Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tapahtumat taivaalla touko–kesäkuussa 2015

Tapahtumat taivaalla touko–kesäkuussa 2015

Juha Ojanperä:

Lähestyvän kesän myötä valoisat yöt päättävät pimeän taivaan havaintokauden koko maassa Etelä-Suomea myöten toukokuun ensimmäisen viikon aikana. Toukokuu ja kesäkuu ovatkin erinomaista aikaa niin Auringon kuin ilmakehän ilmiöidenkin tarkkailulle.

Tähtitaivas Helsingissä 15.5.2015 klo 00.00. Kuva: Ursa ry.

Tähtitaivas Helsingissä 15.5.2015 klo 00.00. Kuva: Ursa ry.

Tähtitaivas

Sikäli kun toukokuussa vielä on vielä riittävän pimeää, hallitsevat taivasta tutut keväiset tähtikuviot kuten Leijona, Neitsyt, Bereniken hiukset sekä Karhunvartija. Aamuyöllä on nähtävissä hieman eksoottisempia tähdistöjä kuten Vaaka ja Skorpioni, josta tosin Etelä-Suomessakin näkyvät vain sen ylimmät osat. Etelä-Suomessa on mahdollista bongata Skorpionin kirkas punainen jättiläinen Antares hyvin matalalta etelähorisontissa.

Kesäkuussa taivas on niin vaalea, että Etelä-Suomessakin taivaalla näkyy lähinnä Vegan, Denebin ja Altairin muodostama Kesäkolmio, Karhunvartijan Arcturus sekä Ajomiehen Capella. Keski-Suomessa taivas on hyvin valoisa ja pohjoisimmassa Suomessa vallitsee yötön yö, eli siellä Aurinko paistaa vuorokauden ympäri. Pisimmillän yötön yö kestää Utsjoella, missä Aurinko on horisontin yläpuolella yhtäjaksoisesti yli kahden kuukauden ajan.

Planeetat ja Kuu

Aurinkokuntamme sisin planeetta Merkurius on havaittavissa toukokuussa auringonlaskun jälkeen matalalla luoteisella taivaalla. Planeetta on parhaiten havaittavissa toukokuun alussa, mutta se himmenee kuun edetessä.

Taivaan kirkkain planeetta Venus on hyvin havaittavissa koko toukokuun ajan. Se loistaa auringonlaskun jälkeen kirkkaana iltatähtenä läntisellä taivaalla. Kuunsirppi on lähellä Venusta illalla 21.5.

Myös Aurinkokuntamme suurin planeetta Jupiter on hyvin havaittavissa myös toukokuussa. Jupiter toukokuun aikana läntisellä taivaalla.

Rengasplaneetta Saturnus on toukokuun aikana havaittavissa Etelä-Suomessa. Saturnus roikkuu matalalla etelähorisontissa, joten Saturnusta havaitakseen täytyy havaintopaikasta olla avoin näkymä etelän suuntaan.

Kesäkuussa Venus on yhä havaittavissa luoteisella taivaalla auringonlaskun jälkeen. Kesäkuun kuluessa Venus lähestyy Jupiteria. Kuunsirppi on lähellä Venusta 19. ja 20.6. iltataivaalla. Venus ja Jupiter ovat siis kesäkuussa melko lähellä toisiaan luoteisella taivaalla auringonlaskun jälkeen. Kesäkuun valoisien öiden aikana Saturnus on yhä havaittavissa matalalla etelätaivaalla. Kuu on lähellä Saturnusta yöllä 1./2.6. ja 28./29.6.

Toukokuun aikana täysikuu on 3./4.5. jolloin Kuu on matalalla etelätaivaalla Vaa’an tähdistössä. Toukokuun uusikuu on 18.5. Kesäkuussa täysikuu on 2./3.6. ja uusikuu 16.6.

Meteoriparvet

Touko–kesäkuussa taivas on liian vaalea meteorien havaitsemista ajatellen. Toukokuun alkuun osuu kuitenkin eta akvaridien meteoriparvi, jonka maksimi on 6.5. Parven meteoreja on havaittavissa 19.4.–28.5. Maksimin aikaan taivas on kuitenkin jo kovin valoisa, ja parven radiantti on horisontin alapuolella, joten eta akvaridit ovat varsin haastava havaintokohde.

Ilmakehän ilmiöt

Toukokuu ja kesäkuu ovat hyvää aikaa ilmakehän ilmiöiden havaitsemiselle. Touko–kesäkuussa havaitaan säännöllisesti siitepölykehiä, joista useimmin havaittuja ovat koivun, männyn ja kuusen kehät. Siitepölykehiä nähdään yleensä Auringon ympärillä, mutta niitä voidaan nähdä täydenkuun aikaan myös Kuun ympärillä. Toukokuun ja kesäkuun aikana havaitaan yleisesti myös haloilmiöitä. Ensimmäisiä valaisevien yöpilvien näytelmiä nähdään kesäkuun aikana. Yöpilvien näkyminen jo toukokuussa on myös periaatteessa mahdollista, mutta toukokuiset yöpilvet ovat varsin harvinaisia.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *