Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tapahtumat taivaalla

Tapahtumat taivaalla marras-joulukuussa 2015

Tapahtumat taivaalla marras-joulukuussa 2015

Juha Ojanperä: Vuoden kaksi viimeistä kuukautta ovat vuoden pimeintä, joskin valitettavasti myös vuoden pilvisintä aikaa. Sikäli kun pilvet antavat myöten, pimeää havaintoaikaa riittää reilusti aamusta iltaan! Marras-joulukuun pitkien, pimeiden öiden aikana ehtii hyvin havaitsemaan tähtitaivaan kiertymisen, ja sen, kuinka alkuillasta…
Tapahtumat taivaalla syys–lokakuussa 2015

Tapahtumat taivaalla syys–lokakuussa 2015

Juha Ojanperä: Syys–lokakuussa pimeän taivaan havaintokausi on parhaimmillaan! Linnunrata loistaa iltaisin lounaisella taivaalla ja pimeää riittää jo reilusti! Syyskuun lopussa tapahtuu myös täydellinen kuunpimennys, joka on havaittavissa aivan loppuvaiheita lukuunottamatta koko Suomessa. Tähtitaivas Syys–lokakuussa tähtitaivasta hallitsee iltaisin oma galaksimme, Linnunrata!…
Tapahtumat taivaalla heinä-elokuussa 2015

Tapahtumat taivaalla heinä-elokuussa 2015

Juha Ojanperä: Heinäkuussa yöt ovat vielä valoisia etenkin Pohjois-Suomessa. Kuitenkin kuun loppua kohti alkavat yöt jo hämärtyä! Heinäkuu ja erityisesti heinäkuun loppupuolisko on erityisen hyvää aikaa valaisevien yöpilvien tarkkailulle! Elokuussa päästään taas nauttimaan jo pimeistä, mutta vielä lämpimistä öistä ja…
Halohuhtikuu 2015

Halohuhtikuu 2015

Juha Ojanperä: Ursan ilmakehän optiset valoilmiöt -jaoston perinteinen halohuhtikuu-havaintotempaus järjestettiin myös vuonna 2015. Huhtikuussa haloja havaittiinkin ahkerasti eri puolilla Suomea! Halohuhtikuun 2015 haloja havaittiin kuukauden jokaisena päivänä jossain päin Suomea! Muutamia havaintoja tuli myös ulkomailta. Erityisenä mainitsemisen arvoisena havaintona mainittakoon…
Tapahtumat taivaalla touko–kesäkuussa 2015

Tapahtumat taivaalla touko–kesäkuussa 2015

Juha Ojanperä: Lähestyvän kesän myötä valoisat yöt päättävät pimeän taivaan havaintokauden koko maassa Etelä-Suomea myöten toukokuun ensimmäisen viikon aikana. Toukokuu ja kesäkuu ovatkin erinomaista aikaa niin Auringon kuin ilmakehän ilmiöidenkin tarkkailulle. Tähtitaivas Sikäli kun toukokuussa vielä on vielä riittävän pimeää,…
Tapahtumat taivaalla maalis-huhtikuussa 2015

Tapahtumat taivaalla maalis-huhtikuussa 2015

Juha Ojanperä: Maalis-huhtikuussa yöt ovat vielä pimeät ja havaintoaikaa riittää vielä mukavasti. Iltataivaalla loistavat kilpaa Venus ja Mars Jupiterin hallitessa yötaivasta. Komeetta Lovejoy on vielä havaittavissa kiikareilla ja kaukoputkella. Maaliskuun 20. päivä tapahtuu auringonpimennys, joka näkyy koko maassa osittaisena. Pimennys…
Tapahtumat taivaalla tammi-helmikuussa 2015

Tapahtumat taivaalla tammi-helmikuussa 2015

Juha Ojanperä: Uuden vuoden koittaessa tammikuussa yöt ovat vielä hyvin pitkät, vaikka talvipäivänseisaus onkin jo takanapäin. Tammikuussa pimeää riittää Etelä-Suomessakin 12 tuntia, joten mahdollisuudet tähtitaivaan havaitsemiseen ovat hyvät! Tähtitaivas Alkuillasta auringon laskettua taivaalla näkyvät syystaivalta tutut tähdistöt kuten Joutsen, Lyyra,…
Tapahtumat taivaalla loka-joulukuussa 2014

Tapahtumat taivaalla loka-joulukuussa 2014

Juha Ojanperä: Vuoden kolme viimeistä kuukautta ovat yleensä vuoden pilvisintä aikaa, joskin pimeää kyllä riittää, jos pilvet vain suostuvat hetkeksi väistymään. Joulukuun loppupuolella yö on pisimmillään, mikä tarjoaa hyvät mahdollisuudet tähtitaivaan tarkkailuun. Lokakuun lopussa normaaliajan alkaminen aikaistaa pimeän tuloa tunnilla,…
Tapahtumat taivaalla elo-syyskuussa 2014

Tapahtumat taivaalla elo-syyskuussa 2014

Juha Ojanperä: Elokuussa yöt alkavat taas pimentyä Etelä-Suomessa. Elokuussa havaitaan myös viimeiset yöpilvinäytelmät. Yöpilvien esiintyminen päättyy perseidien maksimiin, joka on kuun kymmenennen päivän paikkeilla. Pohjois-Suomessa pimeitä öitä saadaan odottaa pitkälle syyskuun loppuun. Tähtitaivas Elo-syyskuu on parasta aikaa vuodesta tähtitaivaan tarkkailuun.…
Tapahtumat taivaalla kesä-heinäkuussa 2014

Tapahtumat taivaalla kesä-heinäkuussa 2014

Juha Ojanperä: Kesäkuussa yöt ovat hyvin valoisia, eikä tähtiä juuri taivaalla näy. Kesäkolmion tähdet, Arcturus ja Capella on kuitenkin helppo poimia valoisaltakin taivaalta. Heinäkuun loppupuoliskolle tultaessa yöt alkavat taas pimentyä, ja tähtiä alkaa näkyä taas enemmän. Kesäkuu ja heinäkuu ovat…