Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Pimennykset - Heinäkuu 2019

 Auringonpimennykset

2.7. nähdään Etelä-Amerikan keskiosissa täydellinen auringonpimennys. Pimennyksen täydellinen vaihe voidaan nähdä Argentiinassa, Chilessä ja Tyynen valtameren eteläosissa sekä osittaisena lähes koko Etelä-Amerikassa ja Tyynen valtameren eteläosissa. Pimennys ei näy Suomessa.

 Kuunpimennykset

Osittainen kuunpimennys näkyy tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 16./17.7. Kuun kiekosta jää parhaimmillaan Maan varjoon noin 65 %. Kuu on pimennyksen aikaan matalalla Jousimiehen tähdistössä. Helsingissä se on pimennyksen ollessa syvimmillään 6° ja Oulussa vain 2° korkeudella horisontista. Mitä pohjoisemmas mennään, sitä matalammalla Kuu näkyy, sitä myöhemmin se nousee ja sit varhaisemmin se laskee. Utsjoella pimennystä ei voi nähdä. Pimennys näkyy parhaiten Etelä-Suomessa ja Vaasa-Kajaani-linjan eteläpuolella pimennyksen osittainen vaihe voidaan nähdä kokonaan.

Kuunpimennys on verkkainen tapahtuma, jota voi seurata vallan hyvin paljain silmin, kiikarilla tai kaukoputkella. Yläreunastaan pimentynyt Kuu on väriltään punertava, ja ilmakehässä olevat epäpuhtaudet saattavat punertaa Kuuta vielä entisestään.

Seuraava Suomessa näkyvä osittainen kuunpimennys tapahtuu 19.11.2021 ja täydellinen kuunpimennys 7.9.2025.

Ursa julkaisee tarkemman tiedotteen pimennyksestä 11.7.

Pimennyksen kulku yöllä 16./17.7.

Puolivarjopimennys alkaa klo 21.44
Kuu nousee Helsingissä klo 22.20
Osittainen vaihe alkaa klo 23.02
Kuu nousee Oulussa klo 23.25
*Pimennys syvimmillään klo 0.31*
Osittainen vaihe päättyy klo 2.00
Puolivarjopimennys päättyy klo 3.18

Kuu laskee Oulussa klo 3.35