Tilkkutäkki
Ilmiökyttääjän päiväkirjasta-tilkkutäkki nimeltään toukokuu
Toukokuu. Kuukausi, kun ilmiökuvaaja yleensä lomailee. Silti on erinomaisen tärkeää harjoitella kuvaamista, olipa kohde mikä hyvänsä. Oma osaaminen ainakin menee helpolla ruosteeseen etenkin sommittelujen suhteen. Kannattaa siis kuvata mitä eteen sattuu. Kaivan aina kameran esille, kun vain suinkin voin ja siihen on syytä ja väliin ilman syytäkin, täytyy vain käyttää mielikuvitusta, mitä haluaa taltioida (äärimmäisessä ahdingossa ja pakko kuvata jotain- tilan vallitessa jotain kuvauskohteeksi joutuvat myös kukkaset). Toukokuussa saaliiksi jäivät revontulet 15.-16.5.2026. Mitkään huippukirkkaat nämä reposet eivät olleet ja silmälle ne näkyivät todella huonosti, pääosin liike kavalsi nämä repolaiset kesäiseltä valon täyttämältä taivaalta.
Paljon tuli myös liikuttua luonnossa päiväsaikaan, mutta myös hämärissä. Onneksi järjestelmäkamera oli usein mukana. Kennolle osui myös valoilmiö levässä, tietenkin Kuu eri vaiheissaan sekä maisemaplaneettakuvia toukokuu suorastaan helli kahta yötä lukuunottamatta. Myös haloilmiöitä esiintyi muutamana päivänä, mutta ennätys alhaiseksi jäi tämän kuun halosaldo. Männyn siitepölykehät kuun lopulla sen sijaan olivat harvinaisen näyttäviä. Tervetuloa siis tilkkutäkki-kertomuksien pariin.
-Pike, joka on saanut sinkoilla ihanan paljon ilmiöiden perässä 🙂
9.5.2026 Ilmiöpäivä
Päivä valkeni aurinkoisena. Aamun mittaan taivaalle kehkeytyi myös 22° rengas auringon ympärille näkyen vaihtelevasti. Rikulla oli muutama remonttiasia kesken mökillä, joten päätimme ajella Valkon kylän suuntaan. Otin kameran jo senkin vuoksi mukaan, että mielessäni on kytenyt jo pitkään halo ja mökkitien kelo samaan kuvaan.
Kun pääsimme mökin pihalle, nappasin kameran mukaan ja rynnistin mökkitielle. Ehdin juuri ottamaan kuvat talteen, kun halo haihtui. Tämän jälkeen joimme kahvit joiden jälkeen päätin lähteä käymään maastossa. Tarkoitus numero yksi oli etsiä aallonmerkki kiviä, joita löytyy varsin mukavasti mökin ympäristöstä ja käydä samalla lenkillä hienossa maastossa. Ai mikä on aallonmerkkikivi? Miljoonia vuosia sitten aallot ovat tehneet hiekkaan kuvioita, ja hiekka on muuttunut maankuoressa kivilajiksi nimeltä kvartsiitti ja koko hässäkkä on sitten kiteytynyt säilöen pintaansa merien aallokon ja kareet ja jäänyt näin ollen kertomaan meille tarinaa muinaisista meristä. Tällee lyhyesti.
Edellisellä retkellä mukaan tarttui myös rapautuneesta kalliosta muutama pegmatiittinäyte, joissa oli hieman yllätyksellisesti mustaa turmaliinia, kalsiittia ja pieniä, kellertäviä topaaseja. Musta turmaliini pegmatiitissa esiintyessään on mielenkiintoinen. Se toimii nk. indikaattorimineraalina (eli seuralaismineraalina) hi-tech eli REE- mineraaleille, joista alkaa olemaan Suomessa huutava pula. Eli jos vielä lisää suomennetaan ja avataan asiaa, niin seuralaismineraalit ovat juuri niitä kavereita, jotka tykkäävät hengata samoilla alueilla harvinaisempien hi-tech/ree- eli maametallien kanssa. Joskus on haastavaa kulkea maastossa toinen silmä maassa ja toinen taivaalla, mutta vuosien harjoittelun jälkeen se onnistuu joskin vaihtelevalla menestyksellä. Ilmeisesti Valkossa on myös sijainnut muinaisranta, koska aallonmerkkikiviä on löytynyt jo kymmenkunta etenkin yhdeltä tietyltä alueelta. Vaihtoehto b on se, että jääkauden aikana Rauman rannikolta vetäytyvän jäätikön matkaan päätyneet aallonmerkkikivet ovat pudonneet muinoin Valkon kohdalla kyydistä joko jäävuoren sulaessa tai muuten vaan. Ja rapakiven suhteen Valkon alue on sanalla sanoen juhlava. Kesän alussa nimittäin löytyi hajonneen rapakivimuodostelman joukosta pegmatiittia, jossa oli ehjiä morion-tyypin mustia kvartsikiteitä ja kaunista, keltaista topaasia. Maastoon tulee nykyään varustauduttua minigrip-pusseilla ja repulla.
Ennen lenkkipaikkaa pysäytin Hitsin metsätielle suon laitaan. Muistelin, että viikko sitten oli alkanut näkymään valoilmiötä levässä. Tuolloin päivä oli kuitenkin tuulinen ja rikkoi lammen pintaa jolloin ilmiö näkyi huonosti. Nyt oli tyyntä ja ilmiö tervehti komeasti retkeilijää heti reissun alussa. Huomasin myös kurjen suon reunassa ja tarkkailin kaverin toimia hetken. Kurki vaikutti aavistuksen hätääntyneeltä ja hetken tarkkailtuani ymmärsin, miksi. Olin emokurjen ja poikasen välissä. Tämän havainnon tehtyäni päätin jatkaa matkaa pois häiritsemästä. Päivä oli ollut mukavaa vaihtelua yökönyämiseen, oli mukavaa olla vaihteeksi liikkeellä päiväsaikaan. Turmaliinia löytyi myös muutama palanen repun pohjalle mikroskoopissa katsottavaksi. (Lisää asiaa valoilmiöstä levässä täällä)
Päivää ilahdutti myös 22 asteen rengas, joka on kaikkein yleisin halomuotomme. Halot ovat siis valoilmiöitä, jotka syntyvät valon taittuessa ja heijastuessa taivaalla lilluvissa jääkiteissä. Halot ovat taivaan valoilmiöistä kaikkein yleisimpiä, niitä havaitaan vuosittain noin 150-200 päivänä tai yönä ja ne voivat syntyä erilaisten valolähteiden ympärille.
15.-16.5.2026 Ennätyksiä hätyyttelemässä
Ei jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville tästä reissusta, mutta koska tulossa oli hyvä mahdollisuus revontulien havaitsemisen suhteen, päätin yrittää. Laitilassa taivas oli todella pahasti tukossa, joten yritystä varten piti ajella Pyhärantaan.
Taivas ei lopulta edes Siperiassa ollut sees ja pahin pilvitukko osui juuri klo 23-00 väliselle ajalle ja luonnollisesti etenkin idän ja pohjoisen taivaalle. Silmälle näkyi muutama pilari, mutta pilviaukkoa ei kestänyt järin kauaa. Visuaalisesti ei todellakaan näyttävää, mutta tuli ihmeteltyä muutamaa selkeää sädettä kuitenkin kesäkauden kynnyksellä. Tämä laskettaneen onnistumiseksi!
Kuvia on vähän revennelty, jotta reposet hahmoittuvat edes vähäsen. Punaista yläosaa näytti olevan kuvissa, mutta ainut mikä kavalsi reposet syntyi korkeiden revontulisäteiden liikkeestä, jonka silmä sitten taivaalta poimi. Silmälle näkyi haalea aavistus kontrastieroa.
Meinasin jo poistaa loput kuvat, mutta onneksi huomasin kuvissa selkeää punerrusta ja säteitä. Pikku kuvankäsittely rääkillä ne esille ja havis lumpsahti tujakasti 16.pvän puolelle jääden omasta ennätyksestä vain vuorokauden (17.5.2024 on pohjat)
17.5.2026 Kuun sirppi
Taistelin jälleen pilvien kanssa. Näkyvillä olisi ollut ohut 2% Kuun sirppi ja Venus, mutta sää ei yksinkertaisesti seljennyt. Kävin periaatekytiksellä lähijärvellä, mutta saaliiksi jäi vain kaunis iltarusko ja hyvä mieli. Myöhemmin kotona kävin ulkona ja pilviin ilmaantui pieni, hetkellinen rako joten syöksyin sisälle hakemaan järkkärin ja lintuputken. Pilviraosta sain ikuistettua sirpin ja sen jälkeen luovutin ja kävin nukkumaan.
20.5.2026 Kohtaamisia
Ilta valkeani yllättäen selkeänä. Päätin hyödyntää hetken välittömästi, Kuu oli todella kaunis ja tänä yönä Jupiter sekä Venus saisivat siitä sekä kuvaajasta seuraa. Edellisien öiden pilvisyys hieman harmitti, mutta nämä ovat asioita, joille ei mitään voi. Parempi onni sitten seuraavalla kerralla. Kaikkein lähimpänä toisiaan Jupiter ja Venus olisivat olleet muutama yö aiemmin, mutta olosuhteet päättivät toisin.
