliitin kuvaamana. Kuva NASA Earth Observatory / NOAA NGDC

3 kommenttia “Uhanalainen pimeys”

  1. Juhani Harjunharja sanoo:

    Samaa mieltä kanssasi. Onneksi meillä Utsjoella on talven aikana tuo kaamos, eli olemme Maan varjossa parisen kuukautta. Siinä sitä oppii unohtelemaan valosaasteekin, jos suuntaa katseensa tunturiin. Toki taajamissamme katuvalot valaisevat siinä missä muuallakin.

    Muuten Utsjoella on liikkunut omatekemänä seuraava ”kaamosarvoitus”: ”Miksi Utsjoella joulun aikaan sytytetään katuvalot jo keskellä päivää?”

    No siksi, että näkisimme paremmin, missä se Aurinko oikein luuraa.

  2. Lasse Reunanen sanoo:

    Valosaaste vakiintunut sanonta ja sen merkitystä kerroit.
    Väljentäisin asiaa kuitenkin laajemmallekin valon ymmärtämiseksi.
    Valosaaste sana pilkottuna; valo-saas-te muodostaa merkitystä – valoa saat teiltä (jokaiselle erikseen)…
    Keinovalo siis heijastuu ilmakehästämme ja heijaste sanaa pilkottuna; hei-jas-te – hei jaata (myös) teiltä…
    Siis tervehdystä valona takaisin yläilmoista, joka tosin samalla peittää taakseen avaruuden näkymää. Voimme kuitenkin oppia heijastevalostakin valon ominaisuuksia ja sen vaihteluista, vuorovaikutusta ym. säännönmukaisuuksia…
    Avaruudenkin valot laajemmin heijastuu ja tuo välillisesti näkyviimme laajempaa ymmärrystä avaruudesta ympärillämme.

  3. Pekka Janhunen sanoo:

    Kenties elektroniikka kehittyy ja herkät kamerat ja pimeänäkölaitteet kompaktisoituvat jotta henkilö voi kantaa niitä nenällään tai jollain muulla tavalla ruumiinjatkona käyttäen. Passiivisella sensorilla näkee kauas kuin päivällä, kun taas katulampun valopiiri on pieni ja sen ulkopuolella olevia mörköjä ei näe. Sitten primitiivisestä katuvalaistuksesta luovutaan ja planeetta pimenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *