Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tähtitaivas - Tammikuu 2021

Tähtitaivas

Tammikuussa pimeää aikaa on niin paljon, että tähtitaivaan asento on alkuillasta aivan toinen kuin aamun alkaessa sarastaa. Selkeällä säällä saattaa kuitenkin haitata kipakka pakkanen.

Tähtien ilmestyessä näkyviin klo 17 jälkeen Otava on suoraan pohjoisessa ja korkealla eteläisellä taivaalla on Pegasuksen neliö. Kesäkolmio on lännessä ja Orion on nousemassa idästä. Linnunrata kulkee lähes suoraan idästä länteen, mutta keskellä taivasta, suoraan zeniitissä olevan Kassiopeian ja Ajomiehen välimaastossa, ovat sen himmeimmät alueet. Andromedan galaksi on hyvin korkealla, joten pimeällä paikalla kannattaa tarkistaa sen näkyminen paljain silmin.

Iltayöstä klo 23 aikoihin tähtitaivas on kiertynyt klassiseen talviasentoonsa. Orion on suoraan etelässä, ja sen lähettyvillä on useita muitakin kirkastähtisiä kuvioita. Orionista itään on Sirius, joka on niin matalalla, että ilmakehän aiheuttama tuikkiminen saa toisinaan valkoisen tähden vilkkumaan myös sinistä ja punaista väriä. Otava on itäisellä taivaalla kohoamassa yhä korkeammalle, ja sen perässä tulee Karhunvartija kirkkaine Arcturus-tähtineen. Alkuillasta etelän suunnalla komeillut Pegasus on puolestaan painumassa länteen.

Aamulla ehtii vielä katsastaa tähtitaivaan asennon, joka on tyystin erilainen kuin alkuillasta. Samalla mallilla taivaankansi on puoliltaöin loppukeväästä, kun lähestyvä kesä alkaa jo sammuttaa himmeämpiä tähtiä. Talviselle taivaalle tyypilliset tähdistöt ovat suurelta osin jo laskeneet ja Kesäkolmio on noussut kokonaisuudessaan itätaivaalle. Otava on melkein taivaanlaella ja Arcturus on korkeimmillaan etelän suunnalla. Otavan paikan pohjoisen suunnalla on ottanut Kassiopeia ja sen selväpiirteinen w-kuvio, joka on nyt ”oikeinpäin”.