Vettä kengissä
18.3.2024 Kuu näkyi Porin Karhukamerassa komeasti ja se oli saamassa ympärilleen yhtä tavallisimmista halomuodoista eli 22° rengasta. Otin kupposen kahvia odottaessani Kuun näkymistä meillä Laitilassa ja siirryin ulos tarkkailemaan taivaalle kehkeytyvää tilannetta. Kamerarepun olin pakannut toiverikkaasti jo iltapäivällä. Tämä havaintoehtoo oli käynnistynyt yli odotusten. Illan suussa lenkillä näimme Rikun kanssa auringolla hienon ylläsivuavan, sivuauringot ja pätkä 22 asteen rengasta. Kokemuksesta tietää, että mikäli illalla näkyy taivaalla tämän kaltaista näytelmää, kannattaa Kuun näkymistä odottaa kamera valmiina, Kuu halottaa siinä missä Aurinkokin. Halot muodostuvat pienistä jääkiteistä, ja kiteen kidemuodot määräävät pitkälti sen, minkä näköinen halo taivaalla tulee näkymään.
Olin muutenkin valmis niin sanotusti radalle, seuraavana päivänä ei olisi aamuheräämistä ja olo oli todella hyvä, Horton sekä trige loistivat poissaolollaan ja flunssakin oli (hetkellisesti kylläkin) tyyntynyt. Tuli olo, että nyt olen iskussa pitkästä aikaa! Tai ainakin sielpäi! Niin siinä sitten kävi, että kun Kuu ilmaantui meille se oli samantien saamassa ympärilleen varsin mallikelpoista rengasta. Join nopsaan pihalla loput kahvit, ravistin mukin tyhjäksi ja menin kipin kapin sisätiloihin, otin kamerarepun mukaan ja huikkasin Rikulle, nyt tätä naista viedään ja saattaa mennä reissussa tovi. Kaunis kevätilta alkoi taittumaan yöksi ja seireeninomaisesti se kutsui seikkailemaan. Kuun halot ovat siksi toiseksi varsin mukavaa, verkkaista kuvattavaa. Erilaisia kuvaussuunnitelmia Kuun haloille oli olemassa tukku jos toinenkin, mutta annoin illan kuljettaa minua paikasta toiseen. Pieni “ongelma” oli juuri nyt Kuun suunta joka oli korkealla etelälounaassa ja se on meillä melko haastava sijainti maiseman suhteen. Ajattelin ensin ajaa muutaman kilometrin päässä olevaan Untamalan kylään, mutta loppujen lopuksi pääsin kotoa huikeat 640 metriä, kun oli pakko nykäistä Mitsuhitsi tien sivuun Kuun halotellessa tuossa kohtaa taivaalla jo reippaasti. Samassa hokasin että “hei, täähän onkin nyt ihan paras paikka kuvata”. Miten tuttuja maisemia ei aina tule miettineeksi kuviin ensimmäisenä? Naapurikylässä Palttilassa kyläidylliä halkoo kaunis tie juuri passelisti Kuun suuntaan ja se sopisi kuviin kuin nenä päähän tai hauki rantakaislikkoon. Miksi siis lähteä vielä takapihaa kauemmas?
Tarkkailin tilannetta tien poskessa kamera valmiina. Kiinnitin huomion heti nättiin, mutta hieman suttuiseen 22°renkaaseen, joka muodostui yläpilviin. Aivan halon alareunassa oli jotakin kirkastumaa. Mutta mikä ihmeen halomuoto loikoo Kuun vasemmalla puolella? En tunnistanut sitä, halot ovat kun ovat vielä toistaiseksi ydinosaamisalueen ulkopuolella. Jälkeenpäin selvisi, että kirkastuma oli allasivuava 22° rengas. Horisonttirengas ilmaantui settiin mukaan juoksennellessani mäkeä innostuneesti ylös-alas ja ylläsivuava sai Kuun näyttämään suurelta silmältä joka pitää seuraa itsekseen asetuksia ääneen mutisevalle kuvaajalle. Tällaista reissua olen jo kaivannut pitkään!
