Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tietotekniikka

NASA Eyes

 

Eyes.nasa.gov

Windows 7+, Mac OSX 10.8+

Open Source

Nasan kehittämä Eyes-ohjelmisto tähtää Nasan toiminnan monipuoliseen esittelyyn. Se sisältää toistaiseksi kolme eri osiota, Eyes on the Solar System, Eyes on the Exoplanets ja Eyes on the Earth.

Eyes on the Solar System

Aurinkokuntaluotainten ratoja ja samalla myös taivaankappaleita esittelevä Katse aurinkokuntaan -osio oli ohjelmiston ensimmäinen osa. Se sisältää suurimman osan ihmiskunnan lähettämistä planeettaluotamistaja myös monia Maan kiertoradalla olevista. Portaattoman zoomailun ansiosta käyttäjä pääsee liikkumaan kohteiden välissä. Vapaata lentelyä avaruudessa Celestian tapaan ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan käyttäjä valitsee hiirellä tai valikoista kohteen, johon valinta kiinnittyy.

 

 

Muutamista Nasan luotainlennoista on valittavina laajat paketit, joissa tekstin avulla päästään tutustumaan lennon vaiheisiin ja tiedetavoitteisiin. Lennon kulkua pääsee selailemaan aikajanalla. Ajassa pääsee liikkumaan sekä ajan kulkunopeutta nopeuttamalla ja hidastamalla tai vaihtoehtoisesti ajankohdassa siirtymällä eteen tai taaksepäin.

Eyes on the Exoplanets

Katse eksoplaneettoihin -osio esittelee Nasan hyväksymien eksoplaneettojen paikkoja, ratoja ja tunnettuja ominaisuuksia. Erityisen kätevää on, miten eksoplaneettojen paikkoja pääsee tarkastelemaan koko Linnunradan mittakaavassa ja tutkimaan niiden ratoja esitten tarkemmin esimerkiksi aurinkokuntaan verrattuna.

Emme toki tunne eksoplaneettojen ulkonäköä, joten niiden visualisoinneissa on otettu taiteellisia vapauksia näyttävyyden saavuttamiseksi. Mukana on hienosti värjättyjä planeettoja sekä tietoa niistä ominaisuuksista, jotka tässä vaiheessa tunnemme.

 

 

Valikkohakemistosta löytyvät esimerkiksi suurimmat, pienimmät tai erikoisimmat planeetat. Mukana lyhyet tutkijoiden kirjoittamat esittelytekstit, joskaan näitä ei ole toistaiseksi kovin monesta planeetasta.

Eksoplaneettojen paikkoja pääsee tarkastelemaan myös maanpinnalta nähdyltä tähtikartalta. Hiiren näpäytyksellä pääsee tutustumaan haluamaansa planeettakuntaan tarkemmin.

On helppo huomata, miten valtavan suuri merkitys Kepler-avaruusteleskoopilla on tuntemiemme eksoplaneettojen jakaumaan. Sen tähystämät planeetan löytyvät samalta suunnalta taivaalla, mutta hyvinkin erilaisilla etäisyyksillä.

Eyes on the Earth

Maapallon satelliittimittauksiin keskittyvä kolmas osio näyttää Nasan tuoreimpiin kuuluvaa mittausdataa maanpinnalle projisoituna. Käyttäjä pääsee tutkimaan erimerkiksi pintalämpötiloja, hiilidioksidin määrää ilmakehässä, maanpinnan kosteutta, merenpinnan korkeushavaintoja,  painovoimakenttää ja tuulten nopeuksia.

Kokonaisuudessaan Nasan Eyes-ohjelmistopaketti on monipuolinen opetus ja tutkimusohjelmisto erilaisista avaruustoiminnan ja tähtitieteenkin osa-alueista. Se on osoitus siitä, miten Nasa haluaa olla lähellä harrastajia ja tarjota heitä kiinnostavaa tietoa helposti saataville.

Käyttäjää voi tosin jäädä harmittamaan, että se ei sovellut vapaaseen avaruuslentelyyn eikä siihen pysty itse lisäämään dataa. Automaattipäivityksen ja ajantasaisuutensa puolesta ohjelma on huippuluokkaa.