Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Planeetat - Heinäkuu 2022

Planeetat

Venusta voi etsiä aamutaivaalta, öiden tummuessa myös Mars, Jupiter ja Saturnus tulevat esiin. Etsinnässä voi käyttää apuna Kuuta, joka ohittelee planeetat korkeintaan muutaman asteen päästä.

Merkurius

Merkurius on 16.7. yläkonjunktiossa, joten se pysyttelee Auringon suunnalla koko heinäkuun. Merkurius on Härän tähdistössä, mistä se siirtyy 5.7. Kaksosiin, 18.7. Krapuun ja 28.7. Leijonan tähdistöön.

Venus

Venus nousee aamutaivaalle kuun alussa puolitoista tuntia ennen Aurinkoa. Kuukauden mittaan planeetan etäisyys Auringosta pienenee, mutta samalla Venus kipuaa korkeammalle ja nousee kuun lopussa yli kaksi tuntia ennen auringonnousua. Venus on kuitenkin melko matalalla koillisessa valoisalla kesäyön taivaalla, joten sitä ei ole helppo löytää. Venus on Härän tähdistössä, mistä se siirtyy 16.7. Orioniin ja 18.7. Kaksosiin.

Vähenevä Kuu on 26.7. lähellä Venusta. Etäisyys on pienimmillään runsaat kolme astetta, mutta parivaljakko on silloin päivätaivaalla. Jos kapean kuunsirpin onnistuu saamaan kiikarin näkökenttään, sen avulla löytyy myös Venus.

Mars

Mars nousee kuun alussa aamuiselle taivaalle noin kolme ja puoli tuntia ja kuun lopussa alle viisi tuntia ennen Aurinkoa. Heinäkuun viimeisinä öinä planeetta on tunti ennen auringonnousua itäkaakon suunnalla melkein 30 asteen korkeudella. Eteläisessä Suomessa yötaivas alkaa tummua jo sen verran, että punaisen, hiljalleen kirkastuvan valopisteen löytää melko helposti. Mars on aluksi Kalojen tähdistössä, mutta siirtyy 8.7. Oinaaseen.

Vähenevä Kuu on 21.–22.7. lähellä Marsia. Planeetta peittyy Kuun taakse, kun kaksikko on pohjoisen taivaanrannan takana.

Jupiter

Jupiter nousee kuun alussa kolmisen tuntia, kuun lopussa jo melkein kuusi tuntia ennen Aurinkoa. Heinäkuun puolivälissä planeetta on tunti ennen auringonnousua kaakossa vähän yli 20 asteen korkeudella. Kuukauden mittaan se löytyy yhä helpommin, kun yötaivas tummuu. Jupiter on Valaskalan tähdistössä.

Vähenevä Kuu on 19.7. lähellä Jupiteria. Pienimmillään etäisyys on alle kolme astetta. Jupiter on silloin jo valoisalla taivaalla eteläkaakossa vähän yli 30 asteen korkeudella.

Saturnus

Saturnus nousee kuun alkupäivinä aamutaivaalle melkein neljä tuntia ennen Aurinkoa. Kuukauden kuluessa sen etäisyys Auringosta kasvaa siten, että heinäkuun lopussa se on etelässä jo kaksi ja puoli tuntia ennen auringonnousua. Saturnuksen korkeus on kuitenkin vaatimaton, vain 15 astetta. Vähitellen tummuvalta kesätaivaalta sen voi kuitenkin löytää. Planeetta on Kauriin tähdistössä.

Vähenevä Kuu on 16.7. lähellä Saturnusta. Etäisyys on pienimmillään alle viisi astetta, kun Saturnus on eteläkaakossa 13 asteen korkeudella.

Uranus

Uranus on aamutaivaalla, mutta vähäisen kirkkautensa vuoksi se häviää yötaivaan valoisuuteen. Heinä–elokuun vaihteessa se on lähellä Mars-planeettaa, mikä auttaa sen etsimisessä. Uranus on Oinaan tähdistössä.

Neptunus

Neptunus on aamutaivaalla Kalojen tähdistössä, mutta kesätaivaan valoisuus hukuttaa sen alleen.