Liikennettä oli jonkin verran mikä teki liikkumisesta ja valotuksista tiellä hankalaa. Innoissani olin jättänyt kaiken lisäksi heijastimet kotiin. Aina liikenteen antaessa periksi säntälin pitkin poikin sommitellen kuvaan tietä kehystäviä näyttäviä mäntyjä, koivuja ja Kuun haloa samalla kuunnellen mahdolllsia lähestyviä auton ääniä. Joutsenet kailottivat läheisellä pellolla niin, ettei ajatuksiaan tahtonut kuulla. Siksi toiseksi keväisessä yössä kuunvalossa kulkeminen on ihan oma juttunsa ja tälläinen reissu on lähes pakko heittää aina, kun siihen on mahdollisuus. Aikaisempina vuosina en ole ikinä ollut näillä vastaavilla säillä kunnossa vaan estynyt lähtemään lähinnä päänsärkyjen vuoksi. Kirkas auringonvalo tai Kuun valo on riittänyt laukaisemaan epätavallisena esiintyvän Hortonin päänsäryn. Vajaa vuosi sitten aloittamani uusi kerran kuussa injektoitava estolääkitys suoraan sanoen rokkaa ja on toiminut upeasti ja nyt sai tuijottaa Kuuta ilman pelkoa päänsärystä! Voitte vaan kuvitella miten huikea oli vallitseva fiilis, kun ymmärsin kivuttomuuden tarkoittavan sitä, että pääsen vihdoinkin opiskelemaan haloilmiöitä. Huhtikuu on muutenkin haloilmiöiden juhla-aikaa joten parempaa voi olla vielä luvassa, toivottavasti sää (ja pää) pysyy kunnossa!
Ja mitä tulee osioon ”rauhallinen kylätie”, niin ei se kovin rauhaisa ollut, vaan pimeydessä oli ihan älytön meno. Eläimiä riitti. Välillä sorkkien ääntä ja kopinaa kuului edestä, väliin kuvaajan selän takaa ja tuntui, että nelijalkaiset olivat ruuhkaantuneet poluille. Ja keskellä tätä zoolandiaa sättäsi jälleen kuvaaja-tätönen onnesta soikeana. Muistin kesken kaiken kylätien varrella kasvavat hienot, vänkyrät omenapuut. Nakkasin kameran ja jalustan syliini ja kipitin mäkeä pitkin ylös omenapuiden luokse. Tätä sommitelmaa onkin tullut mietittyä ohimennen monta kertaa vuosien varrella, mutta Kuu on ollut aina liian matalalla tai väärässä suunnassa. Nyt Kuu halotteli aivan passelisti juuri oikeassa kohdassa taivasta maisemaan nähden. Otin muutamia ruutuja, vaihtelin asetuksia ja mietin seuraavia sommitelmia. Sitten muistin kännykän, pitänee ottaa vertailuruutu. Niinpä napsin kirkastuneesta halosta vertailun vuoksi perättäiset kuvat. Kännykän AI toimii yleensä hienosti, mutta nyt huomasin erään epäkohdan kuvissani. Kännykän kuvassa Kuun ympärillä näkyi ylimääräinen 9°asteen rengas sekä värillinen kehä, mutta järkkärillä kuvatussa ruudussa niitä ei ollut. Eikä myöskään havaintotilanteessa. Näköjään keinoäly tekee ylimääräisiä kehiä ja haloja kuviin, olkaas kuvatessa ja havaintoja tehdessä tarkkoina. AI-avustus kannattaa melkein kytkeä pois päältä, jos haluaa saada todellisuutta vastaavan kuvan. Ja ei, älkää kysykö mistä tämä johtuu, en tiedä.
Mitä jos seuraavaksi ajaisin Salonkylän tien alkuun? Aukeaa riittää ja etualalle saisi tien ja todennäköisesti ojista vesielementtiä! Tuumasta toimeen, tavarat kasaan, siirtymätaival käyntiin, auto parkkiin ja ulos. Otin kameran, jalustan ja hipsin pellolle. Samalla huomasin tulevan ongelman, etelästä länteen ulottuva tarkkarajainen pilvilautta oli nousemassa ja se lopettaisi jossain vaiheessa halobileet. Arviolta tunti olisi vielä kirkasta taivasta näkyvillä joten se aika pitää hyödyntää. Olin ollut reissussa huomaamatta jo kaksi tuntia, ajan kulumista ei noteeraa yhtään, jos on mielenkiintoista värkättävää. Sommittelin suoraa (kuvakulma oli hieman liian ahdas) halon kanssa kuviin, kun yhtäkkiä tuli mieleen eräs kohta vähän matkan päässä, ojan yli kulkee kapea sillan tapainen, se voisi näyttää kivalle etualalla Kuun valossa ja haloilla höystettynä. Asetin kameran ottamaan vielä yhtä kuvaa. Odotellessani ruudun valmistumista, otin askeleen-pari pimeässä taaksepäin, kun samassa jalan alta kuului “krak” ja lumen alla piilotellut jää murtui kengän alta. Vasen jalka hörppäsi vettä. Iiih, miten kylmää! Räpiköin nopsaan takaisin kuivalle maalle. Onneksi jalusta ja kamera olivat ok ja lätäkön reunalla. Sytytin otsavalon ja tarkastelin aluetta. Vastasataneen lumen alla oleva vesilätäkkö oli ohuessa jäässä eikä se näköjään kantanut yhtään painoa. Simpura, onneksi autossa on vaihtosukat.
