Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Meteorit - Tammikuu 2022

Meteorit

Satunnaisia tähdenlentoja näkyy joka yö aina, kun on riittävän pimeää. Useita kertoja vuodessa voidaan nähdä joku tähdenlentoparvi, jolloin jostain suunnasta taivasta (säteilypisteestä eli radiantista) tulee runsaammin tähdenlentoja.

Meteoriparvet

Kvadrantidit on vuoden ensimmäinen ja yksi vuoden kolmesta runsaimmasta tähdenlentoparvesta. Meteoreja näkyy 28.12.–12.1., eniten niitä nähdään kuitenkin maksimiyönä. Parven aktiivisuushuippu on tänä vuonna iltayöllä 3.1. Paras aika havainnoille lienee tiistain 4.1. aamuyö parven säteilypisteen noustua korkeammalle.

Tähdenlentoja voi nähdä kaikkialla taivaalla, mutta ne näyttävät tulevan Karhunvartijan yläosien suunnasta, kymmenisen astetta Otavan kauhanvarresta vasemmalle. Alue on alkuillasta varsin matalalla, ja parasta havaintoaikaa on aamuyö, jolloin säteilypiste on korkealla etelässä. Hyvissä olosuhteissa kvadrantideja voi näkyä jopa 60 tunnissa. Ne ovat hitaita ja usein valkeita. Uusikuu on 2.1., joten kasvava kuunsirppi ei juurikaan haittaa havaintoja.

Nimensä parvi on saanut 1795 määritellystä, mutta käytöstä sittemmin poistuneesta Muurikvadrantin (Quadrans Muralis) tähdistöstä.