Kuvasin ensin kotipihalta sirppiä ja maatamoa satakielen vedellessä sadan desiblelin voimalla korvanjuuressa. Että voi olla linnulla kova ja komea ääni. Kuvien oton jälkeen vaihdoin objektiivin ja ajoin lähijärvelle korvat edelleen soiden ottamaan loput kohtaamiskuvat.
Yön äänimaailma oli järvellä sanalla sanoen rehevä. Sorsia häiritsi jokin, olisiko ollut kettu ja ne pitivät kovaa meteliä järven vastarannalla levottomasti liikehtien samalla pitkin rantaa siipiään paukutellen. Joutsenet olivat äänessä kauempana ja leikkasipa yötä myös kuikan kutsu, joka on suoraan sanoen niin järjettömän kaunista kuultavaa, että kaikki ihokarvat paukahtivat pystyyn kerralla. Ihan tyyntä ei ollut, joten Kuun heijastus meni plörinäksi. Virtausta on myös tuossa kohtaa järveä, että empä tiedä olisiko tyyni sää auttanut lopulta yhtään.
Toukokuun Kuutamo. Canon EOS 6D Mark II & Canon 100-400mm ISO 100, f8, 2,5s
”Viimeinen viikko oli mennyt säitä pidellessä ja hampaita kirskutellessa. Navakat tuulenpuuskat irroittivat männyn siitepölyä mukavasti ilmaan joten Auringolla sekä Kuulla oli havaittu makeita siitepölykehiä. Tuulenpuuskat tulivat kaikkein kylmimmästä ilmansuunnasta mitä olla saattaa, eivätkä tuulet juuri himmailleet edes yöksi. 16-20m/s puhaltava pohjoistuuli oli kasvohermoa ajatellen liian haastellinen. Kuusi vuorokautta kesällä sisätiloissa alkaa syömään kuvaajan pinnaa. Koetin ulkoilla sitten minäkin jossain neljännen vuorokauden hujakoilla, mutta tuuli teki tepposet ja pukeutumisesta huolimatta sain kärsiä kovasta kolmoishermosärystä kasvojen alueella. Niinpä ei auttanut muu kuin nappailla särkylääkkeitä, ihailla muiden kuvia, puhista pettymyksestä ja toivoa, että pääsisin edes kerran tänä keväänä itsekin kuvaamaan siitepölykehää. Viime keväänä en onnistunut kehän kuvaamisessa kuin kerran (tuuli ja pilvisyys) ja auringonlaskun siitepölykehäkuvat olivat parin vuoden takaa. Pahalta alkoi kyllä näyttämään, kunnes ihme tapahtui”.
30.5.2026 Luovutusvoitto? Ei vielä!
Toiveeni toteutui-kymmenkertainen hip hurraa! Ja aivan viime metreillä niin sanotusti, siitepölykehän ollessa näyttävimmillään. Olimme mökillä Valkossa ja päivä oli mahdottoman kaunis ja melko vähätuulinen, niinpä kirmasin aina väliin kuvaamaan siitepölykehää. Auringonpeittoina käytin mökin kattoa, keinua ja ylivoimaisesti paras ja näyttävin peitto oli mökille vievän tien varrella oleva upea kelo. Itseasiassa koko päivä kului enemmän tai vähemmän letkeän havainnoinnin tahdissa. Siitepölykehä oli todella värikäs läpi päivän.
Lenkillä käytiin komeassa maastossa ja siellä piti kokeilla, mihin Oneplus 13 kännykkä taipuu. Ja taipuihan se siitepölykehän kuvaamiseen. Ja maasto antoi jälleen yllätyksen. Löytyi palanen pegmatiittia, jossa oli omamuotoisena savukvartsikiteitä, albiittia ja maasälpää. Savukvartsi oli aavistuksen taipunut kasvaessaan ja taipuminen on se juttu, joka tekee kiteestä erikoisemman ja sitä myötä arvokkaamman.
Valkon siitepölykehä kuvat ovat yhdet parhaimmista kuvista, joita ilmiöstä olen onnistunut koko uran aikana ottamaan. Osin siksi onnistuminen tuntui äärettömän palkitsevalta. Yöksi tuli valitettavasti pilviä, joten auringonlaskun sekä Kuun siitepölykehät jäivät jälleen kuvaamatta. Sekös sitten otti pannuun ja päätin yrittää seuraavana iltana.
