Pimennystä ja tähdenlentoja
Auringonpimennystä odoteltiin kilvan, välillä hyvinkin kauhunsekaisesti. Sormenkynnet olivat kaluttuja kynsinauhoihin saakka noin vertauskuvallisesti. H-hetken aamuna merellä lännen puolella tapitti kolmatta vuorokautta konvektiotehdas, josta riitti pilviä aina pimennys illalle saakka. Ei olisi mitenkään varmaa, että onnistuisimme bongauksessa. Auringonpimennys ei olisi kokonainen, mutta ehdottomasti syvin koskaan näkemäni eli n.85% Auringosta pimentyisi. Siis jos havainnointi nyt ylipäänsä edes onnistuisi.
12.-13.8.2026 H-hetken lähestyessä näytti Laitilan sää sille, että pilvet päättivät alkaa pitämään loputonta palaveriaan Laitilan taivaalla. On siis lähdettävä rannikolle kuvaamaan harvinaista tapahtumaa. Kaukaa viisaina meillä oli parikin suunnitelmaa ja kuvauspaikkaa, joista rannikko näytti parhaalta onnistumisen suhteen. Olimme tehneet Rauman Rihtniemeen treffit ns.Mangustilauman kanssa, joka on hitsaantunut vuosien varrella yhteen melko jämäkästi ja käsitti neljä kuvaajaa; Tapio eli Tapsa Nylund ja Sanna Kinnunen Raumalta ja me eli mie ja Riku Laitilasta. Vuorossa olisi mukava ilta ystävien ja Auringonpimennyksen seurassa.
Paikan päällä laittelimme varusteita kilvan valmiiksi. Muutakin porukkaa alkoi saapumaan rannalle. Puheensorina oli valtaisa, jopa musiikki soi mitä ei nyt olisi niin kaivannut luonnonilmiöitä kuvatessa. Ihmisiä oli laidasta laitaan. Oli alan veteraaneja ja kuvaajia, jotka olivat vasta aloittamassa uraansa. Me kokeneemmat kuvaajat jakelimme kuvausvinkkejä kysyjille ja hauskaa oli. Illan edetessä ja pimennyksen syventyessä sai jokainen paikan päälle vaivautunut jotain kuvia ja ihmisten kasvoilla loisti ilo sekä tyytyväisyys. Olimme Rikun kanssa varanneet mukaan hitsauslaseja Auringon katseluun ja pastasiivilän heijastuskuvia varten jotka kiersivät lopulta kädestä käteen ja ihmisten kasvot loistivat innostuksesta.
Illan ainut miinus oli humalainen mieshenkilö, joka ei millään muotoa ymmärtänyt, miten tärkeä tämä tapahtuma meille kaikille oli sekä se seikka, ettei vastaavaa pimennystä näy Suomessa ihan hetkeen. Askel haparoi kuvottavasti jalustoiden jalkojen seassa. Homma alkoi näyttämään vaaralliselta. Selitimme tyypille porukalla, että meidän pitää keskittyä olennaiseen ja että allekirjoittanut on tekemässä tästä juttua. Uskallan melkein väittää, että kuvaajien suurin pelko väkijoukossa kuvatessa on se, että joku vastaava humalikko kaataa jalustan ja sen mukana kameran ja linssin. Tai tässä tapauksessa kameroita ja linssejä. Lintutornin lavalla olleiden varusteiden yhteenlaskettua arvoa löytyi helpolla kymppitonnin edestä, joten jokainen varmasti ymmärtää, ettei varusteiden joukkoon tohdi päästää valloilleen tyyppiä, joka on kolmen promillen känäsessä eikä suurimman osan ajasta tiedä, kumpi on vasen jalka tai minne sitä ollaan menossa ja mistä tulossa. Saimme tyypin onneksi asettumaan aloilleen yhteistuumin.
Loppujenlopuksi ilta sujui hienosti, alussa tosin tuuli aivan liikaa ja suurin pelko oli, että kuvista tulee epätarkkoja, nimittäin kaikki eli tuulen mukana; aurinkosuodattimet, kamerat, objektiivien täristessä kilvan. Omaan jalustaani ripustin rutkasti painoa eli peräti kaksi kameralaukkua. Ja silti jalusta tärisi tuulenpuuskissa, jotka olivat pahimmillaan 16m/s. Kuitenkin syvimmän vaiheen aikana tuuli rauhoittui, mikä tuntui pienimuotoiselta ihmeeltä sijaintiamme ajatellen. Joka tapauksessa keikka onnistui yli odotusten. Rannalle saavuttaessa oli iloisia ja odottavaisia ihmisiä, lähdettäessä pois porukan naamat loistivat kilvan ja kuvia vertailtiin takanäytöiltä puheensorinan ollessa jälleen valtaisa. Olin syvästi vaikuttunut kokemastani, tämä oli kertakaikkisen komea ilta. Ja mikä parasta oli se, että jaettu ilo on aina moninkertainen. Uskomatonta mutta totta, me jäyhinä pidetyt Suomalaiset nauroimme yhdessä illan kuvioille. Pimennyksen jälkeen suuntasimme kotiin Laitilaan ja ehdin syömään pari voileipää, kunnes oli aika lähteä perseidimetsälle.
Ajoin Laitilan Karjaretkeen, koska tiesin siellä olevan auringonkukkia sekä lukuisia maanparannuskasveja. Lisäksi peltotie asettuu kauniisti kuviin Linnunradan kanssa juuri näihin aikoihin. Laitilan valosaaste jää hieman sivuun Linnunradasta eikä katselupaikka oli sitä ajatellen kaikkein paras, mutta paloin halusta kokeilla, miten nätisti Linnunrata näkyy kuvissa. Perseidejä näkyi yllättävän monia. Uudenkuun aika onkin paras mahdollinen bongausaika tähdenlennoille. Muutama wow-factory *) perseidi näkyi, yhden tarttuessa jopa valotukseen. Parhaat lennot näkyivät yöllä Linnunradan ja Otavan suunnilla. En saanut olla Karjaretkessäkään yksin, paikan päälle tuli toinenkin bongaaja joka kylläkin oli selvinpäin. Kun selvisi, että tyyppi on erään kaikkien aikojen parhaan ystäväni sukulaisia, juttua riitti. Tässä näki nyt loistavasti harrastajan ja ei-harrastajan välisen eron. Tämä kaveri antoi minun kuvata ihan rauhassa ja esitti verran kysymyksiä, mutta se ei haitannut mitenkään, pikemminkin toisin päin. Edes valoja ei tämä tyyppi tarvinnut liikkuakseen paikasta toiseen. Yöllinen vahvistus onnistui näkemään muutaman sellaisen tulipallon, mitä allekirjoittanut ei, joten yön saldo nousee todella muhkeaksi, n.30 kappaletta perseidejä vähemmän tai enemmän näyttäviä.
Puoli kolmelta loppui molempien turnajaiskunto ja päätimme luovuttaa. Toivottelimme hyvät yöt ja kiitimme toisiamme seurasta. Ennen nukkumaanmenoa kävin vielä ulkona ja onnistuin näkemään todella kirkkaita tulipalloja peräti neljä kappaletta! Eli suoraan suomeksi; juutuin pihalle kuten monta monituista kertaa ennenkin. Linnunradan sekaan putosi muutama todella näyttävä tulipallo, jotka jättivät jälkeensä pitkät savuvanat. Hihkuin kotipihalla näitä ääneen saunatakkini kätköistä. Olisi pitänyt laittaa kamera siksi aikaa kuvaamaan, kun jaksoin pönöttää ulkona, mutta olin niin väsynyt ja kamera kostunut kuvatessa sen verran hyvin, että suunnitelma jäi toteuttamatta. Joskus on ihan mukava vain katsella yötaivaalle. Vaikka pukeutuneena saunatakkiin ja crocksit jalassa.
*) wow-factory tarkoittaa erittäin spontaania kiljahdusta, joka johtuu ilmiön näyttävyydestä ja päättyy yleensä erittäin kovaan sekä äänekkääseen hihkuntaan. Olimpa sitten yksin tai porukassa, näitä vaan tapahtuu.
Seuraavana aamuna yhteydet Espanjaan pelasivat hyvin ja voi sitä riemunkiljunnan määrää, kun selvisi, että Ursalaiset onnistuivat! Hienoa Suomi ja onnittelut kaikille reissulla olleille!
Pääasiassa blogin Aurinko-osio ovat otettu Canon EOS 6D Mark II ja Canon 100-400 5.6 lintuputkella, jossa keulalla oli itse tehty aurinkokalvo suodatin.
Muutama räpsy on One plus pro 13 kännykällä ja muutama Canon EOS 6D ja Canon 24-105mm obiskalla. Asetukset olivat pääasiassa illan edetessä seuraavat: Aloitus Auringon ollessa ylempänä ISO 100, f.5.6 1/1250s ja Auringon ollessa pimentyneenä ns.puolivarjossa ISO 200-320, f5.6 ja 1/1600s
Perseidit Canon EOS 6D Mark II ja Irix Blackstone 15mm, ISO 1600-3200, f2.4-2.8 ja 10-15s
-Pike
ps. kiitokseni lisäkuvista täydellistä vaihetta koskien Espanjassa bonganneille eli suuri kumarrus herroille Matias Takala ja Ville Bröijer!
Kuvia Auringonpimennysreissulta ja Perseidijahdista