Sukkien vaihdon jälkeen kävelin kantamuksineni sillantapaiselle. Hieman 15mm oli ahdas ja jälleen jouduin peruuttamaan vähän matkaa pellolle. Muutaman askel pimeässä taaksepäin ajattelematta asiaa yhtään sen enempää ja seuraavaksi, upposin uudelleen. Kuului tuttu “blub” jalan kastuessa, tällä kertaa upposi oikea jalka. Löysin itseni kömpimästä jälleen tukevalle maalle. Fiilis alkoi olemaan vettä kengässä tai oikeastaan kengissä, sillä nyt kumpikin tossu oli märkä ihan sillee tasapuolisesti. Enää ei voi kuin nauraa ja suunnistaa autolle toteamaan, ettei toista paria villasukkia ollut tällä kertaa mukana. Onneksi jalassa oli nyt merinovillaa, se pitää jalan lämpöisenä vaikka kengät vähän kostuisivat,-näin siis sukkamainoksessa luki. Tässä tapauksessa kengät ennemmin kastuivat, mutta yllättävää kyllä, kylmä ei varpaille tullut.
Otin muutaman ruudun sillasta ja litisin sen jälkeen autolle. Halo alkoi heiketä taivaalla joten lähdin märkien jalkineideni kanssa ajamaan kohti kotia, mutta tarkkailin samalla Kuuta siinä ajaessani. Vähän ennen kotia vaikutti sille, että halo olisi vieläpä kirkastumassa, niinpä meille johtavassa risteyksessä käänsin auton vastakkaiseen suuntaan eli peltotielle. Täytyyhän kotikylästä yksi Kuun halokuva saada. Olin jo pakkaamassa kameraa, kun huomasin pohjoisen ilmansuunnalla kirkastumaa. Kuva kertoi siellä olevan vihreää väriä. Starttasin kotiin vaihtamaan kuivaa jalkaan ja kävin samalla morjestamassa Rikua. En ehtinyt eteistä pidemmälle, kun kuului iloinen hihkaisu “siellä muuten meni revontuliarvot punaiselle” Niinpä päätin käydä vielä ulkona, mutta ah ja voih,-muutaman minuutin sisällä olon aikana pilvilautta oli ottanut koko taivaan haltuunsa, niinpä kolmen tunnin seikkailun jälkeen hommat menivät seis ja jatkoin hyvillä mielin nukkumaan.
Mistä se höpisi tuossa aiemmin? Mitä ovat halot?
Haloilmiö (tai lyhyesti halo) on ilmakehän optinen ilmiö, joka ilmenee taivaalla näkyvinä erilaisina renkaina, kaarina ja kirkastumina. Halot syntyvät, kun Auringon, Kuun tai keinovalon valo taittuu tai heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä. Toisinaan halot ovat väriltään lähinnä valkoisia, kun taas joissakin on selvästi havaittavissa kaikkia spektrin värejä, minkä takia värikkään halon voi sekoittaa sateenkaareen. Kiteiden rakenne, sekä niiden asento on leijaillessa kohti maata sekä Auringon tai vastaavan valonlähteen korkeus vaikuttavat siihen, millaisia haloja taivaalle muodostuu.
Canon EOS 6D ja Irix Blackstone tallensivat halot, Irix ei ole ehkä maailman paras linssi halokuvaukseen, se hieman vääristää näkymiä. Linssiostoksille en nyt kuitenkaan tämän vuoksi rupea, vaan näillä mennään. ISOt olivat 100-400, f2.8-3.5, valotusajat 12-20s.
Antoisaa koittavaa halohuhtikuuta lukijoille!
-Pike
Kuvia illan ja yön varrelta:
