Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Helmikuu 2022

Tähtitaivas

Helmikuussa päivä alkaa jo selvästi pidentyä, mutta pimeää on kuun alussa Etelä-Suomessa silti vielä noin 13 tuntia ja pohjoisessa 14 tuntia. Helmikuun lopussa pimeyden kesto on huvennut alle puoleen vuorokauteen. Tähtitaivaan erilaisia asentoja ehtii kuitenkin tutkiskella vielä hyvin.

Alkuillasta noin klo 19 taivaan asento vastaa alkusyksyn aamuyön ja joulukuun iltayön tilannetta. Kassiopeia, Perseus ja Ajomies ovat korkealla melko lähellä taivaanlakea. Orion on eteläkaakossa kohoamassa yhä ylemmäs ja Siriuskin on jo noussut eteläisen Suomen horisonttiin. Leijona on vielä matalalla itäkoillisessa ja Kesäkolmion yläkulmatähdet eli Joutsenen Deneb sekä Lyyran Vega ovat luoteessa kiertymässä kohti pohjoista.

Iltayöstä klo 23 aikoihin talvinen tähtitaivas on vielä täydessä loistossaan. Kirkkaat talvikuviot Ajomies, Orion, Kaksoset, Härkä sekä Iso ja Pieni koira ovat lounaan ja etelän suunnalla, kirkas Sirius loistaa etelälounaassa. Leijona ja sen kirkkain tähti Regulus on ehättänyt korkealle kaakkoiselle taivaalle. Iso karhu ja sen keskeinen osa Otava on kipuamassa kohti vuorokautisen kierroksensa lakipistettä. Otavan hännän jatkeelta, matalalta itäkoillisesta, löytyy Karhunvartijan oranssiin vivahtava Arcturus.

Aamulla on helmikuun alussa vielä klo 6 jälkeen riittävän pimeää, jotta tähdet näkyvät hyvin. Taivaan asento vastaa tilannetta loppukeväästä keskiyöllä. Karhunvartija kirkkaine Arcturus-tähtineen on korkealla etelässä. Leijona on laskemassa kohti länttä ja Kesäkolmio on puolestaan nousemassa idästä, samoin Linnunradan kirkkaimmat tähtipilvet. Otava on ohittanut taivaanlaen, Pieni karhu kurottaa Pohjantähdestä suoraan ylöspäin ja matalalla pohjoisluoteessa näkyy Ajomiehen Capella. Kassiopeian tähdistön w-kirjainta muistuttava kuvio on suoraan pohjoisessa.

Kuukauden kohde: Bode ja Sikari

Ison karhun tähdistössä on galaksikaksikko, joka on talvisella taivaalla puoliltaöin likimain zeniitissä. Messier 81 eli Boden sumu voi huippuolosuhteissa erottua jopa paljain silmin, mutta kiikarilla jo helposti. Messier 82 eli Sikarigalaksi mahtuu pienellä suurennuksella samaan näkökenttään kaukoputkellakin. M81 on hieman Linnunrataa pienempi spiraaligalaksi, M82 puolestaan epäsäännöllinen galaksi, jonka läpimitta on noin kolmannes kotigalaksimme läpimitasta. Pienellä kaukoputkella M81 erottuu soikiona, M82 pitkulaisena utuläikkänä. Galaksit muodostavat noin 30 pienemmän galaksin kanssa M81-ryhmän, jonka etäisyys on runsaat 11 miljoonaa valovuotta.