Myöhästyneitä viestejä
Aikaa käsittelevän merkinnän kommenteissa kysyttiin siitä, miten massakeskittymät vaikuttavat valon kulkuaikaan ja valon perusteella pääteltyihin etäisyyksiin, joten kirjoitan sen tiimoilta jotain. (Olen aiemmin käsitellyt etäisyyksien mittaamista supernovien ja parallaksin avulla.)…
Laboratorion ja taivaan risteyksessä ja muita tarinoita
Juttelen kosmologiasta lauantaina 20.9. Berliinissä kello 19.30 Haus der Berliner Festspielessä Jimi Tenorin kosmisessa show'ssa. Tilaisuudessa puhuvat myös kirjailija Johanna Sinisalo ja taiteilija Megatron Braineater. Puhun sunnuntaina 5.10. kello 13.30 Turun…
Kaksi tarinaa ajasta
Pidin Helsingin Juhlaviikkojen Runokuun kosmisissa kohtaamisissa tänään puheen. Runokuun teemana oli aika, ja avainsanoiksi oli annettu "aika, avaruus, maailmankaikkeus ja ihmisen osa tässä kaikessa". Puhe meni jokseenkin näin. (Olen aiemmin…
Kruunan ja klaavan mysteeri
Tämänpäiväinen kolumnini Helsingin Sanomissa päättyy näin: "Arjen yksinkertaisuus on yksi fysiikan suurimpia mysteerejä."
Läikkä onkalon takana
Toukokuussa kosmologi Fabio Finelli ja kumpp. julkistivat yllättävän tutkimuksen, jonka mukaan 'superonkalo' (engl. supervoid) selittää miksi kosmisessa mikroaaltotaustassa on kylmä läikkä (engl. cold spot). Ajattelin kirjoittaa asiasta, koska se on saanut…
Hirvittävä merkkipaalu
Palailen lomilta fysiikkaan, kohta tässä blogissakin. Mainitsen edellisen merkinnän tiimoilta vielä Hiroshiman muistopäivänä 6.8. pitämäni puheen. Ote: "Ensimmäiset ydinaseet kehittäneen Manhattan-projektin johdossa olleelta Robert Oppenheimerilta kysyttiin Yhdysvaltain kongressissa 1946, eikö…
Helvetinkoneet ja utopia
Kirjoitan Helsingin Sanomien elokuun kolumnissani ydinaseista ja vastuusta. Puhun aiheesta Hiroshiman tuhoamisen muistotilaisuudessa keskiviikkona 6.8. kello 18 Tikkurilan Veininmyllyllä, osoitteessa Tikkurilantie 42, Vantaa. Tilaisuuden järjestää Vantaan Rauhanpuolustajat. Aihetta sivuten, kirjoitin…
Joskus epäily on järjetöntä
Helsingin Sanomien heinäkuun kolumnini päättyy näin: "Siirtymä kuvitelluista ylhäältä annetuista totuuksista epävarman tiedon todellisuuteen on tieteen keskeinen saavutus. Kohtuuttoman epäilyn esittäminen perustellun epävarmuuden väreissä, jotta ilmastokatastrofiin ei puututtaisi, on surullinen…
Portaat muinaiseen maailmaan: askelmista 4 ja 5
BICEP2-koeryhmän väittämästä gravitaatioaaltolöydöstä on tullut uutta tietoa – tai uusia huhuja. Planck-ryhmään kuuluva tutkija kertoi viime viikolla, että heiltä on tulossa heinäkuun loppuun mennessä uusiin havaintoihin perustuva analyysi Linnunradan pölystä…
Askel taaksepäin
Tuuli on kääntynyt BICEP2:ta vastaan. Koeryhmä ilmoitti 17.3. suurella fanfaarilla havainneensa varhaisen maailmankaikkeuden kosmisessa inflaatiossa syntyneitä gravitaatioaaltoja. Jos tämä pitää paikkansa, niin kyseessä on ensimmäinen varma kokeellinen todiste kvanttigravitaatiosta. Tarkemmin…