Helvetinkoneet ja utopia

4.8.2014 klo 17.34, kirjoittaja
Kategoriat: Kosmokseen kirjoitettua , Kosmologia

Kirjoitan Helsingin Sanomien elokuun kolumnissani ydinaseista ja vastuusta. Puhun aiheesta Hiroshiman tuhoamisen muistotilaisuudessa keskiviikkona 6.8. kello 18 Tikkurilan Veininmyllyllä, osoitteessa Tikkurilantie 42, Vantaa. Tilaisuuden järjestää Vantaan Rauhanpuolustajat.

Aihetta sivuten, kirjoitin Hybris-lehteen utopiasta, joukkotuhosta ja teknologiasta otsikolla ”Unelmia itsemurhan partaalla”. Ensimmäinen kappale on seuraava:

”Ihmiskunta on tienhaarassa. Kymmeniä tuhansia vuosia lajillamme oli niin suuri lukumäärä ja laaja levinneisyys, että sen tuhoutuminen vaatisi maailmanlaajuisen mullistuksen, mutta emme vielä olleet teknologisesti tarpeeksi edistyneitä, että pystyisimme saamaan sellaisen aikaan. 1900-luvulla tilanne muuttui. Joukkotuhoaseiden rakentaminen ja kiihtyvän teollistumisen aiheuttama katastrofaalinen ilmastonmuutos ovat johtaneet siihen, että ihminen saattaa olla yksi meneillään olevassa joukkosukupuutossa häviävistä lajeista. Silloin luultavasti edes mitään geenejämme ei päädy eteenpäin, vaan sukupuumme päättyy.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *