Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Kääpiöplaneetat, pikkuplaneetat ja komeetat - Toukokuu 2020

Komeetat

C/2017 T2 (PANSTARRS) liikkuu toukokuun alkupuolella Kirahvin tähdistössä. Ainakin kuun alkupäivinä sen havaitseminen Etelä-Suomessa on yön pimeimpinä hetkinä vielä mahdollista. Pohjoistaivaan vaaleus alkaa kuitenkin haitata havaintoja, vaikka kohde onkin yli 50 asteen korkeudella. Komeetta on ratansa perihelissä 5.5. Tällöin sen kirkkauden arvioidaan yltävän noin magnitudiin 8,5.

C/2019 Y4 (ATLAS) herätti kirkastumisellaan toiveita peräti paljain silmin näkyvästä pyrstötähdestä, mutta komeetta murtui pienempiin osiin huhtikuun alussa, ja se on himmentynyt, ollen kuun alussa suunnilleen magnitudia 9 eikä siis näy paljain silmin. Komeetta liikkuu kuun aikana Kirahvista Perseuksen kautta Härän tähdistöön.

C/2020 F8 (SWAN) kirkastui myös voimakkaasti huhtikuussa. Se on toukokuun alussa horisontin alapuolella, mutta kohoaa Kolmion tähdistön ja Perseuksen kautta kohti Ajomiestä ja Capella-tähteä toukokuun loppua kohden. Se on siis vaalealla yötaivaalla Auringon yläpuolella ja melko matalalla, eikä tule todennäköisesti erottumaan taivaalta paljain silmin. Sen sijaan valokuvaamalla ja kiikareilla (ja kaukoputkella) sitä voi koettaa havaita.

Lue lisää komeetoista Zeniitin numerosta 2/2020

Tähtikartta

Taivaalla tänään

Tapahtumat

  • Merkurius suurimmassa itäisessä elongaatiossa

Kuun vaihe (klo 14)

vaihe: 97 %
kasvava kuperakuu
ikä: 13 päivää
 

Taivaalla kesäkuussa

Aurinko ja kuu Planeetat Tähtitaivas Pimennykset Kääpio- ja pikkuplaneetat, komeetat Meteorit Ilmakehän ilmiöt