Zeniitti

Tähtiharrastuksen verkkolehti

Tapahtumat taivaalla maalis-huhtikuussa 2015

Tapahtumat taivaalla maalis-huhtikuussa 2015

Juha Ojanperä:

Maalis-huhtikuussa yöt ovat vielä pimeät ja havaintoaikaa riittää vielä mukavasti. Iltataivaalla loistavat kilpaa Venus ja Mars Jupiterin hallitessa yötaivasta. Komeetta Lovejoy on vielä havaittavissa kiikareilla ja kaukoputkella. Maaliskuun 20. päivä tapahtuu auringonpimennys, joka näkyy koko maassa osittaisena. Pimennys on Suomen alueella syvimmillään Kilpisjärvellä.

Tähtitaivas Helsingissä 15.3.2015 klo 00:00.

Tähtitaivas Helsingissä 15.3.2015 klo 00.00.

Tähtitaivas

Maaliskuussa iltataivaalla ovat näkyvissä vielä talvitaivaan tutut tähtikuviot kuten Orion, Kaksoset, Härkä ja Ajomies. Kirkas Sirius löytyy matalalta etelätaivaalta. Yön edetessä idästä nousevat kevättaivaan tähdistöt kuten Leijona, Neitsyt ja Karhunvartija. Tässä vaiheessa yötä kaikille tuttu Otava löytyy suoraan pään yläpuolelta taivaanlaen tuntumasta.

Planeetat ja Kuu

Maaliskuun aikana yön aikana on mahdollista havaita viisi planeettaa. Iltataivaalla havaittavissa ovat Venus, Mars ja Uranus. Keskiyöllä taivasta hallitsee kirkas Jupiter. Saturnus näkyy aamuyöllä hyvin matalalla eteläisellä taivaalla. Iltataivaalla planeetoista kirkkaimpana loistaa Venus, joka herättää helposti asiaan perehtymättömänkin kulkijan huomion. Mars on selvästi Venusta himmämpi, mutta se näkyy kuitenkin helposti paljain silmin. Himmeä Uranus näkyy kiikareilla tai kaukoputkella. Maaliskuussa täysikuu sattuu kuun viidenteen päivään uusikuu lähelle kevätpäiväntasausta 20.3.2015. Tällöin tapahtuu myös auringonpimennys, joka näkyy Suomessa osittaisena. Pimennyksestä lisää alempana.

Maaliskuussa tapahtuu muutamia mielenkiintoisia taivaankappaleiden kohtaamisia. 4.3. kirkas Venus kohtaa himmeän Uranuksen. Tällöin planeettojen näennäinen etäisyys on vain 5 kaariminuuttia! Tämä planeettakaksikko näkyy matalalla länsitaivaalla auringonlaskun jälkeen. Venus kohtaa maaliskuussa myös kapean kuunsirpin. Tämä kohtaaminen tapahtuu iltahämärässä 22.3.

Huhtikuussa havaittavissa ovat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus. Merkurius on havaittavissa matalalla länsiluoteessa huhtikuun loppupuolella ja toukokuun alussa. Venus ja Mars ovat näkyvissä lounaassa auringonlaskun jälkeen. Jupiter hallitsee jälleen yötaivasta laskien länteen aamuyön tunteina. Saturnus roikkuu matalalla Skorpionin tähdistössä eteläisellä taivaalla. Saturnus on näkyvissä aamuyön tunteina.

Venus on lähellä Seulasia 10.–13.4. Venus ja ohut kuunsirppi kohtaavat 21.4. Venus on taivaalla niin korkealla, että se pysyttelee Pohjois-Suomessa jatkuvasti horisontin yläpuolella. Esimerkiksi Utsjoella Venus ei laske lainkaan 6.4.–14.6. välisenä aikana. Kuun ensimmäinen neljännes on lähellä Jupiteria 26./27.4.

Kääpiöplaneetat, asteroidit ja komeetat

Aurinkokunnan pienkappaleista havaittavissa ovat muun muassa Juno Kravun tähdistössä, Flora, Iris sekä Eleonora Leijonassa ja Nysa Neitsyen tähdistössä. Myös komeetta C/2014 Q2 (Lovejoy) on vielä havaittavissa maalis-huhtikuussa. Näiden kuukausien aikana komeetan reitti kulkee Kassiopeian tähdistön alueella. Näinollen komeetta löytyy maalis-huhtikuun aikana pohjoiselta taivaalta.

Meteoriparvet

Maaliskuussa ei ole havaittavissa merkittäviä tähdenlentoparvia. Maaliskuussa myös sporadisten tähdenlentojen määrä on alhaisimmillaan. Tämä johtuu Maan liikkeestä ja asemasta radallaan. Huhtikuussa sen sijaan on havaittavissa lyridien tähdenlentoparvi, joka on aktiivinen 16.–25.4. Parven maksimi on 23.4. Parvi on havaittavissa Etelä-Suomessa, mutta Pohjois-Suomessa taivas on jo niin valoisa, että parven havaitseminen ei enää kunnolla onnistu.

Pimennykset

Maaliskuun 20. päivä tapahtuu auringonpimennys, joka on osittainen koko Suomen alueella. Pimennys on Suomen alueella syvimmillään Kilpisjärvellä, missä Kuu peittää Auringosta 94%. Etelä-Suomessakin pimennys on syvä, esimerkiksi Helsingissä Auringosta peittyy pimennyksen maksimin aikana 82%. Pimennys näkyy täydellisenä vyöhykkeellä, joka kulkee Jäämerellä ja Pohjois-Atlantilla. Lue lisää pimennyksestä Juha Ojanperän artikkelista.

Ilmakehän ilmiöt

Maalis-huhtikuussa voi vielä havaita viimeisiä jääsumuhalonäytelmiä. Huhtikuussa myös yläpilvihalojen määrä lisääntyy selvästi. Tällöin voidaan havaita haloilmiöitä yläpilvissä koko Suomen alueella lähes päivittäin.

Maalis-huhtikuussa ilmestyvät myös ensimmäiset siitepölykehät taivaalle. Lepän kukinta voi alkaa jo maaliskuussa, ja koivun kukinta aikaisimmillaan huhtikuun lopussa. Lisäksi Keski-Euroopasta voi kulkeutua Suomeen siitepölyä tuulten mukana jo maaliskuussa.

Revontulia havaitaan yleisesti maaliskuussa. Revontulten esiintymisessä on havaittavissa tilastollinen huippu kevät- ja syyspäiväntasausten tienoilla. Näin ollen revontulia on odotettavissa myös kevätpäiväntasauksen aikoihin 21.3. Huhtikuussa yöt ovat Pohjois-Suomessa jo liian vaaleat revontulten näkymisen kannalta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *