Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

4-2021

Avaruustutkimuksen kulta-aika

Avaruustutkimuksen kulta-aika

Ala-asteikäisenä, siis kolmisenkymmentä vuotta sitten, luin paljon aurinkokuntamme tutkimuksesta. Kuulennot, Viking -luotaimet sekä Voyager -kaksikko olivat erityisesti kiinnostavia. Luotaimien lähettämät kuvat muista maailmoista olivat huikeita ja laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Millaista olisikaan jonakin päivänä päästä kävelemään Marsin pinnalle tai mitä löytyisikään…
Read more
Raketit värittivät syyskuun taivasta

Raketit värittivät syyskuun taivasta

Leo Wikholm Syyskuussa nähtiin eri puolilla Suomea kaksi rakettien laukaisuun liittyvää ilmiötä pitkästä aikaa. Kaksi erilaista ilmiötä ajoittuivat kumpikin verraten lähekkäin. Juuri kun toisen kummastelusta oli päästy, loppukuusta taivaalla odotti hieman erikoisempi valoilmiö. Selkeän sään ansiosta valoilmiöt nähtiin laajoilla alueilla…
Read more
Archimedes, Sateiden meren kylpijä

Archimedes, Sateiden meren kylpijä

Paula-Christiina Wirtanen: Kraatteri Archimedes Mare Imbriumin itäreunalla on ympäristöineen näkemisen ja havaitsemisen arvoinen kuukohde. Se on helppo löytää ja sitä voi ihailla jo pienellä kaukoputkella. Archimedes on Kuun tunnetuimpia kraattereita. Se sijaitsee myös melko lähellä muutoin vaikeammin havaittavaa Apollo 15:n…
Read more