Ilmakehän ilmiöt

Ilmakehässä näkyviä valoilmiöitä on hyvin vaikea, usein mahdoton ennustaa kovin tarkasti. Tällä sivulla annetaan vinkkejä vuodenajalle tyypillisistä valoilmiöistä. Tammikuu on ilmakehän ilmiöiden kannalta usein melko ankeaa aikaa.

Helmiäispilvet

Helmiäispilviä voi näkyä auringonlaskun tienoilla. Pilvet loistavat pitkään kirkkaina ja mahdollisesti värillisinä Auringon jo laskettua. Niitä voi näkyä myös aamulla ja jopa päivällä. Olosuhteet helmiäispilvien esiintymiselle ovat otollisimpia, kun Suomen ohittaa pohjoisesta syvä matalapaine ja vallitsee voimakas läntinen ilmavirtaus. Helmiäispilviä näkyy runsaimmin Pohjois-Suomessa, erityisesti Lapin länsiosissa.

» Lue lisää helmiäispilvistä

Jääsumuhalot

Jääsumuhaloja näkyy kovilla pakkasilla. Tyypillisimpiä ovat yöllä näkyvät valopilarit kirkkaiden keinovalolähteiden yläpuolella. Sopivia jääkiteitä synnyttävät mm. laskettelukeskusten lumitykit. Jääsumuhaloja nähdään myös Auringolla ja Kuulla. Pilareiden lisäksi näkyy sivuaurinkoja ja 22 asteen renkaita.

» Lue lisää haloilmiöistä

Kangastukset ja refraktioilmiöt

Kangastuksia ja refraktioilmiöitä näkyy kovilla pakkasilla jäätyneen meren ja järvien yllä. Kaukaiset saaret ja kohteet näkyvät vääristyneinä. Aurinko voi matalalla ollessaan näkyä soikeana ja sahalaitaisena, kiinalaisen paperilyhdyn kaltaisena. Auringon kiekon yläreunasta saattaa ”irrota” palasia, jotka voivat välähtää hetkeksi vihreän sävyisinä. Samanlainen ilmiö voi esiintyä myös lähellä horisonttia olevalla Kuulla.

» Lue lisää kangastuksista ja refraktioilmiöistä

Revontulet

Revontulilla ja Auringon aktiivisuudella on selkeä yhteys. Aktiivisessa Auringossa on runsaasti tummia pilkkuja, joiden lähistöllä tapahtuvat purkaukset syöksevät avaruuteen varattuja hiukkasia. Jos ne osuvat sopivasti Maan magneettikenttään, ne voivat aiheuttaa revontulia. Voimakkaiden purkausten seurauksena voi revontulia näkyä myös eteläisessä Suomessa.

Auringon aktiivisuusjakson pituus on noin 11 vuotta. Pilkkujen vähetessä myös Auringon purkaukset harvenevat. Aktiivisuuden laskiessa Auringon ulommassa kaasukehässä eli koronassa esiintyy kuitenkin aukkoja, joista puhaltava aurinkotuulen hiukkasvirta voi saada aikaan revontulia myös Etelä-Suomessa. Auringon aktiivisuuden ollessa kaikkein matalimmillaan koronan aukotkin lopulta vähenevät; kaikkein vähiten niitä on uuden pilkkujakson alussa.

Auringon edellinen aktiivisuusmaksimi saavutettiin vuonna 2014 ja sitä seurannut minimi ohitettiin loppuvuodesta 2019. Päivätähtemme aktiivisuus on lähtenyt hitaaseen kasvuun, ja sen pinnalla on näkynyt jo kunnon pilkkuja, mutta kuluva talvi jää silti revontulten osalta maan eteläosissa vielä hiljaiseksi. Koronan aukkojen määrän vaihtelu on kuitenkin paljon epäsäännöllisempää kuin pilkkujen, joten niiden esiintymistä on vaikea ennakoida. Edellisessä pilkkuminimissä 2009 aukkoja oli kohtalaisesti, sitä edellisessä 1996–97 niitä ei ollut pariin vuoteen juuri lainkaan.

Auringon aktiivisuus vaikuttaa revontulten määrään erityisesti eteläisessä Suomessa. Lapissa revontulia esiintyy tasaisemmin kaikkina vuosina. Maan eteläosissa revontulia kannattaa etsiä pohjoisen suunnalta horisontin läheltä. Yleisin revontulimuoto on taivaalla näkyvä vihertävä kaari. Kirkkaimmillaan revontulet leviävät yli koko taivaan, ja niissä näkyy vihreän lisäksi punaista, sinistä ja purppuraa.

»Lue lisää revontulista

»Avaruussääennuste (Ilmatieteen laitos)