31.5.2026 ”ei tänne luovuttamaan olla tultu, mutta…”
Uutta yritystä kehiin koskien laskevan Auringon siitepölykehää. Taivas ei ollut täysin selkeä, mutta siitepölykehä näkyi uskomattoman komeasti. Tosin meinasin mokata ajastuksen suhteen eli lähdin liian myöhään liikkeelle ja kuvauspaikan suunnitelma syntyi vasta ajaessa. Paikka kannattaa ajatella aina etukäteen, ei siten kuten nyt tein. Ilmeisesti kuvaussuunnitelmien teko oli mennyt jotenkin kesäterään jo tässä välissä. Ajatus oli kuvata siitepölykehä laskevalla Auringolla järvellä vesiheijastuksen kera, mutta Aurinko laski nippa nappa niemen kärjen taakse ja laituri oli sen verran kansoitettu, että jätin paikan väliin. Meinasi pukata jo paniikkia. Eräs aiempi kuvauspaikka oli pois laskuista sen vuoksi, että vastapäinen puusto oli kasvanut korkeaksi peittäen täysin laskevan Auringon jo aikaisessa vaiheessa. Vauhdissa suunnitelma numero kaksi käyttöön ja Hitsin keula kääntyi kohti Laustin kylää, josta kehä lopulta tallentui kuviin. Peuroille piti huudella ”latua”, niitä nimittäin poukki tien yli ihan kiitettävästi. Voisi sanoa, että en ollut paikan päällä hiukkaakaan liian aikaisin. Hitsi lennossa parkkiin, kamera käteen ja hyvin rivakka siirtyminen mäen korkeimmalle kohdalle. Ehdin kuin ehdinkin, vaikka liian tiukaksi meni. Ja kun vilkaisin tulevaa yön säätä,-ei mitään mahdollisuuksia Kuun näkymiseen. Tämä on osio siitä, miten harrastaminen kasvattaa pinnaa. Hetken painokelvottomia ajatuksia ja sitten leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Tuo lause ei oikein sovi suuhuni, olen ilmeisesti yltiöpositiivinen näissä ilmiöasioissa. Moni lausetta käyttää, mutta kukin tavallaan.
Kuun siitepölykehä jäi tältä vuodelta kuvaamatta useampana yönä pilvisyyden, kipujen ja kovan tuulen vuoksi, mutta ensi vuonna sitten uudestaan jos olosuhteet ovat vastaavat. Jäi hieman hampaankoloon vaivaamaan, etten siitä saanut kuvia. Toisaalta terveysasioita täytyy ajatella ja ei ole ensimmäinen kerta, kun tuuli, pilvisyys ja / tai oma päiväkohtainen kunto kipujen suhteen estävät jonkin ilmiön kuvaamisen tai reissuun lähdön. Ompahan jotain, mitä odottaa ja yrittää tulevaisuudessa. Ja vanha ilmiökuvaajien sanonta kuuluu näin ”paikko tulee, jossain vaiheessa, jollain ennalta arvaamattomalla ilmiöllä. Hyvää kannattaa odottaa”.
Joka tapauksessa tämän hetkisestä onnistumisesta kannattaa olla ja saa olla ylpeä. Sanotaanko, että nämä päiväkehät olivat tämän ilmiön huippuhetkiä. Tämän iltainen siitepölykehä oli yksi upeimmista koko uran aikana nähdyistä. Ja se on jotain se. Siitepölykehä laskevalla Auringolla oli todella räyheän näköinen ja kuin pisteeksi i:n päälle laskevalle Auringolle ilmaantui auringonpilari. Hienointa oli nähdä, miten kehä ja sen värit päivittyivät Auringon painuessa horisonttiin. Tässä kohtaa oli tarkoitus vielä kytätä Kuun kehää, mutta sää päätti toisin ja puolet taivaasta,-juuri se Kuun puoli ironisesti lipui tukkoon. Mutta ei hätää! Nyyhkin kovaa kohtaloani kollegalleni Pekka Parviaiselle, joka ymmärsi tuskani (:D) ja lainasi blogia varten todella upeat Kuun siitepölykehä kuvat. Kiitos Pekka. Kuun siitepölykehän missaaminen oli jälleen allekirjoittaneelle henkisen kasvun paikka vaikkakin pienehköllä hampaiden kiristyksellä höystettynä. Kaikkea ei aina saa kuvattua.
Kaikki edellä luetellut ilmiöt ovat sellaisia, että ne kannattaa raportoida jälleen kerran Taivaanvahtiin.
Jos kuvat Kuun siitepölykehästä kiinnostavat, tässä linkki Taivaanvahtiin. Nyt jos koska kannattaa alkaa aloittamaan ja harjoittelemaan raportointia kesäilmiöistä, koska enää muutama kuukausi, kun revontulet tulevat jälleen ja silloin tehdään haviksia kilpaa näppäimistöt ropsuen, eikö niin? Tutkijat ja Emma Bruus kaipaavat juuri sinua mukaan havainnoimaan! Liity siis meihin Vahtilaisiin <3
-Pike
