Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Kuu ja planeetat
Jupiterin piirroshavainnoista
Jupiteriin pätee sama, kuin muihinkin planeettoihin: aluksi piirtäminen voi olla hankalaa ja tuntuu, ettei planeetasta mitään näe. Piirtämään ja etsimään yksityiskohtia oppii vähitellen. Siksi kannattaa havaita mahdollisuuksien mukaan usein ja tarkastella planeettaa jonkin aikaa ennen piirroshavainnon teon aloittamista.
Havainnon kestosta
Koska Jupiter pyörii nopeasti, tulee yksi havainto tehdä 10–15 minuutin sisällä. Jos seeing on vähänkin vaihteleva, tuo aika myös kannattaa käyttää kytäten hyviä rauhallisen ilman hetkiä.
"Kokovartalopiirroksia" kannattanee tehdä korkeintaan noin parin tunnin välein. Ei toki kukaan kiellä tiuhemminkin piirtelmästä, näin erityisesti, jos sää näyttää parantuvan huonomman seeingin aikana tehdyn piirroksen jälkeen.
Piirtotekniikasta
- Ensimmäisenä kannattaa huolella hahmotella Jupiterin pilvivyöt oikeille leveysasteille. On hyvä tarkastaa, että ne tulevat myös vaakasuoraan havaintokorteissa olevan soikion sisään. Tässä kohtaa usein huomaa huolella ja sutaisten tehdyn havainnon eron. Eli ensin siis vyöt ja niiden leveydet, napa-alueet mukaan lukien kohdalleen.
- Toisessa vaiheessa ryhdytään tarkastelemaan suurempia yksityiskohtia, esim. Suuren punaisen pilkun koloa ja pilkkua itseään, isompia ovaaleja, vöiden (eritoten SEB:n, eteläisen ekvaattorivyön) kahtiajakoa sekä myös vöiden tummuuseroja.
- Kolmannessa vaiheessa etsitään ja kytätään pienimpiä yksityiskohtia, nykeröitä, siltoja, tummentumia ym. Kannattaa huomata, monet komealta näyttävät piirrokset on oikeasti tehty "keräävällä" havaintotekniikalla. Eli jotkut piirroksen yksityiskohdat ovat saattaneet näkyä vain muutamia sekunteja koko kymmenminuuttisen aikana.
Pelkästään vyöt ja vyöhykkeet osoittautuvat yllättävän yksityiskohtaisiksi rauhassa katselemalla.
Intensiteettihavainnot
Intensiteettihavainnoilla voi täydentää piirrosta. Siinä havaitaan pinnan suurten yksityiskohtien, vöiden ja vyöhykkeiden tummuutta.
Asteikko on 0–10, jossa 0 on täysin valkoinen ja 10 täysin musta (=pimeä taustataivas).
Vöiden ja vyöhykkeiden tummuudet vaihtelevat sen verran hitaasti, että niitä kannattaa tehdä vain muutaman kerran havaintokaudessa ja tietenkin jos jotain ratkaisevan selviä muutoksia tapahtuu.
Intensiteettihavainnoilla voidaan pitkällä aikavälillä seurata vöiden ja vyöhykkeiden sekä esimerkiksi Punaisen pilkun kirkkausvaihtelua. Ainakin ekvaattorivöissä (NEB, SEB) on tapahtunut viimeisen 10–15 vuoden aikana useamman kerran merkittäviä vaihteluita.
Havaintokorteista
Periaatteessa piirroshavainnon voi piirtää ellipsin sisään, jonka akselien suhde on noin 9:10. Ryhmällä on Jupiteria varten olemassa oma havaintokortti, jossa on sarakkeet tarpeellisille muistiinpanoille. Tällä hetkellä tarjolla on PDF-versio, jonka tulostaa tai monistaa itse vaikkapa ohuelle kartongille.
- Tulostettava havaintokortti ja kortin täyttöohjeet
- Alkuvuoden planeetanpeitot 19.5.2025
- Saturnuksen kuiden keskinäisiä tapahtumia ja Titanin ylikulut 19.5.2025
- Hyvää uutta (Marsin) vuotta! 20.1.2025
- Kuu paljain silmin, osa 3 – hahmoja ja yksityiskohtia 13.12.2024
- Osittainen kuunpimennys 18.9.2024 9.10.2024
-
Kuu, Saturnus, Neptunus III 30.11.2025 klo 16.40; Vaala, Säräisniemi; Mikko Tervonen -
Kuu IV 30.11.2025 klo 16.21; Vaala, Säräisniemi; Mikko Tervonen -
Kaukoputkella näkyvä komeetta ATLAS III 27.11.2025 klo 3.00-3.15; Varkaus; Ville Puoskari
-
Kuu V 26.11.2025 klo 16.04; Kurikka; Marko Myllyniemi -
Jupiter III 25.11.2025 klo 22.34; Helsinki; Tuomas Salo -
Kuu IV 25.11.2025 klo 16.25; Kurikka; Marko Myllyniemi -
Maisemaplaneettakuva IV 22.11.2025 klo 8.16; Kurikka; Marko Myllyniemi
-
Täydellinen kuunpimennys III 8.9.2025 klo 0.00-2.50; Legazpi City; Mika Latvala -
Täydellinen kuunpimennys III 7.9.2025 klo 22.50; Hyvinkää; Mika Seppälä -
Täydellinen kuunpimennys III 7.9.2025 klo 22.49; Kouvola; Tero Sipinen -
Täydellinen kuunpimennys III 7.9.2025 klo 22.42; Vantaa; Pertti Kröger
- Seulaset peittyvät kahdesti joulukuussa 2025 2.12.2025
- Saturnuksen kuiden tapahtumia joulukuussa 28.11.2025
- Vs: Libraatiokaaviot 28.11.2025
- Vs: Jupiter 2025 27.11.2025
- Vs: Jupiter 2025 25.11.2025
- Amerikan ja Kiinan kisa Kuuhun 2.11.2025
- Väinämöisen virsu jää Kuun taakse 6.11. 25.10.2025

