Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Tue ursaa

Tähtitaivas - Helmikuu 2020

Tähtitaivas

Helmikuussa yöt alkavat selvästi lyhentyä. Pimeää on silti Etelä-Suomessa kuun alussa noin 13 tuntia ja pohjoisessa 14 tuntia. Kuun lopussa pimeyden kesto on huvennut alle puoleen vuorokauteen. Aikaa tähtitaivaan tutkiskelulle riittää silti vielä mainiosti, ja talven pakkaset tekevät kelistä usein kirkkaan.

Alkuillasta Kassiopeia, Perseus ja Ajomies ovat melko lähellä taivaanlakea, samoin Linnunradan kapeimmat ja himmeimmät alueet. Orion näkyy eteläkaakossa jo melko korkealla ja Sirius on juuri noussut eteläisessä Suomessa.

Iltayöllä talven tähtitaivas on vielä täydessä loistossaan, vaikka kirkkaat talvikuviot Ajomies, Orion, Kaksoset, Härkä sekä Iso ja Pieni koira ovatkin ehättäneet jo lounaan ja lännen suunnalle. Kirkas Sirius loistaa etelälounaassa. Ilmakehän ollessa rauhaton se tuikkii voimakkaasti, jolloin valkoinen tähti saattaa hetkittäin näyttäytyä vihertävänä, keltaisena ja punaisena.

Aamutaivaalla Karhunvartija ja kirkas Arcturus-tähti ovat korkealla etelässä, Leijona on lännessä ja Kesäkolmio nousee itäkaakosta. Matalalla luoteessa näkyy yhä Ajomiehen Capella ja Kassiopeian tähdistön w-kirjain on suoraan pohjoisessa.

Tähtitaivas

Planeetta lähellä tähteä

  • ei kohtaamisia

Kuu lähellä tähteä

  • 3/4.2. Kuu lähellä Aldebarania yöllä 3./4.2.
  • 4.2. Kuu lähellä Aldebarania illalla
  • 7.2. Kuu lähellä Polluxia illalla
  • 9/10.2. Kuu lähellä Regulusta yöllä 9./10.2.
  • 17.2. Kuu lähellä Antaresta aamulla