Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Toukokuu 2022

 Tähtitaivas

Toukokuun alussa on eteläisimmässä Suomessa vielä viikon verran mahdollisuus tehdä havaintoja pimeän taivaan alla. Sen jälkeen on tyydyttävä kirkkaimpien tähtien ja kohteiden katseluun tai Auringon, Kuun ja ilmakehän ilmiöiden tarkkailuun heinäkuun lopulle saakka, pohjoisimmassa Suomessa vielä pidempään.

Paikallisen keskiyön aikaan eli kesäaikaa noin klo 1 jälkeen korkealla etelässä loistaa Karhunvartijan Arcturus ja alempana näkyy Neitsyen Spica. Iso karhu on kiertynyt zeniitin länsipuolelle, mutta on edelleen hyvin korkealla. Kesäkolmio näkyy idässä jo kokonaisuudessaan. Kotkan Altair on lähellä horisonttia, mutta kolmion ylimmät tähdet, Lyyran Vega ja Joutsenen Deneb, ovat korkealla. Karhunvartijan itäpuolelta löytyy puoliympyrän muotoinen Pohjan kruunu. Sen ja Lyyran välissä on Herkuleen tähdistö ja sen keskivaiheilla erottuva neliskanttinen ”Päätekivi”. Pohjoisessa on w-kirjainta muistuttava Kassiopeia, luoteessa Ajomiehen kirkas Capella ja niiden välissä Perseuksen tähdistö.

Kuukauden kohde: Tuplavee pohjoisessa

Kassiopeian tähdistön vuorokautinen ja vuotuinen liike kuvastaa muinaisen Etiopian kuningattaren saamaa rangaistusta ylpeydestään. Talvi-iltoina kuvio on nurinniskoin taivaanlaella, kevään viimeisinä tähti-iltoina se on matalalla pohjoisessa ”oikeinpäin” – jos kuviota ajattelee suurena w-kirjaimena. Kuvion tähdistä kolme on muuttujia, mutta niiden kirkkaudet ovat yleensä kahden ja kolmen magnitudin välillä. Vain vasemmanpuoleisin ε-tähti on selvästi himmeämpi, 3,3 magnitudia. Kevään edetessä voi seurata, milloin tähtikuvio alkaa kadota vaalenevalta yötaivaalta.